Miten

Kun tomaatteja kasvattaa,
niin mistä tuntee ne
niinsanotut varkaat kaikki,
mitkä pitää nyppiä pois.

Tietääkö kukaan tälläistä
asiaa ja jos tietää,
olisin kiitollinen
neuvosta.Minä kun tahdon
nyppiä liian kanssa.
54148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minä olen nyt ollut pari vuotta apuna vaimon kanssa anopin tomaattien kimpussa. Me nypimme varkaita aika usein, etteivät ne koskaan pääse isoiksi.

Varas on oksa, joka lähtee toisen oksan hangasta kasvamaan. Tomaatissahan on päävarsi. Siitä lähtee oksia - aivan kuten puista. Oksan ja päävarren yhtymäkohdasta lähtee puskemaan haara ylöspäin. Juuri tämä on se varas. Tämän paremmin en osaa sitä sanallisesti selittää. Onko sinulla ketään tuttua, joka voisi näyttää omasta tomaatistaan varkaita. Kun niitä on kerran nähnyt, ne on helppo tunnistaa.

Jos varas kasvaa isoksi, siihen saattaa myös tulla kukkia. Kokonaisuuden kannalta on kuitenkin parempi nyppiä ne aikaisin pois.

Äänestä
  • Kun annatte niitten tomaatin oksien kasvaa niin kerkiääkö teillä hyvin myös tomaatti kypsyä? Itselläni on viime vuosina ollut 40 neliön kasvihuoneessa tomaatteja kasvamassa enkä ole kerinnyt niitä kaikkia varkaita poistamaan ja siten siitä on kasvanut ihan viidakko. Kun annatte oksien kasvaa missä vaiheessa latvotte ne? Olen kasvattanut keltaista kirsikkatomaattia F1 laatua ja se on ollut tosi tuottoisa vaikka on kasvanutkin liki vapaasti.Sen kasvu on tosi tehokasta.

    Äänestä

HEI!
Senverran tiedän tomaateista että ne varkaat
lähtevät kasvamaan tomaatin rungon ja lehtiruodon
yhtymäkohdasta,ova niinkuin pieniä tomaatin
taimia jotenka ne on helppo tunnistaa.Tomaatissa ei ole oksia vaan lehti
kasvaa suoraan tomaatin runkoon.
Mikäli näitä varkaita ei poista tomaatista tulee
monihaarainen eikä se ehdi tuottaa satoa koska
aika menee runkojen kasvatukseen,niin että ei ole
pelkoa liiasta nyppimisestä.Nyppäämisen jälkeen
siihen yleensä kasvaa uusi alku,mutta kun katkaisee sen siitä varkaan alimmaisten lehtien
yläpuolelta niin kasvu ei jatku eikä uusia tule.

Hyviä tomaattisatoja tv Erkki

Äänestä
  • Kiitos teille neuvoista,
    jotka iloisena otin vastaan.
    Hyvää päivänjatkoa.

    Äänestä

Hei puutarhan ystävä!
Tomatin sivuversot eli kansanomaisesti varkaat tulee poistaa mahdollisimman pieninä. Tomatin pääverson ja kasvulehden liittymäkohdasta usein 45 asteen kulmassa kasvava varas poistetaan taivuttamalla sivulle ja sitten toiselle sivulle. Näin varas irtoaa siististi jättämättä suurta haavaa. Isommaksi päässeen varkaan poistoon kannattaa käyttää puutarhurinveistä ja leikata varoen siististi pois. Nämä ohjeet koskee tietty ns. runkotomattia `Tanskanvienti´. Sitä vastoin ns. pensastomatti ei tarvitse varkaiden poistoa.
Maukasta kesän tomattisatoa odotellen toivon onnistumista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anu kirjoitti:

Kun tomaatteja kasvattaa,
niin mistä tuntee ne
niinsanotut varkaat kaikki,
mitkä pitää nyppiä pois.

Tietääkö kukaan tälläistä
asiaa ja jos tietää,
olisin kiitollinen
neuvosta.Minä kun tahdon
nyppiä liian kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu