Mä olen ilmeisen kylmä ihminen. Mikään ei tunnu miltään. Mä en muista, koska mä olisin oikeasti tuntenut iloa, surua, vihaa, raivoa, rakkautta tms.. Mä olen ollut tällainen niin kauan kun muistan, mitä nyt yrittänyt joskus jouluisin ja muina juhlapyhinä näytellä jotain tunnetiloja, että pidettäisiin ihmisenä, eikä hulluna.
Mä olen naimisissa ja pienen tyttövauvan isä. Naimisiin mentiin ja lapsi hankittiin kun vaimo niin halusi. Kumpikaan näistä ihmisistä ei herätä mussa minkäänlaisia tunteita.
Kuinka tällainen ihminen menee naimisiin?
Sinkkuaikona mä ajattelin, että vaikka mä en tunne mitään ketään/mitään kohtaan, ei se tarkoita, etteivät muut ehkä tuntisi mua kohtaan niin. Niinpä mä sitten valitsin ikäänkuin arvalla yhden ihmisen joka näytti pitävän musta, ja oli onnellinen kanssani. Mä ajattelin, että vaikka mä en tunne mitään häntä kohtaan, ei se tässä tilanteessa ole välttämättä syy tehdä häntä onnettomaksi. Hän kun halusi mennä naimisiin ja hankkia perheen.
Nyt vaimo on kotona ja hoitaa vauvaa sillä aikaa kun mä olen töissä. Kun mä tulen kotiin, niin mä olen vauvan kanssa illan, jos vaimo haluaa lähteä käymään ulkona, tai jos ei niin ollaan molemmat vauvan kanssa. Viikonloppusin mä en hirveemmin käy missään, joskus firman tilaisuuksissa. Mä tuon leivän kotiin ja teen kotitöitä. Seksielämä on kunnossa, mä yritän parhaani mukaan pitää vaimon tyytyväisenä. En aio pettää enkä hakata vaimoa. Eli siis peruskunnollinen perheenisä päällisin puolin. Mutta mä en tunne mitään niitä kohtaan.
Sitten koko jutun tarkoitus ja miksi se on tällä palstalla:
Jos olisit vaimoni, niin haluaisitko kuulla että en tunne mitään kohtaasi enkä lastamme kohtaan?
Olisitko mieluummin oikeassa vai olisitko mieluummin onnellinen?
Mä olen naimisissa ja pienen tyttövauvan isä. Naimisiin mentiin ja lapsi hankittiin kun vaimo niin halusi. Kumpikaan näistä ihmisistä ei herätä mussa minkäänlaisia tunteita.
Kuinka tällainen ihminen menee naimisiin?
Sinkkuaikona mä ajattelin, että vaikka mä en tunne mitään ketään/mitään kohtaan, ei se tarkoita, etteivät muut ehkä tuntisi mua kohtaan niin. Niinpä mä sitten valitsin ikäänkuin arvalla yhden ihmisen joka näytti pitävän musta, ja oli onnellinen kanssani. Mä ajattelin, että vaikka mä en tunne mitään häntä kohtaan, ei se tässä tilanteessa ole välttämättä syy tehdä häntä onnettomaksi. Hän kun halusi mennä naimisiin ja hankkia perheen.
Nyt vaimo on kotona ja hoitaa vauvaa sillä aikaa kun mä olen töissä. Kun mä tulen kotiin, niin mä olen vauvan kanssa illan, jos vaimo haluaa lähteä käymään ulkona, tai jos ei niin ollaan molemmat vauvan kanssa. Viikonloppusin mä en hirveemmin käy missään, joskus firman tilaisuuksissa. Mä tuon leivän kotiin ja teen kotitöitä. Seksielämä on kunnossa, mä yritän parhaani mukaan pitää vaimon tyytyväisenä. En aio pettää enkä hakata vaimoa. Eli siis peruskunnollinen perheenisä päällisin puolin. Mutta mä en tunne mitään niitä kohtaan.
Sitten koko jutun tarkoitus ja miksi se on tällä palstalla:
Jos olisit vaimoni, niin haluaisitko kuulla että en tunne mitään kohtaasi enkä lastamme kohtaan?
Olisitko mieluummin oikeassa vai olisitko mieluummin onnellinen?
Vastaukset 6
Vanhimmat
alat sinäkin tuntea.
Kyllä ihminen voi uskotella itselleen olevansa tunteeton. Kai sinulla sentään seksuaalisia tunteita on, kun kerran seksielämä on kuulemma kunnossa.
Minä tavallaan ymmärrän sinua, koska itsellänikin on tälläisiä jaksoja, mutta vaikken ole edes kokenut vaimoni ja lasteni lähtöä, tiedän, että heidän lähtönsä veisi elämästäni viimeisimmänkin merkityksen.
Se vain on nykyään niin "raskasta" olla isä. Sitä vain miettii kuinka paljon helpompaa olisi olla yksin vailla vastuuta ja huolenpitoa vaativia lapsia. Helposti alkaa tuntua siltä, ettei näitä tunteita toisia kohtaan ole.
Toivottavasti et kuitenkaan joudu kokemaan sitä hetkeä, jolloin huomaat kaipaavasi läheisiäsi, muttet voi enää heitä tavoittaa.
Joo, tosi helppo valittaa sitä ettei tunne mitään ja mikään ei tunnu miltään. Oletko vaivautunut etsimään syytä ja tekemään sille jotain? Itse olen ollut samanlainen kuin sinä ja lempilauseeni oli jotain:
"Sori, mutta mä en tunne mitään."
Mitä vaimoosi tulee niin luuletko sinä raukka todella, että vaimosi on onnellinen vain ja ainoastaan silloin kun sinä teeskentelet tuntevasi jotain velvollisuuden vuoksi. Mietis kuviot uusiksi. Ensiksikin sinulla tuskin on niin paljon vaikutusvaltaa vaimoosi kuin kuvittelet. Toiseksi, jos olet mennyt vaimosi kanssa naimisiin muusta syystä kuin että oikeasti rakastat häntä niin olet todellakin hänelle velkaa sen, että otat selvää miksi mikään ei ole mitään.
Itse en osaa vielä rakastaa, mutta olenpahan oppinut nauttimaan elämästäni.
jos eläisin miehen kanssa ja olisin juuri saanut lapsen, en kyllä varmaankaan kovin ilahtuisi jos mies kertoisi tunteettomuudestaan... voipi olla naisellakin tilanteesta johtuvaa mielialan herkkyyttä, voi helposti reakoida asiaan kovin voimakkaastikin.
minkä verran yleensä olette kumppaninne kanssa keskustelleet erilaisista asioista, oletko koskaan kertonut hänelle mitä ajattelet, miltä sinusta tuntuu, mitä olet kokenut jne. ja onko kumppanisi kertonut vastaavia asioita sinulle. asioista kannattaa aika-ajoin keskustella parisuhteessa.
vastaavassa tilanteessa suosittelisin juttelemaan asiasta esim. mielenterv.puolen ihmiselle, ehkäpä käynti psykiatrilla tai psykologilla voisi auttaa selkiinnyttämään omia tunteita ja tunnelukkoja. tai jos sinulla työterveyshuolto, sitäkin kautta voit saada kesk.apua- esim. työterv.hoitaja tai työpsykologi.
hienoa, kun tiedostat noin hyvin tilanteesi ja olet hyvä kumppani vaimollesi ! aivan varmasti sinullakin tunteet, ja kirjoituksestasi kuvastuu lämpimiä tunteita vaimoasi kohtaan.
Hae ihmeessä keskusteluapua, elämässä on niin paljon hyvää koettavaa. Olisiko sinulla joku hyvä ystävä, jonka kanssa voisit jutella asiasta. Ystävä on kuitenkin aina ystävä, parhaan avun saat ulkopuoliselta taholta- ystäviä ei kannata koskaan liikaa kuormittaa omilla "murheillaan", eivätkä ystävät aina osaa välttämättä olla oikealla tavalla tueksi.
Hyvää keväänodotusta sinulle ja perheellesi!
Hei!
Kuulostaa tutulle, mutta olen naispuolinen kirjoittaja. Olen kokenut aika lailla saman tilanteen.
Tunnetiloja täytyisi käsitellä ammattiauttajan kanssa, jos niitä ei voi muuten julki tuoda tai ei tunne mitään.
Itselläni oli vastaava tilanne monta vuotta, kunnes aloin tuntea vihaa ja surua, sekä aika ajoin katkeruutta, joka alkoi mennä niin pitkälle, että kanssaihmiset alkoivat sen huomata. Mieheni, onneksi rakastaa minua niin paljon, että hommasi minut hoitoon. Ensin en meinannut lähteä, mutta viimein lupauduin ja käyn vielä tänäkin päivänä terapiassa juttelemassa.
Lääkkeet auttaa jonkin verran plus sitten keskustelupuoli. Siellä avautuu kaikki lukot, koska on kysymyksessä kolmas osapuoli, joka on vaitiolovelvollinen, eikä hän ajattele sinusta mitään muuta kuin ammattilaisen tarvitsee ajatella. Siellä ei tarvitse hävetä mitään. Aluksi se ei tietenkään ole niin helppoa, mutta ajan kanssa helpottaa ja alkaa elämä sujumaan paremmin. Tulee iloisiakin päiviä ja alkaa huomata, että minähän elän ja olen olemassa ja tunnen jotakin.
Päivä kerrallaan.
Oletko aina ollut ns. hiljainen ja vetäytyvä? Sinulla voi olla suuriakin patoumia sisässäsi tietämättäsi asiasta edes mitään. Jonakin päivänä voit olla kävelevä aikapommi. Kaikki tunteet on niin helppo ohittaa ja mennä vain eteenpäin, mutta ajan saatossa siitä saattaa tulla iso kompastuskivi.
Voimia sinulle näin kevään kynnyksellä, toivon että löydät oman tiesi ja alat elää :)
näin todellakin voi olla.muistatko oletko lapsena tuntenut äitiäsi kohtaan mitään tunnetko pelkoa?tunnet jotain kun et halua loukata vaimoasi.Aivot ovat monimutkainen kompleksi.joskus puutuu tiettyjä kemiallisia reaktiota ja voi aiheuttaa myös tämän tyyppisiä oireita.jos asia sinua vaivaa.muuten myös tunnetila!ota yhteys psykologiin,tai neurologiin.
Suosittelen kyllä, ettet kerro koko totuutta ainakaan vaimollesi, siis, että valitsin vain arvalla jonkun jne.
Myös se, ettet koe tytärtäsi kohtaan mitään voi saada vaimosi lähtemään. Voithan kertoa, että mikään ei oikein tunnu miltään, että taidat olla masentunut ja haluaisit mennä puhumaan asiasta jollekkin ammattilaiselle.
Hae ihmeessä apua, koska tilaasi se voisi auttaa roimasti.
Uskon, että myöhemmin voit huomata asian olevan myös niin, että et ehkä sittenkään valinnut vain jotakuta vaimoksesi vaan tosiaan jonkun jota rakastat. Tsemppiä!