Olen sairastanut aikuisiän aknea noin viisi vuotta. Se puhkesi 22-vuotiaana ja oli keskivaikea. Minulla oli todella paljon ihonalaisia, kipeitä paukama näppyjä, jotka etenkin hiusrajassa ja leuassa olivat kipeitä. Itsetuntohan siinä hajosi ja kuljin pitkään hämärällä pihalla kun ei kehdannut päiväsaikaan kulkea.
Testasin basironit, pidän tuotteita ihan hyvinä, kun niillä hoitaa ihoa oikein ja äärimmäisen tärkeää on se kosteutus. Jos iho kuivuu liikaa, se oikeasti tuottaa entistä enemmän talia ja hetken päästä ihon tilanne on entistä surkeampi. Eli kunnolla rasvaa naamaan, esim. aqualan-L tai humektan.
Söin myös antibiootteja ja ihan samat tulokset, kuin useilla. Tuloksia tuli mutta iho huonontui kun kuurit loppuivat.
Olin kova väittämään, että ravinnolla ei ole mitään tekemistä aknen kanssa. Eksyin vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta kertovien sivujen pariin ja löysin ns. insuliiniteorian aknen suhteen. Jätin pois kaikki tuotteet, mitkä nostavat verensokeria nopeasti ja laskevat romahtaen alas. Jätin pois valkoiset jauhot, viljoja, perunan, makaronit, sokerin jne...
Ihon kunto lähti parantumaan. Ihmiset alkoivat huomata ja kysellä mitä olen tehnyt iholleni. Moni aloitti vhh ruokavalion sen jälkeen, siis ihan normaali-ihoiset. Iho parantui, uusia finnejä ei enää tullut kuin kuukautisten aikaan ja silloin jos olin syönyt viljoja tai sipsejä yms...
Mutta yhä iho oli sellainen elottoman näköinen ja poskissa oli syvällä ne aikoja sitten tulleet paukamat. Ne ei kertakaikkiaan lähteneet pois millään. Laitoin niihin kaikenmaailman aineita, ne saattoivat laskea mutta kuukautiset tai ruokavaliosta poikkeaminen taas nosti ne paukamat niin, että ne näkyi. Koskaan eivät kuitenkaan tulleet niin pintaan, että olisi saanut ne puhkaistua.
Sitten luin maitotuotteista. Jotkut väittivät, että maitotuotteiden poisjättö olisi parantanut aknen. Jätin pois kerman, maidon, piimän, rahkan mutta juustoa en. Iho alkoi muuttua jo ekalla viikolla. Toisella viikolla iho oli jo ihan erivärinen ja ne poskissa olleet paukamat olivat laskeneet niin alas, ettei niitä tuntenut kuin kovaa painamalla.
Nyt kuukausi sitten söin täytekakkua kermavaahtoa ja ananasrahkaa. Sain leukaan herneen kokoisen ihonalaisen kipeän finnin ja hiusrajaan kaksi kipeää paukamaa, joita ei voi puhkaista.
Minä alan kyllä muuttaa kantaani ruokavaliojutun suhteen. Itseasiassa alkoi suututtaa tosi paljon, että osa ihmisistä (okei itsekin ennen) oikein suuttuneena huusi, että ruokavaliolla ei ole mitään tekemistä aknen kanssa. Kyllä ehdottomasti kannattaa kokeilla ja testata, hioda ruokavaliota ja katsoa minkä tuotteen poisjättö parantaisi ihoa ja mikä huonontaa. Kannattaa kokeilla vähähiilihydraattista ruokavaliota ja maitotuotteiden poisjättöä.
Uskon, että akneen täytyy olla jokin taipumus. Äidilläni oli kystinen akne, samoin hänen veljellään. Olen sieltä perinyt taipumuksen akneen. Minun kohdallani ruokavalion muutos paransi aknen, mutta koska minulla on varmaan koko ikäni taipumus geeneissäni saada se uudestaan.
Aknehan on ihan hirveän yksilöllinen juttu. Jollain auttaa suola, jollain roa-kuuri, joku saa avun mineraalimeikeistä, osa basironista. Toinen sanoo, että maitotuotteiden poisjättö auttoi, toisella viljojen poisjättö....jne jne...
D-vitamiinia vähintään 50mikr. päivä, kalaöljyä joka hllitsee tulehdusta ja jos haluaa niin joku multivita myös päivässä. Näillä kannattaa aloittaa ja sen jälkeen lähteä hiomaan HENKILÖKOHTAISTA ruokavaliotaan, testata esim. pari viikkoa mitä tapahtuu jos maitotutteet jää pois. Tai testata samaa viljojen suhteen, sokerin suhteen jne jne....
Näin itse parannuin aknesta ja olin toivoni menettänyt. Ihossa oli arpia, mutta kun maitotuotteet jäi pois, iho parantui silmissä. Samalla vartaloa vaivannut atoppinen ihottuma parantui, eikä ole tänä talvena vaivannut.
Tsemppiä!

Vastaukset 9
Vanhimmat
itselläni ei maitotuotteet vaikuta mutta hiilarit saa ihon kukkimaan! Vähähiilihydraattinen ruokavalio on muuttanut mun elämän ja oon ikionnellinen et oon löytänyt sen, kaikki lääkkeet oon syönyt ja aina akne iski takaisin, itsetunto oli ihan maassa ja olin todella masentunut, mut en enää :)
on se maaginen yhdistelmä, millä akne lähtee keneltä tahansa. Mukavaa että ihmiset alkavat pikkuhiljaa nähdä lääketeollisuuden sumutuksen läpi.
Sama täällä. VHH ja maitotuotteiden pois jättäminen todella toimii. Lisäksi proteiinin määrää joudun katsomaan, sillä myös liialla proteiinilla on vaikutusta insuliiniin.
Väittämä, että ruokavaliolla ei olisi vaikutusta akneen on täysin järjetön. Nykyään löytyy jo tosin ihan tutkimustietoakin ruokavalion ja aknen yhteydestä.
Itse nyt noin viikon syönyt aikalailla vhh tyylisesti ja huomannu, että aluksi puskenut finnejä ulos, mutta nyt alkaa varmaan menemään parempaan. Elikkä onko muilla täällä ollut samanlaisia kokemuksia?
Kyllä, ensin pintaan puskee finnejä ja ihomatoja kun vähensin hiilareita. Yhä edelleenkin puskee, muttei enää samoissa määrissä. Oma vhh kokeiluni merkinnät löytyy http://aknecv.blogit.fi/
Olen kyllä sitä mieltä, että ruokavaliolla todellakin on vaikutusta ihoon. Seuraavaksi ajattelin kokeilla maitotuotteiden vähentämistä, eli aamuinen viili tai maustamaton jugurtti saa jäädä toistaiseksi kunhan saan kaapista tuhottua jäljellä olevat.
Mä oon yrittäny olla vhh-ruokavaliolla, mutta se ei vain millää meinaa onnistua :( En pysty olla syömättä perunaa, riisiä, leipää yms. muun kanan/lihan/kalan kanssa. Tulee vain sellainen olo että ei vain kerta kaikkiaan pysty olla syömättä noita ja lisäksi nälkä vaivaa :/ Maitotuotteista en käytä kuin juustoa. Miten saisin muutettua ruokavalioni vhh:lle? Pidän kyllä kasviksista, mutta urheilen paljon ja ilman perunaa/riisiä on vaikea jaksaa tehdä mitään..
Haluaisin ainakin kokeilla tätäkin vaikka finnit ovat selvästi vähentyneet acnicylin myötä.
No vaihda leipä täysjyvävilja ruisleipään ja älä syö leipää joka välissä ja sitten perunaa/riisiä/pastaa ota vaikka 1/3 siitä mitä ennen ja lisää salaatteihin oliiviöljyä, sekä syö pähkinöitä. Näin itse olen tehnyt, tietenkin vähän finnejä vielä tulee, mutta pahimmat isoimmat tulehtuneet finnit ovat vähissä. Käytän kyllä myös acnicyliä ja suolasaippuaa, että neki saattaa auttaa :)
No kuule mitä ihmettä sä sitten syöt?!
Vähähiilihydraattinen maitotuotteeton ruokavalio niin eihän siinä jää mitään syötäväksi :)
Heiiii!!!! Mitä suolasaippuaa käytät?? Mulle suositeltiin sitä luontaistuotekaupassa mutta ajattelin ensin hakea siintä vähän tietoa ennenkuin ostan. Ja hei,ite oon törmänny nyt monesti tuohon Dr.Hausckan tuotteisiin joita myy nettikaupat ja ainaki sokos,en tiedä onko siintä oikeesti apua mutta harkinnassa on josko kokeilisi. Nyt mulla menossa wicnelact liuos ja siihen kuuluva emulsiovoide. Tuloksia en voi vielä hehkuttaa kun liuosta käyttänyt vasta vajaan viikon ja emulsiota pari päivää... Kerron kyllä jos halukkaita on kuulemaan..