ystävistä

Paljon puhutaan ystävistä ja paljonko niitä on tai mistä niitä saisi.

Itselläni on ollut eläessäni 2 ystävää. Ensimmäinen ikävuosina 6-10v ja toinen siitä eteenpäin tähän päivään asti(22v).

Olen aina viihtynyt erinomaisesti yksinäni, yksin oleminen ei ole tuottanut mitään ongelmia. En ole muiden kanssa osannut oikein edes leikkiä pienenä. Minun leikkini olivat aivan erilaisia kuin muilla, huikeita viikkoja rakennettuja ja suunniteltuja spektaakkeleita. Muista ihmisistä ei olisi ollut mitään iloa niitä toteuttaessa.

Ja vaikka minulla on nytkin ystävä niin "vietän aikaa" hänen kanssaan n. 4-5päivänä vuodessa.

Minulle onkin lähes mysteeri miksi tarvitaan joku ystävä, miksi lähes kaikki ovat pulassa ilman ystävää.

Jos jollain on todella paljon ystäviä kertooko se kenties jotain negatiivista ihmisestä, hänellä ei ole niin raudanlujaa henkistä varmuutta ja tietoisuutta itsestään vai mistä on kysymys?

Tässä vaiheessa voinkin kertoa että olen sosiaalisesti huippuälykäs, se porukan vitsiniekka joka pystyy kaiken lisäksi lukemaan muiden ajatukset ilman ongelmia. Pieni ristiriita kenties voisi joku tuumia.

Ystäviä en tarvi enkä ole koskaan tarvinut, kenties olen itserakas ja minulle riittää peili mutta pää hajoaa siihen ettei ole elämänkumppania. Tyttöystävästä olen haaveillut jo alle 10v:stä lähtien.

Sen tarvin, se on pakko saada, elämäni ei tule onnistumaan ilman sitä. Elämälläni ei ole tarkoitusta ilman sitä. Kaikki muu on epäoleellista turhuutta.

Iän myötä kun henkiset paineet asian tiimoilta ovat nousseet yhä korkeammalle olen ensimmäistä kertaa eläessäni tuntenut sellaista mitä voisi kai kuvailla yksinäisyydeksi.

En ole eläessäni koskaan ollut juhlissa, bailuissa, tapahtumissa, baareissa, vierailulla, en missään tälläisessä(jos nyt poissuljetaan sukuhommat).
Peruskoulun päätteeksi olin luokkaristeilyllä, se on kai minun ainoa sosiaalinen tapahtuma-kokemus.


Kännykkä(eli puhelin) on minulle oikeastaan täysin turha kapine, tuli kuitenkin ostettua armeija-aikana että sain kyytini sovittua paremmin. En soita kenellekkään eikä kukaan soita minulle. Jos saan txt-viestin tiedän heti 100% varmuudella että se on saunalahden asiakaspalvelu.

Loppulauseena voisin sanoa, että te jotka haikailette ystävien perään niin onko ystävät todella se asia mitä tarvitsette elämässänne vai yritättekö käyttää niitä OIKEAN ihmissuhteen korvikkeena.
4513
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

...kaikki meistä eivät ole yhtä "itseriittoisia" kuin sinä (enkä tarkoita tuota ilmaisua negatiivisessa mielessä). On hienoa jos on sovussa itsensä kanssa ja viihtyy omassa seurassaan, aika harvat kykenevät samaan.

Kaverit ja ystävät ovat itselleni tärkeitä siksi, että heidän kauttaan tuntee olevansa osa jotakin hyvää & positiivista tässä suuressa ja toisinaan kylmässä maailmassa. Ystävyyssuhteet rikastuttavat elämää ja niiden kautta voi, kliseisesti ilmaistuna, kasvaa ja kehittyä ihmisenä.

Mielestäni ne jos mitkä ovat oikeita ihmissuhteita eivätkä sellaisten korvikkeita. Tarkoitit varmaan "oikealla suhteella" seurustelusuhdetta, josta saa myös hellyyttä ja fyysistä läheisyyttä. Mutta seurustelusta saattaa puuttua henkinen yhteys ja läheisyys, jota taas onnistuneet ystävyyssuhteet tarjoavat. Siitäkin on kokemusta.

Hyvän ja tasapainoisen seurustelusuhteen kivijalka on ystävyys, sen pohjalta kasvaa ja kehittyy sitten rakkauskin.

Äänestä

itse olin nuoruuteni hyvinkin seurallinen ja sosiaalinen tyttö,mutta vuosien varrella kaikki entiset tuttavani/ystäväni/sukulaiseni ovat yksinkertaisesti vain unohtuneet...enkä ole,jos totta puhun,juurikaan kaivannut entistä elämääni valtavine sosiaalisine verkostoineen.

uusia tuttavuuksia en ole juuri viime vuosina välittänyt edes hankkia vaan viihdyn loistavasti ilman ystäviä seuranani kirjat,elokuvat,eläimet ja luonto...
töissä olen asiakaspalvelussa, joten ne 40 tuntia ihmisiä viikossa ovat minulle aivan tarpeeksi ja liikaakin.

koko ikäni olen kuitenkin jollakin tapaa odottanut ihmistä kenen kanssa viihtyisin aidosti ja ketä jopa tarvitsisin, arvostaisin.
parisuhteeseen olen tiennyt olevani tarkoitettu kaltaiseni erakon kanssa enkä kenenkään muun.
ja olen kuin olenkin löytänyt yhtä yksinäisen sielun kuin minäkin...ja rakastan häntä niin pirusti !

ehkä tarkoitukseni oli tällä sanoa, että yksinäisyys ei ole kaikille taakka vaan helpotus.
eikä yksinäisyys todellakaan estä ihmisen mahdollisuutta hyvään elämään!

Äänestä

Mulla on periaatteessa aika sama tilanne kuin sulla. Ei ole oikeastaan ystäväpiiriä, ja jos puhelinsoittoja tulee, on ne yleensä duunista, tai sitten joku hyvänpäiväntuttu tarvitseen tietokoneen korjausta.

Mutta en itsekään sillä tavalla ystäviä kaipaa. Olen oikeastaan aika onnellinen kotona aikaa viettäessäni; mutta perheen perustaminen on se ainoa asia miksi en ole yksinäisyyteeni onnellinen.

Perhe pitäisi saada.

Mutta jos ei ole ystäväpiiriä mistä sen tulevan puolison bongaisi, niin eipä tule perhettäkään. Ei se nainen taivaalta syliin tipahda, jos ei ole sosiaalista elämää.

Onkin tavallaan aika hankalaa tutustua uusiin naisiin, kun tietää ettei kaipaa *pelkkää* ystävää, vaan puolisoa (joka sisältää myös ystävyyden, toki). Tuntee itsensä jotenkin alhaiseksi kun ajattelee että ei tarvitse uutta ihmistä elämäänsä jos tuo uusi ihminen haluaa olla vain ystävä.

Äänestä

kerro nummas, ni ehkä voin piristää päivääs!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jokuvaan kirjoitti:

Paljon puhutaan ystävistä ja paljonko niitä on tai mistä niitä saisi.

Itselläni on ollut eläessäni 2 ystävää. Ensimmäinen ikävuosina 6-10v ja toinen siitä eteenpäin tähän päivään asti(22v).

Olen aina viihtynyt erinomaisesti yksinäni, yksin oleminen ei ole tuottanut mitään ongelmia. En ole muiden kanssa osannut oikein edes leikkiä pienenä. Minun leikkini olivat aivan erilaisia kuin muilla, huikeita viikkoja rakennettuja ja suunniteltuja spektaakkeleita. Muista ihmisistä ei olisi ollut mitään iloa niitä toteuttaessa.

Ja vaikka minulla on nytkin ystävä niin "vietän aikaa" hänen kanssaan n. 4-5päivänä vuodessa.

Minulle onkin lähes mysteeri miksi tarvitaan joku ystävä, miksi lähes kaikki ovat pulassa ilman ystävää.

Jos jollain on todella paljon ystäviä kertooko se kenties jotain negatiivista ihmisestä, hänellä ei ole niin raudanlujaa henkistä varmuutta ja tietoisuutta itsestään vai mistä on kysymys?

Tässä vaiheessa voinkin kertoa että olen sosiaalisesti huippuälykäs, se porukan vitsiniekka joka pystyy kaiken lisäksi lukemaan muiden ajatukset ilman ongelmia. Pieni ristiriita kenties voisi joku tuumia.

Ystäviä en tarvi enkä ole koskaan tarvinut, kenties olen itserakas ja minulle riittää peili mutta pää hajoaa siihen ettei ole elämänkumppania. Tyttöystävästä olen haaveillut jo alle 10v:stä lähtien.

Sen tarvin, se on pakko saada, elämäni ei tule onnistumaan ilman sitä. Elämälläni ei ole tarkoitusta ilman sitä. Kaikki muu on epäoleellista turhuutta.

Iän myötä kun henkiset paineet asian tiimoilta ovat nousseet yhä korkeammalle olen ensimmäistä kertaa eläessäni tuntenut sellaista mitä voisi kai kuvailla yksinäisyydeksi.

En ole eläessäni koskaan ollut juhlissa, bailuissa, tapahtumissa, baareissa, vierailulla, en missään tälläisessä(jos nyt poissuljetaan sukuhommat).
Peruskoulun päätteeksi olin luokkaristeilyllä, se on kai minun ainoa sosiaalinen tapahtuma-kokemus.


Kännykkä(eli puhelin) on minulle oikeastaan täysin turha kapine, tuli kuitenkin ostettua armeija-aikana että sain kyytini sovittua paremmin. En soita kenellekkään eikä kukaan soita minulle. Jos saan txt-viestin tiedän heti 100% varmuudella että se on saunalahden asiakaspalvelu.

Loppulauseena voisin sanoa, että te jotka haikailette ystävien perään niin onko ystävät todella se asia mitä tarvitsette elämässänne vai yritättekö käyttää niitä OIKEAN ihmissuhteen korvikkeena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu