masennustako?

Minulla on ollut vaikea elämän tilanne jo n.2v , olen joutunut ex mieheni ja lasteni isän tappouhkausten ja häirinnän kohteeksi.Olen hakenut lähestymiskiellon häntä kohtaan ja saanut sen se ei kumminkaan estä häntä häiriköimästä ,lapseni ovat siais traumatisoituneita ja jonossa lapsi psykiatrille.Itselläni todetiin viime syksynä pitkittynyt tressi, lievä masennus ja välttäytymiskäyttäytymistä, sain lääkityksen jota en koskaan hakenut koukkuun jäämisen pelossa (olen hoitotyössä ja tiedän mihin voi helposti jäädä koukkuun).Sitkeästi olen puskenut elämässäni eteen päin ku puksutraktori tai katujyrä työkaverini sanovatkin ettei minua mikään ikinä hetkauta suuntaan eikä toiseen tapahtu mitä vaan. Vietän kaiken vapaa aikani lasten kanssa reissaamalla tuntuu että se jotenki helpottaa pahaa oloa joka aina kotiin tullessani iskee.Toisaalta ongelma onkin etten enään osaa tai uskalla olla paikoillani jos jämähdän kotiin päiväksikin en tahdo saada itseäni liikkeelle toisaalta olen tosi väsynyt , silti en osaa nukkua kuin muutaman tunnin yössä ja vaikka nukkuisinkin enemmän olen väsynyt, syön tosi epäterveellisesti ja vähä eli paljon kahvia ja muutama voileipä päivässä ja 1-2 lämmintäateriaa viikossa riskit tässäkin asiassa tiedän kyllä,kaiken lisäksi rupesin opiskelemaan työ ohessa.Joku onkin sanonut , että poltan kynttilää kummastakin päästä yht aikaa, voihan se olla niinkin mutta kertoisiko joku keinon päästä irti tämmöisestä oravan pyörästä vai olisiko se n.s kiire tavasta
5828
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Miksei niiden ex-miesten tai naisten kanssa voi tulla toimeen? Onko vika puhtaasti vain toisessa päässä.

Vaikuttaa kyllä sairaalta kasvuympäristöltä tuollainenkin lapsille.

Ärsytätkö miestäsi jotenkin, esim. käymällä miehissä hänen nähden tai hänen tietoisesti?

Mustasukkaista miestä tälläinen saattaa satuttaa hirveästi, vaikka olettekin jo eronneet.

Tuntuisi vain tässäkin tapauksessa, että suurin osa ongelmista olisi selviä, jos voisitte olla ex-miehesi kanssa väleissä.

Äänestä
  • ystävyys ex:n kanssa olisi varmasti lasten etu, tai sitten ei. On vain sanottava ettei päihde ongelmaisen mielenterveysongelmista kärsivän ihmisen kanssa todellakaan ole helppoa tulla toimeen varsinkaan kun on vielä se mustasukkaisuuskin, tästäpä syystä en ainakaan mielestäni ole antanut aihetta olla mustasukkainen tai muutakaan hän haluaa meidät takas muttei tule saamaan. Lasten kannalta parhaaksi olen katsonut paikkakunnalta pois muuton ja niin teemme uusi koti on jo on vain kamalaa repiä lapset pois tutusta ympäristöstä missä he ovat koko elämänsä asuneet.Kultaista keskitietä olen yrittänyt etsiä jo pelkästään lastenkin takia sellaista ei vain tunnu olevan.Olen eronnut aikaisemminkin 12v sitten ja vanhimpien lasteni isän kanssa ero oli n.s normaali ei riitoja, uhkailuja tms kaikki jutut toimii yhä edelleen olemme ystäviä vaikka niinhän sen pitäis mennä kai oikeesti.Tää toinen mies sitte onki eri maata mitenkähän sen kans pitäis toimia kertoisko joku?

    Äänestä

  • yh-72 kirjoitti:

    ystävyys ex:n kanssa olisi varmasti lasten etu, tai sitten ei. On vain sanottava ettei päihde ongelmaisen mielenterveysongelmista kärsivän ihmisen kanssa todellakaan ole helppoa tulla toimeen varsinkaan kun on vielä se mustasukkaisuuskin, tästäpä syystä en ainakaan mielestäni ole antanut aihetta olla mustasukkainen tai muutakaan hän haluaa meidät takas muttei tule saamaan. Lasten kannalta parhaaksi olen katsonut paikkakunnalta pois muuton ja niin teemme uusi koti on jo on vain kamalaa repiä lapset pois tutusta ympäristöstä missä he ovat koko elämänsä asuneet.Kultaista keskitietä olen yrittänyt etsiä jo pelkästään lastenkin takia sellaista ei vain tunnu olevan.Olen eronnut aikaisemminkin 12v sitten ja vanhimpien lasteni isän kanssa ero oli n.s normaali ei riitoja, uhkailuja tms kaikki jutut toimii yhä edelleen olemme ystäviä vaikka niinhän sen pitäis mennä kai oikeesti.Tää toinen mies sitte onki eri maata mitenkähän sen kans pitäis toimia kertoisko joku?

    Terve,

    todella tyhmä tilanne, mutta mahtavaa että jaksat silti käydä töissä, opiskella ja viettää paljon aikaa lastena kanssa! Se on jo paljon!!!
    Onko muuten pakko pitää siihen 2.mieheen yhteyttä? Jos ei, niin muutto ja uusi puh.numero vois auttaa?
    Itse kertoisin hänelle, etten pidä yhteyttä vuoden verran ja jos sen jälkeen sen pää on kunnossa, niin kaikki muukin järjestyy.
    En tiedä onko tästä yhtään apua, mut toivottavasti kaikki menee hyvin... Voimia! ;)

    Äänestä

  • tyttö kirjoitti:

    Vähän samanlaisessa liemessä olen keitetty ja ymmärrän kyllä miltä susta tuntuu. En tiedä, osaanko auttaa, tai antaa oikeita neuvoja. Kuunnella kyllä ja myötöelää. voimia sulle ja lapsille isot halit!!!!

    Äänestä

  • saman kokenut kirjoitti:

    Vähän samanlaisessa liemessä olen keitetty ja ymmärrän kyllä miltä susta tuntuu. En tiedä, osaanko auttaa, tai antaa oikeita neuvoja. Kuunnella kyllä ja myötöelää. voimia sulle ja lapsille isot halit!!!!

    Viimeisen kirjoitukseni jälkeen on tapahtunut paljon. ex on saanut laajennetun lähestymiskiellon 1v eteenpäin se nyt tuskin tilannetta yksin muuttaa kun ei perusmuotoinen lähärikään tehonnu, eikä se että hänet tuomitiin 10 lähärin rikkomisesta , kotirauhanrikkomisesta ja autoni rikkomisesta , mutta se että sain juuri asunnon ja hoitopaikan lapsilleni toiselta paikkakunnalta luulisi tilannetta muuttavan ja vielä kun laitoin osoitetiedot salaiseksi luulisi ex:ää jonkin verran jarruttavan ei ainakaa heti luulisi löytävän meitä ja välimatkakin on toivottavasti riittävä. Nyt vain suurin toivein elämää puhtaalta pöydältä jatkamaan. Voihan tietysti olla , että hän asuu viikon päästä naapurissa se nyt on kyllä tosi epä toden näköstä , mutta eihän sitä ikinä tiedä mitä elämä tuo huomenna.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

yh-72 kirjoitti:

Minulla on ollut vaikea elämän tilanne jo n.2v , olen joutunut ex mieheni ja lasteni isän tappouhkausten ja häirinnän kohteeksi.Olen hakenut lähestymiskiellon häntä kohtaan ja saanut sen se ei kumminkaan estä häntä häiriköimästä ,lapseni ovat siais traumatisoituneita ja jonossa lapsi psykiatrille.Itselläni todetiin viime syksynä pitkittynyt tressi, lievä masennus ja välttäytymiskäyttäytymistä, sain lääkityksen jota en koskaan hakenut koukkuun jäämisen pelossa (olen hoitotyössä ja tiedän mihin voi helposti jäädä koukkuun).Sitkeästi olen puskenut elämässäni eteen päin ku puksutraktori tai katujyrä työkaverini sanovatkin ettei minua mikään ikinä hetkauta suuntaan eikä toiseen tapahtu mitä vaan. Vietän kaiken vapaa aikani lasten kanssa reissaamalla tuntuu että se jotenki helpottaa pahaa oloa joka aina kotiin tullessani iskee.Toisaalta ongelma onkin etten enään osaa tai uskalla olla paikoillani jos jämähdän kotiin päiväksikin en tahdo saada itseäni liikkeelle toisaalta olen tosi väsynyt , silti en osaa nukkua kuin muutaman tunnin yössä ja vaikka nukkuisinkin enemmän olen väsynyt, syön tosi epäterveellisesti ja vähä eli paljon kahvia ja muutama voileipä päivässä ja 1-2 lämmintäateriaa viikossa riskit tässäkin asiassa tiedän kyllä,kaiken lisäksi rupesin opiskelemaan työ ohessa.Joku onkin sanonut , että poltan kynttilää kummastakin päästä yht aikaa, voihan se olla niinkin mutta kertoisiko joku keinon päästä irti tämmöisestä oravan pyörästä vai olisiko se n.s kiire tavasta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu