Haaveunta vain?

Tapasin miehen. Hän ei ollut "baarilöytö". Hänellä oli avioero meneillään. Hän oli täysin tuntematon, kun alkoi kertoa elämästään kaikenlaista: puhui ex-vaimostaan, lapsistaan, omista nuoruuden ajoistaan ja myöskin ehti haaveilemaan tulevasta elämästään. Hän perusteli minulle avioeronsa uskottavasti. Kuulosti, että mies on tehnyt kerrankin elämässään jotain, mikä olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten ja oli onnellinen omasta liikkeestään! Hän totesi, että ei ymmärrä, miksi kertoi minulle kaiken sen. Silti hänestä vain tuntui, että pystyy puhumaan minulle kaikesta, mistä ei ole koskaan kenellekään puhunut. Olimme kuin ystävät.

Päätimme alkaa nukkumaan edes hetkeksi, kun oli ollut pitkä päivä takana. Mies pyysi minua nukkumaan hänen vieressään, ettei minun tarvitsisi nukkua sohvalla. Kaverina. Täytyy myöntää, että ennen nukkumaanmenoa minulla oli ollut muutamia kylmiä väreitä. Mies tuntui niin hienolta tapaukselta. Kysyin itseltäni monta kertaa, kuka tämä mies oikein on, mistä hän tulee. Kun hän tuli sitten siihen sänkyyn viereeni, tunsin olonsa turvallisemmaksi kuin koskaan. Joku tässä miehessä vei minua, vaikka yritin taistella kynsin ja hampain vastaan. Sitä tunnetta on vaikea kuvata.

No, niinhän siinä kävi, että välillämme tapahtui asioita, joista ei tarvitse nimillä puhua. Kaikki se oli täydellistä. En pystynyt estämään itseäni: ihastuin häneen pahemman kerran. Tunne oli molemminpuolinen. Sanoin hänelle suoraan, että en tiedä, pystynkö "sulattamaan" sitä ihan heti, että hänellä on lapsia. Tarvitsen aikaa. Edelleen muistin myös avioeron. Sanoin siihen liittyen, että parempi mennä hitaasti senkin takia. Hän oli samaa mieltä. Asiat oli nyt määritelty: tapailimme.

Hän lähti kahden päivän päästä takaisin omalle kotipaikkakunnalleen vähän matkan päähän. Kun hänen ex-vaimonsa sai kuulla meidän tapaamisesta, hän raivostui. Hän alkoi kiristämään miestä lapsilla. Vaikka tämä ex ei saisikaan kiristyksiään mitenkään toteen, mies meni sekaisin tästä. Hän rakastaa lapsia eniten maailmassa. Hyväksyin sen, että me emme ole enää viettämässä sitä "satua" yhdessä, koska tilanne oli selvästikin auki siellä päässä. Ex soitti kerran minulle, joka oli todella pelottavaa. Silloin minä löin pisteitä ja monta.

Meni jonkun aikaa, kunnes mies ilmoitti minulle, että se on nyt loppu kaikki siellä. Hän tajusi, että voi elää onnellisestikin. Siinä elämässä, mitä hänellä siellä toisella paikkakunnalla on, hän ei voi elää onnellisesti. Minä olin kuulemma se, joka sai hänet näkemään valoa elämässä - lasten lisäksi. Sanoin, että olen hyvin iloinen tästä, vaikka asia on hyvin monimutkainen. Hän pyysi anteeksi sitä puhelua exältään ja sanoi, ettei todellakaan halunnut satuttaa minua. Sovimme asiat ja päätimme jatkaa siitä, mihin jäimme.

Nyt en ole kuullut miehestä reiluun viikkoon, koska asiat menivät - kyllä taas - monimutkaisiksi. Minusta tuntuu, että siellä on jotain sen miehen ja naisen välillä, mikä on salaista - liittyen ehkä lapsiin... Who knows?! Mies kertoi minulle niin paljon asioita heidän suhteestaan ja itsestään, että jos hän ei täysin ole valehdellut minulle, niin siellä on oltava jotain, kun hän tekee tällaista! Voi olla, että hän on jättänyt paljon asioita kertomatta, mitkä ovat oleellisempia kuin ne, mitä hän kertoi. En pidä itseäni kaikkitietävänä, mutta silti tiedän, että vuoden sisällä hän ottaa minuun yhteyttä. Tiedän myös, että on väärin, miten tämä mies on sotkenut minut tähän. Hän tiesi varmasti tilanteensa jo ennen minun tapaamista. Tunteet kahlitsee liikaa... Luottamus on tällä hetkellä heikko, mutta hän saa sen takaisin, jos kertoo, mikä siellä taustalla vaikuttaa - jos hän edes haluaa luottamustani takaisin...

Tämä mies tuntuu "oikealta", vaikka hänellä onkin lapsia ja vaikea elämäntilanne nyt. Kuin olisin tuntenut hänet iäti. Kuten huomaatte, en osaa pukea sanoiksi missään välissä tätä tunnetta tai tilannetta... Tämä on vaikeaa. Ansaitsen ehkä helpompaa. Ansaitsen ehkä parempaa. Entä jos en halua muuta - enää? Ei tästä vain tule mitään... En pysty jatkamaan eteenpäin. Ikävä "riivaa". Kertokaa minulle, miten saan tämän asian käytyä itseni kanssa läpi niin, että voin jatkaa omaa elämääni? Mitä minä teen muuta kuin kyttään puhelinta? Kannattaako minun vain odottaa ja katsoa, mihin asiat menevät?

Ja yksi minulle vaikea kysymys tähän loppuun: olenko täysin väärässä? Siihen ei luultavasti osaa kukaan vastata, mutta kysykää lisää tästä tilanteesta ja kertokaa mielipiteenne. Täysin tuntemattoman mielipide voi avartaa tilannetta minulle enemmän kuin uskoisikaan!
2342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

mitä vaimo sanoi sinulle puhelimessa? Tukiko myös vaimon kertomus miehen kertomusta erosta? Jos ei, niin olet törmännyt valehtelevaan ukkomieheen.

Joka tapauksessa tuhlaat elämäsi, jos jäät odottelemaan miestä, jolle olit vain hetken helpotus ja vaihtelua pitkän liiton jälkeen. Oikea rakkaus ei syty hetkessä baarissa! Eikä sängyssä, ei ainakaan miehillä.

Mieti realistisesti, millaista elämäsi olisi miehen kanssa, jota entinen perhe hyppyyttää joka ikinen päivä. Tulisiko teillekin ero harkintaan, ja mies hyppäisi jonkun nuoremman sänkyyn, vaikka itse vielä haluaisit koittaa yhdessä?

Äänestä
  • Ei sen vaimon puhelu koskenut kuin sitä hetkeä - miltä hänestä tuntui juuri sinä hetkenä. Tämä mies ei siis ollut baarista, vaan jatkoilta, jolloin oltiin jo aamulla selvinpäin. Mies sanoi, että ihastui eniten minussa minun ajatuksiin ja kasvoihin. Ei seksiin minun kanssa... Oletko koskaan kuullut "yhen illan pano"-seksistä tai seksistä, jossa tunteet syttyy sen aikana tai rakkausseksistä? Meiltä ei kyllä intohimoa puuttunut, mutta se oli rakkausseksiä. Eihän semmoista yksin harrasteta? Mutta ei siitä sen enempää...

    Pitää miettiä tota kysymystä. Tämä ei ole helppoa, kun tässä tilanteessa on paljon asioita, mitä olen luottamuksella kuullut, niin en voi kertoa. Juuri nämä asiat muovaavat tilannetta vaikeammaksi. Eräs ystävä, jolle avauduin tästä asiasta kertoen ihan kaiken, sanoi, että hän ei tiedä, mitä minun pitää tehdä tai ajatella. Tässä on tilanne, johon kukaan ei voi tietää vastauksia - edes minä tai hän. "Onnea ja menestystä.", hän sanoi. Sitä tarvitaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


BrokenHeartedGirl kirjoitti:

Tapasin miehen. Hän ei ollut "baarilöytö". Hänellä oli avioero meneillään. Hän oli täysin tuntematon, kun alkoi kertoa elämästään kaikenlaista: puhui ex-vaimostaan, lapsistaan, omista nuoruuden ajoistaan ja myöskin ehti haaveilemaan tulevasta elämästään. Hän perusteli minulle avioeronsa uskottavasti. Kuulosti, että mies on tehnyt kerrankin elämässään jotain, mikä olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten ja oli onnellinen omasta liikkeestään! Hän totesi, että ei ymmärrä, miksi kertoi minulle kaiken sen. Silti hänestä vain tuntui, että pystyy puhumaan minulle kaikesta, mistä ei ole koskaan kenellekään puhunut. Olimme kuin ystävät.

Päätimme alkaa nukkumaan edes hetkeksi, kun oli ollut pitkä päivä takana. Mies pyysi minua nukkumaan hänen vieressään, ettei minun tarvitsisi nukkua sohvalla. Kaverina. Täytyy myöntää, että ennen nukkumaanmenoa minulla oli ollut muutamia kylmiä väreitä. Mies tuntui niin hienolta tapaukselta. Kysyin itseltäni monta kertaa, kuka tämä mies oikein on, mistä hän tulee. Kun hän tuli sitten siihen sänkyyn viereeni, tunsin olonsa turvallisemmaksi kuin koskaan. Joku tässä miehessä vei minua, vaikka yritin taistella kynsin ja hampain vastaan. Sitä tunnetta on vaikea kuvata.

No, niinhän siinä kävi, että välillämme tapahtui asioita, joista ei tarvitse nimillä puhua. Kaikki se oli täydellistä. En pystynyt estämään itseäni: ihastuin häneen pahemman kerran. Tunne oli molemminpuolinen. Sanoin hänelle suoraan, että en tiedä, pystynkö "sulattamaan" sitä ihan heti, että hänellä on lapsia. Tarvitsen aikaa. Edelleen muistin myös avioeron. Sanoin siihen liittyen, että parempi mennä hitaasti senkin takia. Hän oli samaa mieltä. Asiat oli nyt määritelty: tapailimme.

Hän lähti kahden päivän päästä takaisin omalle kotipaikkakunnalleen vähän matkan päähän. Kun hänen ex-vaimonsa sai kuulla meidän tapaamisesta, hän raivostui. Hän alkoi kiristämään miestä lapsilla. Vaikka tämä ex ei saisikaan kiristyksiään mitenkään toteen, mies meni sekaisin tästä. Hän rakastaa lapsia eniten maailmassa. Hyväksyin sen, että me emme ole enää viettämässä sitä "satua" yhdessä, koska tilanne oli selvästikin auki siellä päässä. Ex soitti kerran minulle, joka oli todella pelottavaa. Silloin minä löin pisteitä ja monta.

Meni jonkun aikaa, kunnes mies ilmoitti minulle, että se on nyt loppu kaikki siellä. Hän tajusi, että voi elää onnellisestikin. Siinä elämässä, mitä hänellä siellä toisella paikkakunnalla on, hän ei voi elää onnellisesti. Minä olin kuulemma se, joka sai hänet näkemään valoa elämässä - lasten lisäksi. Sanoin, että olen hyvin iloinen tästä, vaikka asia on hyvin monimutkainen. Hän pyysi anteeksi sitä puhelua exältään ja sanoi, ettei todellakaan halunnut satuttaa minua. Sovimme asiat ja päätimme jatkaa siitä, mihin jäimme.

Nyt en ole kuullut miehestä reiluun viikkoon, koska asiat menivät - kyllä taas - monimutkaisiksi. Minusta tuntuu, että siellä on jotain sen miehen ja naisen välillä, mikä on salaista - liittyen ehkä lapsiin... Who knows?! Mies kertoi minulle niin paljon asioita heidän suhteestaan ja itsestään, että jos hän ei täysin ole valehdellut minulle, niin siellä on oltava jotain, kun hän tekee tällaista! Voi olla, että hän on jättänyt paljon asioita kertomatta, mitkä ovat oleellisempia kuin ne, mitä hän kertoi. En pidä itseäni kaikkitietävänä, mutta silti tiedän, että vuoden sisällä hän ottaa minuun yhteyttä. Tiedän myös, että on väärin, miten tämä mies on sotkenut minut tähän. Hän tiesi varmasti tilanteensa jo ennen minun tapaamista. Tunteet kahlitsee liikaa... Luottamus on tällä hetkellä heikko, mutta hän saa sen takaisin, jos kertoo, mikä siellä taustalla vaikuttaa - jos hän edes haluaa luottamustani takaisin...

Tämä mies tuntuu "oikealta", vaikka hänellä onkin lapsia ja vaikea elämäntilanne nyt. Kuin olisin tuntenut hänet iäti. Kuten huomaatte, en osaa pukea sanoiksi missään välissä tätä tunnetta tai tilannetta... Tämä on vaikeaa. Ansaitsen ehkä helpompaa. Ansaitsen ehkä parempaa. Entä jos en halua muuta - enää? Ei tästä vain tule mitään... En pysty jatkamaan eteenpäin. Ikävä "riivaa". Kertokaa minulle, miten saan tämän asian käytyä itseni kanssa läpi niin, että voin jatkaa omaa elämääni? Mitä minä teen muuta kuin kyttään puhelinta? Kannattaako minun vain odottaa ja katsoa, mihin asiat menevät?

Ja yksi minulle vaikea kysymys tähän loppuun: olenko täysin väärässä? Siihen ei luultavasti osaa kukaan vastata, mutta kysykää lisää tästä tilanteesta ja kertokaa mielipiteenne. Täysin tuntemattoman mielipide voi avartaa tilannetta minulle enemmän kuin uskoisikaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu