AKT haluaa käynnistää autoliikennealojen sovittelun nopeasti uudelleen
- Sovintoesitys ei ollut tasapainoinen. Esityksestä puuttuivat AKT:n kannalta keskeiset laadulliset parannusehdotukset, arvioi puheenjohtaja Timo Räty.
Hän listaa puutteiksi mm. työnantajien tavoitteen lisätä osa-aikaisen työvoiman käyttöä, erimielisyyttä työssä tarvittavien todistusten korvauksista, ammattipätevyysdirektiivin mukaisen koulutuksen kustannuksia sekä pelisääntöjen saamista alihankintaan sekä kilpailutukseen.
- Sovintoesitysten keskeiset tekstit oli rakennettu niin, ettei AKT:n esityksiä oltu huomioitu, korostaa Räty.
Palkankorotusten osalta hän pitää sovintoesitystä tämän vuoden osalta riittämättömänä.
- Korotusesitys oli vaikutukseltaan vain 0,25 - 0,3 prosenttia, jota ei voitu pitää riittävänä. Sovintoesityksen teksteillä ei ollut suoranaisia kustannusvaikutuksia.
AKT:n hallitus hylkäsi maanantaina yksimielisesti valtakunnansovittelija Esa Lonkan autoliikennettä sekä säiliöauto- ja öljytuotealaa koskevat sovintoesitykset. Myös ammattialajaostot olivat hylänneet esitykset.
AKT on valmis käynnistämään sovittelun välittömästi uudelleen. - Meillä on vuorokausi aikaa ennen työtaistelujen alkamista. Käytetään se tehokkaasti ratkaisun hakemiseen, sanoo Timo Räty.
Mikäli sopimukseen uusista työehdoista ei päästä, alkaa autoliikennettä sekä säiliöauto- ja öljytuotealaa koskeva työtaistelu tiistaina 2.3. kello 18.
- Pahoittelemme työtaistelusta suomalaisille mahdollisesti aiheutuvia ongelmia, toteaa puheenjohtaja Timo Räty.
/// AKT ry, www.akt.fi
Tais tulla aakooteelaisille pati jamekseen kun työnantajapuoli ei ollut lakko uhkailuista moksiskaan.

Vastaukset 8
Vanhimmat
otetaan vaan viron pottuja ajooo
ja annetaan poikain lakkoilla
Räty on joko lukutaidoton tai sitten luetun ymmärtäminen ei mene ihan perille asti, korotus olisi ollut 2010 1,1 % ja 2011 yleiskorotus + 0,5 %.katso itse seuraavasta osoitteesta.http://www.altnet.fi/uploads/xfzh7fdwirw.pdf
Ei ole asiat ainakaan työantaajpuolen kertomalla tavalla. Et näemmä tajua sinäkään asioista enempää kuin sika pohjantähdestä.
luin sovintoesityksen
en ymmärrä miksi pitää lakkoilla
ihan oikeesti
auttakaa veljet
liiton sivuilla samaa munkkilatinaa ja lätinää
alan saada tarpeekseni
vixxu minkä teki tää räty jätkällä vielä korvantaukset märkänä
miksei sataman puoli voinut irstailla lakollaan ensin niin tätä ei olisi tullut ollenkaan
vielä tuo lonkan paperin osoite
sanokaa mikä siinä on selllaista ettei sitä voitu hyväksyä
http://www.altnet.fi/uploads/xfzh7fdwirw.pdf
jään odottamaan vastausta
Ei tainnut rätyn tollo tajuta mihin soppaan lusikan laitto..
ei vieläkään saaneet hanskoja isännän piikkiin mutta 5 kk vaatteiden pesusta. hyvä sekin suunta on oikea.
sanokaa mitä sanotte huolitsijat niitä rosvoja on ei AKT miehet. huolitsijat ei tahdo nostaa veto hintoja miten sitä liiton palkkaa maksaa. 2 vuoden aikana palkat nousee 4 kertaa n.50 cn kerralla mutta ei veto hinnat kiitos polakkien ja muiden mulkkujen.
Työkintaat eivät kuulu kuin erittäin harvalla alalla tes sopimukseen.Esim betonikuski tai kasettikuski joutuu hankkimaan kintaat itse,vaikka niitä kuluu 1 pari viikossa.Ainoa ala missä oli ainakin ennen määritelty varusteet,oli äljykuskien homma.Kuskille kuului ylimääräinen täysi vaatekerta,öljynkestävät ja antistaattiset jalkineet,öljynkestävät kintaat ja silmähuuhtelupullo.Lastausasemalla Turussa oli sauna kuskien vapaasti käytettävissä.Tämä tieto voinut vanhentua,mutta kai joku oikaisee.Betoni ja betonipumppuautoilla kuljettajilla oli aloitus ja lopetustunti.Ne maksettiin mutta ei laskettu ylityökirjanpitoon ja sen kyllä kuski huomas, 10 tuntia ei ollu päivä eikä mikään.Sen huomas tilissäkin.
Kyllä käsineet ovat osa tarkoituksenmukaista suojavaatetusta, jonka TES velvoittaa työnantajan hankkimaan työntekijöilleen. Myös työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajan hankkimaan työssä tarvittavan suojavaatetuksen, joihin myös suojakäsineet lasketaan. Autohommissa vaan moni työnantaja laistaa tästäkin velvoitteestaan. Toisaalta munatonta touhua työntekijöiltäkin, kun eivät asiasta nosta meteliä. On se nyt järjetöntä upottaa omaa rahaa suojavaatetukseen, jota tarvitsee vain töissä. Aika monella muulla alalla porukka kieltäytyisi yksissä tuumin tekemästä töitä, kunnes saavat asianmukaisen suojavaatetuksen (ja tämän voi lain mukaan tehdä ihan täydellä palkallakin, ei ole kyseessä lakko), sen sijaan että itse rientäisivät niitä hanskoja ostamaan.
Oma työnantaja on mukisematta antanut niin työvaatteet, turvakengät kuin käsineetkin. Hanskat työnantaja pystyy poistamaan yrityksen kirjanpidossa alvit vähentäen ja hintakin on melkoisesti edullisempi, kun ostaa aina laatikollisen kerralla. Muutama hanskapari kuukaudessa työntekijää kohti ei ole kuin parin euron kustannus työnantajalle.