vaatekoot

Kertokaa omia kokemuksianne vaateostoksista ja vaatteiden koosta. Koin itse järkytyksen kun huomasin, että vaatekauppojen kokoluokituksen mukaan olen xl-kokoinen! Tähän asti olen hyvillä mielin käyttänyt kokoa M, ja se on sopinut aivan hyvin, mutta nyt olen hyvin hämmentynyt asiasta. En mielestäni ole isokokoinen vaan normaali, olen n. 168 pitkä ja painan jotain 65 kiloa.. Olenko ollut totaalisen väärässä kokoni suhteen kaiken aikaa?! Nyt en mene mielelläni enää vaateostoksille, sillä kaupassa tunnen itseni norsun kokoiseksi jonka pitäisi ostaa vaatteensa vähintään jostain äitiysvaatepuolelta....
6435
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Riippuu niin kaupasta. Toisissa kaupoissa on koot isompia ja toisissa pienempi.
Yhden kumman asian huomasin Seppälässä ostoksilla ollessani, ostan siellä yleensä kokoja 42/44 riippuen mallista, mutta nyt ostin sieltä sellaisen kivan hameen "isojen tyttöjen"-osastolta (en muista mikä se siellä seppälässä on nimeltään), niin se oli kokoa 38! Eikä ollut siitä kyse, että olisi jotenkin erikoisemman mallinen, vaan ihan tavallinen hame, joskunhan nuo isommille tarkoitetut vaatteet on eri mallisia ja siksi voi ottaa numeroa pienemmän. Siis nuo isojen ihmisten vaatteet on vaan kokonumeroitu pienemmäksi, ettei tule paha mieli, kun on lihava. Ihme touhua. Ja ihmeellistä, että isojen osastolla on edes kokoa 38.

On minullakin kotona vaatteita jotak ovat kokoa 38 tai 40 ja istuvat ihan hyvin. Ja nyt tarkoitan siis sellaisia kaapin perälle jääneitä, joita siis en ole käytöllä venyttänyt sopiviksi, esim. kerran käytetyt pestyt farkut. On noille kokomerkinnöille jotain tapahtunut.

Äänestä

Aika järkyttävää! Maksimissaan voisit olla L, mutta et XL. Mutta käytä sitä kokoa, mikä sopii ja näyttää hyvältä päällä. Turha tuollaisia kokoluokituksia on miettiä.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä että olet L, itse olen samaa luokkaa. Nykyvaatteiden kokoluokitus vaan on mennyt pienempään päin, varsinkin kun vaatteen pitää "nuolla" ihoa.

    Äänestä

  • saman kokonen kirjoitti:

    Olen samaa mieltä että olet L, itse olen samaa luokkaa. Nykyvaatteiden kokoluokitus vaan on mennyt pienempään päin, varsinkin kun vaatteen pitää "nuolla" ihoa.

    Kaphallissa, etsin itselleni vaatteita ja löytyikin kokoa s, mutta sitten huomasin lapun jossa s vastasi kokoa 36-38, mutta enpä sitten löytänyt itselleni xs kokoa ollenkaan. Myös on muita liikkeitä jotka tekevät tuota, en sellaisiin huijaus puljuihin enää mene. Itse olen pieni, enkä ymmärrä miksi koko merkinnät on pitänyt muuttaa ja meille pienille ei muuten löydy vaatteita.

    Äänestä

  • bmi 18,5 kirjoitti:

    Ei kannate huolehtia. Monet naiset saattaa käyttää housuista tyyliin kokoa 42 ja yläosasta vaikka 38. Joillakin firmoilla koot on niukempia. Minunkin mielestä tuo kappahlin kokoluokitus on vähän outo.
    Itse L kokoisena olen normaalipainoinen. Ollaan sitte kokoa L mutta ei se minua masenna. Voihan noi kokolaput vaikka leikata veks. :D

    Äänestä

  • nainenkokonainen kirjoitti:

    Itse olen joskus jostain (teini)vaatekaupasta löytänyt sopivat housut kokoa XL ja paita kokoa S! Enkä ole lihava, vartalo on vaan mallia X vaikka nykymuodin mukaan pitäisi olla pikkupojan peppu ja pömppismaha, siis semmoinen tasapaksu pötkylä. Olisinpa elänyt 50-luvulla! :-D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

koko-ongelma kirjoitti:

Kertokaa omia kokemuksianne vaateostoksista ja vaatteiden koosta. Koin itse järkytyksen kun huomasin, että vaatekauppojen kokoluokituksen mukaan olen xl-kokoinen! Tähän asti olen hyvillä mielin käyttänyt kokoa M, ja se on sopinut aivan hyvin, mutta nyt olen hyvin hämmentynyt asiasta. En mielestäni ole isokokoinen vaan normaali, olen n. 168 pitkä ja painan jotain 65 kiloa.. Olenko ollut totaalisen väärässä kokoni suhteen kaiken aikaa?! Nyt en mene mielelläni enää vaateostoksille, sillä kaupassa tunnen itseni norsun kokoiseksi jonka pitäisi ostaa vaatteensa vähintään jostain äitiysvaatepuolelta....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu