Tyttäreni perheellä on pian 3 vuotta täyttä poika, jota mieheni kanssa, useimmiten kuitenkin minä mummo, hoitelemme.
Poika on aivan ihana veitikka, ja hän on meille hyvin rakas, kuten muutkin lapsenlapsemme.
Mutta ongelmaan; tyttäreni ei koskaan kiitä hoidostamme, vaan voi soittaa ihan tuntiakin ennen lapsensa tuontia meille hoitoon, kun on jotain kiirellistä menoa.
Tyttäreni on aina tullut mieheni kanssa hyvin toimeen; ollut sellainen isän tyttö aina pienestä pitäen.
Minä äitinä saan vieläkin ajottain hänen huonot tuulensä päälleni ja hän osaa olla aika teräväkielinen, josta sitten loukkaannun helposti, herkkä kun olen aina mieleltäni ollut.
Odottaisin niin, että tyttäreni edes joskus halaisi ja kiittäisi minua lapsensa hoidosta, mutta sitä hän ei ole koskaan tehnyt ja se pahoittaa mieleni joskus niin, että olen välillä hyvin allapäin, jopa kärsin ajottain masennuksestakin, mutta se ei ole kauaa ainakaan vielä kestänyt.
Mieheni vain naureskelee minulle ja sanoo, etten ottaisi tytärtäni niin vakavasti. Mutta hyvä hänenhän on puhua, kun tyttäreni ei koskaan tiuski hänelle.
Koska mieheltänikään ei löydy ymmärrystä minulle, olen hyvin yksinäinen tämän asian kanssa.
Löytyykö ketään vastaavassa tilanteessa olevia ja mitä neuvoja teillä on minulle mummolle antaa ??
Poika on aivan ihana veitikka, ja hän on meille hyvin rakas, kuten muutkin lapsenlapsemme.
Mutta ongelmaan; tyttäreni ei koskaan kiitä hoidostamme, vaan voi soittaa ihan tuntiakin ennen lapsensa tuontia meille hoitoon, kun on jotain kiirellistä menoa.
Tyttäreni on aina tullut mieheni kanssa hyvin toimeen; ollut sellainen isän tyttö aina pienestä pitäen.
Minä äitinä saan vieläkin ajottain hänen huonot tuulensä päälleni ja hän osaa olla aika teräväkielinen, josta sitten loukkaannun helposti, herkkä kun olen aina mieleltäni ollut.
Odottaisin niin, että tyttäreni edes joskus halaisi ja kiittäisi minua lapsensa hoidosta, mutta sitä hän ei ole koskaan tehnyt ja se pahoittaa mieleni joskus niin, että olen välillä hyvin allapäin, jopa kärsin ajottain masennuksestakin, mutta se ei ole kauaa ainakaan vielä kestänyt.
Mieheni vain naureskelee minulle ja sanoo, etten ottaisi tytärtäni niin vakavasti. Mutta hyvä hänenhän on puhua, kun tyttäreni ei koskaan tiuski hänelle.
Koska mieheltänikään ei löydy ymmärrystä minulle, olen hyvin yksinäinen tämän asian kanssa.
Löytyykö ketään vastaavassa tilanteessa olevia ja mitä neuvoja teillä on minulle mummolle antaa ??
Vastaukset 13
Vanhimmat
miehesikään ei ymmärrä tilannetta.
Koska on vaikeaa mennä anomaan tyttäreltä kiitosta niin kyllä miehesi pitäisi se ymmärtää ja viestiä tyttärellesi.
Minä neuvoisin, että ota miehesi puhutteluun asiasta. Tottahan on, että et jaksa kovin kauaa hoitaa, jos et saa kiitosta tai mitään myönteistä palautetta ja entä sitten. Hoitaako miehesi sekä lasta että sinua?
Kokoa faktoja, joita tilanne aiheuttaa ja keskustele miehesi kanssa ja yritä saada hänet ymmärtämään tilanne.
Tyttäresi ei missään tapauksessa saa tiuskia sinulle. Jos on huomautettavaa jostain niin se pitää tehdä asiallisesti.
Jos et saa mitään muutosta asiaan, lähde parin viikon "lomalle" sellaiseen aikaan, jolloin sinua varmasti tarvittaisiin. Sittenpähän näkevät mikä on tilanne.
lapsen hoitoon hyvinkin pikaisella varoitusajalla?
En tainnut itsekään ikinä kiittää siitä, että tyttö vietti aikaa isovanhempiensa kanssa, enkä itsekään odota asiasta saavani kiitosta. Mielestäni isovanhempien ja lapsenlapsien yhdessäolo on niin itsestään selvää, ettei ole tullut tuollainen mieleenikään.
Itse vietin lapsena runsaasti aikaa isoisälläni, ja meillä oli hyvin lämpimät välit aina hänen kuolemaansa asti. Myös omalla tytölläni on vanhempiini loistavat välit, kuin myös itselläni ja miehelläni omaan lapsenlapseemme. Eli ei sen kiitoksen tarvitse olla sanallista - lapsenlapsen naurava naama on sitäkin arvokkaampi.
Myös itsellä vähän samaa.En sanallisesti kiitellyt ihan suoraan,mutta esim sanoin ,että olipa hyvä kun hoidit että sain sen asian hoidettua tms.Itse en mitään suuria kiitoksia odota lapsenlasten hoidosta,vaikka lapseni kiittävätkin.On iloa minulle saada olla pienten kanssa ja voin kyllä sanoa,jos joskus ei sovi.
Ei kiitoksen sana voi olla noin raskas ettei sitä voi sanoa. Kun lapsenlapseni ovat hoidossa, niin aina kuulen kiitoksen niin pojaltani, kuin miniältäni. Ja minä kiitän kun saan lapsia hoitaa.
Tyttäresi ei oikein ymmärrä mikä vaikutus on kiitoksella. Eihän hän teille lastaan tuo, ellei teitä kunnioita ja hyvään hoitoon lastaan tuo. Silti voi kiittää.
Ehkä tyttäresi pitää itsestäänselvyytenä että hoidat. Sano hänelle että sinusta tuntuisi kivalta saada joskus kiitos ja jos se tuntuu vaikealta, niin hän voisi tuoda kukan.
Mitäs jos sanoisit itse kiitokset siitä, että lapsi sai olla luonasi. Ehkä tunne on molemminpuolinen ja tytär ilahtuu ja kiittää itsekin.
Kiitos kuuluu käytöstapojen "aakkosiin". Näin hyvin käyttäytyvät ihmiset sanovat, kun saavat palveluksia tms. Yhtälailla myös sana anteeksi-pieni sana, mutta sillä on paljon merkitystä.
Opettele sanomaan jonkun kerran ei-eiköhän sitä äidin kunnioitustakin/arvostusta ala löytymään.
Nauroimme kerran tyttäreni kanssa makeasti, kun vastasin hänen kiitokseensa lapsenhoidosta sanomalla: 'Kiitos kun kiität'. - Tuntui niin makealta, kun tytär vilpittömästi kiitteli. ( eihän se kissakaan kiitoksella elä, mutta kyllä pienistä spontaaneista asioista ja nätistä sanomisista tulee todella hyvä mieli). - Minäkin mummona olen huomannut nykyään sen, että olen herkistynyt näin eläkkeellä piirin pienennyttyä. Voin mielessäni vatvoa asioita eri tavalla kuin työssä ollessa ja lähipiiri ja sen vaikutus liikuttaa eri tavalla.
Kun tyttäresi seuraavan kerran tuo lapsensa hoitoon, mene itse oma-aloitteisesti halaamaan ja sano lämpimästi: "kiitos, kun saan hoitaa lastasi".
Näytä siis itse esimerkkiä. Myrtynyt naama ei vedä puoleensa, eikä varsinkaan halaamaan tai kiittämään.
Kun lapseni vierailivat mummin luona, oli mielestäni täysin luontevaa heti alusta asti sanoa lähtiessämme, että sanotaan mummille kiitos kun saatiin olla täällä. Pian he oppivat itse spontaanisti halaamaan mummia ja sanomaan kiitos tästä päivästä. Minä tietenkin myös kiittelin. Kaikille jäi hyvä mieli. Äitini mökillä lomaillessamme hänellä oli tapana iltaisin sanoa kiitos tästä päivästä ja hyvää yötä. Lapset ottivat senkin kauniisti tavakseen. Ei hyvän mielen tuottamiseen niin paljoa tarvita.
Äitini on kuollut ja minä itse olen mummi. Lapset ja lapsenlapsi perheineen kyläilevät usein luonamme. En ole hoitanut tätä pikkuista alle kaksivuotiasta vielä koskaan, kun ei ole ollut tarvetta. Viikonloppuisin syömme usein yhdessä meillä tai tyttäreni luona ja aina lähtiessä muistetaan sanoa kiitos ruoasta ja koko päivästä. Se kiitos kyllä tarkoittaa että kiitos kun olette olemassa.
Niin, kyllä sen kiitoksen sanominen kuuluu jo perus käytöstapoihin. Ei kukaan voi pitää mitään asiaa niin itsestäänselvänä, ettei siitä kannata kiittää.
Niin, tästäkin jutusta käy ilmi, miten lapset oppivat tapansa vanhemmiltaan. Ap:llä taitaa itsellään olla jotain jäänyt sanomatta ja tekemättä oman tyttärensä suhteen..
On paljon ihmisiä, jotka odottavat itse saavansa aina muilta kaiken haluamansa, mutta itse eivät tee muiden eteen MITÄÄN.
Juu ensimmäisenä tuli minullekin mieleen, että minkäslaisen kiittämisen mallin olet itse antanut tyttärellesi?
Ja jos hän ei opi kiittämään, niin ole sinä kiitollinen elämälle siitä, että sinulla on lapsenlapsi jota saat ja jaksat hoitaa ja että oma lapsesi luottaa sinuun niin, että uskaltaa tuoda lapsen hoitoon lyhyelläkin varoitusajalla. Marttyyrius ja katkeruus ei tee ketään onnelliseksi! Voit myös miettiä omaa itsetuntoasi - kuinka paljon se on toisten kiitoksen varassa?
voisi olla toisinkin tytär selvästi luottaa sinuun,nauti lapsenlapsistasi.