EI ASIALISTALLA

Valtuuston kokouksen lopussa on mahrollisuus valtuutetuilla käyttää puheenvuoro (valtuutettujen kyselyt ja aloitteet), jos haluaa.
Esko Joentakanen ahkerasti tätä mahrollisuutta käyttää.
Monet sanookin näitä eskon jorinoiksi. Itse hän täällä sanoo niitä "Eskon saarnoiksi".
Nämä saarnat eivät ole kokouksen päätösasioita, vaan niiden aiheet merkitään vain muistiin.
Mahdollisiin aloitteisiin vastataan joko heti tai myöhemmissä kokouksissa.
14293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

tuon eken hämääviä alootuksia

Äänestä

tavallinen marisija niitähän vasureissa riittää asiat unohtuu turhanpäiväsiin juttuihin uskottavuus
mennyt näkyy selvästi vaalituloksissa.Yksi katkera marisia pilaa kaiken hyvänkin" minä aina
oikeassa muut väärässä".

Äänestä

kirjoitella.
Kokouksessa läsnäolleena voin kertoa aivan toisin asian menneen.
Hallintosäännön lainmukaistamista
oli hallitus esittänyt ja siitä käytti valtuutettu Esko Joentakanen erittäin perusteellisen ja asiallisen puheenvuoron.

Hän muistutti tehneensä jo elokuussa 2005 valtuustoaloitteen hallintomenettelyjen tutkinnasta.
Koska oli monia kummallisuuksia tapahtunut.
Muunmuassa virkanimityksissä.

Esko otti esille
myös toimivalta-säädökset todeten koululautakunnalla olevan hallintosäännön mukaan valta huomauttaa esittelijäänsä Ahti Karvosta moitittavasta käytöksestä esim. tottelemattomuudesta.
Hän kertoi myös Jouko Luukkosen velvollisuudesta aktiivisesti valvoa ja pitää kuria .

Esko ihmetteli,
miksi Ahti Karvoselle ei ole annettu ainoatakaan huomautusta tai varoitusta lainvastaisista menettelyistään kuten ketjutuksista , esteellisenä toimimisesta jne.

Äänestä

vanha kauna ja katkeruus ei näytä pääsevän yli mitenkään.Vois kokeilla ammattiauttajaa ettei
pahene pahemmaksi.

Äänestä
  • puuttua havittuihin epäkohtiin ja vääryyksiin.
    Sitä varten olemme heidät valinneet .
    Esko tekee arvokasta työtä kaupungin hallinnon parantamiseksi.

    Äänestä

  • velvollisuus on kirjoitti:

    puuttua havittuihin epäkohtiin ja vääryyksiin.
    Sitä varten olemme heidät valinneet .
    Esko tekee arvokasta työtä kaupungin hallinnon parantamiseksi.

    saanut aikaan ei saavutukset näy missään , tullut vain veronmaksajille maksamista lisää.

    Äänestä

  • on kirjoitti:

    saanut aikaan ei saavutukset näy missään , tullut vain veronmaksajille maksamista lisää.

    aina vaan.
    Ei raukka pääse pakkomielteestään.

    Äänestä

  • EKEÄ kirjoitti:

    aina vaan.
    Ei raukka pääse pakkomielteestään.

    puolustaa totuutta ja oikeutta ja vastustaa vääryyttä.
    Vääryydentekijät pitää kiini ottaa ja panna vastaamaan pahoista töistään.
    näin me kytoset aatellaan.

    Äänestä

  • on kirjoitti:

    saanut aikaan ei saavutukset näy missään , tullut vain veronmaksajille maksamista lisää.

    tukset jne ovat meille haapavetisille kalliiksi tulleet.
    Ahti Karvonen ja Martti Murtoperän koululautakunta eivät ole vieläkään euroakaan korvanneet kaupungille tekemiään vahinkoja.

    Äänestä

  • lainvastaiset ketju- kirjoitti:

    tukset jne ovat meille haapavetisille kalliiksi tulleet.
    Ahti Karvonen ja Martti Murtoperän koululautakunta eivät ole vieläkään euroakaan korvanneet kaupungille tekemiään vahinkoja.

    Oose kuiteeskii hyvä juttu ko myö saatiin rahat
    ei oo joka poeka saanukkaan.
    polleeta me.

    Äänestä

  • Open mies kirjoitti:

    Oose kuiteeskii hyvä juttu ko myö saatiin rahat
    ei oo joka poeka saanukkaan.
    polleeta me.

    soli eken ruokakunta jolla tärppäs korvaaukset nääs.
    Tierämme jees.
    Kiitos veronmaksajille.

    Äänestä

  • Eken-häntyri kirjoitti:

    soli eken ruokakunta jolla tärppäs korvaaukset nääs.
    Tierämme jees.
    Kiitos veronmaksajille.

    joka on talvet poissa rivistä?
    Ei kai tämä oo mahrollista ees HAAPAVEELLÄ

    Äänestä

  • OPETTAJALLE kirjoitti:

    joka on talvet poissa rivistä?
    Ei kai tämä oo mahrollista ees HAAPAVEELLÄ

    teillä pukatuksi ?

    Äänestä

  • vauva tullu kirjoitti:

    teillä pukatuksi ?

    jos se on tullu raskaaks?
    Joku venäläinen vai?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


EI PUITU kirjoitti:

Valtuuston kokouksen lopussa on mahrollisuus valtuutetuilla käyttää puheenvuoro (valtuutettujen kyselyt ja aloitteet), jos haluaa.
Esko Joentakanen ahkerasti tätä mahrollisuutta käyttää.
Monet sanookin näitä eskon jorinoiksi. Itse hän täällä sanoo niitä "Eskon saarnoiksi".
Nämä saarnat eivät ole kokouksen päätösasioita, vaan niiden aiheet merkitään vain muistiin.
Mahdollisiin aloitteisiin vastataan joko heti tai myöhemmissä kokouksissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu