Sinkkuus ja masennus

Minulla sama tilanne myös. En ole ikinä seurustellut. En uskalla edes luottaa miehiin, koska luultavasti he eivät minua oikeasti halua. Minuun otetaan yhteyttä vain kun on pilde mielessä, muutoin olen melkein ilmaa. Olen ujo ja rauhallinen ja kauniiksi on kehuttu. Tällainen ei kelpaa kellekään, aina jotain vikaa. Millainen pitää olla? En aio enää edes yrittää.

Hyvää tekee välillä olla vain pelkkä "pano".
Ei tarvii heti käydä syvällisiä keskusteluja elämäntarkoituksesta.

MUTTA, missä vaiheessa olis hyvä kertoa esim. käyvänsä terapiassa? EI EHKÄ ENSIMMÄISENÄ ILTANA.Ettei
pelästytä "normaalia ihmistä". Mutta,jos olet jättänyt kertomatta ja asia tulee tottakai
muöhemmin
esille,sinuun ei voi luottaa!!!???. Näin on käynyt minulle jonkun kerran.Ja aina samalla
seurauksella.
TERAPEUTINA ei voi alkaa pitää seurustelukumppania, mutta empatiaa kyllä olis löydyttävä.

KAIKKI ihmiset haluavat lämpöä ja läheisyyttä.Vakituisessa suhteessa elävät eivät ymmärrä yksinäisten
yskää. JOS PANETTAA NIIN PANETTAA

VOIMME vain toivoa, että ennakkolulot joskus väistyvät ja masentunuttakin ymmärretään

ITSEMURHAA ajattelee moni.Tuskin kukaan haluaa kuolla,vaan haluaa siitä tukalasta tilanteesta pois.

ei enää, kiitos kirjoitti:

Minulla sama tilanne myös. En ole ikinä seurustellut. En uskalla edes luottaa miehiin, koska luultavasti he eivät minua oikeasti halua. Minuun otetaan yhteyttä vain kun on pilde mielessä, muutoin olen melkein ilmaa. Olen ujo ja rauhallinen ja kauniiksi on kehuttu. Tällainen ei kelpaa kellekään, aina jotain vikaa. Millainen pitää olla? En aio enää edes yrittää.

Lue lisää

kerro vähän itestäs mul on vähä samoi ongelmia. jos vaik löytyis jotan yhteist [email protected] t:tislaaja

ei enää, kiitos kirjoitti:

Minulla sama tilanne myös. En ole ikinä seurustellut. En uskalla edes luottaa miehiin, koska luultavasti he eivät minua oikeasti halua. Minuun otetaan yhteyttä vain kun on pilde mielessä, muutoin olen melkein ilmaa. Olen ujo ja rauhallinen ja kauniiksi on kehuttu. Tällainen ei kelpaa kellekään, aina jotain vikaa. Millainen pitää olla? En aio enää edes yrittää.

Lue lisää

Olen keski ikäinen nainen ja minä otan miehiin yhteyttä kun haluan munaa. Mitä pahaa siinä on?

jos minä oisin sun poikaystävä, niin lähtisinkin suhteesta, jossa toinen oottaa vaan saavansa tukea ja ymmärrystä omaan pahaan oloonsa. sun poikaystävä pelkäisi olla myös sun kanssa, jos se näkisi, että sinä elät sen kautta. itse en voisi olla ihmisen kanssa, joka kuvittelee, että se toinen tekee hänet onnelliseksi ja poistaa pahan olon.
nyt menet itteesi ja hankit apua. ensinnäkin sulla on masennus, huono itsetunto, sun pitää hankkiutua hoitoon, hoitosuhteeseen ,jossa saat asioille järjelliset mittasuhteet, isellesi parempaa itsetuntoa, lääkityksen, jotta saat ahdistuksen hallintaan, sitten keskusteluapua.
tiedän, mistä puhun, sillä olen ryssiny suhteitani, mutta onneksi minua on ymmärretty ja itse olen ymmärtänyt, mistä kaikki johtuu, lisäksi sulla on tosi vähän ikää, ootappas, kun tulee vaikka 5v lisää. onneksi itse olen saanut uuden tilaisuuden suhteessani, vaikka pahalta näytti minun mielenterveysongelmien vuoksi. usko pois, vain sinä voit tehdä itsesi onnelliseksi, mitä se onnellisuus sitten merkitseekään, minulle päihteetöntä elämää, hyviä yöunia, hyviä ihmissuhteita, työtä, lepoa, virksitystä, paljon erilaisia pieniä asioita, joista kasvaa isoja juttuja,rakkautta.

taistele kirjoitti:

jos minä oisin sun poikaystävä, niin lähtisinkin suhteesta, jossa toinen oottaa vaan saavansa tukea ja ymmärrystä omaan pahaan oloonsa. sun poikaystävä pelkäisi olla myös sun kanssa, jos se näkisi, että sinä elät sen kautta. itse en voisi olla ihmisen kanssa, joka kuvittelee, että se toinen tekee hänet onnelliseksi ja poistaa pahan olon.
nyt menet itteesi ja hankit apua. ensinnäkin sulla on masennus, huono itsetunto, sun pitää hankkiutua hoitoon, hoitosuhteeseen ,jossa saat asioille järjelliset mittasuhteet, isellesi parempaa itsetuntoa, lääkityksen, jotta saat ahdistuksen hallintaan, sitten keskusteluapua.
tiedän, mistä puhun, sillä olen ryssiny suhteitani, mutta onneksi minua on ymmärretty ja itse olen ymmärtänyt, mistä kaikki johtuu, lisäksi sulla on tosi vähän ikää, ootappas, kun tulee vaikka 5v lisää. onneksi itse olen saanut uuden tilaisuuden suhteessani, vaikka pahalta näytti minun mielenterveysongelmien vuoksi. usko pois, vain sinä voit tehdä itsesi onnelliseksi, mitä se onnellisuus sitten merkitseekään, minulle päihteetöntä elämää, hyviä yöunia, hyviä ihmissuhteita, työtä, lepoa, virksitystä, paljon erilaisia pieniä asioita, joista kasvaa isoja juttuja,rakkautta.

Lue lisää

Eipä se nyt niin vähän ikää ole, että nuo ikäjutut voi kyllä ihan suosiolla unohtaa heti.

vgtrtr kirjoitti:

Eipä se nyt niin vähän ikää ole, että nuo ikäjutut voi kyllä ihan suosiolla unohtaa heti.

... kun jotkut löytää elämänsä kumppanin vasta 50-vuotiaana, sitä ennen vain vääriä tapauksia.

Ei pidä ajatella elämää niin putkena.

Sama.

Richard Geren näköne kirjoitti:

Sama.

Ennen 18 ikävuotta luulin että en kelpaa kenellekään, koska olin sisäänpäinkääntynyt ja epävarma ja pidin itseäni huonona ja rumana ihmisenä. Noh, sitten yhtäkkiä täytettyäni 18 miehiä lappasi joka puolelta kun aloin elää. Kotiovella harvemmin tapaa elämänsä miestä. Huomasin että en ollut sen onnellisempi vaikka ajattelin joskus masentuneena teininä että joku mies "pelastaa" minut. Sairasta, tiedän. Olin niin epätoivoinen että tulin hyväksikäytetyksi ja etsin miehistä jotain sellaista, mitä ei ollut olemassa. Elin kuin jossain fantasiamaassa jossa olin onneton prinsessa joka etsi jotain prinssiä valkoisella ratsulla - pikkuisenkos illuusio lopahti kun näki minkälaisia monet miehet ovat. Löytyi narsisteja, alapäällään ajattelevia, ripustautuvia, varattuja yms miehiä jotka olivat kiinnostuneita minusta. Yksi mies halveksui minua masennukseni takia ja sanoi, että kelpaan hänelle kun olen opiskelemassa ja elämäni on kunnossa. Tasoni oli aluksi ihan järkyttävän alhaalla kun luulin että olen niin huono että ihme että edes kelpaan yhdellekään. Lopulta päädyin seksisuhteisiin, kun oli niin huono itsetunto ja en osannut sanoa ei vaikken noista suhteista mitään saanutkaan ja luulin rakastuneeni parikin kertaa ja loppupeleissä en ollut kuin seksilelu joillekin. Olin oikeasti niin säälittävä ja epätoivoinen tapaus, että ei voi kuin jälkikäteen hävetä. Miten olen voinut olla noin huonoitsetuntoinen ja epätoivoinen? Pikkuhiljaa tajutessani että olen ihan ok ihminen ja ihan nättikin, että ei minun tarvitse valita sentään niitä kaikkein surkimuksimpia miehiä. Ja voin sanoa, että miehistä löytyy totaalisia surkimuksia - surkimuksena pidän esim. valehtelijoita jotka väittävät olevansa sinkkuja vaikkeivat ole! Ironista oli että tapasin itse masentuneena erittäin masentuneen jätetyn miehen joka etsi minusta tukea ja lähetteli kaikkia sekavia viestejä tyyliin "tekis mieli tappaa itseni, eksäni löysi uuden". Siinä tuli jopa itselle sellainen olo että tuolle tielle en lähde vaikka tuolloin kriteerini eivät kovin korkealla olleetkaan. : D
Päädyin sitten suhteeseen, joka oli ensimmäinen tasapainoinen ja voisi sanoa hyväkin suhde. Mutta päädyin siihen niin epävarmana ja liian nopeasti. Olen siinä vieläkin, viidettä vuotta. Oikeasti suhteemme on kääntynyt vääränlaiseksi. Minä olen autettava ja etsin terapeuttia, olen miettinyt lähteväni välillä kun tämä ei tunnu oikealta, mutta olen niin epävarma itsestäni etten usko että osaisin elää ilman tätä suhdetta. Pelkään että olen taas se alle 18 vuotias epävarma ääliö joka oli aina yksin. Positiivista on että ensimmäistä kertaa kaoottisten kotiolojen jälkeen olen jotenkin tasapainoisessa elämässä. Elämämme on rauhallista, emme riitele ja hän välittää minusta juuri sellaisena kuin olen. Hän kuuntelee ahdistuksiani ja vetää minut peiton alta ylös ja pakottaa lähtemään ulos. Mutta helposti masentuneen tai läheisriippuvaisen päätyessä suhteeseen ei kaikki mene kovin hyvin. Kyllä pitäisi olla tolpillaan ja tasapainoinen aloittaessaan suhteen ja osata elää yksin ! Suhde tulee täydentämään elämää, mutta suhteen ei pitäisi olla riippuvuussuhde tai toisen olla masentuneen omaishoitaja.
Elämän ei pitäisi todella olla pelkkä suhde, mitä se tuntuu tällä hetkellä minulle olevan. Onnellinen elämä lähtee itsensä kehittämisestä, siitä että pystyy elättämään itsensä, on tolpillaan, tasapainoinen, on riittävästi kehittävää tekemistä, tuntee tulevansa hyväksytyksi ja löytyy tukiverkko, jolloin ei tule tilannetta jolloin tipahdat ihan totaalisen alas huonoina hetkinä. Nyt kaikkien noiden koettelemusten jälkeen olen paljon vahvempi ja yritän saada elämääni kuntoon. Parisuhde ei oikeasti tee ihmistä ollenkaan onnellisemmaksi vaikka joillakin semmoinen kuva saattaa ollakin. Ei ehkä tarvitse olla yksin, mutta sinkku jolla on elämä kunnossa on varmasti paljon onnellisempi kuin masentunut läheisriippuvainen joka elää suhteen kautta elämäänsä.

mariina_23 kirjoitti:

Ennen 18 ikävuotta luulin että en kelpaa kenellekään, koska olin sisäänpäinkääntynyt ja epävarma ja pidin itseäni huonona ja rumana ihmisenä. Noh, sitten yhtäkkiä täytettyäni 18 miehiä lappasi joka puolelta kun aloin elää. Kotiovella harvemmin tapaa elämänsä miestä. Huomasin että en ollut sen onnellisempi vaikka ajattelin joskus masentuneena teininä että joku mies "pelastaa" minut. Sairasta, tiedän. Olin niin epätoivoinen että tulin hyväksikäytetyksi ja etsin miehistä jotain sellaista, mitä ei ollut olemassa. Elin kuin jossain fantasiamaassa jossa olin onneton prinsessa joka etsi jotain prinssiä valkoisella ratsulla - pikkuisenkos illuusio lopahti kun näki minkälaisia monet miehet ovat. Löytyi narsisteja, alapäällään ajattelevia, ripustautuvia, varattuja yms miehiä jotka olivat kiinnostuneita minusta. Yksi mies halveksui minua masennukseni takia ja sanoi, että kelpaan hänelle kun olen opiskelemassa ja elämäni on kunnossa. Tasoni oli aluksi ihan järkyttävän alhaalla kun luulin että olen niin huono että ihme että edes kelpaan yhdellekään. Lopulta päädyin seksisuhteisiin, kun oli niin huono itsetunto ja en osannut sanoa ei vaikken noista suhteista mitään saanutkaan ja luulin rakastuneeni parikin kertaa ja loppupeleissä en ollut kuin seksilelu joillekin. Olin oikeasti niin säälittävä ja epätoivoinen tapaus, että ei voi kuin jälkikäteen hävetä. Miten olen voinut olla noin huonoitsetuntoinen ja epätoivoinen? Pikkuhiljaa tajutessani että olen ihan ok ihminen ja ihan nättikin, että ei minun tarvitse valita sentään niitä kaikkein surkimuksimpia miehiä. Ja voin sanoa, että miehistä löytyy totaalisia surkimuksia - surkimuksena pidän esim. valehtelijoita jotka väittävät olevansa sinkkuja vaikkeivat ole! Ironista oli että tapasin itse masentuneena erittäin masentuneen jätetyn miehen joka etsi minusta tukea ja lähetteli kaikkia sekavia viestejä tyyliin "tekis mieli tappaa itseni, eksäni löysi uuden". Siinä tuli jopa itselle sellainen olo että tuolle tielle en lähde vaikka tuolloin kriteerini eivät kovin korkealla olleetkaan. : D
Päädyin sitten suhteeseen, joka oli ensimmäinen tasapainoinen ja voisi sanoa hyväkin suhde. Mutta päädyin siihen niin epävarmana ja liian nopeasti. Olen siinä vieläkin, viidettä vuotta. Oikeasti suhteemme on kääntynyt vääränlaiseksi. Minä olen autettava ja etsin terapeuttia, olen miettinyt lähteväni välillä kun tämä ei tunnu oikealta, mutta olen niin epävarma itsestäni etten usko että osaisin elää ilman tätä suhdetta. Pelkään että olen taas se alle 18 vuotias epävarma ääliö joka oli aina yksin. Positiivista on että ensimmäistä kertaa kaoottisten kotiolojen jälkeen olen jotenkin tasapainoisessa elämässä. Elämämme on rauhallista, emme riitele ja hän välittää minusta juuri sellaisena kuin olen. Hän kuuntelee ahdistuksiani ja vetää minut peiton alta ylös ja pakottaa lähtemään ulos. Mutta helposti masentuneen tai läheisriippuvaisen päätyessä suhteeseen ei kaikki mene kovin hyvin. Kyllä pitäisi olla tolpillaan ja tasapainoinen aloittaessaan suhteen ja osata elää yksin ! Suhde tulee täydentämään elämää, mutta suhteen ei pitäisi olla riippuvuussuhde tai toisen olla masentuneen omaishoitaja.
Elämän ei pitäisi todella olla pelkkä suhde, mitä se tuntuu tällä hetkellä minulle olevan. Onnellinen elämä lähtee itsensä kehittämisestä, siitä että pystyy elättämään itsensä, on tolpillaan, tasapainoinen, on riittävästi kehittävää tekemistä, tuntee tulevansa hyväksytyksi ja löytyy tukiverkko, jolloin ei tule tilannetta jolloin tipahdat ihan totaalisen alas huonoina hetkinä. Nyt kaikkien noiden koettelemusten jälkeen olen paljon vahvempi ja yritän saada elämääni kuntoon. Parisuhde ei oikeasti tee ihmistä ollenkaan onnellisemmaksi vaikka joillakin semmoinen kuva saattaa ollakin. Ei ehkä tarvitse olla yksin, mutta sinkku jolla on elämä kunnossa on varmasti paljon onnellisempi kuin masentunut läheisriippuvainen joka elää suhteen kautta elämäänsä.

Lue lisää

Upea kirjoitus Mariina_23!
Monia samoja elementtäjä on sun elämässä ollut kuin mullakin. Itse päädyin lopulta narsistin kanssa naimisiin, nyt 24-vuotiaana avioeronneena uudessa kaupungissa, uudessa työssä ikävöin vanhaa sairasta suhdetta. Periksi en silti anna. Joka päivä otan askeleen kohti omaa elämää. Ihan ikiomaa.

mariina_23 kirjoitti:

Ennen 18 ikävuotta luulin että en kelpaa kenellekään, koska olin sisäänpäinkääntynyt ja epävarma ja pidin itseäni huonona ja rumana ihmisenä. Noh, sitten yhtäkkiä täytettyäni 18 miehiä lappasi joka puolelta kun aloin elää. Kotiovella harvemmin tapaa elämänsä miestä. Huomasin että en ollut sen onnellisempi vaikka ajattelin joskus masentuneena teininä että joku mies "pelastaa" minut. Sairasta, tiedän. Olin niin epätoivoinen että tulin hyväksikäytetyksi ja etsin miehistä jotain sellaista, mitä ei ollut olemassa. Elin kuin jossain fantasiamaassa jossa olin onneton prinsessa joka etsi jotain prinssiä valkoisella ratsulla - pikkuisenkos illuusio lopahti kun näki minkälaisia monet miehet ovat. Löytyi narsisteja, alapäällään ajattelevia, ripustautuvia, varattuja yms miehiä jotka olivat kiinnostuneita minusta. Yksi mies halveksui minua masennukseni takia ja sanoi, että kelpaan hänelle kun olen opiskelemassa ja elämäni on kunnossa. Tasoni oli aluksi ihan järkyttävän alhaalla kun luulin että olen niin huono että ihme että edes kelpaan yhdellekään. Lopulta päädyin seksisuhteisiin, kun oli niin huono itsetunto ja en osannut sanoa ei vaikken noista suhteista mitään saanutkaan ja luulin rakastuneeni parikin kertaa ja loppupeleissä en ollut kuin seksilelu joillekin. Olin oikeasti niin säälittävä ja epätoivoinen tapaus, että ei voi kuin jälkikäteen hävetä. Miten olen voinut olla noin huonoitsetuntoinen ja epätoivoinen? Pikkuhiljaa tajutessani että olen ihan ok ihminen ja ihan nättikin, että ei minun tarvitse valita sentään niitä kaikkein surkimuksimpia miehiä. Ja voin sanoa, että miehistä löytyy totaalisia surkimuksia - surkimuksena pidän esim. valehtelijoita jotka väittävät olevansa sinkkuja vaikkeivat ole! Ironista oli että tapasin itse masentuneena erittäin masentuneen jätetyn miehen joka etsi minusta tukea ja lähetteli kaikkia sekavia viestejä tyyliin "tekis mieli tappaa itseni, eksäni löysi uuden". Siinä tuli jopa itselle sellainen olo että tuolle tielle en lähde vaikka tuolloin kriteerini eivät kovin korkealla olleetkaan. : D
Päädyin sitten suhteeseen, joka oli ensimmäinen tasapainoinen ja voisi sanoa hyväkin suhde. Mutta päädyin siihen niin epävarmana ja liian nopeasti. Olen siinä vieläkin, viidettä vuotta. Oikeasti suhteemme on kääntynyt vääränlaiseksi. Minä olen autettava ja etsin terapeuttia, olen miettinyt lähteväni välillä kun tämä ei tunnu oikealta, mutta olen niin epävarma itsestäni etten usko että osaisin elää ilman tätä suhdetta. Pelkään että olen taas se alle 18 vuotias epävarma ääliö joka oli aina yksin. Positiivista on että ensimmäistä kertaa kaoottisten kotiolojen jälkeen olen jotenkin tasapainoisessa elämässä. Elämämme on rauhallista, emme riitele ja hän välittää minusta juuri sellaisena kuin olen. Hän kuuntelee ahdistuksiani ja vetää minut peiton alta ylös ja pakottaa lähtemään ulos. Mutta helposti masentuneen tai läheisriippuvaisen päätyessä suhteeseen ei kaikki mene kovin hyvin. Kyllä pitäisi olla tolpillaan ja tasapainoinen aloittaessaan suhteen ja osata elää yksin ! Suhde tulee täydentämään elämää, mutta suhteen ei pitäisi olla riippuvuussuhde tai toisen olla masentuneen omaishoitaja.
Elämän ei pitäisi todella olla pelkkä suhde, mitä se tuntuu tällä hetkellä minulle olevan. Onnellinen elämä lähtee itsensä kehittämisestä, siitä että pystyy elättämään itsensä, on tolpillaan, tasapainoinen, on riittävästi kehittävää tekemistä, tuntee tulevansa hyväksytyksi ja löytyy tukiverkko, jolloin ei tule tilannetta jolloin tipahdat ihan totaalisen alas huonoina hetkinä. Nyt kaikkien noiden koettelemusten jälkeen olen paljon vahvempi ja yritän saada elämääni kuntoon. Parisuhde ei oikeasti tee ihmistä ollenkaan onnellisemmaksi vaikka joillakin semmoinen kuva saattaa ollakin. Ei ehkä tarvitse olla yksin, mutta sinkku jolla on elämä kunnossa on varmasti paljon onnellisempi kuin masentunut läheisriippuvainen joka elää suhteen kautta elämäänsä.

Lue lisää

Hyvä hyvä.

Jos et ole vielä pitkällä niin ainakin menossa sinne suuntaan. Pidän sinusta tekstisi perusteella ja varmasti jos odotat on sinulla mahdollisuuksia näyttää jollekin miehelle varma oma itsesi ja olla yhdessä onnellinen. Jos siis tämä nykyinen suhteesi ei enää onnistuisikaan. Tällaisen suhteen jälkeen on myös helppo puhumalla päästä yhdessä sopuun ystävyydestä ja jatkostakin. Ei kukaan halua olla suhteessa joka ei ole ihan sitä mitä kaipaisi ja nuorena ehtii vielä vaikka palata yhteen jos siltä tuntuu :)

Onnea ja menestystä.

Tämä on nyt hyvin freudilainen ajatus, mutta vaikuttaa kyllä siltä, että haet alitajuisesti sinua (psyykkisesti) hyväksikäyttäviä miehiä. Kannattaisiko kokeilla vaikka sitä, ettei mene heti sänkyyn, vaan katsoo hieman ensin minkälainen tyyppi oikein on.


MInkälainen hoitosuhde sinulla on? Toimiiko se ?

Vaikka suhteessa "ei ole kyse terapiasta", niin syvästä ja parantavasta kohtaamisesta usein kuitenkin. Ja pohjimmiltaan todella huono ohje on sekin, joka sanoo: "opettele rakastamaan ensin itseäsi". Pitäisikö ihmisen yksin opetella rakastamaan itseään, kuvitteleeko joku oikeasti, että rakkaus syntyy niin, jossain f*n saaressa? Tai terapiassako sitten pitäisi onnettoman "opetella rakastamista", ammattilaisen ja instituution avulla? Kas kun ei huorissa...

Ei kai rakkautta millään omilla ratkaisuilla kehitetä. Eikä mitään todellista rakkautta kyllä ole mielestäni sellainenkaan, joka asettaa toisen kanssa olemiselle ennakkoon jotain ehtoja kuten vaikka TIETYNTASOISEN TERVEYDEN. Vaatimuslistojen kera etsitään rakkautta... Kuinka tyypillistä - ja säälittävää.

Jos ns. rakkaudella(?) parisuhteessa on ylittämättöminä ehtonaan sellaisia asioita kuin terveys, niin eiköhän liene parempi alkaa etsiä sitä todellista rakkautta jostain ihan muualta kuin parisuhteesta. Jätettäköön parisuhdemarkkinat kaupankäynnille - rakkaus on jossain toisaalla.

parisuhde = fasismia kirjoitti:

Vaikka suhteessa "ei ole kyse terapiasta", niin syvästä ja parantavasta kohtaamisesta usein kuitenkin. Ja pohjimmiltaan todella huono ohje on sekin, joka sanoo: "opettele rakastamaan ensin itseäsi". Pitäisikö ihmisen yksin opetella rakastamaan itseään, kuvitteleeko joku oikeasti, että rakkaus syntyy niin, jossain f*n saaressa? Tai terapiassako sitten pitäisi onnettoman "opetella rakastamista", ammattilaisen ja instituution avulla? Kas kun ei huorissa...

Ei kai rakkautta millään omilla ratkaisuilla kehitetä. Eikä mitään todellista rakkautta kyllä ole mielestäni sellainenkaan, joka asettaa toisen kanssa olemiselle ennakkoon jotain ehtoja kuten vaikka TIETYNTASOISEN TERVEYDEN. Vaatimuslistojen kera etsitään rakkautta... Kuinka tyypillistä - ja säälittävää.

Jos ns. rakkaudella(?) parisuhteessa on ylittämättöminä ehtonaan sellaisia asioita kuin terveys, niin eiköhän liene parempi alkaa etsiä sitä todellista rakkautta jostain ihan muualta kuin parisuhteesta. Jätettäköön parisuhdemarkkinat kaupankäynnille - rakkaus on jossain toisaalla.

Lue lisää

Jos ei rakasta itseään, ei pysty rakastamaan toista.

Rakkaus on eri asia kuin rakasteleminen, ja masturboidakin voi jokainen.

Ei kyse ole jonkun terveysasteen asettamista, mutta on vaan ihmisiä, jotka eivät pysty asiallisiin ja hyviin parisuhteisiin, on diagnoosia tai ei.

Ihminen joka ei ole edes kohtuullisen sinut itsensä kanssa, roikkuu toisessa, alkaa kontrolloida toista, käyttäytyy epäjohdonmukaisesti ja ristiriitaisesti jne. kuka sellaista jaksaa. Se alkaa ahdistaa toista.

Eräs ystäväni on kontrollifriikki ja jopa minä hänen ystävänä saatan ahdistua siitä, saati puolisokandidaatit.

Luuletko, että parisuhteessa kyvytön opettaisi halutonta miten eletään yhdessä?

Jos parisuhteessa on vain lieviä ongelmia, niitä voidaan korjata, vakavampia ongelmia on vaikeaa korjata. Yleensähän tilanne on se, että toisen osapuolen kannalta kaikki on ihan hyvin ja vaikka se ei-tyytyväinen yrittää ilmaista, ettei ole kovin hyvin asiat,niin ei mene perille, kun toisella (joka on todennäköisesti niskan päällä, kontrolloi psyykkisesti jne.) ei ole mitään ongelmaa. Ja sitten se jätetty ihmettelee, jotta miksi se minut jätti, kun kaikki meni hyvin.

En kyllä yhtään tajunnut edelläolevan parisuhde= fasismia, tarinaa.

Omalta osaltani en enää suostu paskoihin parisuhteisiin, joten asetan riman aika korkealle ja se on minun asiani. Olen mieluummin yksin kuin paskassa parisuhteessa.

Jokainen saa ryvettää itseään huonossa parisuhteessa niin paljon kuin haluaa, mutta jos on lapsia, niin sääliksi käy jälkikasvua.

masistäti kirjoitti:

Jos ei rakasta itseään, ei pysty rakastamaan toista.

Rakkaus on eri asia kuin rakasteleminen, ja masturboidakin voi jokainen.

Ei kyse ole jonkun terveysasteen asettamista, mutta on vaan ihmisiä, jotka eivät pysty asiallisiin ja hyviin parisuhteisiin, on diagnoosia tai ei.

Ihminen joka ei ole edes kohtuullisen sinut itsensä kanssa, roikkuu toisessa, alkaa kontrolloida toista, käyttäytyy epäjohdonmukaisesti ja ristiriitaisesti jne. kuka sellaista jaksaa. Se alkaa ahdistaa toista.

Eräs ystäväni on kontrollifriikki ja jopa minä hänen ystävänä saatan ahdistua siitä, saati puolisokandidaatit.

Luuletko, että parisuhteessa kyvytön opettaisi halutonta miten eletään yhdessä?

Jos parisuhteessa on vain lieviä ongelmia, niitä voidaan korjata, vakavampia ongelmia on vaikeaa korjata. Yleensähän tilanne on se, että toisen osapuolen kannalta kaikki on ihan hyvin ja vaikka se ei-tyytyväinen yrittää ilmaista, ettei ole kovin hyvin asiat,niin ei mene perille, kun toisella (joka on todennäköisesti niskan päällä, kontrolloi psyykkisesti jne.) ei ole mitään ongelmaa. Ja sitten se jätetty ihmettelee, jotta miksi se minut jätti, kun kaikki meni hyvin.

En kyllä yhtään tajunnut edelläolevan parisuhde= fasismia, tarinaa.

Omalta osaltani en enää suostu paskoihin parisuhteisiin, joten asetan riman aika korkealle ja se on minun asiani. Olen mieluummin yksin kuin paskassa parisuhteessa.

Jokainen saa ryvettää itseään huonossa parisuhteessa niin paljon kuin haluaa, mutta jos on lapsia, niin sääliksi käy jälkikasvua.

Lue lisää

"Jos ei rakasta itseään, ei pysty rakastamaan toista."

Joojoo... Yhtä hyvin ja ennemminkin (=edeltäen) on näin: Ei voi rakastaa itseään, jos ei tule rakastetuksi.

"Luuletko, että parisuhteessa kyvytön opettaisi halutonta miten eletään yhdessä?"

En tiedä. Jos rakkaus noin joidenkin kahden ihmisen välillä toteutuu, niin ei minulla ainakaan ole mitään sitä vastaan - miksi olisi? Kysyn retorisesti: Luuletko itse, että rakkaus syntyy ehdoista, määritelmistä ja poissulkemisista?

Ehkä sitä ei kukaan ulkopuolinen (tai osallinenkaan) kumminkaan ennalta tiedä, kenen ja millaisten ihmisten välinen parisuhde lopulta on hyvä tai huono, missä voi olla rakkautta ja missä ei...

Ehtojen asettelustahan näissä asioissa usein on kyse; siitä tuo "fasismi". Toivottavasti tehokkaana kärjistyksenä.

En usko, että rakkaudessa on kyse ehdoista. Jos rakkaus on eri asia kuin seksi, niin se on kyllä myös aivan eri asia kuin joku ehdollisuuksista lähtevä yhdessäolo. Ehtoja voi asetella jokainen, siinä missä runkatakin.

parisuhde = fasismia kirjoitti:

Vaikka suhteessa "ei ole kyse terapiasta", niin syvästä ja parantavasta kohtaamisesta usein kuitenkin. Ja pohjimmiltaan todella huono ohje on sekin, joka sanoo: "opettele rakastamaan ensin itseäsi". Pitäisikö ihmisen yksin opetella rakastamaan itseään, kuvitteleeko joku oikeasti, että rakkaus syntyy niin, jossain f*n saaressa? Tai terapiassako sitten pitäisi onnettoman "opetella rakastamista", ammattilaisen ja instituution avulla? Kas kun ei huorissa...

Ei kai rakkautta millään omilla ratkaisuilla kehitetä. Eikä mitään todellista rakkautta kyllä ole mielestäni sellainenkaan, joka asettaa toisen kanssa olemiselle ennakkoon jotain ehtoja kuten vaikka TIETYNTASOISEN TERVEYDEN. Vaatimuslistojen kera etsitään rakkautta... Kuinka tyypillistä - ja säälittävää.

Jos ns. rakkaudella(?) parisuhteessa on ylittämättöminä ehtonaan sellaisia asioita kuin terveys, niin eiköhän liene parempi alkaa etsiä sitä todellista rakkautta jostain ihan muualta kuin parisuhteesta. Jätettäköön parisuhdemarkkinat kaupankäynnille - rakkaus on jossain toisaalla.

Lue lisää

Asiat eivät aina ole niin yksinkertaisia, ja asioiden yksinkertaistaminen ja typerä poislakaiseminen on mielestäni masentavampaa kuin näiden asioiden myöntäminen, kuten viestissäsi sanoit.

Ei se itsensä rakastaminen niin helppoa ole, eikä sitä noin vain opita ilman tukea ja aikaa.

Oudointa on, ettei kukaan tapaamani ammattihenkilö, itseasiassa yhtä lukuunottamatta, ole välittänyt muista paskan vertaa. Säännöt ja perus vaatimukset mielessä.

Tämä yksi josta puhun antoi todellakin ymmärtää, että hänen pää prioriteettinsa on auttaminen, ei pakonomainen muiden ihmisten vaativa ja hankala minimaalinen tuki jonka voi lakkauttaa heti kun ihminen on tarpeeksi iloisen tai tyytyväisen näköinen heitettääkseen kadulle jatkamaan elämäänsä, jotta seuraava epäonnisempi voi tulla hetkeksi kertomaan mikä on vikana, ja joutua pihalle kun mitkään pehmopuheet eivät autakaan koko elämän kestäneeseen masennukseen.

Olipas pitkä lause..

Eli siis olen samoilla linjoilla.

"Kaikki on sinun vikaasi. Ihan kaikki. Heti sen jälkeen kun otat vastuun itsestäsi. Kaikki mitä sitä ennen on tapahtunut ei ole sinun vikaasi, koska et sitä aiemmin mistään ollut saanut tietää, eikö näin?"

Aikamatkatkaamme mielikuvissamme tämän itseoivalluksemme kanssa Auschwitziin julistamaan oivallustamme paikalla viruville juutalaisille. Tai menneiden aikojen parantolaan lobotomiapotilaiden luo. Miltä tuntuu?

"Mahdollisuudet ovat samat lähes kaikilla."

Ihan varmasti joo. Kaikki voisivat yhtä lailla avata silmänsä. Ainoastaan sokeat eivät näe sittenkään...

"Nämä seuraavat sanat voivat olla masentavia (jos enää alaspäin pääset), mutta ehkäpä tarpeellisia sinulle kuulla."

"Jos enää alaspäin pääset"? Heh, joskus aina mietin, mistä näiden itsetuntemusta julistavien auttamisoppien (ja niiden äänenkannattajien) sadistinen julmuus sikiää?

energiansäästölamppu kirjoitti:

"Kaikki on sinun vikaasi. Ihan kaikki. Heti sen jälkeen kun otat vastuun itsestäsi. Kaikki mitä sitä ennen on tapahtunut ei ole sinun vikaasi, koska et sitä aiemmin mistään ollut saanut tietää, eikö näin?"

Aikamatkatkaamme mielikuvissamme tämän itseoivalluksemme kanssa Auschwitziin julistamaan oivallustamme paikalla viruville juutalaisille. Tai menneiden aikojen parantolaan lobotomiapotilaiden luo. Miltä tuntuu?

"Mahdollisuudet ovat samat lähes kaikilla."

Ihan varmasti joo. Kaikki voisivat yhtä lailla avata silmänsä. Ainoastaan sokeat eivät näe sittenkään...

Lue lisää

Elikkäs jos olit juutalainen 1940 luvulla, ei taistelu auttanut? Yksikään juutalainen ei siis selvinnyt viekkautensa, tai oveluutensa ansiosta? Heidän olisi kaikkien pitänyt mennä kadulle makaamaan, ja ottaa natsien kohtelu vastaan, koska taistelu oli hyödytöntä? Koska he eivät voineet asialle tai selviytymiselle itse mitään?

Ihme ajatus maailma sullakin..

kuilunpohjademoni kirjoitti:

"Nämä seuraavat sanat voivat olla masentavia (jos enää alaspäin pääset), mutta ehkäpä tarpeellisia sinulle kuulla."

"Jos enää alaspäin pääset"? Heh, joskus aina mietin, mistä näiden itsetuntemusta julistavien auttamisoppien (ja niiden äänenkannattajien) sadistinen julmuus sikiää?

Lue lisää

En ymmärtänyt että asiat täytyy pakata kuplamuviin, ettei vaan elämän todellisuudet paljastuisi..

SAnotaan sitten eritavalla, teitä miellyttäen;

Kyllä kaikki muuttuu vielä paremmaksi. Ei mitään hätää. Asioilla on tapana hoitua itsestään, sellainen tämä maailma on. Odotat vain, ja elämä alkaa hymyilemään.

Oliko tarpeeksi naiivia ja täysin hyödytöntä tekstiä?

larethi kirjoitti:

Elikkäs jos olit juutalainen 1940 luvulla, ei taistelu auttanut? Yksikään juutalainen ei siis selvinnyt viekkautensa, tai oveluutensa ansiosta? Heidän olisi kaikkien pitänyt mennä kadulle makaamaan, ja ottaa natsien kohtelu vastaan, koska taistelu oli hyödytöntä? Koska he eivät voineet asialle tai selviytymiselle itse mitään?

Ihme ajatus maailma sullakin..

Lue lisää

Varmaan sitten ajatusmaailmani vaikuttaakin oudolta, jos itsellesi on outo asia se, että kaikki mitä ihmiselle tapahtuu, ei välttämättä ole omaa vikaa tai ole hävitettävissä jollain itseavullisilla hokkuspokkustempuilla... Valitettavasti esimerkiksi psyykkiset traumat eivät häviä yhtään minnekään sillä, että asianomainen "ottaa vastuun itsestään" ja alkaa ajatella, miten voi tehdä valintoja ja "asennoitua" erilaisin tavoin. Eivät asioiden syyt ja luonteet ja elämä kaikkineen määrity vain ajatusten ja valintojen kautta, vaan niihin vaikuttavat myös olosuhteet ja taustat, joita ihminen kantaa mukanaan ja toisintaa, usein syvimpiään myöten ja nimenomaan myös _valinnoissaan_.


Ranskalainen kahvisalonkiajattelija Jean-Paul Sartre julisti ennen toista maailmansotaa ajattelutapaa, jossa yksilöllisen ihmisen tulee ottaa vastuu kaikesta elämässään, koska syvintä ihmisessä ja olemassaolossa on vapaus. Keskitysleirivanki tai teloitettavakin voi _suhtautua_ tilaansa eri tavoin, eli hän on täysin vapaa määrittämään itsensä... - ainakin ajattelijan (tai nettikeskustelijan?) tuolista katsottuna. Sodan jälkeen kahvisalonkiajattelija tuli hiukan toisiin ajatuksiin ja mietti, että myös (sosiaaliset) olosuhteet kuten esimerkiksi orjuutus ja häväistys (tai äärimmäisenä murhaaminen) saattavat asettaa rajoja ihmisen itsemäärittelylle ja vaikuttaa asennoitumisiin ja valintoihin, jotka eivät siten yksin riitä tekemään meitä vapaiksi ja autuaiksi.

larethi kirjoitti:

En ymmärtänyt että asiat täytyy pakata kuplamuviin, ettei vaan elämän todellisuudet paljastuisi..

SAnotaan sitten eritavalla, teitä miellyttäen;

Kyllä kaikki muuttuu vielä paremmaksi. Ei mitään hätää. Asioilla on tapana hoitua itsestään, sellainen tämä maailma on. Odotat vain, ja elämä alkaa hymyilemään.

Oliko tarpeeksi naiivia ja täysin hyödytöntä tekstiä?

Lue lisää

Eipä syyllistävä self-help-vaahtoaminen mielestäni paljon hyödyllisempää ja vähemmän naiivia ole kuin epätoivoinen toiveikkuus ("kuplamuovi").

Vai "elämän todellisuuksia", niin tietty. Kuka ne määritteli? No älä ota larethi henkilökohtaisesti, olen vain kyllästynyt näihin selityksiin. Viestissäsi oli paljon hyvää asiaa myös.

energiansäästölamppu kirjoitti:

Varmaan sitten ajatusmaailmani vaikuttaakin oudolta, jos itsellesi on outo asia se, että kaikki mitä ihmiselle tapahtuu, ei välttämättä ole omaa vikaa tai ole hävitettävissä jollain itseavullisilla hokkuspokkustempuilla... Valitettavasti esimerkiksi psyykkiset traumat eivät häviä yhtään minnekään sillä, että asianomainen "ottaa vastuun itsestään" ja alkaa ajatella, miten voi tehdä valintoja ja "asennoitua" erilaisin tavoin. Eivät asioiden syyt ja luonteet ja elämä kaikkineen määrity vain ajatusten ja valintojen kautta, vaan niihin vaikuttavat myös olosuhteet ja taustat, joita ihminen kantaa mukanaan ja toisintaa, usein syvimpiään myöten ja nimenomaan myös _valinnoissaan_.


Ranskalainen kahvisalonkiajattelija Jean-Paul Sartre julisti ennen toista maailmansotaa ajattelutapaa, jossa yksilöllisen ihmisen tulee ottaa vastuu kaikesta elämässään, koska syvintä ihmisessä ja olemassaolossa on vapaus. Keskitysleirivanki tai teloitettavakin voi _suhtautua_ tilaansa eri tavoin, eli hän on täysin vapaa määrittämään itsensä... - ainakin ajattelijan (tai nettikeskustelijan?) tuolista katsottuna. Sodan jälkeen kahvisalonkiajattelija tuli hiukan toisiin ajatuksiin ja mietti, että myös (sosiaaliset) olosuhteet kuten esimerkiksi orjuutus ja häväistys (tai äärimmäisenä murhaaminen) saattavat asettaa rajoja ihmisen itsemäärittelylle ja vaikuttaa asennoitumisiin ja valintoihin, jotka eivät siten yksin riitä tekemään meitä vapaiksi ja autuaiksi.

Lue lisää

Eli ihmisen ei pidä tehdä mitään itsensä eteen? Ihmisellä ei ole minkäänlaista vastuuta itsestään, vaan kaikki vastuu on kaikilla muilla joita ihminen kohtaa?

Sinä haet selitystä nyt jostain ihan muusta. Se että vedät tähän keskusteluun mukaan keskitysleirejä ja ranskalaisen henkilön uudelleen ajattelun todistaessaan jotain käsittämättömän hirveää, on täysin naurettavaa, ja sitä voisi tähän tilanteeseen nähden kutsua ns hämäys argumentiksi. Vietät liikaa aikaa iteksesi luultavastikin. Vaikuttaisi siltä, en tietenkään sano tätä faktana koska en sinua tunne, mutta vaikuttaisi siltä että keksit itsellesi aika paljon selityksiä.

Emme ole luultavastikaan hakemassa mitään kaikenkattavaa suurta selitystä kaikelle olemassa ololle jne, koska sellaista ei ole, eikä mitään yhtä systeemiä tai tapaa kaikille tilanteille, ja voisin ottaa tähän tiettyjä maailman menneitä tai nykyisiä henkilöitä ja heidän sanojaan esimerkiski, mutta puhun itseni puolesta mieluiten, en muiden sanoin.

Jos sinä ajattelet seuraavasti;

Kävelin kadulla, ja joku kävi minun kimppuun ja raiskasi minut. Se ei ole minun vikani, vaikka valitsin pimeän kujan, ja pidin minihametta päälläni. Olisin tässä kanssasi samaa mieltä. Tämä ihminen olisi voinut tehdä asialle jotain, muttei tehnyt, joten voi paska. Ei siinä paljoa syyttelyt auta. Ja toisen päällekarkaaminen on ehdottomasti taas päällekävijän vika. Hänellä voi myös olla lukuisia selityksiä sille, miksi kyseinen tapahtuma ei ollut hänen vikaansa, ja niin edespäin ja niin edespäin. Ja selitysten virta on loputon, ja kun ymmärtäjiä näille typerille selityksille riittää, vankiloissa on televisiot, pelikonsolit, ja kohta puhelimet, ja miksi enää lopulta pitää vankilaa, koska selvästi raiskaajan edesmennyt hyväksikäyttäjä isä oli tämän hyökkäyksen oikea syy. Ja niin edespäin ja niin edespäin.


Jos tämä nainen olisi samalla kujalla seuraavalla viikolla, samoissa vaatteissa, ja miettisi, pitäisikö hänen mennä samaa kujaa pitkin, jossa hänet raiskattiin, ja päätyisi ajattelemaan, ettei hänen raiskaus olisi oikeutettua, ja jos joku hänet raiskaisi se olisi väärin, eikä hänen vikansa, ja täten astuisi uudelleen samaiselle kujalle, ja tulisi raiskatuksi, kenessä vika silloin on? Raiskaaja teki jälleen väärin. jne jne, ja nainen meni jälleen samaiselle kujalle.


Kuka ihme auttaa ihmistä joka ei auta itseään? Kuten sanoin aiemmin, ja toistan koska et näytä ymmärtävän mitä sanoin; Kaikki mitä tapahtuu sen jälkeen kun otat vastuun itsestäsi on omaa vikaasi ja sinä olet vastuussa. Mutta kaikki ennen sitä (tietämättöyydessäsi) ei ole sinun vikaasi, koska et sitä aiemmin tiennyt, joten mitä olisit muka voinut tehdä asialle?

Ajatko ihmisten päältä autollasi, koska tiedät jos he kävelevät punaisa päin, ja että vika on enemmän heissä, eikä sinussa?

Eli siis, jos maailma pakottaa sinulle tilanteen josta et välttämättä selviä, niin istut siis valittamaan epäoikeudenmukaisuutta, tai sanomaan että sinä et pysty koska sinulla on sitä ja tätä, eikä ole reilua että juuri sinä joudut tähän tilanteeseen. Etkö todellakaan ymmärrä minkälainen tämä maailma on? Luulisi keskitysleirin opettavan sinulle, ettei kaikki aina ole reilua, mutta se ei tarkoita etteikö pitäisi tehdä parastaan ja koittaa taistella ja selvitä siitä eteenpäin, vaati mitä vaati. Ja jos luovuttaa, päätyy varmasti seuraavaan kaasutukseen ja polttouuniin, eikä kukaan oikeudenmukainen enkeli tule ja pelasta ellei käy todellinen tuuri.

Jos ei luovuta, vaan aloittaa paranemisen, vaati se sitten aikaa ja mitä tahansa, on se parempi kuin istua ja kököttää koneella valittelemassa muiden taistelutahtoa keskitysleiri esimerkeillä siitä kuinka joillekin asioille tässä maailmassa ei voi mitään, joten miksi tehdä niilekään asioille mitään mille ehkä voisi tehdä jotain. Ymmärrätköhän nyt, vai jatkuuko tämä edelleen?


Kokeilen summata tämän kaiken;

jos haluat selitellä sitä sun tätä etkä halua yrittää, niin voi voi, kukaan ei itke puolestasi. Jos haluat taistella ja haluat elämää vaikka ainut pois pääsy tuntuisi olevan oman hengen riisto, ja että kaikki tuntuisi olevan menetetty, ja vaikka epäonnistuisit, se ei merkitsisi mitään, koska mielummin kuolee yrittäessä saada jotain, kuin kuolee valittavana säälittävänä paskana, eikö niin? Kaikki me kuolemme joskus, ja elämän tarkoitus ei todellakaan ole elää ikuisesti. Ei kukaan laita kypärää päähänsä lähtiessään kotoaan, koska se on elämää. Ja kun jotain sattuu, siitä yritetään selvitä, ja jos sinä haluat jakaa tätä luovuttamisen kootut selitykset gospelia, niin teeppä rauhassa, mutta en aio alistua moiseen kyyniseen vässykkä paskaan, ei millään pahalla. Minulla ei henkilökohtaisesti ole sinua vastaan mitään, ja voisin ehkä jopa saada sinut ajattelemaan toisin, mutten usko että olet halukas muuttamaan mitään. SInä olet ehkä tyytyväinen selitystesi antamaan turvaan.

kuilunpohjademoni kirjoitti:

Eipä syyllistävä self-help-vaahtoaminen mielestäni paljon hyödyllisempää ja vähemmän naiivia ole kuin epätoivoinen toiveikkuus ("kuplamuovi").

Vai "elämän todellisuuksia", niin tietty. Kuka ne määritteli? No älä ota larethi henkilökohtaisesti, olen vain kyllästynyt näihin selityksiin. Viestissäsi oli paljon hyvää asiaa myös.

Lue lisää

haluat selvästi sellaisen ratkaisun, jossa sinun ei tarvitse tehdä yhtään mitään..

Se on ihan ymmärrettävää jos ei jaksa. Luuletko että itse puhun täydellisen menneisyyden ja elämän tonista ja jaan iloani muille?

Ei mitään tapahdu jossei itse asialle tee jotain. Luovuttaminen on joskus hyväksi, jos se auttaa ymmärtämään mitä oikeasti haluaa. Eikä itsemurhakaan ole mikään väärä ratkaisu. Itsemurha ei ole koskaan ratkaisu. Kyllä sekin vaan joskus voi niin olla, mutta pitää ajatella asiaa realistisesti, eikä odottaa pelastusta. Sitten kun on kaiken tehnyt, niin voi olla aika luovuttaa ja antaa asioiden tapahtua. Muttei koskaan sen takia, että kukaan ei tule pyyhkimään persettä tässä kylmässä maailmassa.

Itse viimeksi tänään sain kuulla, että olen parasta mitä yhden ihmisen elämään on koskaan tullut. Ja kun mietimme asiaa yhdessä, tajusin että se voi olla totta. Ettei hän välttämättä olisi täällä, ja päässyt näin pitkälle ilman minun väliintuloani, ja apuani. Autoin häntä elämään itse, ja ottamaan vastuun, ja tuin, vaikka oma elämäni oli aivan sekaisin. Syy tähän oli, koska hän ei valittanut, eikä halunnut sääliä, ei huomiota, eikä ollut kyyninen, negatiivinen, ilkeä, vaan hän yritti niin epätoivoissan olla ja pärjätä. Tällaista ihmistä auttaa mielellään. ja ne kaikki edellämainitut negatiiviset piirteet omaavat ihmiset joita olen elämäni aikana tavannut.. Suoraan sanoen, ei voisi kiinnostaa paskan vertaa mitä heille kuuluu tai on tapahtunut, koska suurin osa heidän murheistaan on itseaiheutettuja, epäsuoraan tai suoraan. Missä itseaiheutetun raja menee, se on minulle selvä. Arvostelen muut omilla standardeillani, ja parempaan ei ihminen pysty.

larethi kirjoitti:

haluat selvästi sellaisen ratkaisun, jossa sinun ei tarvitse tehdä yhtään mitään..

Se on ihan ymmärrettävää jos ei jaksa. Luuletko että itse puhun täydellisen menneisyyden ja elämän tonista ja jaan iloani muille?

Ei mitään tapahdu jossei itse asialle tee jotain. Luovuttaminen on joskus hyväksi, jos se auttaa ymmärtämään mitä oikeasti haluaa. Eikä itsemurhakaan ole mikään väärä ratkaisu. Itsemurha ei ole koskaan ratkaisu. Kyllä sekin vaan joskus voi niin olla, mutta pitää ajatella asiaa realistisesti, eikä odottaa pelastusta. Sitten kun on kaiken tehnyt, niin voi olla aika luovuttaa ja antaa asioiden tapahtua. Muttei koskaan sen takia, että kukaan ei tule pyyhkimään persettä tässä kylmässä maailmassa.

Itse viimeksi tänään sain kuulla, että olen parasta mitä yhden ihmisen elämään on koskaan tullut. Ja kun mietimme asiaa yhdessä, tajusin että se voi olla totta. Ettei hän välttämättä olisi täällä, ja päässyt näin pitkälle ilman minun väliintuloani, ja apuani. Autoin häntä elämään itse, ja ottamaan vastuun, ja tuin, vaikka oma elämäni oli aivan sekaisin. Syy tähän oli, koska hän ei valittanut, eikä halunnut sääliä, ei huomiota, eikä ollut kyyninen, negatiivinen, ilkeä, vaan hän yritti niin epätoivoissan olla ja pärjätä. Tällaista ihmistä auttaa mielellään. ja ne kaikki edellämainitut negatiiviset piirteet omaavat ihmiset joita olen elämäni aikana tavannut.. Suoraan sanoen, ei voisi kiinnostaa paskan vertaa mitä heille kuuluu tai on tapahtunut, koska suurin osa heidän murheistaan on itseaiheutettuja, epäsuoraan tai suoraan. Missä itseaiheutetun raja menee, se on minulle selvä. Arvostelen muut omilla standardeillani, ja parempaan ei ihminen pysty.

Lue lisää

Korjausta edelliseen, jäi muutama sana välistä, ja aika "hauskastikin itsemurhasta puhuminen tuli ulos väärin. Unohtakaa lause "itsemurha ei ole koskaan ratkaisu". Muokkasin lauseen uudelleen ja unohdin poistaa toisen lauseen. VIka ei ollut muissa kuin minussa, vaikka olen väsynyt jne, itseppähän tätä aloitin kirjoittamaan. Tätä on vastuun ottaminen, ja se tuntuu hyvältä.

larethi kirjoitti:

Eli ihmisen ei pidä tehdä mitään itsensä eteen? Ihmisellä ei ole minkäänlaista vastuuta itsestään, vaan kaikki vastuu on kaikilla muilla joita ihminen kohtaa?

Sinä haet selitystä nyt jostain ihan muusta. Se että vedät tähän keskusteluun mukaan keskitysleirejä ja ranskalaisen henkilön uudelleen ajattelun todistaessaan jotain käsittämättömän hirveää, on täysin naurettavaa, ja sitä voisi tähän tilanteeseen nähden kutsua ns hämäys argumentiksi. Vietät liikaa aikaa iteksesi luultavastikin. Vaikuttaisi siltä, en tietenkään sano tätä faktana koska en sinua tunne, mutta vaikuttaisi siltä että keksit itsellesi aika paljon selityksiä.

Emme ole luultavastikaan hakemassa mitään kaikenkattavaa suurta selitystä kaikelle olemassa ololle jne, koska sellaista ei ole, eikä mitään yhtä systeemiä tai tapaa kaikille tilanteille, ja voisin ottaa tähän tiettyjä maailman menneitä tai nykyisiä henkilöitä ja heidän sanojaan esimerkiski, mutta puhun itseni puolesta mieluiten, en muiden sanoin.

Jos sinä ajattelet seuraavasti;

Kävelin kadulla, ja joku kävi minun kimppuun ja raiskasi minut. Se ei ole minun vikani, vaikka valitsin pimeän kujan, ja pidin minihametta päälläni. Olisin tässä kanssasi samaa mieltä. Tämä ihminen olisi voinut tehdä asialle jotain, muttei tehnyt, joten voi paska. Ei siinä paljoa syyttelyt auta. Ja toisen päällekarkaaminen on ehdottomasti taas päällekävijän vika. Hänellä voi myös olla lukuisia selityksiä sille, miksi kyseinen tapahtuma ei ollut hänen vikaansa, ja niin edespäin ja niin edespäin. Ja selitysten virta on loputon, ja kun ymmärtäjiä näille typerille selityksille riittää, vankiloissa on televisiot, pelikonsolit, ja kohta puhelimet, ja miksi enää lopulta pitää vankilaa, koska selvästi raiskaajan edesmennyt hyväksikäyttäjä isä oli tämän hyökkäyksen oikea syy. Ja niin edespäin ja niin edespäin.


Jos tämä nainen olisi samalla kujalla seuraavalla viikolla, samoissa vaatteissa, ja miettisi, pitäisikö hänen mennä samaa kujaa pitkin, jossa hänet raiskattiin, ja päätyisi ajattelemaan, ettei hänen raiskaus olisi oikeutettua, ja jos joku hänet raiskaisi se olisi väärin, eikä hänen vikansa, ja täten astuisi uudelleen samaiselle kujalle, ja tulisi raiskatuksi, kenessä vika silloin on? Raiskaaja teki jälleen väärin. jne jne, ja nainen meni jälleen samaiselle kujalle.


Kuka ihme auttaa ihmistä joka ei auta itseään? Kuten sanoin aiemmin, ja toistan koska et näytä ymmärtävän mitä sanoin; Kaikki mitä tapahtuu sen jälkeen kun otat vastuun itsestäsi on omaa vikaasi ja sinä olet vastuussa. Mutta kaikki ennen sitä (tietämättöyydessäsi) ei ole sinun vikaasi, koska et sitä aiemmin tiennyt, joten mitä olisit muka voinut tehdä asialle?

Ajatko ihmisten päältä autollasi, koska tiedät jos he kävelevät punaisa päin, ja että vika on enemmän heissä, eikä sinussa?

Eli siis, jos maailma pakottaa sinulle tilanteen josta et välttämättä selviä, niin istut siis valittamaan epäoikeudenmukaisuutta, tai sanomaan että sinä et pysty koska sinulla on sitä ja tätä, eikä ole reilua että juuri sinä joudut tähän tilanteeseen. Etkö todellakaan ymmärrä minkälainen tämä maailma on? Luulisi keskitysleirin opettavan sinulle, ettei kaikki aina ole reilua, mutta se ei tarkoita etteikö pitäisi tehdä parastaan ja koittaa taistella ja selvitä siitä eteenpäin, vaati mitä vaati. Ja jos luovuttaa, päätyy varmasti seuraavaan kaasutukseen ja polttouuniin, eikä kukaan oikeudenmukainen enkeli tule ja pelasta ellei käy todellinen tuuri.

Jos ei luovuta, vaan aloittaa paranemisen, vaati se sitten aikaa ja mitä tahansa, on se parempi kuin istua ja kököttää koneella valittelemassa muiden taistelutahtoa keskitysleiri esimerkeillä siitä kuinka joillekin asioille tässä maailmassa ei voi mitään, joten miksi tehdä niilekään asioille mitään mille ehkä voisi tehdä jotain. Ymmärrätköhän nyt, vai jatkuuko tämä edelleen?


Kokeilen summata tämän kaiken;

jos haluat selitellä sitä sun tätä etkä halua yrittää, niin voi voi, kukaan ei itke puolestasi. Jos haluat taistella ja haluat elämää vaikka ainut pois pääsy tuntuisi olevan oman hengen riisto, ja että kaikki tuntuisi olevan menetetty, ja vaikka epäonnistuisit, se ei merkitsisi mitään, koska mielummin kuolee yrittäessä saada jotain, kuin kuolee valittavana säälittävänä paskana, eikö niin? Kaikki me kuolemme joskus, ja elämän tarkoitus ei todellakaan ole elää ikuisesti. Ei kukaan laita kypärää päähänsä lähtiessään kotoaan, koska se on elämää. Ja kun jotain sattuu, siitä yritetään selvitä, ja jos sinä haluat jakaa tätä luovuttamisen kootut selitykset gospelia, niin teeppä rauhassa, mutta en aio alistua moiseen kyyniseen vässykkä paskaan, ei millään pahalla. Minulla ei henkilökohtaisesti ole sinua vastaan mitään, ja voisin ehkä jopa saada sinut ajattelemaan toisin, mutten usko että olet halukas muuttamaan mitään. SInä olet ehkä tyytyväinen selitystesi antamaan turvaan.

Lue lisää

Ymmärsin kyllä, mitä tarkoitit, enkä ole sanonut, että valinnoilla ei ole mitään merkitystä. Mielestäni itse yksinkertaistat ja mustavalkoistat kysymystä asettaen ainoiksi vaihtoehdoiksi täydellisen luovuttamisen tai jonkunlaisen omanonnenseppyyden, jossa valinnoilla ei ole lähes mitään rajaa ja vastuun ottaminen on ratkaisu kaikkeen. Toki varmasti itsekin aluksi kärjistin esimerkeilläni, jotka eivät ehkä olleet parhaita mahdollisia. Mutta pointtini oli, että myös valintamme ja vastuunottomme usein toistavat sitä, mitä olemme saaneet kokea. Valinnat ja yritykset "tehdä omalle elämälle jotain" yhtäältä ja olosuhteet, taustat, traumat toisaalta ovat loputtomiin yhteenkietoutuneita. Siksi vastuunotto ei ole mikään ratkaisu kaikkeen, koska se usein (aina) kantaa tuota toista tekijää (niitä kokemuksia, taustoja ja olosuhteita, joista ihminen ei ole vastuussa) mukanaan.

Pointti kahvisalonkiajattelijasta oli anekdootti, joka mielestäni havainnollistaa hyvin ihmisen valinnanvapautta yksipuolisesti korostavan ajattelun ja ideologian ongelmia.

Toisin sanoen, uskon ymmärtäväni pointtisi, mutta mielestäni se on ongelmallinen. Eli tämä: "Kaikki mitä tapahtuu sen jälkeen kun otat vastuun itsestäsi on omaa vikaasi ja sinä olet vastuussa. Mutta kaikki ennen sitä (tietämättöyydessäsi) ei ole sinun vikaasi, koska et sitä aiemmin tiennyt, joten mitä olisit muka voinut tehdä asialle?"

Ihminen ei ole vastuussa kaikesta tapahtuvasta otettuaan vastuun, eikä yksiselitteisesti edes omista valinnoistaan, koska niissäkin hän voi toistaa omia aiempia kokemuksiaan, jotka eivät ole omaa vikaansa. Vastuu ja olosuhteiden pakot ovat loputtoman yhteenkietoutuneet, eikä niitä voi erottaa yksinkertaisesti toisistaan, samoin menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus kietoutuvat toisiinsa ihmisen elämässä. Kääntäen myöskään tietämättömyys ei aina ole viattomuutta (vaan voi olla osaksi myös itseaiheutettua).

En malta olla vastaamatta noihin psykologisointeihin, koska nämäkin jutut tulevat aina näissä aiheissa esiin - tätä ei tarvitse ottaa liian vakavasti: Entä jos itsellesi onkin ehkä jotenkin hankalaa hyväksyä ja kohdata voimattomuutta, onnettomuutta, säälittävyyttä yms.? Näytät reagoivan niihin pyrkimällä "muuttamaan" ihmisiä, joiden uskot olevan tahdottomia vässyköitä, jotka eivät vain halua muuttua ja tehdä valintoja... :-)

larethi kirjoitti:

haluat selvästi sellaisen ratkaisun, jossa sinun ei tarvitse tehdä yhtään mitään..

Se on ihan ymmärrettävää jos ei jaksa. Luuletko että itse puhun täydellisen menneisyyden ja elämän tonista ja jaan iloani muille?

Ei mitään tapahdu jossei itse asialle tee jotain. Luovuttaminen on joskus hyväksi, jos se auttaa ymmärtämään mitä oikeasti haluaa. Eikä itsemurhakaan ole mikään väärä ratkaisu. Itsemurha ei ole koskaan ratkaisu. Kyllä sekin vaan joskus voi niin olla, mutta pitää ajatella asiaa realistisesti, eikä odottaa pelastusta. Sitten kun on kaiken tehnyt, niin voi olla aika luovuttaa ja antaa asioiden tapahtua. Muttei koskaan sen takia, että kukaan ei tule pyyhkimään persettä tässä kylmässä maailmassa.

Itse viimeksi tänään sain kuulla, että olen parasta mitä yhden ihmisen elämään on koskaan tullut. Ja kun mietimme asiaa yhdessä, tajusin että se voi olla totta. Ettei hän välttämättä olisi täällä, ja päässyt näin pitkälle ilman minun väliintuloani, ja apuani. Autoin häntä elämään itse, ja ottamaan vastuun, ja tuin, vaikka oma elämäni oli aivan sekaisin. Syy tähän oli, koska hän ei valittanut, eikä halunnut sääliä, ei huomiota, eikä ollut kyyninen, negatiivinen, ilkeä, vaan hän yritti niin epätoivoissan olla ja pärjätä. Tällaista ihmistä auttaa mielellään. ja ne kaikki edellämainitut negatiiviset piirteet omaavat ihmiset joita olen elämäni aikana tavannut.. Suoraan sanoen, ei voisi kiinnostaa paskan vertaa mitä heille kuuluu tai on tapahtunut, koska suurin osa heidän murheistaan on itseaiheutettuja, epäsuoraan tai suoraan. Missä itseaiheutetun raja menee, se on minulle selvä. Arvostelen muut omilla standardeillani, ja parempaan ei ihminen pysty.

Lue lisää

Olen tuosta viimeisestä vahvasti eri mieltä. Ihminen pystyy parempaan kuin kuvittelemaan, että voi arvostella selkeästi omilla standardeillaan ja omista näkökulmistaan toisten elämää ja sitä, mikä niissä on itseaiheutettua, mikä taas kohtaloiden seurausta.

Minusta usein niitä "negatiivisia piirteitä" tuppaa enimmin olemaan sellaisissa ihmisissä, joita elämä on aika lailla potkinut päähän. Ja toiveikkaampaankin tapaukseen kyllä voi satunnaista kyynisyyttä ja vihaa tai peräti katkeruutta päästä syntymään, kun tarpeeksi sataa paskaa niskaan. Joskus voi myös olla ihan hyvä ilmaista niitä negatiivisia juttuja, sen sijaan, että sulkee kaiken sisälleen ja näyttää mukavaa ja positiivista naamaa ulospäin.

Itse taivun valitettavasti toisinaan ajattelemaan, että ne, jotka jaksavat kärsimyksessä olla aina valoisia, eivät joko niin pahasti kärsikään, tai sitten peittävät tuskaansa jonnekin sisälleen. Ehkä olen kyyninen tms.

"haluat selvästi sellaisen ratkaisun, jossa sinun ei tarvitse tehdä yhtään mitään.."

No sepä oli hieno päätelmä ja psykologisointi taas.

energiansäästölamppu kirjoitti:

Ymmärsin kyllä, mitä tarkoitit, enkä ole sanonut, että valinnoilla ei ole mitään merkitystä. Mielestäni itse yksinkertaistat ja mustavalkoistat kysymystä asettaen ainoiksi vaihtoehdoiksi täydellisen luovuttamisen tai jonkunlaisen omanonnenseppyyden, jossa valinnoilla ei ole lähes mitään rajaa ja vastuun ottaminen on ratkaisu kaikkeen. Toki varmasti itsekin aluksi kärjistin esimerkeilläni, jotka eivät ehkä olleet parhaita mahdollisia. Mutta pointtini oli, että myös valintamme ja vastuunottomme usein toistavat sitä, mitä olemme saaneet kokea. Valinnat ja yritykset "tehdä omalle elämälle jotain" yhtäältä ja olosuhteet, taustat, traumat toisaalta ovat loputtomiin yhteenkietoutuneita. Siksi vastuunotto ei ole mikään ratkaisu kaikkeen, koska se usein (aina) kantaa tuota toista tekijää (niitä kokemuksia, taustoja ja olosuhteita, joista ihminen ei ole vastuussa) mukanaan.

Pointti kahvisalonkiajattelijasta oli anekdootti, joka mielestäni havainnollistaa hyvin ihmisen valinnanvapautta yksipuolisesti korostavan ajattelun ja ideologian ongelmia.

Toisin sanoen, uskon ymmärtäväni pointtisi, mutta mielestäni se on ongelmallinen. Eli tämä: "Kaikki mitä tapahtuu sen jälkeen kun otat vastuun itsestäsi on omaa vikaasi ja sinä olet vastuussa. Mutta kaikki ennen sitä (tietämättöyydessäsi) ei ole sinun vikaasi, koska et sitä aiemmin tiennyt, joten mitä olisit muka voinut tehdä asialle?"

Ihminen ei ole vastuussa kaikesta tapahtuvasta otettuaan vastuun, eikä yksiselitteisesti edes omista valinnoistaan, koska niissäkin hän voi toistaa omia aiempia kokemuksiaan, jotka eivät ole omaa vikaansa. Vastuu ja olosuhteiden pakot ovat loputtoman yhteenkietoutuneet, eikä niitä voi erottaa yksinkertaisesti toisistaan, samoin menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus kietoutuvat toisiinsa ihmisen elämässä. Kääntäen myöskään tietämättömyys ei aina ole viattomuutta (vaan voi olla osaksi myös itseaiheutettua).

En malta olla vastaamatta noihin psykologisointeihin, koska nämäkin jutut tulevat aina näissä aiheissa esiin - tätä ei tarvitse ottaa liian vakavasti: Entä jos itsellesi onkin ehkä jotenkin hankalaa hyväksyä ja kohdata voimattomuutta, onnettomuutta, säälittävyyttä yms.? Näytät reagoivan niihin pyrkimällä "muuttamaan" ihmisiä, joiden uskot olevan tahdottomia vässyköitä, jotka eivät vain halua muuttua ja tehdä valintoja... :-)

Lue lisää

Maailmassa tapahtuu asioita, joille ei voi mitään. Se on aivan selvä asia.

Vetoat siihen, ettei kaikille asioille voi mitään. En silti ymmärrä miten se vaikuttaa tekemästä parhaansa?

Kohtalo, sattuma jne jne jne kaikennäköisiä asioita voi sattua. Ja siltikään en ymmärrä miksi vastuun ottaminen on sinulle niin hankala asia?

En ole yhtään muuttamassa mieltäni, enkä kirjoittele tässä itseni takia, vaan muiden takia, koska olen löytänyt itselleni parhaimman keinon selvitä stressistä ja ongelmistani. Ottamalla vastuun kaikesta mitä tapahtuu, oli se sitten "kohtalon" julmaa peliä, tai itseaiheutettuja umpikujia. En ole vastuussa miten maailma pyörii, tai jos meteoriitti osuu maapalloon, mutta olen vastuussa siitä, että minä selviän näistä tapahtumista, ja että jos en selviä, en voinut enempää tehdä. Tein siis parhaani. Joillekin se voi olla loman ottaminen. Joillekin se voi olla järjestelmällisyyden aloittelu. Kaikkeen kuuluu epäonnistumisia, mutta ne asiat on vain pakko tehdä mitkä auttavat ihmistä onnellisuuteen, ja sitä ei kukaan muu tee kuin sinä itse.

Pyörittele tätä asiaa miten tahansa, muttet ikinä tule pääsemään eteenpäin, jos et itse opi tekemään elämästäsi parempaa, ja niin se vain on. Olkoon se niin surullista tai epistä tai mitä tahansa olkoonkin, tämä vain on tosiasia, eikä sen toisinajattelu tee muutakuin tuhlaa aikaa.

Ajattele sitä vaikka näin päin;

Kun olet odottanut pelastajaasi jostain, kuinka monta ihmistä olet pelastanut itse, tai kuinka moneen ihmiseen olet panostanut kaikkesi ja lopulta onnistunut ilman pyytämättä mitään? Ja nyt ajattele syytä miksi sinun pelastajaasi ei saavu?

kuilunpohjademoni kirjoitti:

Olen tuosta viimeisestä vahvasti eri mieltä. Ihminen pystyy parempaan kuin kuvittelemaan, että voi arvostella selkeästi omilla standardeillaan ja omista näkökulmistaan toisten elämää ja sitä, mikä niissä on itseaiheutettua, mikä taas kohtaloiden seurausta.

Minusta usein niitä "negatiivisia piirteitä" tuppaa enimmin olemaan sellaisissa ihmisissä, joita elämä on aika lailla potkinut päähän. Ja toiveikkaampaankin tapaukseen kyllä voi satunnaista kyynisyyttä ja vihaa tai peräti katkeruutta päästä syntymään, kun tarpeeksi sataa paskaa niskaan. Joskus voi myös olla ihan hyvä ilmaista niitä negatiivisia juttuja, sen sijaan, että sulkee kaiken sisälleen ja näyttää mukavaa ja positiivista naamaa ulospäin.

Itse taivun valitettavasti toisinaan ajattelemaan, että ne, jotka jaksavat kärsimyksessä olla aina valoisia, eivät joko niin pahasti kärsikään, tai sitten peittävät tuskaansa jonnekin sisälleen. Ehkä olen kyyninen tms.

"haluat selvästi sellaisen ratkaisun, jossa sinun ei tarvitse tehdä yhtään mitään.."

No sepä oli hieno päätelmä ja psykologisointi taas.

Lue lisää

En tiedä minkälainen ihminen olet, mutta en aio kertoa elämästäni sen enempää sinulle, koska voi olla, että sinä aloitat kärsimyskilpailun, ja täten saisit itsellesi syyn olla tekemättä mitään, olethan kärsinyt niin paljon.

Olen kokenut kaikenlaista. Siltikään en ole luovuttanut itseni kanssa, vain muutamia kertoja olen antanut näin tapahtua. En ole päätynyt samalaiseksi kuin sinä. Eikä ole tämä aiemmin mainitsemani henkilö. Tiedän taas useita ihmisiä jotka ovat päätyneet sieämättömiksi, alkoholisoituneiksi, maailmanvihaajiksi.

Kontrastina, yksi ystäväni alkoholisoitui, ja jok'ikinen sana hänen suustaan on valitus jostain asiasta. Hän ei ole kokenut mitään. Hänen ainut ongelmansa on, koska maailma ei tee niinkuin hän sen haluaa tekevän. Joten hän huutaa tietokoneille, huutaa imurille, raivoaa ovelle josta on lukko rikki, eikä kertaakaan tajua painelevansa vääriä nappeja tietokoneessa, tai että imurin johto ei ole seinässä. Tai että ovi on yksinkertaisesti jäässä eikä mene helposti kiinni.

Tämä toinen henkilö josta puhuin. Hän yritti tehdä itsestään jotain, lähes hänen koko sukunsa teki hänen elämästään vaikeaa, hänen isänsä pahoinpiteli häntä. Kukaan ei auttanut. Hän on mukava, iloinen luonteeltaan, eikä hän tiennyt miksi hän oli niin masentunut ja surullinen. Hän aatteli olevansa vain niin perseestä. Hänellä oli omat tapansa tehdä asioista muiden vikaa, tai että hän vain oli niin tyhmä, tai että hän vain oli niin huono onninen. "Niin just", ja "No näin mulle aina just tapahtuu" tms kuului hänen suustaan usein.

Aikansa hän yritti olla jotenkin erikoinen näillä keinoin, ja meni kolmen vuoden työ saada hänet vihdoin luovuttamaan suojamuurinsa, ja hyväksymään asiat niinkuin ne on. Nyt hän valmistuu kohta koulusta, hän on saanut uusia ystäviä jotka kohtelevat häntä oikein, hän on löytänyt työpaikan, ja hän oli onnensa kukkuloilla tänään saadessaan hienon asunnon vaikka kilpailijoita oli useita. Hän ei voinut uskoa sitä, mutta otti sen vastaan iloiten, ilman "kyllä tämä tästä vielä menee päin vittua" paskaa. Hän tietää että asiat voivat mennä päin helvettiä, mutta entäs sitten, hän tietää että on tehnyt parhaansa, ja voimme yhdessä juhlia hienoja tapahtumia hänen elämässään ilman jatkuvaa pelkoa kaikesta.

Ymmärrätkö?

Jos jotain on tehtävissä, niin se kannattaa tehdä ja unohtaa kaikki paskanjauhanta. Ei se tapahdu hetkessä, se vaatii töitä päästä yli pahoista tavoista. Itse olen lopettanut esim. tupakan polton, valehtelun, itseni kusettamisen, julmuuden koska pelkään että minua sattuu, ja olen ottanut rohkeasti itsenäni vastaan uusia asioita. Ja vielä on edessä pitkä matka, ja minua pelottaa helvetisti välillä olla yksin ja toivoa parasta, mutta olen ymmärtänyt sen, että se on minusta kiinni mitä teen tällä elämällä. Toivon löytäväni itselleni naisen joskus joka ymmärtäisi eten ole ihan normaalia reittiä kulkenut ihminen, ja outouteni ei ole pahaa, vaan minua itseäni rehellisenä itsenäni. Monesta syystä ystäviä minulla ei enää ole paljoa, vaikka nyt kun olen itseni eteen tehnyt asioita alkavat vanhat tutut ilmaantua sattumalta eteeni, ja jos en paremmin tietäisi (vaikka mitä minä tietäisin..) niin joku johtaa tätä ihme näytelmää.. EI mikään taika, tai aikakaan paranna mitään, vaan se mitä teet sillä ajalla. Eikä se mitä joku muu voisi tehdä sillä ajalla auttaakseen sinua.

Tiedän ettei tämä ystäväni olisi päässyt minnekään ilman minua, ja se auttoi minua ymmärtämään että olen oikeilla jäljillä ja luottamaan itseeni vielä enemmän mitä nykyään olen alkanut luottamaan.

Ja matka jatkuu kaikesta huolimatta. Kaikista niistä peloista huolimatta mitä minulla on ollut olen edelleen täällä, ja tunnen välillä oloni aivan samanlaiseksi kuin mitä lapsena oli, mutta vanhempana, viisaanpana ja älyllisempänä.

Ja voin rehellisesti sanoa, poikana joka toivoi 12 vuotiaasta asti vain kuolevansa pois lähes joka ilta, joka nyt tuntee onnellisuutta kävellessään yöllä yksin kilometrien päässä lähimmästä ihmisestä, ja onnellisuutta pienistä elämän iloista joita en ole nähnyt moneen vuoteen, että jotain teen oikein, enkä enää pelkää takapakkeja kuten ennen, vaan otan ne vastaan ja jatkan eteenpäin.

larethi kirjoitti:

En tiedä minkälainen ihminen olet, mutta en aio kertoa elämästäni sen enempää sinulle, koska voi olla, että sinä aloitat kärsimyskilpailun, ja täten saisit itsellesi syyn olla tekemättä mitään, olethan kärsinyt niin paljon.

Olen kokenut kaikenlaista. Siltikään en ole luovuttanut itseni kanssa, vain muutamia kertoja olen antanut näin tapahtua. En ole päätynyt samalaiseksi kuin sinä. Eikä ole tämä aiemmin mainitsemani henkilö. Tiedän taas useita ihmisiä jotka ovat päätyneet sieämättömiksi, alkoholisoituneiksi, maailmanvihaajiksi.

Kontrastina, yksi ystäväni alkoholisoitui, ja jok'ikinen sana hänen suustaan on valitus jostain asiasta. Hän ei ole kokenut mitään. Hänen ainut ongelmansa on, koska maailma ei tee niinkuin hän sen haluaa tekevän. Joten hän huutaa tietokoneille, huutaa imurille, raivoaa ovelle josta on lukko rikki, eikä kertaakaan tajua painelevansa vääriä nappeja tietokoneessa, tai että imurin johto ei ole seinässä. Tai että ovi on yksinkertaisesti jäässä eikä mene helposti kiinni.

Tämä toinen henkilö josta puhuin. Hän yritti tehdä itsestään jotain, lähes hänen koko sukunsa teki hänen elämästään vaikeaa, hänen isänsä pahoinpiteli häntä. Kukaan ei auttanut. Hän on mukava, iloinen luonteeltaan, eikä hän tiennyt miksi hän oli niin masentunut ja surullinen. Hän aatteli olevansa vain niin perseestä. Hänellä oli omat tapansa tehdä asioista muiden vikaa, tai että hän vain oli niin tyhmä, tai että hän vain oli niin huono onninen. "Niin just", ja "No näin mulle aina just tapahtuu" tms kuului hänen suustaan usein.

Aikansa hän yritti olla jotenkin erikoinen näillä keinoin, ja meni kolmen vuoden työ saada hänet vihdoin luovuttamaan suojamuurinsa, ja hyväksymään asiat niinkuin ne on. Nyt hän valmistuu kohta koulusta, hän on saanut uusia ystäviä jotka kohtelevat häntä oikein, hän on löytänyt työpaikan, ja hän oli onnensa kukkuloilla tänään saadessaan hienon asunnon vaikka kilpailijoita oli useita. Hän ei voinut uskoa sitä, mutta otti sen vastaan iloiten, ilman "kyllä tämä tästä vielä menee päin vittua" paskaa. Hän tietää että asiat voivat mennä päin helvettiä, mutta entäs sitten, hän tietää että on tehnyt parhaansa, ja voimme yhdessä juhlia hienoja tapahtumia hänen elämässään ilman jatkuvaa pelkoa kaikesta.

Ymmärrätkö?

Jos jotain on tehtävissä, niin se kannattaa tehdä ja unohtaa kaikki paskanjauhanta. Ei se tapahdu hetkessä, se vaatii töitä päästä yli pahoista tavoista. Itse olen lopettanut esim. tupakan polton, valehtelun, itseni kusettamisen, julmuuden koska pelkään että minua sattuu, ja olen ottanut rohkeasti itsenäni vastaan uusia asioita. Ja vielä on edessä pitkä matka, ja minua pelottaa helvetisti välillä olla yksin ja toivoa parasta, mutta olen ymmärtänyt sen, että se on minusta kiinni mitä teen tällä elämällä. Toivon löytäväni itselleni naisen joskus joka ymmärtäisi eten ole ihan normaalia reittiä kulkenut ihminen, ja outouteni ei ole pahaa, vaan minua itseäni rehellisenä itsenäni. Monesta syystä ystäviä minulla ei enää ole paljoa, vaikka nyt kun olen itseni eteen tehnyt asioita alkavat vanhat tutut ilmaantua sattumalta eteeni, ja jos en paremmin tietäisi (vaikka mitä minä tietäisin..) niin joku johtaa tätä ihme näytelmää.. EI mikään taika, tai aikakaan paranna mitään, vaan se mitä teet sillä ajalla. Eikä se mitä joku muu voisi tehdä sillä ajalla auttaakseen sinua.

Tiedän ettei tämä ystäväni olisi päässyt minnekään ilman minua, ja se auttoi minua ymmärtämään että olen oikeilla jäljillä ja luottamaan itseeni vielä enemmän mitä nykyään olen alkanut luottamaan.

Ja matka jatkuu kaikesta huolimatta. Kaikista niistä peloista huolimatta mitä minulla on ollut olen edelleen täällä, ja tunnen välillä oloni aivan samanlaiseksi kuin mitä lapsena oli, mutta vanhempana, viisaanpana ja älyllisempänä.

Ja voin rehellisesti sanoa, poikana joka toivoi 12 vuotiaasta asti vain kuolevansa pois lähes joka ilta, joka nyt tuntee onnellisuutta kävellessään yöllä yksin kilometrien päässä lähimmästä ihmisestä, ja onnellisuutta pienistä elämän iloista joita en ole nähnyt moneen vuoteen, että jotain teen oikein, enkä enää pelkää takapakkeja kuten ennen, vaan otan ne vastaan ja jatkan eteenpäin.

Lue lisää

Ja vielä piti sanomani, että tämä henkilö ei olisi päässyt mihinkään ilman omaa itseään, ilman jaksamistaan ja luonnettaan. En siis ollut mikään supersankari joka pelasti tilanteen olemassaolollani. Tuin, autoin, ja hän yritti ja teki itse aivan kaiken, ja olen hänestä erittäin ylpeä.

Siitä voit hakea jonkinlaista lohtua olla yrittämättä ja muuttumatta positiivisemmaksi. Se on luonteesi vika. Minä en sitä kuitenkaan näin näe, koska olen muuttanut luonnettani. Ole itsesi esimerkki ja roolimalli.

larethi kirjoitti:

Maailmassa tapahtuu asioita, joille ei voi mitään. Se on aivan selvä asia.

Vetoat siihen, ettei kaikille asioille voi mitään. En silti ymmärrä miten se vaikuttaa tekemästä parhaansa?

Kohtalo, sattuma jne jne jne kaikennäköisiä asioita voi sattua. Ja siltikään en ymmärrä miksi vastuun ottaminen on sinulle niin hankala asia?

En ole yhtään muuttamassa mieltäni, enkä kirjoittele tässä itseni takia, vaan muiden takia, koska olen löytänyt itselleni parhaimman keinon selvitä stressistä ja ongelmistani. Ottamalla vastuun kaikesta mitä tapahtuu, oli se sitten "kohtalon" julmaa peliä, tai itseaiheutettuja umpikujia. En ole vastuussa miten maailma pyörii, tai jos meteoriitti osuu maapalloon, mutta olen vastuussa siitä, että minä selviän näistä tapahtumista, ja että jos en selviä, en voinut enempää tehdä. Tein siis parhaani. Joillekin se voi olla loman ottaminen. Joillekin se voi olla järjestelmällisyyden aloittelu. Kaikkeen kuuluu epäonnistumisia, mutta ne asiat on vain pakko tehdä mitkä auttavat ihmistä onnellisuuteen, ja sitä ei kukaan muu tee kuin sinä itse.

Pyörittele tätä asiaa miten tahansa, muttet ikinä tule pääsemään eteenpäin, jos et itse opi tekemään elämästäsi parempaa, ja niin se vain on. Olkoon se niin surullista tai epistä tai mitä tahansa olkoonkin, tämä vain on tosiasia, eikä sen toisinajattelu tee muutakuin tuhlaa aikaa.

Ajattele sitä vaikka näin päin;

Kun olet odottanut pelastajaasi jostain, kuinka monta ihmistä olet pelastanut itse, tai kuinka moneen ihmiseen olet panostanut kaikkesi ja lopulta onnistunut ilman pyytämättä mitään? Ja nyt ajattele syytä miksi sinun pelastajaasi ei saavu?

Lue lisää

Yksipuolinen vastuun ottamisen julistaminen vaivaa minua muun muassa siksi, että usein näiden ratkaisujen tarjoavat innostuvat hyvine tarkoituksineen syyllistämään kärsiviä heidän tilanteistaan juuri niistä asioista, joiden syy on aivan jossain muualla kuin siinä ihmisessä, joka kärsii eikä osaa eikä jaksa ottaa vastuuta elämästään. Olen sekä kokenut tätä omakohtaisesti että seurannut sivusta. Se vihastuttaa minua, voin sanoa suoraan. Enkä nyt suuntaa näitä sanoja yksinomaan tai etupäässä sinun puheisiisi.

Ja olen kyllä omien ongelmieni keskellä auttanut myös toisia ihmisiä heidän ongelmissaan, monia ja joskus yli voimieni, ja väsynyt siihenkin. Nähnyt, miten muita auttajia ei useinkaan näy, kuin niitä, jotka ovat itsekin huonossa kunnossa, ja niin edelleen. Eipä tässä tuollaisista ole kyse. Tietty tuo voi joskus olla itse kullekin ihan hyvä kysymys mietittäväksi.

Parhaansa tekeminen on epäilemättä ihan hyvä juttu. Ja hyvä, jos olet löytänyt siitä itsellesi keinon selvitä hyvin stressistä ja ongelmista. Mutta on varmaan hyvä myös muistaa, että kaikki eivät voi tehdä samaa löytöä eikä samanlainen ratkaisu ja ajattelu välttämättä toimi kaikilla ihmisillä. Varmasti itse kukin meistä (voinpa hyvin laskea itseni mukaan) helposti julistaa omia löytöjään hyvinä yleisinä ratkaisuina kaikille. Ongelmana on, että silloin niistä hyvistä elämän yksittäistapahtumista ja ratkaisuista tulee ideologiaa, joka ei enää välttämättä auta toisia heidän elävässä todellisuudessaan vaan on päinvastoin törmäyskurssilla sen kanssa.

Olen itse tehnyt aika helvetistikin parastani, ja ollut aina uudelleen yrityksistä huolimatta suossa. Kironnut kohtaloa - kunnes taas jatkanut eteenpäin. Ja taas kaatunut rähmälleni, löytänyt samat tuskat ja vankilat edestäni. Ei ole elämästä tullut kauheasti parempaa, enkä siihen nykyisenään tyydy. En myöskään usko, että elämästä voi tehdä vain itse parempaa ja että se olisi kaiken ehto. Toki tärkeä se oma osa on, mutta ei mikään ainut kaiken avain sittenkään.

larethi kirjoitti:

Ja vielä piti sanomani, että tämä henkilö ei olisi päässyt mihinkään ilman omaa itseään, ilman jaksamistaan ja luonnettaan. En siis ollut mikään supersankari joka pelasti tilanteen olemassaolollani. Tuin, autoin, ja hän yritti ja teki itse aivan kaiken, ja olen hänestä erittäin ylpeä.

Siitä voit hakea jonkinlaista lohtua olla yrittämättä ja muuttumatta positiivisemmaksi. Se on luonteesi vika. Minä en sitä kuitenkaan näin näe, koska olen muuttanut luonnettani. Ole itsesi esimerkki ja roolimalli.

Lue lisää

Jos ja kun et tiedä, millainen ihminen olen, kuten toteatkin, niin ehkä tekisit paremmin lopettamalla noiden viisaiden arvioidesi esittämisen? Ne menevät ihan takuulla metsään ja ovat lievästi rasittavia.

Tuo esimerkki, jonka kerrot kahdesta ystävästäsi, tuo mieleen, että kyse on kahdesta erilaisesta ihmisestä, joista molemmilla on omat ongelmansa. Toisella huono itsetunto ja sen ilmaisu itseä väheksymällä (josta kertomasi mukaan toipui), toisella taas sama vaiva mutta toisenlaisena eli turhaumat purkautuvat vihana, negatiivisuutena ja riippuvuutena, joka jatkuu. Sanot, että toinen on kokenut pahoja juttuja, kun taas toinen "ei mitään"(?) - mutta mistä tiedät, millainen tuon jälkimmäisen elämä, vaikka lapsuus on ollut? Jos hän ei esim. muista tai halua kohdata sitä itsekään? Ehkä menneisyys voi jotenkin vaikuttaa hänen nykyisessä "negatiivisuudessaan"?

On varmaan monille helpompi pitää "kiltistä" ihmisestä, joka kääntää ongelmat aina itseensä, kuin "ikävästä" ihmisestä, joka on (myös) ulospäin negatiivinen. Mutta mikseivät molemmat tapaukset yhtä hyvin ansaitsisi apua ja myötätuntoa, miksi toinen olisi välttämättä jotenkin parempi ihminen, koska on miellyttävämpi? Ehkä ihmisten käyttäytyminen juuri heijastaa sitä, millaista heidän elämänsä on ollut. Erilaisilla ihmisillä on yleensä erilaiset taustat. Ja tuskin kukaan kehittää ongelmiaan ja toistuvia käyttäytymismallejaan tyhjästä tai omalla valinnallaan, huvin vuoksi.

Olen itse nähnyt sekä itsensä väheksyjiä että vihaisia elämän syyttelijöitä paljon, myös kuullut omakohtaisia kuvauksia siitä, millaisia taustoja näillä tavoin käyttäytyvillä ihmisillä voi olla... Mielestäni on epäilyttävää asettaa positiivisuus ihmisessä aina jotenkin moraalisesti negatiivisuutta ylemmäs. Kaikenlaiset tunteet ja niiden käsittely ja purkaminen ovat tärkeitä, ja se tapahtuu eri ihmisillä eri tavoin. Eri ihmiset myös ilmaisevat kykenemättömyyttään käsitellä asioitaan eri tavoin.

Se, mitä kerroit tuosta toisesta ystävästä, jota olet auttanut ja jonka asiat ja suhde itseen ovat menneet parempaan suuntaan, on hienoa.

kuilunpohjademoni kirjoitti:

Jos ja kun et tiedä, millainen ihminen olen, kuten toteatkin, niin ehkä tekisit paremmin lopettamalla noiden viisaiden arvioidesi esittämisen? Ne menevät ihan takuulla metsään ja ovat lievästi rasittavia.

Tuo esimerkki, jonka kerrot kahdesta ystävästäsi, tuo mieleen, että kyse on kahdesta erilaisesta ihmisestä, joista molemmilla on omat ongelmansa. Toisella huono itsetunto ja sen ilmaisu itseä väheksymällä (josta kertomasi mukaan toipui), toisella taas sama vaiva mutta toisenlaisena eli turhaumat purkautuvat vihana, negatiivisuutena ja riippuvuutena, joka jatkuu. Sanot, että toinen on kokenut pahoja juttuja, kun taas toinen "ei mitään"(?) - mutta mistä tiedät, millainen tuon jälkimmäisen elämä, vaikka lapsuus on ollut? Jos hän ei esim. muista tai halua kohdata sitä itsekään? Ehkä menneisyys voi jotenkin vaikuttaa hänen nykyisessä "negatiivisuudessaan"?

On varmaan monille helpompi pitää "kiltistä" ihmisestä, joka kääntää ongelmat aina itseensä, kuin "ikävästä" ihmisestä, joka on (myös) ulospäin negatiivinen. Mutta mikseivät molemmat tapaukset yhtä hyvin ansaitsisi apua ja myötätuntoa, miksi toinen olisi välttämättä jotenkin parempi ihminen, koska on miellyttävämpi? Ehkä ihmisten käyttäytyminen juuri heijastaa sitä, millaista heidän elämänsä on ollut. Erilaisilla ihmisillä on yleensä erilaiset taustat. Ja tuskin kukaan kehittää ongelmiaan ja toistuvia käyttäytymismallejaan tyhjästä tai omalla valinnallaan, huvin vuoksi.

Olen itse nähnyt sekä itsensä väheksyjiä että vihaisia elämän syyttelijöitä paljon, myös kuullut omakohtaisia kuvauksia siitä, millaisia taustoja näillä tavoin käyttäytyvillä ihmisillä voi olla... Mielestäni on epäilyttävää asettaa positiivisuus ihmisessä aina jotenkin moraalisesti negatiivisuutta ylemmäs. Kaikenlaiset tunteet ja niiden käsittely ja purkaminen ovat tärkeitä, ja se tapahtuu eri ihmisillä eri tavoin. Eri ihmiset myös ilmaisevat kykenemättömyyttään käsitellä asioitaan eri tavoin.

Se, mitä kerroit tuosta toisesta ystävästä, jota olet auttanut ja jonka asiat ja suhde itseen ovat menneet parempaan suuntaan, on hienoa.

Lue lisää

Kun nyt en edelleenkään puhu ansaitsemisesta mitään.

Repesin kun telkkarista tuli äsken jtuo vanha tina turner leffa, ja sivukorvalla kuulin kuinka hän sanoi jotenkin seuraavasti, että "kukaan ei tule tekemään niitä muutoksia sinuun itseesi, kuin sinä itse."

Tiedän tämän negatiivisemman ystäväni lapsuuden, koska juuri siitä puhuimme. Hän sanoi että hän alkoi valehtelemaan, että hänen elämässään olisi asiat huonommin kuin ne oikeasti olivat, ja sen syistä jne. Ja tätä minä juuri tarkoitan, ihmistä joka on kiltimpi, on varmasti mukavempi auttaa, eikä mitään muuta voi elämältä odottaakaan. Näin maailma toimii, eikä siinä ole mielestäni mitään väärää katsoa itseään peiliin välillä.

Olen huomannut, kuinka ihmisillä joilla on ne äänekkäimmät ongelmat julistavat sitä kuinka kukaan ei heitä auta, eikä mitään ikinä tehdä, ja kaikki on niin vaikeaa. Se että väität vastaan siihen, kun sanon että jos joku no vikana sille pitää itse tehdä jotain, kertoo minulle sinusta, ja siitä mikälainen olet luultavastikin. Voit sitä alkaa kieltämään, mutta minä keskityn tosiasioihin, enkä egooni tai muuhun sellaiseen. Nautin siitä kun joku ymmärtää mitä puhun, ja jätän huomiotta ihmiset jotka eivät sitä arvosta ja jatkavat samaa elämäänsä valittaen, ikinä saamatta mitään hyvää elämäänsä itsensä takia.

Kiltimmät ihmiset ansaitsevat enemmän apua kuin valittavat ääliöt, koska heitä on helpompi auttaa. Ja he auttavat sen jälkeen vuorostaan muita, ja nämä taysin vastuuta karttavat valittajat taas ovat kuin musta aukko, johon ei saada ikinä kiintiötä edes puolilleen, vaan he vaatiat maailmalta aina uusia ehtoja ja jatkavat tämän tekemistä kunnes maailma loppuu.

En tarkoita etteikö näitä ihmisiä pitäisi auttaa jos joku haluaa, mutta toistan kysymyksen, kuinka montaa valittavaa, ärsyttävää, epäkunnioittavaa esimerkiksi alkoholisoitunutta pulsua olet jaksanut katsella ja auttaa, verraten esimerkiski eksyneeseen vanhukseen?

Olen ollut paljon tekemisissä kaiken näköisten ihmisten kanssa. Ei siitä ole montaa viikkoa aikaa kun tuhlasin kokonaisen yön etsiessäni minulle ennen tuntemattomalle pulsulle yö paikkaa, muitten pilkatessa ja ihmetellessä mitä minä oikein tein. Pyysin hänet autooni, ajoin häntä virastosta toiseen. Lopulta myönsin itselleni ettei siitä tule mitään, enkä minä häntä aikoisi ottaa kotiini missään nimessä. Joten jätin vastuun hänelle itselleen, osasi hän sitä ottaa tai ei. Jos ei, minkäs teet. Jos onnistui se on hyvä. Kaikille voi antaa mahdollisuuksia joidenkin rajojen sisällä, muttei missään tapauksessa loputtomasti, varsinkaan jos apua ei arvosteta. Jokainen vastuunsa saa kantaa itse, aivan kuten on ollut aina. Ei ole valtion asia pitää ihmisiä onnellisena. Länsimaisen valtion asia on pitää huolta ulkopolitiikasta, ja musita sen sorttisista asioista, mutta mitä enemmän valtio alkaa puuttua ihmisten elämiin, sitä huonomin alkaa ihmisillä mennä.

Esimerkiksi, tämä ystävällisempi henkilö jota jaksoin auttaa; En jaksanut auttaa häntä enää lopulta. Hän vei kaiken energiani, ja yritin ja yritin, muteen vain pystynyt. Hänen piti alkaa seisomaan omilla jaloillaan, vaikka se sattui minuun, ja häntä pelotti. Hän teki sen, ja onnistui jotenkuten hyvin, ja hänellä on asiat hyvin.

larethi kirjoitti:

Kun nyt en edelleenkään puhu ansaitsemisesta mitään.

Repesin kun telkkarista tuli äsken jtuo vanha tina turner leffa, ja sivukorvalla kuulin kuinka hän sanoi jotenkin seuraavasti, että "kukaan ei tule tekemään niitä muutoksia sinuun itseesi, kuin sinä itse."

Tiedän tämän negatiivisemman ystäväni lapsuuden, koska juuri siitä puhuimme. Hän sanoi että hän alkoi valehtelemaan, että hänen elämässään olisi asiat huonommin kuin ne oikeasti olivat, ja sen syistä jne. Ja tätä minä juuri tarkoitan, ihmistä joka on kiltimpi, on varmasti mukavempi auttaa, eikä mitään muuta voi elämältä odottaakaan. Näin maailma toimii, eikä siinä ole mielestäni mitään väärää katsoa itseään peiliin välillä.

Olen huomannut, kuinka ihmisillä joilla on ne äänekkäimmät ongelmat julistavat sitä kuinka kukaan ei heitä auta, eikä mitään ikinä tehdä, ja kaikki on niin vaikeaa. Se että väität vastaan siihen, kun sanon että jos joku no vikana sille pitää itse tehdä jotain, kertoo minulle sinusta, ja siitä mikälainen olet luultavastikin. Voit sitä alkaa kieltämään, mutta minä keskityn tosiasioihin, enkä egooni tai muuhun sellaiseen. Nautin siitä kun joku ymmärtää mitä puhun, ja jätän huomiotta ihmiset jotka eivät sitä arvosta ja jatkavat samaa elämäänsä valittaen, ikinä saamatta mitään hyvää elämäänsä itsensä takia.

Kiltimmät ihmiset ansaitsevat enemmän apua kuin valittavat ääliöt, koska heitä on helpompi auttaa. Ja he auttavat sen jälkeen vuorostaan muita, ja nämä taysin vastuuta karttavat valittajat taas ovat kuin musta aukko, johon ei saada ikinä kiintiötä edes puolilleen, vaan he vaatiat maailmalta aina uusia ehtoja ja jatkavat tämän tekemistä kunnes maailma loppuu.

En tarkoita etteikö näitä ihmisiä pitäisi auttaa jos joku haluaa, mutta toistan kysymyksen, kuinka montaa valittavaa, ärsyttävää, epäkunnioittavaa esimerkiksi alkoholisoitunutta pulsua olet jaksanut katsella ja auttaa, verraten esimerkiski eksyneeseen vanhukseen?

Olen ollut paljon tekemisissä kaiken näköisten ihmisten kanssa. Ei siitä ole montaa viikkoa aikaa kun tuhlasin kokonaisen yön etsiessäni minulle ennen tuntemattomalle pulsulle yö paikkaa, muitten pilkatessa ja ihmetellessä mitä minä oikein tein. Pyysin hänet autooni, ajoin häntä virastosta toiseen. Lopulta myönsin itselleni ettei siitä tule mitään, enkä minä häntä aikoisi ottaa kotiini missään nimessä. Joten jätin vastuun hänelle itselleen, osasi hän sitä ottaa tai ei. Jos ei, minkäs teet. Jos onnistui se on hyvä. Kaikille voi antaa mahdollisuuksia joidenkin rajojen sisällä, muttei missään tapauksessa loputtomasti, varsinkaan jos apua ei arvosteta. Jokainen vastuunsa saa kantaa itse, aivan kuten on ollut aina. Ei ole valtion asia pitää ihmisiä onnellisena. Länsimaisen valtion asia on pitää huolta ulkopolitiikasta, ja musita sen sorttisista asioista, mutta mitä enemmän valtio alkaa puuttua ihmisten elämiin, sitä huonomin alkaa ihmisillä mennä.

Esimerkiksi, tämä ystävällisempi henkilö jota jaksoin auttaa; En jaksanut auttaa häntä enää lopulta. Hän vei kaiken energiani, ja yritin ja yritin, muteen vain pystynyt. Hänen piti alkaa seisomaan omilla jaloillaan, vaikka se sattui minuun, ja häntä pelotti. Hän teki sen, ja onnistui jotenkuten hyvin, ja hänellä on asiat hyvin.

Lue lisää

Tämä negatiivinen tyyppi taas sai myös apua. Siivosin hänen asuntoansa kolme päivää kun hän oli poissa, yritin kertoa hänelle että hänen tulisi rajoittaa juomistaan jos hän haluaisi asioittensa paranevan, ja kerroin hänelle kuinka rasittava hänestä on tullut kun hän ei kuule tai muista puoliakaan mistä ollaan puhuttu jne, ja hän oli erittäin tyytyväinen kun keskustelujemme jälkeen hän oli viikon selvinpäin, ja selvisi oireistaan. Hän on 23 vuotias.. Sitten hän jatkoi taas samaa rataa, ja autan häntä edelleen, mutta hän ei ole listassani ykkösenä, sillä hän edelleen syyttää maailmaa siitä että se on persestä. Että hänellä pitäisi olla ystäviä ja tyttöystävä ja rahaa ja hieno koti ja sähköistä laitteistoa ilman, että hän olisi asiasta mitenkään vastuussa. Keskustelumme loppuu aina siihen, että hän myöntää minun olevan oikeassa, ja huomaan ettei hän aio tehdä asioilleen mitään, joten kyllä, mielummin autan toista ihmistä, joka yrittää, vaikkei aina tiedä mitä tehdä. Ei kukaan onnistu tuomaan tälle negatiiviselle ihmiselle tarjotinta johon hän olisi tyytyväinen. Ei siinä että olisin kaikkea kokeillut, mutta en ole sosiaali työntekijä, enkä omista paljon rahaa tai muutakaan jolla voisin hänelle mitään antaa, muuta kuin ystävän neuvoa jne. Minulla on kuitenkin oma elämä paljon enemmän sekaisin kuin hänellä, joten en siis voi vaihtaa hänen vaippojaan ja vahdata jatkuvasti että hän pysyy tiellään.

Kaikilla on mahdollisuus tehdä itselleen jotain, ja oppia itsehillintää ja kuria. Ei siinä auta muita syytteleminen. Mielummin minä syytän itseäni omista vioistani kuin yhtään mitään muuta. Siitä tulee hirveä olo ajatellakin, jos koko ajan pitäisi keksiä miksi joku asia tapahtuu, ilman että voisin sättiä itseäni edes hieman ja olla seuraavalla kerralla viisaampi.

Asioita tapahtuu tässä maailmassa, lopulta kuolemme, ja lopulta kukaan ei meitä enää muista. Jos haluaa viettää aikansa ihmetellessä miksei miotään tapahdu, se on vaihtoehto myöskin. Minä itse alan arvostaa tätä maailmaa aivan eritavalla. Otan mitä haluan ilman että joudun kompromisoimaan oman luonteeni kanssa, ja niin minä olen onnellinen.

Onnekseni pidän mukavista asioista. Musiikista, naisista, ja joskus muistakin asioista.

En ole mikään sanomaan että muiden pitäisi elää kuten minä, mutta valittaminen on erittäin epämiellyttävää. Itse valitan, aivan kuten moni muuki, viimeksi tänään, ja se kuuluu ihmisyyteen. SIitä en kuitenkaan tee filosofiaani.

Jos esimerkiski mennään tähän alkuperäisen viestiketjun aliottajaan niin;

Jos epäilet että joku on vikana, et ole onnellinen, ihmiset eivät reagoi kuten haluaisit heidän reagoivan, silloin teet jotain väärin aika varmasti. Mikä sinun tilannettasi voisi muuttaa? Jos joku täysin itsestään piittaamaton ihminen sattuisi tulemaan vastaan ja ylistäisi sinua ja laittaisi sinun asiasi ja elämäsi järjestykseen ilman, että muutat itse mitään itsessäsi, niin se voisi toimia. Tämän todennäköisyys on kuitenkin aika pieni, ansaitsit sitä tai et. Toinen voisi olla että kuten teit, aloit ajatella että vika ON sinussa, teet jotain väärin. Mitä jos selvittelisimme mikä sinussa on vaikeaa, että kaikki ihmiset eivät sinusta pidä enempää kuin yhden illan. Voisiko se olla, että pidät vääränlaisista miehistä? Tai että Olet itse pinnallinen ihminen? Missä se vika voisi olla, ja siitä pitää lähteä, ja sitä pitää lähteä muuttamaan. Tai voit olla. Ja odottaa. Ja masentua, ja toivoa, ja mitään ei välttämättä tule tapahtumaan. Mitään ei LUULTAVASTI tule tapahtumaan.

larethi kirjoitti:

Tämä negatiivinen tyyppi taas sai myös apua. Siivosin hänen asuntoansa kolme päivää kun hän oli poissa, yritin kertoa hänelle että hänen tulisi rajoittaa juomistaan jos hän haluaisi asioittensa paranevan, ja kerroin hänelle kuinka rasittava hänestä on tullut kun hän ei kuule tai muista puoliakaan mistä ollaan puhuttu jne, ja hän oli erittäin tyytyväinen kun keskustelujemme jälkeen hän oli viikon selvinpäin, ja selvisi oireistaan. Hän on 23 vuotias.. Sitten hän jatkoi taas samaa rataa, ja autan häntä edelleen, mutta hän ei ole listassani ykkösenä, sillä hän edelleen syyttää maailmaa siitä että se on persestä. Että hänellä pitäisi olla ystäviä ja tyttöystävä ja rahaa ja hieno koti ja sähköistä laitteistoa ilman, että hän olisi asiasta mitenkään vastuussa. Keskustelumme loppuu aina siihen, että hän myöntää minun olevan oikeassa, ja huomaan ettei hän aio tehdä asioilleen mitään, joten kyllä, mielummin autan toista ihmistä, joka yrittää, vaikkei aina tiedä mitä tehdä. Ei kukaan onnistu tuomaan tälle negatiiviselle ihmiselle tarjotinta johon hän olisi tyytyväinen. Ei siinä että olisin kaikkea kokeillut, mutta en ole sosiaali työntekijä, enkä omista paljon rahaa tai muutakaan jolla voisin hänelle mitään antaa, muuta kuin ystävän neuvoa jne. Minulla on kuitenkin oma elämä paljon enemmän sekaisin kuin hänellä, joten en siis voi vaihtaa hänen vaippojaan ja vahdata jatkuvasti että hän pysyy tiellään.

Kaikilla on mahdollisuus tehdä itselleen jotain, ja oppia itsehillintää ja kuria. Ei siinä auta muita syytteleminen. Mielummin minä syytän itseäni omista vioistani kuin yhtään mitään muuta. Siitä tulee hirveä olo ajatellakin, jos koko ajan pitäisi keksiä miksi joku asia tapahtuu, ilman että voisin sättiä itseäni edes hieman ja olla seuraavalla kerralla viisaampi.

Asioita tapahtuu tässä maailmassa, lopulta kuolemme, ja lopulta kukaan ei meitä enää muista. Jos haluaa viettää aikansa ihmetellessä miksei miotään tapahdu, se on vaihtoehto myöskin. Minä itse alan arvostaa tätä maailmaa aivan eritavalla. Otan mitä haluan ilman että joudun kompromisoimaan oman luonteeni kanssa, ja niin minä olen onnellinen.

Onnekseni pidän mukavista asioista. Musiikista, naisista, ja joskus muistakin asioista.

En ole mikään sanomaan että muiden pitäisi elää kuten minä, mutta valittaminen on erittäin epämiellyttävää. Itse valitan, aivan kuten moni muuki, viimeksi tänään, ja se kuuluu ihmisyyteen. SIitä en kuitenkaan tee filosofiaani.

Jos esimerkiski mennään tähän alkuperäisen viestiketjun aliottajaan niin;

Jos epäilet että joku on vikana, et ole onnellinen, ihmiset eivät reagoi kuten haluaisit heidän reagoivan, silloin teet jotain väärin aika varmasti. Mikä sinun tilannettasi voisi muuttaa? Jos joku täysin itsestään piittaamaton ihminen sattuisi tulemaan vastaan ja ylistäisi sinua ja laittaisi sinun asiasi ja elämäsi järjestykseen ilman, että muutat itse mitään itsessäsi, niin se voisi toimia. Tämän todennäköisyys on kuitenkin aika pieni, ansaitsit sitä tai et. Toinen voisi olla että kuten teit, aloit ajatella että vika ON sinussa, teet jotain väärin. Mitä jos selvittelisimme mikä sinussa on vaikeaa, että kaikki ihmiset eivät sinusta pidä enempää kuin yhden illan. Voisiko se olla, että pidät vääränlaisista miehistä? Tai että Olet itse pinnallinen ihminen? Missä se vika voisi olla, ja siitä pitää lähteä, ja sitä pitää lähteä muuttamaan. Tai voit olla. Ja odottaa. Ja masentua, ja toivoa, ja mitään ei välttämättä tule tapahtumaan. Mitään ei LUULTAVASTI tule tapahtumaan.

Lue lisää

Tulipas taas pitkää tekstiä, mutta tämä asia on minulle lähellä tällä hetkellä, enkä voi olla sanomatta mitään mitä tiedän. EHkä joku joka jaksaa näitä lukea saa tästä jotain irti.

Ei asiat muutu paremmaksi itsestään, vaan niille pitää tehdä jotain. Kukaan ei tule tekemään mitään puolestasi. Jos et jaksa, niin se on toinen asia. Tiedän miltä se tuntuu kun ei kykene. Ja vain vaatimalla jotain saan itseni taas eloon. Alistuminen ja luulo että joitain asioita ja ihmisiä on vain pakko kestää on täysi illuusio. Esimerkiksi minulle tärkeintä asiaa en tiedä, mutta se ei ole sattuman varainen henkilö joka väittää vastaan, koska pelkää että joutuisi oikeasti ottamaan itsestään vastuun ja alkamaan parantamaan maailmaansa, eikä kukaan sitä tee puolestasi.

Kaikki asiat eivät ole "sinun" vikaasi, mutta mitä se auttaa? Syy on toisessa.. Ja silti joudut elämään itsesi kanssa, olit sinä sitten tulos muiden teoista tai omistasi. Jos et tätä vastuuta ota, ei sitä kukaan muukaan ota. Se on voimaa, vapautta kuten sanoit aiemmin, ja elämää.

En edelleenkään tiedä sinusta mitään, mutta tiedän että kokemuksia ei mitata, vaikka niin yrittäisitkin tehdä. Ei ole mitään pienempää kokemusta tai suurempaa, kaikki kokemukset ovat kaikille omiaan. JOtkut selvisivät holokaustista yhtä "helposti" kuin joku selviää hyväksikäytöstä. Lopputulos kuitenkin on, että mitä ikinä sinulle tehdäänkään, tai tapahtuu, ei sitä kukaan muu aio muuttaa kuin sinä itse lopulta. En minä ainakaan yksin helposti pärjää, mutta senkin hyväksyminen, ja vastuun ottaminen minulle tärkeistä ihmissuhteista tekee myös aika paljon piristääkseen elämääni. Nyt lopetan vaikka voisin kirjoitella tässä ikuisuuksiin asti, annan taas vuoron muille välillä.

larethi kirjoitti:

Tulipas taas pitkää tekstiä, mutta tämä asia on minulle lähellä tällä hetkellä, enkä voi olla sanomatta mitään mitä tiedän. EHkä joku joka jaksaa näitä lukea saa tästä jotain irti.

Ei asiat muutu paremmaksi itsestään, vaan niille pitää tehdä jotain. Kukaan ei tule tekemään mitään puolestasi. Jos et jaksa, niin se on toinen asia. Tiedän miltä se tuntuu kun ei kykene. Ja vain vaatimalla jotain saan itseni taas eloon. Alistuminen ja luulo että joitain asioita ja ihmisiä on vain pakko kestää on täysi illuusio. Esimerkiksi minulle tärkeintä asiaa en tiedä, mutta se ei ole sattuman varainen henkilö joka väittää vastaan, koska pelkää että joutuisi oikeasti ottamaan itsestään vastuun ja alkamaan parantamaan maailmaansa, eikä kukaan sitä tee puolestasi.

Kaikki asiat eivät ole "sinun" vikaasi, mutta mitä se auttaa? Syy on toisessa.. Ja silti joudut elämään itsesi kanssa, olit sinä sitten tulos muiden teoista tai omistasi. Jos et tätä vastuuta ota, ei sitä kukaan muukaan ota. Se on voimaa, vapautta kuten sanoit aiemmin, ja elämää.

En edelleenkään tiedä sinusta mitään, mutta tiedän että kokemuksia ei mitata, vaikka niin yrittäisitkin tehdä. Ei ole mitään pienempää kokemusta tai suurempaa, kaikki kokemukset ovat kaikille omiaan. JOtkut selvisivät holokaustista yhtä "helposti" kuin joku selviää hyväksikäytöstä. Lopputulos kuitenkin on, että mitä ikinä sinulle tehdäänkään, tai tapahtuu, ei sitä kukaan muu aio muuttaa kuin sinä itse lopulta. En minä ainakaan yksin helposti pärjää, mutta senkin hyväksyminen, ja vastuun ottaminen minulle tärkeistä ihmissuhteista tekee myös aika paljon piristääkseen elämääni. Nyt lopetan vaikka voisin kirjoitella tässä ikuisuuksiin asti, annan taas vuoron muille välillä.

Lue lisää

No sinulla on varmasti omat kokemuksesi. Teet silti väärin, kun yleistät ne kaikkiin ihmisiin ja kategorisoit kaikkia ensimmäisenä niiden mukaan.

Tuo ajattelusi on nyt tullut tietty tässä selväksi, ja en sitä jaa, kuten tiedät. Ihan asiallisesti pieni mutta tärkeä kohta, josta olen eri mieltä, on se, että ei olisi muka mitään hyötyä miettiä sitä, mikä muu asioihin voi olla vikana kuin oma itse. Kaikki ei ole psyykkeistä kiinni, on myös muun muassa sosiaalisia olosuhteita (syrjintää, määrittelyä, väkivaltaa), joita on tärkeää myös ajatella, "SYYTELLÄ" ja taistella niitä vastaan, eikä syyttää kaikesta vain itseään ("ottaa vastuu", muka). Toiseksi ihmisillä on traumoja, joista he eivät ole tietoisia, ja trauma voi ilmetä juuri taipumuksena kääntää asiat itseen ("ottaa vastuu"??), kun sen sijaan tulisi etsiä syitä muualta (menneisyyden kaltoinkohteluista jne.), jotta asioiden kanssa pääsisi omassa elämässään eteenpäin. Näiden asioiden miettiminen ja yritykset etsiä niistä syitä ja tehdä niille jotain eivät todellakaan ole mitään turhaa itsesääliä, kuten näytät väittävän, vaan ne voivat olla jotain todella tärkeää.

Se, millaisia ihmisiä me kukin olemme ja miten käyttäydymme, seuraa näistä mainituista tekijöistä niin monisyisillä tavoilla, että mielestäni on vain tosi lyhytnäköistä ja typerää alkaa erottelemaan ja aina oitis moralisoimaan ihmisiä heidän käyttäytymisensä ja ulosantinsa pohjalta.

Arvostan kokemustasi ja niistä kertomiasi juttuja, mutta olen eri mieltä siitä, miten elämään ja ihmisiin ylipäätään tulisi suhtautua.

larethi kirjoitti:

Tulipas taas pitkää tekstiä, mutta tämä asia on minulle lähellä tällä hetkellä, enkä voi olla sanomatta mitään mitä tiedän. EHkä joku joka jaksaa näitä lukea saa tästä jotain irti.

Ei asiat muutu paremmaksi itsestään, vaan niille pitää tehdä jotain. Kukaan ei tule tekemään mitään puolestasi. Jos et jaksa, niin se on toinen asia. Tiedän miltä se tuntuu kun ei kykene. Ja vain vaatimalla jotain saan itseni taas eloon. Alistuminen ja luulo että joitain asioita ja ihmisiä on vain pakko kestää on täysi illuusio. Esimerkiksi minulle tärkeintä asiaa en tiedä, mutta se ei ole sattuman varainen henkilö joka väittää vastaan, koska pelkää että joutuisi oikeasti ottamaan itsestään vastuun ja alkamaan parantamaan maailmaansa, eikä kukaan sitä tee puolestasi.

Kaikki asiat eivät ole "sinun" vikaasi, mutta mitä se auttaa? Syy on toisessa.. Ja silti joudut elämään itsesi kanssa, olit sinä sitten tulos muiden teoista tai omistasi. Jos et tätä vastuuta ota, ei sitä kukaan muukaan ota. Se on voimaa, vapautta kuten sanoit aiemmin, ja elämää.

En edelleenkään tiedä sinusta mitään, mutta tiedän että kokemuksia ei mitata, vaikka niin yrittäisitkin tehdä. Ei ole mitään pienempää kokemusta tai suurempaa, kaikki kokemukset ovat kaikille omiaan. JOtkut selvisivät holokaustista yhtä "helposti" kuin joku selviää hyväksikäytöstä. Lopputulos kuitenkin on, että mitä ikinä sinulle tehdäänkään, tai tapahtuu, ei sitä kukaan muu aio muuttaa kuin sinä itse lopulta. En minä ainakaan yksin helposti pärjää, mutta senkin hyväksyminen, ja vastuun ottaminen minulle tärkeistä ihmissuhteista tekee myös aika paljon piristääkseen elämääni. Nyt lopetan vaikka voisin kirjoitella tässä ikuisuuksiin asti, annan taas vuoron muille välillä.

Lue lisää

...Enkä todellakaan ymmärrä, mikä siinä on niin pahaa ja vaikeaa hyväksyä, jos joku valittaa ja sanoo suoraan, miten paskaa ja epäoikeudenmukaista oma elämänsä tai elämä ylipäätään on. Sehän on yksinkertaisesti TOTTA. Pitäisikö sen sijaan vain olla hiljaa kaikesta ja selitellä, että "ei tässä mitään, kunhan vaan yritetään parhaamme ja hyssytellään kaikkea sitä mikä on väärin, otetaan 'vastuuta' sillä tapaa..."? Se se vasta vammaista olisikin, todellisuuden kieltämistä ja asioiden paketoimista sen sijaan johonkin hiton haaveileviin valheisiin. Hyi helvetti. Hah.

larethi kirjoitti:

Kun nyt en edelleenkään puhu ansaitsemisesta mitään.

Repesin kun telkkarista tuli äsken jtuo vanha tina turner leffa, ja sivukorvalla kuulin kuinka hän sanoi jotenkin seuraavasti, että "kukaan ei tule tekemään niitä muutoksia sinuun itseesi, kuin sinä itse."

Tiedän tämän negatiivisemman ystäväni lapsuuden, koska juuri siitä puhuimme. Hän sanoi että hän alkoi valehtelemaan, että hänen elämässään olisi asiat huonommin kuin ne oikeasti olivat, ja sen syistä jne. Ja tätä minä juuri tarkoitan, ihmistä joka on kiltimpi, on varmasti mukavempi auttaa, eikä mitään muuta voi elämältä odottaakaan. Näin maailma toimii, eikä siinä ole mielestäni mitään väärää katsoa itseään peiliin välillä.

Olen huomannut, kuinka ihmisillä joilla on ne äänekkäimmät ongelmat julistavat sitä kuinka kukaan ei heitä auta, eikä mitään ikinä tehdä, ja kaikki on niin vaikeaa. Se että väität vastaan siihen, kun sanon että jos joku no vikana sille pitää itse tehdä jotain, kertoo minulle sinusta, ja siitä mikälainen olet luultavastikin. Voit sitä alkaa kieltämään, mutta minä keskityn tosiasioihin, enkä egooni tai muuhun sellaiseen. Nautin siitä kun joku ymmärtää mitä puhun, ja jätän huomiotta ihmiset jotka eivät sitä arvosta ja jatkavat samaa elämäänsä valittaen, ikinä saamatta mitään hyvää elämäänsä itsensä takia.

Kiltimmät ihmiset ansaitsevat enemmän apua kuin valittavat ääliöt, koska heitä on helpompi auttaa. Ja he auttavat sen jälkeen vuorostaan muita, ja nämä taysin vastuuta karttavat valittajat taas ovat kuin musta aukko, johon ei saada ikinä kiintiötä edes puolilleen, vaan he vaatiat maailmalta aina uusia ehtoja ja jatkavat tämän tekemistä kunnes maailma loppuu.

En tarkoita etteikö näitä ihmisiä pitäisi auttaa jos joku haluaa, mutta toistan kysymyksen, kuinka montaa valittavaa, ärsyttävää, epäkunnioittavaa esimerkiksi alkoholisoitunutta pulsua olet jaksanut katsella ja auttaa, verraten esimerkiski eksyneeseen vanhukseen?

Olen ollut paljon tekemisissä kaiken näköisten ihmisten kanssa. Ei siitä ole montaa viikkoa aikaa kun tuhlasin kokonaisen yön etsiessäni minulle ennen tuntemattomalle pulsulle yö paikkaa, muitten pilkatessa ja ihmetellessä mitä minä oikein tein. Pyysin hänet autooni, ajoin häntä virastosta toiseen. Lopulta myönsin itselleni ettei siitä tule mitään, enkä minä häntä aikoisi ottaa kotiini missään nimessä. Joten jätin vastuun hänelle itselleen, osasi hän sitä ottaa tai ei. Jos ei, minkäs teet. Jos onnistui se on hyvä. Kaikille voi antaa mahdollisuuksia joidenkin rajojen sisällä, muttei missään tapauksessa loputtomasti, varsinkaan jos apua ei arvosteta. Jokainen vastuunsa saa kantaa itse, aivan kuten on ollut aina. Ei ole valtion asia pitää ihmisiä onnellisena. Länsimaisen valtion asia on pitää huolta ulkopolitiikasta, ja musita sen sorttisista asioista, mutta mitä enemmän valtio alkaa puuttua ihmisten elämiin, sitä huonomin alkaa ihmisillä mennä.

Esimerkiksi, tämä ystävällisempi henkilö jota jaksoin auttaa; En jaksanut auttaa häntä enää lopulta. Hän vei kaiken energiani, ja yritin ja yritin, muteen vain pystynyt. Hänen piti alkaa seisomaan omilla jaloillaan, vaikka se sattui minuun, ja häntä pelotti. Hän teki sen, ja onnistui jotenkuten hyvin, ja hänellä on asiat hyvin.

Lue lisää

"Olen huomannut, kuinka ihmisillä joilla on ne äänekkäimmät ongelmat julistavat sitä kuinka kukaan ei heitä auta, eikä mitään ikinä tehdä, ja kaikki on niin vaikeaa. Se että väität vastaan siihen, kun sanon että jos joku no vikana sille pitää itse tehdä jotain, kertoo minulle sinusta, ja siitä mikälainen olet luultavastikin. Voit sitä alkaa kieltämään, mutta minä keskityn tosiasioihin, enkä egooni tai muuhun sellaiseen. Nautin siitä kun joku ymmärtää mitä puhun, ja jätän huomiotta ihmiset jotka eivät sitä arvosta ja jatkavat samaa elämäänsä valittaen, ikinä saamatta mitään hyvää elämäänsä itsensä takia."

Eli jankkaat tuota omaa virttäsi vain välittämättä mitään siitä, millaisia puutteita siinä esitetään (perustellusti!) olevan? Vastailet jatkuvasti puuttumalla sinua kritisoivan ihmisen henkilöön ja teet jotain ihan omia päätelmiäsi hänen luonteestaan. Asia-argumentit sen sijaan vain sivuutat ja selittelet, että nautit kun joku on samaa mieltä kanssasi, etkä välitä niistä, jotka ovat kriittisempiä näkemyksiäsi kohtaan. Onpa todella hienoa, jatka vaan ihmeessä samaan malliin. Ehkä voit perustaa jonkun oman lahkon vielä joskus.

"Kiltimmät ihmiset ansaitsevat enemmän apua kuin valittavat ääliöt, koska heitä on helpompi auttaa."

Voi hyvää päivää miten pinnallisesti ajattelet...

jepa jee kirjoitti:

"Olen huomannut, kuinka ihmisillä joilla on ne äänekkäimmät ongelmat julistavat sitä kuinka kukaan ei heitä auta, eikä mitään ikinä tehdä, ja kaikki on niin vaikeaa. Se että väität vastaan siihen, kun sanon että jos joku no vikana sille pitää itse tehdä jotain, kertoo minulle sinusta, ja siitä mikälainen olet luultavastikin. Voit sitä alkaa kieltämään, mutta minä keskityn tosiasioihin, enkä egooni tai muuhun sellaiseen. Nautin siitä kun joku ymmärtää mitä puhun, ja jätän huomiotta ihmiset jotka eivät sitä arvosta ja jatkavat samaa elämäänsä valittaen, ikinä saamatta mitään hyvää elämäänsä itsensä takia."

Eli jankkaat tuota omaa virttäsi vain välittämättä mitään siitä, millaisia puutteita siinä esitetään (perustellusti!) olevan? Vastailet jatkuvasti puuttumalla sinua kritisoivan ihmisen henkilöön ja teet jotain ihan omia päätelmiäsi hänen luonteestaan. Asia-argumentit sen sijaan vain sivuutat ja selittelet, että nautit kun joku on samaa mieltä kanssasi, etkä välitä niistä, jotka ovat kriittisempiä näkemyksiäsi kohtaan. Onpa todella hienoa, jatka vaan ihmeessä samaan malliin. Ehkä voit perustaa jonkun oman lahkon vielä joskus.

"Kiltimmät ihmiset ansaitsevat enemmän apua kuin valittavat ääliöt, koska heitä on helpompi auttaa."

Voi hyvää päivää miten pinnallisesti ajattelet...

Lue lisää

"Ei ole valtion asia pitää ihmisiä onnellisena. Länsimaisen valtion asia on pitää huolta ulkopolitiikasta, ja musita sen sorttisista asioista, mutta mitä enemmän valtio alkaa puuttua ihmisten elämiin, sitä huonomin alkaa ihmisillä mennä."

Nyt hitto soikoon jotain tolkkua näihin juttuihin!! Valtion asia on nimenomaan huolehtia ihmisten hyvinvoinnista; sen takia maksetaan veroja, että meillä on esimerkiksi terveyspalvelut olemassa. Ja valtio määrittelee ja turvaa kansalaisten oikeudet ja aseman yhteisössä ja esimerkiksi lain edessä. Sen tehtävä ei todellakaan ole huolehtia vain "ulkopolitiikasta ja sen sorttisista asioista". Koko helvatan hyvinvointivaltio perustuu juuri sille, että "puututaan ihmisten asioihin" eli suomeksi huolehditaan sosiaalisesta vastuullisuudesta monilla tasoilla, lapsista vanhuksiin. Jos sinun mielestäsi nämä ovat huonoja asioita ja ennemmin poistaisit hyvinvointivaltion ja jättäisit jokaisen vain pitämään huolta itsestään hiton "vastuullisilla valinnoillaan", niin otan osaa; toivottavasti silmäsi aukenevat joskus tälle todellisuudelle. Tuo ajattelutapasi synnyttäisi yleiseksi toimintamalliksi korotettuna varmaan kätevästi paljon lisää ruumiita, kun ihmiset vain jätettäisiin "vastuullisesti" huolehtimaan itsestään ja kaikki yhteisöllinen tuki poistettaisiin. Suunnilleen sama kuin heittäisit kaikki vain sotimaan keskenään, eli hieno ratkaisu...

kuilunpohjademoni kirjoitti:

...Enkä todellakaan ymmärrä, mikä siinä on niin pahaa ja vaikeaa hyväksyä, jos joku valittaa ja sanoo suoraan, miten paskaa ja epäoikeudenmukaista oma elämänsä tai elämä ylipäätään on. Sehän on yksinkertaisesti TOTTA. Pitäisikö sen sijaan vain olla hiljaa kaikesta ja selitellä, että "ei tässä mitään, kunhan vaan yritetään parhaamme ja hyssytellään kaikkea sitä mikä on väärin, otetaan 'vastuuta' sillä tapaa..."? Se se vasta vammaista olisikin, todellisuuden kieltämistä ja asioiden paketoimista sen sijaan johonkin hiton haaveileviin valheisiin. Hyi helvetti. Hah.

Lue lisää

Jos olet väkivaltaisessa tilanteessa, sinun pitää lähteä pois siitä. Jos et lähde, väkivalta jatkuu. Yksinkertainen fakta.

Oli syynä mikä/kuka tahansa, sinun vastuullasi on pitää itsestäsi huolta. Sitä tarkoitan vastuulla.

Esimerkiksi:

Mies hakkaa vaimoa. Vaimo ei lähde koska pelkää.Ei ole vaimon syytä, että mies häntä lyö, mutta se on vaimon vastuulla lähteä pois, eikä siitä pääse mihinkään.

Toinen:

Joku kohtelee ihmistä huonosti. Syynä voisi olla vaikka tämän ihmisen alistuva luonne, eikä mikään muu. Ihminen ei tee asialle mitään, ja kohtelu jatkuu. Jos tämä ihminen alkaa miettiä mitä hän voisi tehdä asialle, ja selvittäisi vaikka, että hän ei tarvitse tätä ihmistä elääkseen, tai tehdäkseen mitään muuta, on tämä ihminen silloin tehnyt eron elämäänsä, eikä kukaan muu. Tai että tämä ihminen epätoivoissaan luottaisi johonkin toiseen, koska hänen olisi pakko. Eli tekisi parhaansa selvitäkseen eteenpäin asioistaan.

Ja erittäin hyvänä esimerkkinä vielä; Esimerkiksi minä yritin saada edel. mainit. ihmistä pois väkivaltaisen isänsä luota, hän väitti vastaan. Hän oli varma, että hänen on pakko mennä takaisin kotiin, ja että isä suuttuu. Hän oli varma, että hän selviäisi kyllä, ja näin asioiden kuuluisi olla. Mitään mitä sanoin monen viikon ajan ei vakuuttanut häntä siitä, että hän oli tekemässä oikein lähtiessään pois kotoa yhtäkkiä. Vasta lopulta hän ymmärsi mitä tapahtuu, eikä häntä haitannut että hän lähti, yhtään, päin vastoin.

Tässä tapauksessa, jos hän ei olisi ikinä ymmärtänyt mitä minä hänelle sanoin, ja olisi palannut kotiinsa, olisiko se ollut minun vikaani? Tai hänen isänsä vikaa koska hän oli manipuloinut pienen tytön uskomaan järkyttävää likaista paskaa? Tietenkin se olisi isän vikaa, mutta silti mitä se oikein auttaa? Kirjoittakoon hautakiveensä, että "Tämä ei sitten ollut minun vikaani, vaan isäni." Vaikka näinhän se olisi. Tätä yritän selittää. Hänellä oli vaihtoehtoja, joita hän ei ymmärtänyt aiemmin. Tämä maailma ei ole perusta oikeudenmukaisuudelle, ja jos sitä odottaa on väärällä tiellä, ja päätyy itkemään asioita joille ei todellakaan voi mitään tehdä odottamalla maailman hyväksyntää, vaan asioille pitää tehdä itse jotain.

Onneksi tämä ihminen tajusi mistä minä puhun, ja sain hänet luottamaan minuun. Sitten hän itse ajatteli asian, hän itse lähti pois, en hakenut häntä kotoa, tai hakenut hänen tavaroitaan, koska se ei ole minun asiani, enkä minä voi edes laillisesti tehdä niin, enkä voi myöskään vain olettaa, että minä tiedän kaikista parhaiten, vaikka väkivalta tapauksissa siinä ei hirveästi ole epäselvyyksiä.

larethi kirjoitti:

Jos olet väkivaltaisessa tilanteessa, sinun pitää lähteä pois siitä. Jos et lähde, väkivalta jatkuu. Yksinkertainen fakta.

Oli syynä mikä/kuka tahansa, sinun vastuullasi on pitää itsestäsi huolta. Sitä tarkoitan vastuulla.

Esimerkiksi:

Mies hakkaa vaimoa. Vaimo ei lähde koska pelkää.Ei ole vaimon syytä, että mies häntä lyö, mutta se on vaimon vastuulla lähteä pois, eikä siitä pääse mihinkään.

Toinen:

Joku kohtelee ihmistä huonosti. Syynä voisi olla vaikka tämän ihmisen alistuva luonne, eikä mikään muu. Ihminen ei tee asialle mitään, ja kohtelu jatkuu. Jos tämä ihminen alkaa miettiä mitä hän voisi tehdä asialle, ja selvittäisi vaikka, että hän ei tarvitse tätä ihmistä elääkseen, tai tehdäkseen mitään muuta, on tämä ihminen silloin tehnyt eron elämäänsä, eikä kukaan muu. Tai että tämä ihminen epätoivoissaan luottaisi johonkin toiseen, koska hänen olisi pakko. Eli tekisi parhaansa selvitäkseen eteenpäin asioistaan.

Ja erittäin hyvänä esimerkkinä vielä; Esimerkiksi minä yritin saada edel. mainit. ihmistä pois väkivaltaisen isänsä luota, hän väitti vastaan. Hän oli varma, että hänen on pakko mennä takaisin kotiin, ja että isä suuttuu. Hän oli varma, että hän selviäisi kyllä, ja näin asioiden kuuluisi olla. Mitään mitä sanoin monen viikon ajan ei vakuuttanut häntä siitä, että hän oli tekemässä oikein lähtiessään pois kotoa yhtäkkiä. Vasta lopulta hän ymmärsi mitä tapahtuu, eikä häntä haitannut että hän lähti, yhtään, päin vastoin.

Tässä tapauksessa, jos hän ei olisi ikinä ymmärtänyt mitä minä hänelle sanoin, ja olisi palannut kotiinsa, olisiko se ollut minun vikaani? Tai hänen isänsä vikaa koska hän oli manipuloinut pienen tytön uskomaan järkyttävää likaista paskaa? Tietenkin se olisi isän vikaa, mutta silti mitä se oikein auttaa? Kirjoittakoon hautakiveensä, että "Tämä ei sitten ollut minun vikaani, vaan isäni." Vaikka näinhän se olisi. Tätä yritän selittää. Hänellä oli vaihtoehtoja, joita hän ei ymmärtänyt aiemmin. Tämä maailma ei ole perusta oikeudenmukaisuudelle, ja jos sitä odottaa on väärällä tiellä, ja päätyy itkemään asioita joille ei todellakaan voi mitään tehdä odottamalla maailman hyväksyntää, vaan asioille pitää tehdä itse jotain.

Onneksi tämä ihminen tajusi mistä minä puhun, ja sain hänet luottamaan minuun. Sitten hän itse ajatteli asian, hän itse lähti pois, en hakenut häntä kotoa, tai hakenut hänen tavaroitaan, koska se ei ole minun asiani, enkä minä voi edes laillisesti tehdä niin, enkä voi myöskään vain olettaa, että minä tiedän kaikista parhaiten, vaikka väkivalta tapauksissa siinä ei hirveästi ole epäselvyyksiä.

Lue lisää

Samalla kun sinä odotat, että joku tulisi tekemään oikeutta elämääsi ja hakemaan sinut pis pahasta tilanteesta kuten ritari prinsessaa, ja "rikolliset" pyörivät vapaana eikä mitään tapahdu, minä esimerkiksi lähden pois pahoist tilanteista, vältän ihmisiä jotka tekevät pähää, ja joskus se on mahdotonta olla tulematta loukatuksi tai joutua vaikeaan tilanteeseen, ja silloin opin mitä minun olisi pitänyt tehdä, ja yritän jatkaa eteenpäin. En koskaan unohda asioita tuosta vaan, ja traumoja minulla on aivan riittävästi.

Jos esimerkkeinä kaipaat; Uni ongelmia, joskus nukun normaalisti, yleensä nukahdan aamulla kun muut menevät töihin, väsytinpä itseäni tai en, ja herään muutaman tunnin kuluttua, ja sama voi jos huono säkä käy niin jatkua pitempäänkin. Herään pelossa yöllä jatkuvasti. En luota kehenkään. Uskon itsestäni paljon huonoa. En uskaltanut syödä vuosiin, koska se oli kiellettyä ja rahan tuhlausta lapsuudessani joten fysiikkani on kärsinyt valtavasti Jne jne. Ja kaiken tämän keskellä, minä yritän tehdä elämästäni parempaa. Minä. Ei kukaan muu, vaan minä. Minulla ei ole yhtäkään ihmistä joka voisi minua auttaa, tai en usko siihen, tai en näe sitä, mutta minä autan itseäni selviämään eteenpäin, enkä odota sitä keneltäkään muulta, sillä se on minun vastuullani. Jotkut voivat haluta jopa auttaa, kun kuulevat mitä minulle kuuluu, mutteivät edes osaa, koska he eivät voi ikinä ymmärtää kaikkea, joten joudun selviämään itsekseni ja nauttimaan asioista itse. Eikä kenenkään muun kanssa. Enkä voi painottaa tätä tarpeeksi.

Esimerkkinä vielä; Jos nainen kävelee kadulla töihin, ajattelematta mitään, ilman pelkoa, ja joku kaapaa hänet, lukitsee hänet laatikkoon, eikä päästä ikinä ulos vaikka mikä olisi, niin mitäs siinä sitten tekisi. Ei yhtään mitään. Kukaan ei ole vastuussa koska vastuuta laatikossa elävästä eliöstä ei ole, ja tämä tilanne on muutenkin absurdi.

Esimerkiksi isälläni oli tapana lukita minua asuntoonsa, koska olin niin "paha". Kuitenkin löysin tieni ulos ja eteenpäin, ilman että sosiaalitoimistot olisivat soittaneet edes yhtä puhelua puolestani, ilman että kukaan sukulainen olisi tehnyt edes pierun verran työtä selvittääkseen minun tilannettani, vaan he olivat tässä mukana.

Enkä ole vahva millään tavalla. Olen pienestä asti ollut erittäin herkkä ja tunteellinen, järkevyyden kannalla, ja väittänyt vääryyttä vastaan, ja lopulta täysin alistuva ja heikko, ja kylmäkin joskus. Mutta olen huomannut että se kylmyys ei johdu itsestäni niinkään paljoa kuin peloistani jne. Selvitin tämän. Ja kiertelin myös vastuuta asioista todella kauan. Ja koko sen ajan upposin syvemmälle paskaan josta en ikinä ajatellut selviäväni. ja nyt enemmänkin ajattelen, että se taitaa olla aivan sama selviänkö, sillä TEEN PARHAANI KOKO AJAN JA TIEDÄN SEN.

Valitan joskus, varsinkin jos olen juonut, ja varsinkin nyt lähiaikoina olen toivottomuuttani julistanut tälle samaiselle henkilölle jota joskus autoin. Mutta se ei estä minua tekemästä asioileni mitään, ja yrittämästä parantaa itseäni omaan suuntaani. Maailma on menettänyt merkityksensä minulle siinä mielessä, että odottaisin maailmalta jotain. Ei tältä maailmalta voi odottaa mitään, koska tämä maailma ei ole kenellekään velkaa yhtään mitään. Jos odottaa sitä, ei siitä edeleenkään tule mitään, vaikka kuinka siit äpitäisi tula, ja vaikka kuinka se olisi oikeudenmukaista, ja niin edespäin, se ei vain tule tapahtumaan!

Vaikka mitä selityksiä sitä voisi ikinä keksiäkään, kukaan ei tule tekemään mitään sinun elämällesi, ellet sitä itse tee, ja jos et tee, ei sinun elämäsi parane, vaikka pitäis ja vaikka sitä ja vaikka tätä.

Tämä on mielestäni aika hyvä keskustelu, sillä asioiden omassa päässä pyöritteöy ei ikinä anna kunniaa, koska kukaan ei epäile siellä, eikä painosta olemaan oikeassa.

jepa jee kirjoitti:

"Ei ole valtion asia pitää ihmisiä onnellisena. Länsimaisen valtion asia on pitää huolta ulkopolitiikasta, ja musita sen sorttisista asioista, mutta mitä enemmän valtio alkaa puuttua ihmisten elämiin, sitä huonomin alkaa ihmisillä mennä."

Nyt hitto soikoon jotain tolkkua näihin juttuihin!! Valtion asia on nimenomaan huolehtia ihmisten hyvinvoinnista; sen takia maksetaan veroja, että meillä on esimerkiksi terveyspalvelut olemassa. Ja valtio määrittelee ja turvaa kansalaisten oikeudet ja aseman yhteisössä ja esimerkiksi lain edessä. Sen tehtävä ei todellakaan ole huolehtia vain "ulkopolitiikasta ja sen sorttisista asioista". Koko helvatan hyvinvointivaltio perustuu juuri sille, että "puututaan ihmisten asioihin" eli suomeksi huolehditaan sosiaalisesta vastuullisuudesta monilla tasoilla, lapsista vanhuksiin. Jos sinun mielestäsi nämä ovat huonoja asioita ja ennemmin poistaisit hyvinvointivaltion ja jättäisit jokaisen vain pitämään huolta itsestään hiton "vastuullisilla valinnoillaan", niin otan osaa; toivottavasti silmäsi aukenevat joskus tälle todellisuudelle. Tuo ajattelutapasi synnyttäisi yleiseksi toimintamalliksi korotettuna varmaan kätevästi paljon lisää ruumiita, kun ihmiset vain jätettäisiin "vastuullisesti" huolehtimaan itsestään ja kaikki yhteisöllinen tuki poistettaisiin. Suunnilleen sama kuin heittäisit kaikki vain sotimaan keskenään, eli hieno ratkaisu...

Lue lisää

Jos ymmärtäisit mikä valtio on voisin ehkä puhua asioista samalla tasolla kanssasi.

Valtio on ihmiset ja kansa, ei mikään ylimääräinen elin.

Ihmisten vastuulla on vapautensa pitäminen, ja jos ihmiset eivät pidä siitä kiinni, valtio alkaa kaitsemaan ja lopulta ottaa mitä tahtoo.

Sairaalassa on töissä ihmisiä, ja terveyspalvelut ovat luoneet ihmiset, ei mikään kyseenalaistamaton, erillinen taikaolento "valtio".

IHmiset saavat paljon enemmän aikaan kuin mitä valtiossa tysökentelevät ihmiset saavat aikaan. Ei työpaikkoja synny valtiosta, vaan yrityksistä. Valtio ylläpitää turvallisutta, tai siis sen tehtävä on, ylläpitää turvallisuutta, hoitaa verorahojen käyttöä kansalaisten mieleen, ja vaatimuksista.

Ei ihmiset automaattisesti käyttäydy yhteiskuntanormien mukaisesti tietenkään, mutta mitä vapaampaa normaalit vapat asiat ovat, sitä onnellisempaa on kansa. Esimerkiksi vapaus kävellä punaisia päin jos autoja eikä vaaraa ole liikkeellä. Vapaus juoda ja pollttaa jos niin haluaa, ja ehkä jopa, vaikka täysin huumeita vastaan olenkin, myös rajallinen aineiden käyttö rajallisella alueella. Kaikki ihmiset eivät koskaan tule olemaan samaa mieltä yhtään mistään, ja mitä tarkemmaksi valtio alkaa mennä tietyn ryhmän vaatimuksiin, sitä kauemmas se menee kaikista muista. On hyvä olla sääntöjä, jotka sopivat tilanteisiin. Esimerkiksi amerikassa eläkeläinen joutui vankilaan, koska hänen nurmikkonsa ei ollut naapurialueen standardien mukainen. Tällaisista asioista valtion olisi hyvä pysyä erossa, sillä mitä on yksi nurmikko? TÄmä oli tietysti vain esimerkki, mutta kannattaa lukea asioita tarkemmin. Valtio ei ole huoltaja, vaan ihminen on valtion huoltaja.

energiansäästölamppu kirjoitti:

Yksipuolinen vastuun ottamisen julistaminen vaivaa minua muun muassa siksi, että usein näiden ratkaisujen tarjoavat innostuvat hyvine tarkoituksineen syyllistämään kärsiviä heidän tilanteistaan juuri niistä asioista, joiden syy on aivan jossain muualla kuin siinä ihmisessä, joka kärsii eikä osaa eikä jaksa ottaa vastuuta elämästään. Olen sekä kokenut tätä omakohtaisesti että seurannut sivusta. Se vihastuttaa minua, voin sanoa suoraan. Enkä nyt suuntaa näitä sanoja yksinomaan tai etupäässä sinun puheisiisi.

Ja olen kyllä omien ongelmieni keskellä auttanut myös toisia ihmisiä heidän ongelmissaan, monia ja joskus yli voimieni, ja väsynyt siihenkin. Nähnyt, miten muita auttajia ei useinkaan näy, kuin niitä, jotka ovat itsekin huonossa kunnossa, ja niin edelleen. Eipä tässä tuollaisista ole kyse. Tietty tuo voi joskus olla itse kullekin ihan hyvä kysymys mietittäväksi.

Parhaansa tekeminen on epäilemättä ihan hyvä juttu. Ja hyvä, jos olet löytänyt siitä itsellesi keinon selvitä hyvin stressistä ja ongelmista. Mutta on varmaan hyvä myös muistaa, että kaikki eivät voi tehdä samaa löytöä eikä samanlainen ratkaisu ja ajattelu välttämättä toimi kaikilla ihmisillä. Varmasti itse kukin meistä (voinpa hyvin laskea itseni mukaan) helposti julistaa omia löytöjään hyvinä yleisinä ratkaisuina kaikille. Ongelmana on, että silloin niistä hyvistä elämän yksittäistapahtumista ja ratkaisuista tulee ideologiaa, joka ei enää välttämättä auta toisia heidän elävässä todellisuudessaan vaan on päinvastoin törmäyskurssilla sen kanssa.

Olen itse tehnyt aika helvetistikin parastani, ja ollut aina uudelleen yrityksistä huolimatta suossa. Kironnut kohtaloa - kunnes taas jatkanut eteenpäin. Ja taas kaatunut rähmälleni, löytänyt samat tuskat ja vankilat edestäni. Ei ole elämästä tullut kauheasti parempaa, enkä siihen nykyisenään tyydy. En myöskään usko, että elämästä voi tehdä vain itse parempaa ja että se olisi kaiken ehto. Toki tärkeä se oma osa on, mutta ei mikään ainut kaiken avain sittenkään.

Lue lisää

Voi olla että tämä mihin olen päätynyt ei vaikuta oikealta ratkaisulta kaikille. Jos niin olisi, tienaisin varmasti miljoonia. Se on se matka tähän joka on tärkeää, eli löytää itsensä.

En päässyt näihin tunnelmiin yhdessä yössä, vaan monen vuoden työn jälkeen, ja aivan yksinkin vielä. Se ei ole mahdotonta.

Pointtini on varmaankin, että ei kannata ottaa paineita mistään, jos ei oikeasti ole mitään menetettävää, jos vaikka mielummin hirttää itsensä kuin tekee muuta.

Silloin elämä voi myös alkaa. Jos pelkää koko ajan menettävänsä kaiken, ei osaa elää. Ei se kaikilla tämä ongelma tietenkään ole, mutta kaikista reiteistä voi päätyä tähän oloon, eli itsensä lopettamiseen tuskasta.

Lääkärinkään vastuulla ei ole että potilas syö lääkkeensä, vaan he opastavat ja neuvovat, ja jotkut toivovat ja välittävät että heitä kuunneltaisiin. Lopulta kaikki aina päätyyy oman itsensä hartioille, ja mitä nopeammin sen ymmärtää ja siihen tottuu, sitä nopeammin voi olla onnellinen.

Ihan vain senkin takia, että kun epäonnistut, siihen ei vaikuta kukaan tai mikään muu kuin sinä. Tiedät epäonnistuneesi, ja tiedät rajasi, eikä kukaan kestä j aosaa kaikkea. Ei ole elämän tarkoitus olla aina hereillä ja valmiina, osata kaikkea ja olla muita parempi kaikessa. Jos ei jaksa niin ei jaksa, ja se pitää tiedostaa itselle, ettei enää pysty. Ja ottaa se aika mitä tarvitsee, koska jos sitä ei tee, sitä ei kukaan muukaan tee. Nämä kaikki liittyy siihen vastuuseen mistä minä puhun. Ei vastuu ole pelottavaa, vaan vapauttavaa ja hyvää. Lopulta toivon pääseväni töihin ja jatkamaan elämääni niin resstiiä, ettei epäonnistumisen pelkoni estele minua, päin vastoin, mielummin yritän täysillä ja kusen hommat ja sitten mietin, kun että luovutan ennen ensinäytöstä.

larethi kirjoitti:

Jos ymmärtäisit mikä valtio on voisin ehkä puhua asioista samalla tasolla kanssasi.

Valtio on ihmiset ja kansa, ei mikään ylimääräinen elin.

Ihmisten vastuulla on vapautensa pitäminen, ja jos ihmiset eivät pidä siitä kiinni, valtio alkaa kaitsemaan ja lopulta ottaa mitä tahtoo.

Sairaalassa on töissä ihmisiä, ja terveyspalvelut ovat luoneet ihmiset, ei mikään kyseenalaistamaton, erillinen taikaolento "valtio".

IHmiset saavat paljon enemmän aikaan kuin mitä valtiossa tysökentelevät ihmiset saavat aikaan. Ei työpaikkoja synny valtiosta, vaan yrityksistä. Valtio ylläpitää turvallisutta, tai siis sen tehtävä on, ylläpitää turvallisuutta, hoitaa verorahojen käyttöä kansalaisten mieleen, ja vaatimuksista.

Ei ihmiset automaattisesti käyttäydy yhteiskuntanormien mukaisesti tietenkään, mutta mitä vapaampaa normaalit vapat asiat ovat, sitä onnellisempaa on kansa. Esimerkiksi vapaus kävellä punaisia päin jos autoja eikä vaaraa ole liikkeellä. Vapaus juoda ja pollttaa jos niin haluaa, ja ehkä jopa, vaikka täysin huumeita vastaan olenkin, myös rajallinen aineiden käyttö rajallisella alueella. Kaikki ihmiset eivät koskaan tule olemaan samaa mieltä yhtään mistään, ja mitä tarkemmaksi valtio alkaa mennä tietyn ryhmän vaatimuksiin, sitä kauemmas se menee kaikista muista. On hyvä olla sääntöjä, jotka sopivat tilanteisiin. Esimerkiksi amerikassa eläkeläinen joutui vankilaan, koska hänen nurmikkonsa ei ollut naapurialueen standardien mukainen. Tällaisista asioista valtion olisi hyvä pysyä erossa, sillä mitä on yksi nurmikko? TÄmä oli tietysti vain esimerkki, mutta kannattaa lukea asioita tarkemmin. Valtio ei ole huoltaja, vaan ihminen on valtion huoltaja.

Lue lisää

"Jos ymmärtäisit mikä valtio on voisin ehkä puhua asioista samalla tasolla kanssasi."

Mitä jos nyt laskeutuisit alas sieltä luulotellun paremmintietämisen pilvilinnoistasi? Satun tietämään aika hyvin, mitä eri asioita valtio laajasti ja eri kannoilta tarkasteltuna (esim. historiallisesti ja sosiaalisesti) merkitsee. Sinä sen sijaan näytät asettavan vain omat katsomuksesi kaiken yläpuolelle, ja kuvittelet niiden olevan tietoja, vieläpä ainoita oikeita sellaisia. "Korkeamman tasoisella ymmärrykselläsi" (hahhaa...) ylpeilyt voit todellakin säästää, tai oikeastaan työntää jonnekin syvälle.

"Valtio on ihmiset ja kansa, ei mikään ylimääräinen elin."

Ei pidä paikkaansa: valtio on eri asia kuin kansalaisyhteiskunta. Ja valtio on nimenomaan ylimääräinen elin, joka perustetaan perustuslailla. Tietysti voidaan esittää poliittisena näkemyksenä, että valtion roolin tulisi olla heikompi tai vahvempi ja sen määrittämisen enemmän ja vähemmän lähellä kansaa, mutta se on sitten asia ja kysymys erikseen.

"Ihmisten vastuulla on vapautensa pitäminen, ja jos ihmiset eivät pidä siitä kiinni, valtio alkaa kaitsemaan ja lopulta ottaa mitä tahtoo."

Menee juuri sekä historiallisesti että rakenteellisesti (myös) niin päin, että yksilöiden vapauksia ja oikeuksia taataan valtion ja sen lakien kautta. Valtio ei ole aina ja kaikkialla mikään pelkkä "pelottava mörkö", jonka rooli tulisi aina pitää minimissään (paitsi tiettyjen poliittisten ohjelmanjulistusten mukaan). Nykyisenkaltaista, valtioissa elävää "vapaata yksilöä" ei ole tosiasiassa edes olemassa ennen tiettyjä sosiaali- ja valtiohistoriallisia kehityskulkuja.

"Sairaalassa on töissä ihmisiä, ja terveyspalvelut ovat luoneet ihmiset, ei mikään kyseenalaistamaton, erillinen taikaolento "valtio"."

Valtio ei ole mikään "kyseenalaistamaton, erillinen taikaolento". Mutta se nimenomaan pitää palveluita yllä ja luo niitä. Toki ihmiset valtion kautta ja avulla tietenkin.

Nämä ovat perusjuttuja, erikseen sitten voi keskustella siitä, miten paljon yhteisesti, valtiollisesti tulee vaikuttaa erilaisiin asioihin ihmisten elämässä. Joista annoit esimerkkejä ja ehdotuksia. Omalta osaltani lopettelen keskustelun näistä aiheista tässä yhteydessä tähän.

jepa jee kirjoitti:

"Ei ole valtion asia pitää ihmisiä onnellisena. Länsimaisen valtion asia on pitää huolta ulkopolitiikasta, ja musita sen sorttisista asioista, mutta mitä enemmän valtio alkaa puuttua ihmisten elämiin, sitä huonomin alkaa ihmisillä mennä."

Nyt hitto soikoon jotain tolkkua näihin juttuihin!! Valtion asia on nimenomaan huolehtia ihmisten hyvinvoinnista; sen takia maksetaan veroja, että meillä on esimerkiksi terveyspalvelut olemassa. Ja valtio määrittelee ja turvaa kansalaisten oikeudet ja aseman yhteisössä ja esimerkiksi lain edessä. Sen tehtävä ei todellakaan ole huolehtia vain "ulkopolitiikasta ja sen sorttisista asioista". Koko helvatan hyvinvointivaltio perustuu juuri sille, että "puututaan ihmisten asioihin" eli suomeksi huolehditaan sosiaalisesta vastuullisuudesta monilla tasoilla, lapsista vanhuksiin. Jos sinun mielestäsi nämä ovat huonoja asioita ja ennemmin poistaisit hyvinvointivaltion ja jättäisit jokaisen vain pitämään huolta itsestään hiton "vastuullisilla valinnoillaan", niin otan osaa; toivottavasti silmäsi aukenevat joskus tälle todellisuudelle. Tuo ajattelutapasi synnyttäisi yleiseksi toimintamalliksi korotettuna varmaan kätevästi paljon lisää ruumiita, kun ihmiset vain jätettäisiin "vastuullisesti" huolehtimaan itsestään ja kaikki yhteisöllinen tuki poistettaisiin. Suunnilleen sama kuin heittäisit kaikki vain sotimaan keskenään, eli hieno ratkaisu...

Lue lisää

On niin pitkä keskustelu, etten millään ehtinyt sanasta sanaan lukea. Minulle tuli vain se ajatus, että on tärkeää erottaa toisistaan vastuun ottaminen ja syyllistyminen.

Masentunut ihminen herkästi syyllistää itseään (vaikka ulkoisesti voikin esim syyttää paskaa säkää tms, mutta usein sieltä takaa löytyy heikko usko itseen ja jopa itseviha), joten etenkin masentuneella se "vastuun ottaminen" voi usein johtaa vaan turhaan itsensä ruoskimiseen, JOS sitä ajatusta vastuun ottamisesta ei ymmärretä oikein. Masentuneilla on usein sellaista ns opittua avuttomuutta, joka ehkä liittyy jollain tapaa tähän juttuun.

Olen toisaalta aivan samaa mieltä siitä, että se vastuun ottaminen on todella oleellinen juttu. Minä ymmärrän tuon vastuun ottamisen sillä tavalla, että a) ollaan armollisia itselle (ts ei syyllistetä vaan hyväksytään ne sekä itsestä johtuvat että ulkopuolisista johtuvat seikat jotka ovat johtaneet tilanteeseen) b) otetaan vastuu "lahjana", siis mahdollisuutena siihen, että minä VOIN vaikuttaa elämääni sen sijaan että tyytyisin siihen, että paskaahan tämä minun elämäni on eikä muuksi muutu. Eli pitää päästä katkeruudesta ja syyllisyydestä enemmän "toiminnan tielle" ja ymmärtää, että se on onni, että vastuu tosiaan on minulla, ja minulla on vaihtoehtoja.

Riippuu tietenkin sitten ihan tilanteesta, että missä määrin voi itse vaikuttaa. Se, että joka tilanteessa pitäisi vain pysyä ryhdikkäänä ja päättäväisenä ja olla surkuttelematta, on myös aika kova vaatimus. (En tiedä onko kukaan toisaalta sellaista vaatimusta esittänytkään, mutta larethin teksteistä joku ehkä voi ainakin saada sellaisen kuvan.)

Harmaan sävyjäkin siis on, ja ne voidaan ajatella vaikka jonkinlaisena janana, jonka toinen pää on totaalisesti itsestä riippumaton kamala tilanne, jonka olemassaoloa ei voi kieltää ja jonka olemassaolosta ei noin vain asennemuutoksella päästä pois. Janan toinen pää taas voisi olla tilanne, jossa henkilö voisi yksinkertaisillakin valinnoilla (mm aloittamalla liikunnan) vaikuttaa omaan olotilaansa, jos vaan viitsisi. Suuri osa tilanteista kuitenkin on varmaan jostain tuolta väliltä, eivätkä ihmisten erilaiset elämäntilanteet todellakaan ole mielestäni suoraan toisiinsa verrattavissa; on tilanteita, joissa asennemuutos vaikuttaisi paljon ja tilanteita, joissa se ei riitä poistamaan ongelmia. Ja tietenkään pelkkä tilanteiden vertailu ei muutenkaan auta yhtään mitään, koska monilla ihmisillä vaan voi olla menneisyyden taakkaa niin paljon, että se vastuun ottaminenkaan ei noin vain tapahdu.

Eli olen tämänkin kirjoittajan kanssa sekä samaa että eri mieltä. Kärkevästä tekstistä voi saada sellaisen kuvan, että on turha yhtään valittaa vaikka elämä miten heittelisi. Kuitenkin ymmärtänen myös idean tuon tekstin takana, sillä usein se tervehenkinen (eli ei-syyllistyvä) vastuun ottaminen on todella voimaannuttavaa ja tuo elämään terveellisen hallinnan tunteen.

slksld kirjoitti:

On niin pitkä keskustelu, etten millään ehtinyt sanasta sanaan lukea. Minulle tuli vain se ajatus, että on tärkeää erottaa toisistaan vastuun ottaminen ja syyllistyminen.

Masentunut ihminen herkästi syyllistää itseään (vaikka ulkoisesti voikin esim syyttää paskaa säkää tms, mutta usein sieltä takaa löytyy heikko usko itseen ja jopa itseviha), joten etenkin masentuneella se "vastuun ottaminen" voi usein johtaa vaan turhaan itsensä ruoskimiseen, JOS sitä ajatusta vastuun ottamisesta ei ymmärretä oikein. Masentuneilla on usein sellaista ns opittua avuttomuutta, joka ehkä liittyy jollain tapaa tähän juttuun.

Olen toisaalta aivan samaa mieltä siitä, että se vastuun ottaminen on todella oleellinen juttu. Minä ymmärrän tuon vastuun ottamisen sillä tavalla, että a) ollaan armollisia itselle (ts ei syyllistetä vaan hyväksytään ne sekä itsestä johtuvat että ulkopuolisista johtuvat seikat jotka ovat johtaneet tilanteeseen) b) otetaan vastuu "lahjana", siis mahdollisuutena siihen, että minä VOIN vaikuttaa elämääni sen sijaan että tyytyisin siihen, että paskaahan tämä minun elämäni on eikä muuksi muutu. Eli pitää päästä katkeruudesta ja syyllisyydestä enemmän "toiminnan tielle" ja ymmärtää, että se on onni, että vastuu tosiaan on minulla, ja minulla on vaihtoehtoja.

Riippuu tietenkin sitten ihan tilanteesta, että missä määrin voi itse vaikuttaa. Se, että joka tilanteessa pitäisi vain pysyä ryhdikkäänä ja päättäväisenä ja olla surkuttelematta, on myös aika kova vaatimus. (En tiedä onko kukaan toisaalta sellaista vaatimusta esittänytkään, mutta larethin teksteistä joku ehkä voi ainakin saada sellaisen kuvan.)

Harmaan sävyjäkin siis on, ja ne voidaan ajatella vaikka jonkinlaisena janana, jonka toinen pää on totaalisesti itsestä riippumaton kamala tilanne, jonka olemassaoloa ei voi kieltää ja jonka olemassaolosta ei noin vain asennemuutoksella päästä pois. Janan toinen pää taas voisi olla tilanne, jossa henkilö voisi yksinkertaisillakin valinnoilla (mm aloittamalla liikunnan) vaikuttaa omaan olotilaansa, jos vaan viitsisi. Suuri osa tilanteista kuitenkin on varmaan jostain tuolta väliltä, eivätkä ihmisten erilaiset elämäntilanteet todellakaan ole mielestäni suoraan toisiinsa verrattavissa; on tilanteita, joissa asennemuutos vaikuttaisi paljon ja tilanteita, joissa se ei riitä poistamaan ongelmia. Ja tietenkään pelkkä tilanteiden vertailu ei muutenkaan auta yhtään mitään, koska monilla ihmisillä vaan voi olla menneisyyden taakkaa niin paljon, että se vastuun ottaminenkaan ei noin vain tapahdu.

Eli olen tämänkin kirjoittajan kanssa sekä samaa että eri mieltä. Kärkevästä tekstistä voi saada sellaisen kuvan, että on turha yhtään valittaa vaikka elämä miten heittelisi. Kuitenkin ymmärtänen myös idean tuon tekstin takana, sillä usein se tervehenkinen (eli ei-syyllistyvä) vastuun ottaminen on todella voimaannuttavaa ja tuo elämään terveellisen hallinnan tunteen.

Lue lisää

Ai niin ja tuosta valtio- asiasta vielä tuli mieleen...

Idean tasolla tuntuu tosiaan olevan niin, että mitä enemmän huolenpito toisista ulkoistetaan valtion instituutioille, sitä vähemmän ihmiset itse tuntevat vastuuta lähimmistään. Sinänsä ymmärrän tuonkin pointin. Sille linjalle taas en lähtisi, että valtion huolenpitojärjestelmä poistettaisiin kokonaan, vaikka tietty villi-ihmis-utopia tavallaan kiehtovalta kuulostaakin... Täytyy ehkä miettiä realiteetteja eli sitä, muuttuisivatko asiat oikeasti paremmiksi, jos valtion taholta tuleva huolenpito lopetettaisiin. Ajatus "luonnonmukaisista" yhteisöistä, joissa ihmiset huolehtivat lähimmistään kuulostaa kyllä kivalta, mutta jokin raja idealismillakin kuitenkin.

Ainahan sitä voi spekuloida, mutta tuskin kukaan haluaisi käytäntöön sellaista pistää. Se vaan tuo tämä sivistys ja järjestäytyminen niitä huonojakin puolia, kuten esim länsimaisen ajatuksen siitä, että vanhukset heitetään automaattisesti laitokseen valtion huollettaviksi. Kyllähän nyky-yhteiskunnassa tuo kehitys on havaittukin, ja poliitikot puhuvat "yhteisöllisyyden" puolesta (vaikka voikin kuulostaa vastuun välttelyltä heidän taholtaan, niin pointtinsa siinäkin).

slksld kirjoitti:

Ai niin ja tuosta valtio- asiasta vielä tuli mieleen...

Idean tasolla tuntuu tosiaan olevan niin, että mitä enemmän huolenpito toisista ulkoistetaan valtion instituutioille, sitä vähemmän ihmiset itse tuntevat vastuuta lähimmistään. Sinänsä ymmärrän tuonkin pointin. Sille linjalle taas en lähtisi, että valtion huolenpitojärjestelmä poistettaisiin kokonaan, vaikka tietty villi-ihmis-utopia tavallaan kiehtovalta kuulostaakin... Täytyy ehkä miettiä realiteetteja eli sitä, muuttuisivatko asiat oikeasti paremmiksi, jos valtion taholta tuleva huolenpito lopetettaisiin. Ajatus "luonnonmukaisista" yhteisöistä, joissa ihmiset huolehtivat lähimmistään kuulostaa kyllä kivalta, mutta jokin raja idealismillakin kuitenkin.

Ainahan sitä voi spekuloida, mutta tuskin kukaan haluaisi käytäntöön sellaista pistää. Se vaan tuo tämä sivistys ja järjestäytyminen niitä huonojakin puolia, kuten esim länsimaisen ajatuksen siitä, että vanhukset heitetään automaattisesti laitokseen valtion huollettaviksi. Kyllähän nyky-yhteiskunnassa tuo kehitys on havaittukin, ja poliitikot puhuvat "yhteisöllisyyden" puolesta (vaikka voikin kuulostaa vastuun välttelyltä heidän taholtaan, niin pointtinsa siinäkin).

Lue lisää

Poliitikot puhuvat kauniita, mutta eivät käytännössä tee omalla vallallaan mitään muuta kuin tuhoavat loputkin yhteisöllisyyden rippeet. Yhteisöllisyyden alasajo on ns. "havaittu" jo kauan sitten, ja syyt ovat selvät, mutta niille ei tehdä yhtään mitään. Nykypolitiikka on pelkkää vaihtoehdotonta ja lyhytnäköistä markkinatalouden perässä juoksemista, joka ei kiinnosta ja jonka ei ole tarkoituskaan kiinnostaa kansalaisia kuin vaalien aikaan.

Valtion poistaminenkaan ei johda automaattisesti mihinkään "luonnonmukaisiin" yhteisöihin vaan käytännössä siihen, että valta olisi entistä enemmän esim. suuryrityksillä. Vallan ottaa aina joku käsiinsä, ellei erikseen huolehdita siitä, että pyritään pitämään se jaettuna ja ihmisten käsissä.

anarkhia kirjoitti:

Poliitikot puhuvat kauniita, mutta eivät käytännössä tee omalla vallallaan mitään muuta kuin tuhoavat loputkin yhteisöllisyyden rippeet. Yhteisöllisyyden alasajo on ns. "havaittu" jo kauan sitten, ja syyt ovat selvät, mutta niille ei tehdä yhtään mitään. Nykypolitiikka on pelkkää vaihtoehdotonta ja lyhytnäköistä markkinatalouden perässä juoksemista, joka ei kiinnosta ja jonka ei ole tarkoituskaan kiinnostaa kansalaisia kuin vaalien aikaan.

Valtion poistaminenkaan ei johda automaattisesti mihinkään "luonnonmukaisiin" yhteisöihin vaan käytännössä siihen, että valta olisi entistä enemmän esim. suuryrityksillä. Vallan ottaa aina joku käsiinsä, ellei erikseen huolehdita siitä, että pyritään pitämään se jaettuna ja ihmisten käsissä.

Lue lisää

En toki todellakaan tarkoittanut, että maailma siirtyisi luonnonmukaisiin yhteisöihin, jos valtio poistettaisiin. Pointtinihan oli siis juuri päinvastoin tähdentää sitä, että tuollaiset ajatukset ovat ideaaleja ja kaukana realistisesta todellisuudesta. Ja vähän sama juttu tuon poliitikkohommankin kanssa; mainitsin poliitikkojenkin puhuvan siitä, en sanonut että uskon heidän puheisiinsa.

slksld kirjoitti:

En toki todellakaan tarkoittanut, että maailma siirtyisi luonnonmukaisiin yhteisöihin, jos valtio poistettaisiin. Pointtinihan oli siis juuri päinvastoin tähdentää sitä, että tuollaiset ajatukset ovat ideaaleja ja kaukana realistisesta todellisuudesta. Ja vähän sama juttu tuon poliitikkohommankin kanssa; mainitsin poliitikkojenkin puhuvan siitä, en sanonut että uskon heidän puheisiinsa.

Lue lisää

Voisn varmaan myös tarkentaa mitä sanoin. AIka hyvin onnistuit jäsentämään pointtini.

Siis itsensä syyttämisen lopettamista olen toisella threadillä yrittänyt välittää, eli en tarkoita vastuun ottamista itsensä syyttämisellä joka asiasta, vaan siitä, että jos joku on vikana, sille voi usein itse tehdä jotain, vaikka joku toinen ihminen olisi syypää siihen pahaan oloon. Koska useimmiten itse sitä valitsee seuransa.

Muistan kun isälleni sanoin nuormpana kun hän nauroi ettei minulla ole muutakaan paikkaa mihin mennä, jolla hän oikeutti jatkuvaa kiusaamistaan ja kidutustaan, etten ikinä tulisi häntä tapaamaan häntä kunhan kerran pääsisin hänen luotaan pois, ja hän nauroi edelleen. Siitä tilanteesta en tosiaan päässyt minnekään, ja se oli helvettiä. OLISIN voinut jostain saada supervoimia kestämään hänen kidutustaan ja uskoa tulevaan vaikkei mikään mitään hyvää näyttänytkään, mutta sen verran edes uskoin että saisin toteuttaa lupaukseni hänelle.

Tämän tilanteen jälkeen en saavuttanut oikein mitään, masennuin täysin, tai olin jo. En liikkunut, en tehnyt mitään vaikka "vapaa" olinkin. Syy oli siinä, ettei kukaan tullut sanomaan minulle, että nyt olet vapaa ja voit luottaa siihen, ja kaikki on nyt sinun käsissäsi, meni miten meni.

Tajusin sen itse vasta paljon myöhemmin, enkä halua sanoa että liian myöhään, mutta olisin saanut enemän aikaseksi jos tämän olisin tiennyt jo nuorena. Ja mistä sen tietää, luultavasti olin niin tuudittautunut omaan heikkouteeni, etten olisi sieltä halunnut lähteä. Se on hyvä suoja muuri ajatella, ettei itse ole vastuussa mistään, ja silloin ei voi itseään myöskään syyttää. Se vain suojaa kaikelta, hyvältä ja pahalta, mutta pahalla on tapana päästä jokapaikkaan läpi mistä tahansa, kun taas hyvä ei niinkään helposti.

Ja tuo valtio asia;

Ehdottomasti valtion täytyy minusta ylläpitää terveyspalveluja, mutta ihmisten täytyy pitää huolta valtiosta, ettei se hylkää terveyspalveluja rahan takia, ja siis valtiolla tarkoitan niitä kansalaisia jotka siihen viraan päätyvät. Kansalaisten, jokaisen rekkakuskista lääkäriin, täytyy miettiä mikä on parasta, ja poliitikkojen tehdä parhaansa sen mukaan saadakseen nämä asiat toteutumaan, joten, terve valtio on siis kansa, eikä valtaa saa antaa valtiolle, eli poliitikoille, kokonaan, ja sitten valittaa jos/kun he tekevät omahyväisiä päätöksiä. Täytyy pitää huolta ettei sinne pääse syöpäläisiä.

Valtion tehtävä ei ole kertoa ihmisille estetiikasta, tai seksuaalisesta suuntautumisesta, vaan pitää huolta että kaikki tapahtuu oikeuden mukaisesti.

Jos 80% ihmisistä haluaa juutalaiset keskitysleireille, on valtion tehtävä silloin suojella myös tätä 80%, mielestäni. Näissä asioissa ei valtion auta taipua mihinkään suuntaan. Muuten, kansa saa tarpeen tullen muutella valtiota tarpeen mukaan. Edelleen mielestäni.

Mutta faktaa on, että valtio lopulta päätyy ottamaan vallan kuten omena putoaa puusta maahan, jos siitä ei pidetä huolta. Mitään täysin suojattua systeemiä ei saa millään aikaiseksi ilman liian suurta vapauden riistoa.

En muista kuka näin sanoi, mutta "Se joka poistaa vapauksia ja oikeuksia elämän perus vaarojen ja tosiasioiden takia, ei ansaitse kumpaakaan, vapautta tai oikeutta."

Tämä on minun pointtini valtiosta. Pelkureille ei niinsanotusti olee liiemmin tilaa minun maailmankuvassani, jos he aikovat rajoittaa muiden elämää pienten pelkojensa takia. Muuten ihminen saa olla aivan minkälainen tahansa, ja siitä minä pidän, oli sitten hullu tai maailman järkevin ihminen. Minä pidän monipuolisuudesta, enkä valtion diktatoimasta normaaliudesta.

Kannattaa käydä maailmalla ja oppia elämään siellä muiden säännöillä, ja huomata, ettei se aina ole niin paha, ja myös huomata minkälaista valtiota ei itselleen haluaisi ikinä.

larethi kirjoitti:

Voisn varmaan myös tarkentaa mitä sanoin. AIka hyvin onnistuit jäsentämään pointtini.

Siis itsensä syyttämisen lopettamista olen toisella threadillä yrittänyt välittää, eli en tarkoita vastuun ottamista itsensä syyttämisellä joka asiasta, vaan siitä, että jos joku on vikana, sille voi usein itse tehdä jotain, vaikka joku toinen ihminen olisi syypää siihen pahaan oloon. Koska useimmiten itse sitä valitsee seuransa.

Muistan kun isälleni sanoin nuormpana kun hän nauroi ettei minulla ole muutakaan paikkaa mihin mennä, jolla hän oikeutti jatkuvaa kiusaamistaan ja kidutustaan, etten ikinä tulisi häntä tapaamaan häntä kunhan kerran pääsisin hänen luotaan pois, ja hän nauroi edelleen. Siitä tilanteesta en tosiaan päässyt minnekään, ja se oli helvettiä. OLISIN voinut jostain saada supervoimia kestämään hänen kidutustaan ja uskoa tulevaan vaikkei mikään mitään hyvää näyttänytkään, mutta sen verran edes uskoin että saisin toteuttaa lupaukseni hänelle.

Tämän tilanteen jälkeen en saavuttanut oikein mitään, masennuin täysin, tai olin jo. En liikkunut, en tehnyt mitään vaikka "vapaa" olinkin. Syy oli siinä, ettei kukaan tullut sanomaan minulle, että nyt olet vapaa ja voit luottaa siihen, ja kaikki on nyt sinun käsissäsi, meni miten meni.

Tajusin sen itse vasta paljon myöhemmin, enkä halua sanoa että liian myöhään, mutta olisin saanut enemän aikaseksi jos tämän olisin tiennyt jo nuorena. Ja mistä sen tietää, luultavasti olin niin tuudittautunut omaan heikkouteeni, etten olisi sieltä halunnut lähteä. Se on hyvä suoja muuri ajatella, ettei itse ole vastuussa mistään, ja silloin ei voi itseään myöskään syyttää. Se vain suojaa kaikelta, hyvältä ja pahalta, mutta pahalla on tapana päästä jokapaikkaan läpi mistä tahansa, kun taas hyvä ei niinkään helposti.

Ja tuo valtio asia;

Ehdottomasti valtion täytyy minusta ylläpitää terveyspalveluja, mutta ihmisten täytyy pitää huolta valtiosta, ettei se hylkää terveyspalveluja rahan takia, ja siis valtiolla tarkoitan niitä kansalaisia jotka siihen viraan päätyvät. Kansalaisten, jokaisen rekkakuskista lääkäriin, täytyy miettiä mikä on parasta, ja poliitikkojen tehdä parhaansa sen mukaan saadakseen nämä asiat toteutumaan, joten, terve valtio on siis kansa, eikä valtaa saa antaa valtiolle, eli poliitikoille, kokonaan, ja sitten valittaa jos/kun he tekevät omahyväisiä päätöksiä. Täytyy pitää huolta ettei sinne pääse syöpäläisiä.

Valtion tehtävä ei ole kertoa ihmisille estetiikasta, tai seksuaalisesta suuntautumisesta, vaan pitää huolta että kaikki tapahtuu oikeuden mukaisesti.

Jos 80% ihmisistä haluaa juutalaiset keskitysleireille, on valtion tehtävä silloin suojella myös tätä 80%, mielestäni. Näissä asioissa ei valtion auta taipua mihinkään suuntaan. Muuten, kansa saa tarpeen tullen muutella valtiota tarpeen mukaan. Edelleen mielestäni.

Mutta faktaa on, että valtio lopulta päätyy ottamaan vallan kuten omena putoaa puusta maahan, jos siitä ei pidetä huolta. Mitään täysin suojattua systeemiä ei saa millään aikaiseksi ilman liian suurta vapauden riistoa.

En muista kuka näin sanoi, mutta "Se joka poistaa vapauksia ja oikeuksia elämän perus vaarojen ja tosiasioiden takia, ei ansaitse kumpaakaan, vapautta tai oikeutta."

Tämä on minun pointtini valtiosta. Pelkureille ei niinsanotusti olee liiemmin tilaa minun maailmankuvassani, jos he aikovat rajoittaa muiden elämää pienten pelkojensa takia. Muuten ihminen saa olla aivan minkälainen tahansa, ja siitä minä pidän, oli sitten hullu tai maailman järkevin ihminen. Minä pidän monipuolisuudesta, enkä valtion diktatoimasta normaaliudesta.

Kannattaa käydä maailmalla ja oppia elämään siellä muiden säännöillä, ja huomata, ettei se aina ole niin paha, ja myös huomata minkälaista valtiota ei itselleen haluaisi ikinä.

Lue lisää

Suojella tätä 20% *

larethi kirjoitti:

Samalla kun sinä odotat, että joku tulisi tekemään oikeutta elämääsi ja hakemaan sinut pis pahasta tilanteesta kuten ritari prinsessaa, ja "rikolliset" pyörivät vapaana eikä mitään tapahdu, minä esimerkiksi lähden pois pahoist tilanteista, vältän ihmisiä jotka tekevät pähää, ja joskus se on mahdotonta olla tulematta loukatuksi tai joutua vaikeaan tilanteeseen, ja silloin opin mitä minun olisi pitänyt tehdä, ja yritän jatkaa eteenpäin. En koskaan unohda asioita tuosta vaan, ja traumoja minulla on aivan riittävästi.

Jos esimerkkeinä kaipaat; Uni ongelmia, joskus nukun normaalisti, yleensä nukahdan aamulla kun muut menevät töihin, väsytinpä itseäni tai en, ja herään muutaman tunnin kuluttua, ja sama voi jos huono säkä käy niin jatkua pitempäänkin. Herään pelossa yöllä jatkuvasti. En luota kehenkään. Uskon itsestäni paljon huonoa. En uskaltanut syödä vuosiin, koska se oli kiellettyä ja rahan tuhlausta lapsuudessani joten fysiikkani on kärsinyt valtavasti Jne jne. Ja kaiken tämän keskellä, minä yritän tehdä elämästäni parempaa. Minä. Ei kukaan muu, vaan minä. Minulla ei ole yhtäkään ihmistä joka voisi minua auttaa, tai en usko siihen, tai en näe sitä, mutta minä autan itseäni selviämään eteenpäin, enkä odota sitä keneltäkään muulta, sillä se on minun vastuullani. Jotkut voivat haluta jopa auttaa, kun kuulevat mitä minulle kuuluu, mutteivät edes osaa, koska he eivät voi ikinä ymmärtää kaikkea, joten joudun selviämään itsekseni ja nauttimaan asioista itse. Eikä kenenkään muun kanssa. Enkä voi painottaa tätä tarpeeksi.

Esimerkkinä vielä; Jos nainen kävelee kadulla töihin, ajattelematta mitään, ilman pelkoa, ja joku kaapaa hänet, lukitsee hänet laatikkoon, eikä päästä ikinä ulos vaikka mikä olisi, niin mitäs siinä sitten tekisi. Ei yhtään mitään. Kukaan ei ole vastuussa koska vastuuta laatikossa elävästä eliöstä ei ole, ja tämä tilanne on muutenkin absurdi.

Esimerkiksi isälläni oli tapana lukita minua asuntoonsa, koska olin niin "paha". Kuitenkin löysin tieni ulos ja eteenpäin, ilman että sosiaalitoimistot olisivat soittaneet edes yhtä puhelua puolestani, ilman että kukaan sukulainen olisi tehnyt edes pierun verran työtä selvittääkseen minun tilannettani, vaan he olivat tässä mukana.

Enkä ole vahva millään tavalla. Olen pienestä asti ollut erittäin herkkä ja tunteellinen, järkevyyden kannalla, ja väittänyt vääryyttä vastaan, ja lopulta täysin alistuva ja heikko, ja kylmäkin joskus. Mutta olen huomannut että se kylmyys ei johdu itsestäni niinkään paljoa kuin peloistani jne. Selvitin tämän. Ja kiertelin myös vastuuta asioista todella kauan. Ja koko sen ajan upposin syvemmälle paskaan josta en ikinä ajatellut selviäväni. ja nyt enemmänkin ajattelen, että se taitaa olla aivan sama selviänkö, sillä TEEN PARHAANI KOKO AJAN JA TIEDÄN SEN.

Valitan joskus, varsinkin jos olen juonut, ja varsinkin nyt lähiaikoina olen toivottomuuttani julistanut tälle samaiselle henkilölle jota joskus autoin. Mutta se ei estä minua tekemästä asioileni mitään, ja yrittämästä parantaa itseäni omaan suuntaani. Maailma on menettänyt merkityksensä minulle siinä mielessä, että odottaisin maailmalta jotain. Ei tältä maailmalta voi odottaa mitään, koska tämä maailma ei ole kenellekään velkaa yhtään mitään. Jos odottaa sitä, ei siitä edeleenkään tule mitään, vaikka kuinka siit äpitäisi tula, ja vaikka kuinka se olisi oikeudenmukaista, ja niin edespäin, se ei vain tule tapahtumaan!

Vaikka mitä selityksiä sitä voisi ikinä keksiäkään, kukaan ei tule tekemään mitään sinun elämällesi, ellet sitä itse tee, ja jos et tee, ei sinun elämäsi parane, vaikka pitäis ja vaikka sitä ja vaikka tätä.

Tämä on mielestäni aika hyvä keskustelu, sillä asioiden omassa päässä pyöritteöy ei ikinä anna kunniaa, koska kukaan ei epäile siellä, eikä painosta olemaan oikeassa.

Lue lisää

Hyvä kai niin... Oikeassaolemisen tunteiden ja niistä saatavan tyydytyksen lisäksi hyvältä keskustelulta odottaisi kyllä kai yleensä myös sitä, että keskustelijat ovat valmiita muuttamaan käsityksiään ja oppivat jotain, syntyy jotain uutta...

Mutta, aiempi pointti oli tosiaan se, että syiden etsiminen myös muualta kuin itsestä on aina tarpeen. Tuossa yllä esittämäsi esimerkitkin vahvistavat tätä aika havainnollisesti. Jotta voisi tehdä edes niitä omia ratkaisuja, joista puhut, on tiedettävä, missä syyt asioihin ovat. Ja monesti syitä on myös joissakin toisissa ihmisissä tai olosuhteissa, joita vastaan on silloin taisteltava. Esim. toisen harjoittamasta väkivallasta kärsivä kärsii itselleen ulkoisista syistä, ja silloin itsepuolustuksen ja tilanteen muuttamisen ensimmäinen edellytys on usein se, että osataan syyttää huonosta tilanteesta oikeaa tahoa (eikä jatketa alistumista ja oteta syytä omille niskoille).

Jos minua tai ketä tahansa kohdellaan kaltoin väkivaltaisen toisen ihmisen tai vaikka yhteisön tai yhteiskunnan toimesta, niin silloin on tervettä ja tärkeää tunnistaa syyt ja syylliset, ja antaa takaisin. Ja ellen itse siihen pysty, niin voin pyytää ja saada apua toisilta, useampi ihminen voi monesti enemmän kuin yksi. Yhteistyössä ja keskinäisessä auttamisessakin lähtökohtana on siis se, että ajatellaan elämää ja todellisuutta myös muuten kuin omien valintojen ja vastuun kannalta. Osoitetaan oikeat ja todelliset syyt suoraan ja ääneen myös sellaisissa tapauksissa, joissa epäkohdille ei ehkä voidakaan ainakaan yksin mitään. Tämä on tärkeää, sillä vain näin asiat voivat muuttua. Ja jo se on tärkeää, että totuus (esimerkiksi paskoista ihmisistä tai yhteiskunnasta) sanotaan ääneen ja suoraan eikä vaieta siitä.

"Joku kohtelee ihmistä huonosti. Syynä voisi olla vaikka tämän ihmisen alistuva luonne, eikä mikään muu. - -"

Toivottavasti kirjoitit noin vahingossa tms. Kaltoin kohteluun eli väkivaltaan (fyysiseen tai henkiseen) ei koskaan ole syynä uhrin luonne. Noinhan väittävät ja toimintaansa perustelevat juuri toisia väkivaltaisesti kohtelevat paskiaiset. Juuri kiusaajassa ja kaltoinkohtelijassa itsessään on tyypillisesti sisällä heikko (ja alistuva) ihminen, jota puolta hän ei pysty itsessään hyväksymään. Kiusaaja hyökkää uhrin kimppuun, koska uhri muistuttaa kiusaajaa hänen omasta heikkoudestaan, joka on jotain sietämätöntä jne. Sen sijaan, että toisia väkivaltaisesti kohteleva ihminen pyrkisi käsittelemään omia ongelmiaan, hän projisoi omat pelkonsa ja ongelmansa uhriinsa. Syy on jossain aivan muualla kuin uhrin "alistuvassa luonteessa". Kenenkään uhrin luonne ei koskaan eikä missään oikeuta väkivaltaista alistamista.

"Samalla kun sinä odotat, että joku tulisi tekemään oikeutta elämääsi ja hakemaan sinut pis pahasta tilanteesta kuten ritari prinsessaa, ja "rikolliset" pyörivät vapaana eikä mitään tapahdu(...)"

Jäi vähän epäselväksi ajatteletko tuossa puhuvasi minulle vai kenelle(?!). Mutta en todellakaan odottele mitään ritareita, vaan mieluummin prinsessaa, jos noista pitää valita. :D Oikeutta ja hyvien ihmisten kohtaamisia varmasti odotan elämältä, kuten jokainen jollain tavalla tekee.

"Esimerkkinä vielä; Jos nainen kävelee kadulla töihin, ajattelematta mitään, ilman pelkoa, ja joku kaapaa hänet, lukitsee hänet laatikkoon, eikä päästä ikinä ulos vaikka mikä olisi, niin mitäs siinä sitten tekisi. Ei yhtään mitään. Kukaan ei ole vastuussa koska vastuuta laatikossa elävästä eliöstä ei ole, ja tämä tilanne on muutenkin absurdi."

No absurdi tosiaan:D

larethi kirjoitti:

Samalla kun sinä odotat, että joku tulisi tekemään oikeutta elämääsi ja hakemaan sinut pis pahasta tilanteesta kuten ritari prinsessaa, ja "rikolliset" pyörivät vapaana eikä mitään tapahdu, minä esimerkiksi lähden pois pahoist tilanteista, vältän ihmisiä jotka tekevät pähää, ja joskus se on mahdotonta olla tulematta loukatuksi tai joutua vaikeaan tilanteeseen, ja silloin opin mitä minun olisi pitänyt tehdä, ja yritän jatkaa eteenpäin. En koskaan unohda asioita tuosta vaan, ja traumoja minulla on aivan riittävästi.

Jos esimerkkeinä kaipaat; Uni ongelmia, joskus nukun normaalisti, yleensä nukahdan aamulla kun muut menevät töihin, väsytinpä itseäni tai en, ja herään muutaman tunnin kuluttua, ja sama voi jos huono säkä käy niin jatkua pitempäänkin. Herään pelossa yöllä jatkuvasti. En luota kehenkään. Uskon itsestäni paljon huonoa. En uskaltanut syödä vuosiin, koska se oli kiellettyä ja rahan tuhlausta lapsuudessani joten fysiikkani on kärsinyt valtavasti Jne jne. Ja kaiken tämän keskellä, minä yritän tehdä elämästäni parempaa. Minä. Ei kukaan muu, vaan minä. Minulla ei ole yhtäkään ihmistä joka voisi minua auttaa, tai en usko siihen, tai en näe sitä, mutta minä autan itseäni selviämään eteenpäin, enkä odota sitä keneltäkään muulta, sillä se on minun vastuullani. Jotkut voivat haluta jopa auttaa, kun kuulevat mitä minulle kuuluu, mutteivät edes osaa, koska he eivät voi ikinä ymmärtää kaikkea, joten joudun selviämään itsekseni ja nauttimaan asioista itse. Eikä kenenkään muun kanssa. Enkä voi painottaa tätä tarpeeksi.

Esimerkkinä vielä; Jos nainen kävelee kadulla töihin, ajattelematta mitään, ilman pelkoa, ja joku kaapaa hänet, lukitsee hänet laatikkoon, eikä päästä ikinä ulos vaikka mikä olisi, niin mitäs siinä sitten tekisi. Ei yhtään mitään. Kukaan ei ole vastuussa koska vastuuta laatikossa elävästä eliöstä ei ole, ja tämä tilanne on muutenkin absurdi.

Esimerkiksi isälläni oli tapana lukita minua asuntoonsa, koska olin niin "paha". Kuitenkin löysin tieni ulos ja eteenpäin, ilman että sosiaalitoimistot olisivat soittaneet edes yhtä puhelua puolestani, ilman että kukaan sukulainen olisi tehnyt edes pierun verran työtä selvittääkseen minun tilannettani, vaan he olivat tässä mukana.

Enkä ole vahva millään tavalla. Olen pienestä asti ollut erittäin herkkä ja tunteellinen, järkevyyden kannalla, ja väittänyt vääryyttä vastaan, ja lopulta täysin alistuva ja heikko, ja kylmäkin joskus. Mutta olen huomannut että se kylmyys ei johdu itsestäni niinkään paljoa kuin peloistani jne. Selvitin tämän. Ja kiertelin myös vastuuta asioista todella kauan. Ja koko sen ajan upposin syvemmälle paskaan josta en ikinä ajatellut selviäväni. ja nyt enemmänkin ajattelen, että se taitaa olla aivan sama selviänkö, sillä TEEN PARHAANI KOKO AJAN JA TIEDÄN SEN.

Valitan joskus, varsinkin jos olen juonut, ja varsinkin nyt lähiaikoina olen toivottomuuttani julistanut tälle samaiselle henkilölle jota joskus autoin. Mutta se ei estä minua tekemästä asioileni mitään, ja yrittämästä parantaa itseäni omaan suuntaani. Maailma on menettänyt merkityksensä minulle siinä mielessä, että odottaisin maailmalta jotain. Ei tältä maailmalta voi odottaa mitään, koska tämä maailma ei ole kenellekään velkaa yhtään mitään. Jos odottaa sitä, ei siitä edeleenkään tule mitään, vaikka kuinka siit äpitäisi tula, ja vaikka kuinka se olisi oikeudenmukaista, ja niin edespäin, se ei vain tule tapahtumaan!

Vaikka mitä selityksiä sitä voisi ikinä keksiäkään, kukaan ei tule tekemään mitään sinun elämällesi, ellet sitä itse tee, ja jos et tee, ei sinun elämäsi parane, vaikka pitäis ja vaikka sitä ja vaikka tätä.

Tämä on mielestäni aika hyvä keskustelu, sillä asioiden omassa päässä pyöritteöy ei ikinä anna kunniaa, koska kukaan ei epäile siellä, eikä painosta olemaan oikeassa.

Lue lisää

"Ei tältä maailmalta voi odottaa mitään, koska tämä maailma ei ole kenellekään velkaa yhtään mitään. Jos odottaa sitä, ei siitä edeleenkään tule mitään, vaikka kuinka siit äpitäisi tula, ja vaikka kuinka se olisi oikeudenmukaista, ja niin edespäin, se ei vain tule tapahtumaan!"

Niin no... Kyllä se tahtoo olla niin, että me ihmiset aina odotamme maailmalta jotain. Ei tätäkään puolta voi itsessään paeta tai tukahduttaa, eikä siihen ole oikeastaan syytäkään, päinvastoin. Juuri siksi että olemme ihmisiä, kaipaamme esim. läheisyyttä ja rakkautta, ja meillä on käsitys oikeasta ja väärästä, jonka pohjalta arvostelemme maailmaa ja odotamme siltä jotain. Koemme pettymyksiä ja epäoikeudenmukaisuutta, ne kuuluvat elämään, ja on tärkeää voida esimerkiksi surra niitä - ja jatkaa taas uusin toivein ja odotuksin eteenpäin. Vastaavasti meillä on suunnitelmia tulevaisuudesta, odotuksia, jotka eroavat siitä, mikä on käytännössä todellista tässä ja nyt. Sekin on vain inhimillistä ja sellaisena hyvää, että orientoidumme ajassa, emme tosiasiassa koskaan ole ns. "läsnä" vain nykyhetkessä, vaan olemme aina myös menneisyytemme ja joka hetkessä tulevaisuuden ennakointimme.

Joku voi tietysti pyrkiä omalla mielenhallinnallaan tai muulla vastaavalla keinolla irrottautumaan toiveistaan ja haluistaan ja muuttamaan elämäänsä vain jonkinlaiseksi "tyyneksi hyväksymiseksi". Mutta lopulta tällainen johtaa helposti vain itsepetokseen ja itsen kieltämiseen. On turhaa yrittää poistaa itsestään oman inhimillisyytensä eri puolia; perustaltaan ne ovat kaikki tärkeitä, emmekä niistä pettymyksiä aiheuttavistakaan kokonaan pääse eroon, vaikka miten yrittäisimme. Eikä tarvitse yrittää, koska juuri se on arvokasta, että olemme rajallisia eikä koko elämä ole omassa voimassamme, vaan tarvitsemme toisiamme. Juuri rajallisuudesta, keskeneräisyydestä ja niiden hyväksymisestä käsin mahdollistuu syvä kohtaaminen toisen ihmisen tai viime kädessä (uskova ihminen toteaa) koko elämän ja sen antajan, Jumalan kanssa. Emme ole omasta voimastamme tänne syntyneet, emmekä voi väistää sitä, että kerran kuolemme, mutta juuri rajallisuutemme pettymyksineen ja iloineen on ehkä arvokkainta mitä meillä on. On tärkeää myöntää tämä rajallisuus, ja elää se kaikkineen todeksi.

slksld kirjoitti:

En toki todellakaan tarkoittanut, että maailma siirtyisi luonnonmukaisiin yhteisöihin, jos valtio poistettaisiin. Pointtinihan oli siis juuri päinvastoin tähdentää sitä, että tuollaiset ajatukset ovat ideaaleja ja kaukana realistisesta todellisuudesta. Ja vähän sama juttu tuon poliitikkohommankin kanssa; mainitsin poliitikkojenkin puhuvan siitä, en sanonut että uskon heidän puheisiinsa.

Lue lisää

Joo, viestini oli tarkoitettu lähinnä huomioksi, kun täällä yhteisömuodoista ja poliitikoista puhuttiin, ei siis niinkään kritiikiksi.

En edelleenkään tajua mitä parisuhde=fasismi haluaa sanoa, mutta tulkitsen asian niin, että hän uskoo, että joku toinen voi rakastaa toisen elämän kuntoon. Tuo on riippuvaisuutta, eikä rakkautta.

Itsensä rakastaminen tarkoittaa sitä, että on suht sinut itsensä kanssa, ei mitään itsensä ylistämistä.

Jos vanhemmat, ystävät, puoliso jne. ei rakasta sinua, se on todella inhottavaa, mutta vanhempien kanssa ei tarvitse ainakaan aikuisena olla tekemiseissä ja puolisosta voi erota.

Ketään ei voi pakottaa rakastamaan toista.

Me emme voi sille mitään jos kukaan ei meitä rakasta (mitä muuten en usko, jokaista joku rakastaa jollain tavoin, vanhemmat, sisarrukset, ystävät, lapset jne., mutta voi olla ettei sitä osaa ilmasta tai vastaanottaa),
mutta me voimme selvittää omat ongelmamme ja tulla itsemme kanssa paremmin toimeen.

Parisuhteeseen tai sen puutteeseen tarkertuminen on riippuvaisuutta ei rakkautta.

masistäti kirjoitti:

En edelleenkään tajua mitä parisuhde=fasismi haluaa sanoa, mutta tulkitsen asian niin, että hän uskoo, että joku toinen voi rakastaa toisen elämän kuntoon. Tuo on riippuvaisuutta, eikä rakkautta.

Itsensä rakastaminen tarkoittaa sitä, että on suht sinut itsensä kanssa, ei mitään itsensä ylistämistä.

Jos vanhemmat, ystävät, puoliso jne. ei rakasta sinua, se on todella inhottavaa, mutta vanhempien kanssa ei tarvitse ainakaan aikuisena olla tekemiseissä ja puolisosta voi erota.

Ketään ei voi pakottaa rakastamaan toista.

Me emme voi sille mitään jos kukaan ei meitä rakasta (mitä muuten en usko, jokaista joku rakastaa jollain tavoin, vanhemmat, sisarrukset, ystävät, lapset jne., mutta voi olla ettei sitä osaa ilmasta tai vastaanottaa),
mutta me voimme selvittää omat ongelmamme ja tulla itsemme kanssa paremmin toimeen.

Parisuhteeseen tai sen puutteeseen tarkertuminen on riippuvaisuutta ei rakkautta.

Lue lisää

Minä päädyin nuorena ihmissuhteeseen ja nykyään voisin sanoa olevani riippuvainen miehestäni. Melkein parempi olisi ollut nuorena, epävarmana ja masentuneena olla sinkkuna ja löytää itsensäja vahvuutensa sinkkuna, kokea että minähän pärjään yksin (muutin melkein suoraan kotoa tämän miehen kanssa yhteen), koska silloin olisi paremmin oppinut elämään ja päädyin suhteeseen tän mieheni kanssa lähinnä sen takia, että hän oli ensimmäinen hyvä mies kehen törmäsin, kuka hyväksyi minut sellaisenaan. Epäröin jo suhteen alussa onko hän se oikea, mutta nyt vasta epäröinkin. Tarvitsin huolenpitäjän ja jonkun joka hokee "kaikki on hyvin" kaiken ikävän jälkeen mitä elämässäni oli sattunut. Mutta rakkaus on sitten vähän eri juttu, en oikein osaa rakastaa, hän on ihminen ketä eniten kunnioitan tällä hetkellä, hän tekee kaikkensa vuokseni, mutta minä tunnen olevani väärässä paikassa ja väärän ihmisen kanssa. Joku vaan mättää ja pahasti. Tämä riippuvaisuus on tuskainen tunne, kai minä voisin sanoa olevani läheisriippuvainen ihminen ja niin hukassa. Ei helpota, että meillä on yhteiset ystävät, jotka ovat ehkä enemmän hänen ystäviään eli jos eroaisimme, olisin ihan tyhjän päällä henkisesti.

Hyvä sinulle. Olen tehnyt saman naisten kanssa.. En enää tuhlaa heihin aikaani, tapahtukoot mitä tapahtuu, vaikka olisi se joskus kiva kun löytäisi jonkun mukavan ihmisen itselleen..

Itsekseen on todella mukavaa kun löytää jotain tekemistä, ja ehkä joskus löydät jonkun joka tykkää tehdä samoja asioita kuin sinä :)

masistäti kirjoitti:

En edelleenkään tajua mitä parisuhde=fasismi haluaa sanoa, mutta tulkitsen asian niin, että hän uskoo, että joku toinen voi rakastaa toisen elämän kuntoon. Tuo on riippuvaisuutta, eikä rakkautta.

Itsensä rakastaminen tarkoittaa sitä, että on suht sinut itsensä kanssa, ei mitään itsensä ylistämistä.

Jos vanhemmat, ystävät, puoliso jne. ei rakasta sinua, se on todella inhottavaa, mutta vanhempien kanssa ei tarvitse ainakaan aikuisena olla tekemiseissä ja puolisosta voi erota.

Ketään ei voi pakottaa rakastamaan toista.

Me emme voi sille mitään jos kukaan ei meitä rakasta (mitä muuten en usko, jokaista joku rakastaa jollain tavoin, vanhemmat, sisarrukset, ystävät, lapset jne., mutta voi olla ettei sitä osaa ilmasta tai vastaanottaa),
mutta me voimme selvittää omat ongelmamme ja tulla itsemme kanssa paremmin toimeen.

Parisuhteeseen tai sen puutteeseen tarkertuminen on riippuvaisuutta ei rakkautta.

Lue lisää

No hyvä kun sait sanottua ajatuksesi. Ehkä kätevämpää vastata suoraan viestiini kuin tänne johonkin muualle avautua siitä, miten et ymmärrä?

Valitan, jos se ottaa jotenkin koville, kun puhun ehtojen asettamisesta rakkaudelle. Jos joku ei ymmärrä ollenkaan, mistä puhun, niin saa olla vapaasti ymmärtämättä.

"En edelleenkään tajua mitä parisuhde=fasismi haluaa sanoa, mutta tulkitsen asian niin, että hän uskoo, että joku toinen voi rakastaa toisen elämän kuntoon. Tuo on riippuvaisuutta, eikä rakkautta."

Tulkintasi kertoo minulle lähinnä omien ajattelutapojesi ahtaudesta. Miksi ihmeessä ylipäätään teet tuollaisen tulkinnan? Olenko sanonut noin? Sanoin ainoastaan, että mielestäni on hiton ahdasmielistä määritellä sitä, millaiset ihmiset voivat olla parisuhteessa keskenään, ja asettaa ehtoja paitsi omalle myös toisten rakkaudelle(?!?!). Rakkaus ei kysele mitään tuollaisia ehtoja. Eikä se ole mikään "psyykkinen taito", vaikka varmaan löytyy niitä hukassa olevia psykonäkökulmiinsa jumittuneita ihmisiä, jotka haluavat rakkauden näin määritellä. Säälin heitä.

"Ketään ei voi pakottaa rakastamaan toista."

Juu, ei voi. Eikä ketään myöskään voi tai ainakaan pitäisi estää rakastamasta, tai kieltää keneltäkään rakastamisen mahdollisuutta. SE on sitä fasismia(!).

Toivottavasti tämä nyt alkaa selvitä.

Ehkä voi miettiä myös sitä, miksi olet ystävinesi etsiytynyt juuri sellaisten miesten seuraan, joihin sitten on katkerasti petytty. Syytä voi olla kenties jossain muuallakin kuin "suurimmassa osassa miehiä"?

Kaikella kunnioituksella, näin miehenä itsestäni näyttää valitettavasti siltä, että on paljon naisia, jotka nimenomaan asettavat "kriteerinsä" niin, ettei mikään muu käytännössä kelpaakaan kuin ne "pelimiehet" ja muut arvonsa ja syvyytensä hukanneet "jännittävät" sankarit. Sitten ihmetellään (kuin teinitytöt humalassa), kun miehet on "niin paskoja"... ;P

parisuhde=fasismia kirjoitti:

No hyvä kun sait sanottua ajatuksesi. Ehkä kätevämpää vastata suoraan viestiini kuin tänne johonkin muualle avautua siitä, miten et ymmärrä?

Valitan, jos se ottaa jotenkin koville, kun puhun ehtojen asettamisesta rakkaudelle. Jos joku ei ymmärrä ollenkaan, mistä puhun, niin saa olla vapaasti ymmärtämättä.

"En edelleenkään tajua mitä parisuhde=fasismi haluaa sanoa, mutta tulkitsen asian niin, että hän uskoo, että joku toinen voi rakastaa toisen elämän kuntoon. Tuo on riippuvaisuutta, eikä rakkautta."

Tulkintasi kertoo minulle lähinnä omien ajattelutapojesi ahtaudesta. Miksi ihmeessä ylipäätään teet tuollaisen tulkinnan? Olenko sanonut noin? Sanoin ainoastaan, että mielestäni on hiton ahdasmielistä määritellä sitä, millaiset ihmiset voivat olla parisuhteessa keskenään, ja asettaa ehtoja paitsi omalle myös toisten rakkaudelle(?!?!). Rakkaus ei kysele mitään tuollaisia ehtoja. Eikä se ole mikään "psyykkinen taito", vaikka varmaan löytyy niitä hukassa olevia psykonäkökulmiinsa jumittuneita ihmisiä, jotka haluavat rakkauden näin määritellä. Säälin heitä.

"Ketään ei voi pakottaa rakastamaan toista."

Juu, ei voi. Eikä ketään myöskään voi tai ainakaan pitäisi estää rakastamasta, tai kieltää keneltäkään rakastamisen mahdollisuutta. SE on sitä fasismia(!).

Toivottavasti tämä nyt alkaa selvitä.

Lue lisää

...Ja edelleen ihmettelen, miten kuvittelet, että ihminen, joka ei saa rakkautta, "selvittää itse ongelmansa" ja alkaa jossain tyhjiössä rakastaa itseään.

"Jokaista rakastaa joku jollain tavoin", on vähän saivartelua, eikä edes pidä paikkaansa, sillä on ihmisiä, jotka ovat täysin yksin tai joita kukaan ei todellakaan rakasta. Nykyisin ihmisten ollessa yhä pinnallisempia on myös yhä enemmän niin, että he suvaitsevat ylipäätään osoittaa huomiotaan vain tietyn sosiaalisen statuksen merkkejä (varallisuutta, kauneutta, terveyttä jne.) kantaville ihmisille, jolloin monet jäävät käytännössä kaiken toisilta saatavan huomion ulkopuolelle. Tällöin oikeastaan kukaan ei saa rakkautta, koska kaikki (myös hyväosaiset ja sosiaalisesti vahvat) ovat unohtaneet, mitä se edes on.

Todellinen rakkaus on aina parantavaa, ja missä on rakkautta, siellä ihmiset "rakastavat toistensa elämää kuntoon". On mielestäni tosi tyhmää selitellä tätä psykologisoiden riippuvaisuudeksi. Jos ihmisten yhdessäolo ei ole syvää ja (myös) parantavaa, niin siinä on kyse jostain muusta kuin rakkaudesta; miellyttämisestä, pinnallisesta vastavuoroisuudesta, kaupankäynnistä jne. Tällöin kaikesta parisuhteilusta juuri tulee "fasismia", joka on tietyt statusvaatimukset täyttävien ihmisten yksinoikeus. Rakkaus on sellaisesta kaukana.

Rakkauteen tai sen puutteeseen "takertuminen" ei ole mitään riippuvuutta, vaan meille kaikille luonnollista rakkauden kaipuuta.

e stranged kirjoitti:

Ehkä voi miettiä myös sitä, miksi olet ystävinesi etsiytynyt juuri sellaisten miesten seuraan, joihin sitten on katkerasti petytty. Syytä voi olla kenties jossain muuallakin kuin "suurimmassa osassa miehiä"?

Kaikella kunnioituksella, näin miehenä itsestäni näyttää valitettavasti siltä, että on paljon naisia, jotka nimenomaan asettavat "kriteerinsä" niin, ettei mikään muu käytännössä kelpaakaan kuin ne "pelimiehet" ja muut arvonsa ja syvyytensä hukanneet "jännittävät" sankarit. Sitten ihmetellään (kuin teinitytöt humalassa), kun miehet on "niin paskoja"... ;P

Lue lisää

Kyllä yks vuodatus aiheuttaa hirveen haloon. Mutta lähdetään siitä että asiat eivät ole niin yksinkertaisia.
Olen kyllä vastuullinen ihminen, en mikään loinen tai pummi. Mutta menneisyyden aiheuttamia henkisiä ongelmia ei noin vain korjata...
Ja kuinka moni teistä omakohtaisesti kärsii epävakaasta persoonallisuushäiriöstä? Tai olette tosissanne luulleet, että kuolette? Melkein, mutta täällä ollaan. Ja kenelle se kuuluu, jos haluan tappaa itseni?
Onko se oma syyni, että olen sairastunut psyykkisesti? Tai se että mua on käytetty hyväksi?
Se on helvetillistä todeta, että itse pilaa jatkuvasti esimerkiksi alkavia ihmissuhteita. Ja olen muuten se ainoa, joka siinä kärsii.
En myöskään roiku ihmisissä, enkä odota tältä maailmalta mitään muuta, kun että saisin mielenterveyteni takaisin... Ja sen eheyttävän ihmissuhteen! Sillä kun tuppaa olemaan eheyttävä vaikutus.

On kyllä asiattomia kommentteja tullut... Narsisteja?:DD
Mä oon kyllä yrittänyt. Ei se siitä ole kiinni. Olen valmistunut ylioppilaaksi ja saanut paikan yliopistosta, mutta silti jatkuva paha olo tuhoaa minua sisältä. Epäonnistun, vihaan lisää itseäni. Epäonnistun taas ja vihaan itseäni yhä enemmän...En edes sääli vaan vihaan.
Vihaan ihmisiä jotka pätevät ja luulevat ymmärtävänsä, vaikka heillä ei ole harmaintakaan aavistusta edes siitä, mitä masennus on. Ei ole mitään syytä jaksaa nousta aamulla, koska mikään ei yksinkertaisesti tuo mielihyvää.
Elämä ilman mielihyvän tunnetta on muuten helvettiä! Ja lääkkeistä ollut erittäin vähän apua, lähinna auttaa nukkumiseen...mitä teen helposti 15h vuorokaudessa.

Tää vuodatus vois olla vaikka kuinka pitkä... Ei vaan mee mikään putkeen.

parisuhde=fasismia kirjoitti:

No hyvä kun sait sanottua ajatuksesi. Ehkä kätevämpää vastata suoraan viestiini kuin tänne johonkin muualle avautua siitä, miten et ymmärrä?

Valitan, jos se ottaa jotenkin koville, kun puhun ehtojen asettamisesta rakkaudelle. Jos joku ei ymmärrä ollenkaan, mistä puhun, niin saa olla vapaasti ymmärtämättä.

"En edelleenkään tajua mitä parisuhde=fasismi haluaa sanoa, mutta tulkitsen asian niin, että hän uskoo, että joku toinen voi rakastaa toisen elämän kuntoon. Tuo on riippuvaisuutta, eikä rakkautta."

Tulkintasi kertoo minulle lähinnä omien ajattelutapojesi ahtaudesta. Miksi ihmeessä ylipäätään teet tuollaisen tulkinnan? Olenko sanonut noin? Sanoin ainoastaan, että mielestäni on hiton ahdasmielistä määritellä sitä, millaiset ihmiset voivat olla parisuhteessa keskenään, ja asettaa ehtoja paitsi omalle myös toisten rakkaudelle(?!?!). Rakkaus ei kysele mitään tuollaisia ehtoja. Eikä se ole mikään "psyykkinen taito", vaikka varmaan löytyy niitä hukassa olevia psykonäkökulmiinsa jumittuneita ihmisiä, jotka haluavat rakkauden näin määritellä. Säälin heitä.

"Ketään ei voi pakottaa rakastamaan toista."

Juu, ei voi. Eikä ketään myöskään voi tai ainakaan pitäisi estää rakastamasta, tai kieltää keneltäkään rakastamisen mahdollisuutta. SE on sitä fasismia(!).

Toivottavasti tämä nyt alkaa selvitä.

Lue lisää

"Eikä ketään myöskään voi tai ainakaan pitäisi estää rakastamasta, tai kieltää keneltäkään rakastamisen mahdollisuutta. "

Olenko minä joten ollut esittänyt jotain sellaista? En kyllä ole, enkä tajua mistä ole tuollaisia johtopäätöksiä vetänyt.

Jokainen saa rakastaa ketä haluaa, mutta kenenkään ei ole pakko rakastaa ketään, eikä kenenkään tarvitse olla parisuhteessa, missä on huono olla ja missä ei halua olla. Eikä muuten kenenkään tarvitse ylipäätään olla parisuhteessa. Jos ei taho.

Minä itse voin määritellä millaisissa parisuhteissa ystävyyssuhteissa haluan itse olla, eikä ole mitään toisten yli kävelyä. Ei ole itsekkyyttä elää niin kuin itse haluaa, on itsekkyyttä vaatia toista elämään niin kuin itse haluaa.

Olen sitä mieltä, että esimerkiksi alkoholistin kanssa parisuhde on psyykkisesti vaarallinen ja siitä on tutkimusnäyttöäkin. Erityisen vaarallinen on lapsille alkoholistivanhempi lähivanhempana. Siitäkin on tutkimusnäyttöä Ja minä saan olla sitä mieltä, että esim. alkoholistin kanssa ei ole hyvä olla parisuhteessa. Mutta jokainen tekee ihan mitä itse haluaa.

Vain oletko sitä mieltä, että " rakkauden" eteen pitää uhrautua, vaikka oman hengen ja terveyden kustannuksella, kun esimerkiksi alkoholisti haluaa niin kauheasti rakastaa..? Ja onko rakkaus muka aina sitä, että pysyy parisuhteessa, oli mikä oli? Onko tärkeämpää rakastaa lapsiaan kuin esimerkiksi alkoholistipuolisoa ja siksi pysyä parisuhteessa, joka on vahingollinen sekä itselle että lapsille?

Oletko oikeasti sitä mieltä, ettei ole ihmisiä jotka (jossain elämänsä vaiheessa) eivät kykene rakastamaan (rakkaushan tunnetusti ei saisi tehdä toiselle pahaa..) vaikka kovasti toistavat rakastavansa?

Jaa niin psykohörhöily ei ole sinun mielestäsi mitään....

Minä olen valitettavasti tavannut useampia tällaisia henkilöitä.

Joo ja minun ex ei ollut alkoholisti, mutta olen näitä a-juttuja seurannut useampia läheltä.

parisuhde=fasismia kirjoitti:

...Ja edelleen ihmettelen, miten kuvittelet, että ihminen, joka ei saa rakkautta, "selvittää itse ongelmansa" ja alkaa jossain tyhjiössä rakastaa itseään.

"Jokaista rakastaa joku jollain tavoin", on vähän saivartelua, eikä edes pidä paikkaansa, sillä on ihmisiä, jotka ovat täysin yksin tai joita kukaan ei todellakaan rakasta. Nykyisin ihmisten ollessa yhä pinnallisempia on myös yhä enemmän niin, että he suvaitsevat ylipäätään osoittaa huomiotaan vain tietyn sosiaalisen statuksen merkkejä (varallisuutta, kauneutta, terveyttä jne.) kantaville ihmisille, jolloin monet jäävät käytännössä kaiken toisilta saatavan huomion ulkopuolelle. Tällöin oikeastaan kukaan ei saa rakkautta, koska kaikki (myös hyväosaiset ja sosiaalisesti vahvat) ovat unohtaneet, mitä se edes on.

Todellinen rakkaus on aina parantavaa, ja missä on rakkautta, siellä ihmiset "rakastavat toistensa elämää kuntoon". On mielestäni tosi tyhmää selitellä tätä psykologisoiden riippuvaisuudeksi. Jos ihmisten yhdessäolo ei ole syvää ja (myös) parantavaa, niin siinä on kyse jostain muusta kuin rakkaudesta; miellyttämisestä, pinnallisesta vastavuoroisuudesta, kaupankäynnistä jne. Tällöin kaikesta parisuhteilusta juuri tulee "fasismia", joka on tietyt statusvaatimukset täyttävien ihmisten yksinoikeus. Rakkaus on sellaisesta kaukana.

Rakkauteen tai sen puutteeseen "takertuminen" ei ole mitään riippuvuutta, vaan meille kaikille luonnollista rakkauden kaipuuta.

Lue lisää

... monen filosofit ovat sitä sitä mieltä, että ihmisellä on tarve rakastaa, ei tulla rakastetuksi.


Tuohan vasta varsinaista psykohörhöilyä on, että ihmisellä on joku luonnollinen rakkauden kaipuu...

Minä en mistään statuksista perusta, enkä rahasta, vain ja ainoastaan vuorovaikutus- ja empatiakyvystä. Eikä se ole mitään Sarasvuon kursseilta opittua, vaan sisäistä sivistystä, jota oppii, jos uskaltaa katsoa oman toimintaansa, asenteita, itseään toisten silmin.


"Itsensä rakastamista" voi harjoitella itsensä tuntemisen kautta, itsereflektiolla. Tai jossain harrasteryhmässä jne. Ei siinä mitään rakkausdraama tarvita. Psykoter--- ai niin... joo... eihän se käy.

Olet sinä tyhjiö? En minä ainakaan ole. Ja keskustelen itseni kanssa joka päivä.

e stranged kirjoitti:

Ehkä voi miettiä myös sitä, miksi olet ystävinesi etsiytynyt juuri sellaisten miesten seuraan, joihin sitten on katkerasti petytty. Syytä voi olla kenties jossain muuallakin kuin "suurimmassa osassa miehiä"?

Kaikella kunnioituksella, näin miehenä itsestäni näyttää valitettavasti siltä, että on paljon naisia, jotka nimenomaan asettavat "kriteerinsä" niin, ettei mikään muu käytännössä kelpaakaan kuin ne "pelimiehet" ja muut arvonsa ja syvyytensä hukanneet "jännittävät" sankarit. Sitten ihmetellään (kuin teinitytöt humalassa), kun miehet on "niin paskoja"... ;P

Lue lisää

.... [psykoterapiassa}, enkä ole enää vuosiin haksahtanut "vääriin miehiin"...

En tiedä kyllä oliko edellinen viesti minulle vai ei...

mutta tulipahan kommentoitua.

masistäti kirjoitti:

"Eikä ketään myöskään voi tai ainakaan pitäisi estää rakastamasta, tai kieltää keneltäkään rakastamisen mahdollisuutta. "

Olenko minä joten ollut esittänyt jotain sellaista? En kyllä ole, enkä tajua mistä ole tuollaisia johtopäätöksiä vetänyt.

Jokainen saa rakastaa ketä haluaa, mutta kenenkään ei ole pakko rakastaa ketään, eikä kenenkään tarvitse olla parisuhteessa, missä on huono olla ja missä ei halua olla. Eikä muuten kenenkään tarvitse ylipäätään olla parisuhteessa. Jos ei taho.

Minä itse voin määritellä millaisissa parisuhteissa ystävyyssuhteissa haluan itse olla, eikä ole mitään toisten yli kävelyä. Ei ole itsekkyyttä elää niin kuin itse haluaa, on itsekkyyttä vaatia toista elämään niin kuin itse haluaa.

Olen sitä mieltä, että esimerkiksi alkoholistin kanssa parisuhde on psyykkisesti vaarallinen ja siitä on tutkimusnäyttöäkin. Erityisen vaarallinen on lapsille alkoholistivanhempi lähivanhempana. Siitäkin on tutkimusnäyttöä Ja minä saan olla sitä mieltä, että esim. alkoholistin kanssa ei ole hyvä olla parisuhteessa. Mutta jokainen tekee ihan mitä itse haluaa.

Vain oletko sitä mieltä, että " rakkauden" eteen pitää uhrautua, vaikka oman hengen ja terveyden kustannuksella, kun esimerkiksi alkoholisti haluaa niin kauheasti rakastaa..? Ja onko rakkaus muka aina sitä, että pysyy parisuhteessa, oli mikä oli? Onko tärkeämpää rakastaa lapsiaan kuin esimerkiksi alkoholistipuolisoa ja siksi pysyä parisuhteessa, joka on vahingollinen sekä itselle että lapsille?

Oletko oikeasti sitä mieltä, ettei ole ihmisiä jotka (jossain elämänsä vaiheessa) eivät kykene rakastamaan (rakkaushan tunnetusti ei saisi tehdä toiselle pahaa..) vaikka kovasti toistavat rakastavansa?

Jaa niin psykohörhöily ei ole sinun mielestäsi mitään....

Minä olen valitettavasti tavannut useampia tällaisia henkilöitä.

Joo ja minun ex ei ollut alkoholisti, mutta olen näitä a-juttuja seurannut useampia läheltä.

Lue lisää

(Kirjoittelin jollain kohdin aiemmin omissa innoissani ehkä turhan tylysti, joten olen pahoillani niistä.)

Onhan niitä ihmisiä ja suhteita erilaisia, ja varmasti jotkut tilanteet ovat vaikeita ja jotkut vieläkin pahempia. Silti yleisissä ihmissuhdetuntijuuksissa ja -ymmärtämisissä karkailevat mielestäni mopot käsistä siinä vaiheessa, jos ja kun aletaan vakavissaan esittää yleisiä arvioita siitä, millaiset ihmiset voivat olla parisuhteessa ja millaiset eivät. Käytännössä luokitetaan osa ihmisistä kelpaamattomiksi läheisyyteen ja rakkauteen, ja tarjotaan sitten heille tylysti ratkaisuksi yksinoloa ja yksikseen miettimisiä, "itseään rakastamaan opettelua", ammattiapua tms., jotta tulisivat "rakkauteen kelvollisiksi ihmisiksi". Ei sellainen ole kestävää ajattelua, ei myöskään totuudellista ja rehellistä, todellakaan. Kukaan ihminen ei varmasti ole sellaisessa asemassa, että voisi määrittää rakkauden viimekätiset mahdollisuudet kuin korkeintaan oman tilanteensa osalta, jos niinkään.

Tietysti jokainen saa määritellä itse, kenen kanssa on ihmissuhteissa, tämän tulisi olla itsestäänselvyys. Mahdolliset ongelmat alkavat vain siitä, kun aletaan määritellä samoja asioita muidenkin ihmisten edestä ja esitetään niitä yleisinä totuuksina. Psykoargumentit ja luokittelut usein apuna ja jopa rakkautta perustavampina käsitteinä - siksi niitä kritisoin.

Enkä ole sanonut, että "psykohörhöily ei ole mitään". Tottakai asioita voi noista näkökulmista tarkastella, pyrkiä ymmärtämään tunneriippuvuuksia ja muuta. Mutta joku raja silläkin. Jos rakkaudelle aletaan asetella psykologisten "lainalaisuuksien" perusteella rajoja, niin voi olla varma, että on menty metsään.

Se mainittu ihmisen rakkauden tarve ja kaipuu on kyllä ihan konkreettista arkea kohdusta hautaan, joka monin tavoin tulee esiin elämässä ympärillämme. Varmasti aika paljon kauemmin tunnettu juttu kuin psykologiat tai filosofiatkaan. En tiedä, mitä filosofiaviittauksella hait, mutta ajattelijoita nyt löytyy varmaan lähes minkä tahansa näkemysten ja ideologioiden taakse. Ja auktoriteettiin tai jonkunlaisten enemmistöjen käsityksiin vetoaminen ei ainakaan ole kovin hyvä ratkaisuperuste niiden välillä...(?!) Tietysti rakkauden kaipuu ja tarve on vastavuoroinen, tarve sekä saada että antaa - tuskin vain jompaakumpaa.

Et kai sinäkään olisi itsereflektoimisista ja sisäisestä sivistyksestä puhumassa, jos olisit tänne synnyttyäsi tullut vain potkituksi rakastetuksi tulemisen sijaan. Kyllä se taitaa mennä niin päin, että rakkauden on pohjimmiltaan tultava elämässä ensin ja muun, myös kaikenlaisten psyykkisten itsen kanssa työskentelyjen vasta sitten. Ilman rakkautta ei ole mitään. Hankala kysymys tietysti on, miten se käytännössä kunkin kohdalla toteutuu; aina ei ehkä juuri ollenkaan toteudu, silloin on elämä todella julmimmillaan ja synkimmillään.

"Oletko oikeasti sitä mieltä, ettei ole ihmisiä jotka (jossain elämänsä vaiheessa) eivät kykene rakastamaan (rakkaushan tunnetusti ei saisi tehdä toiselle pahaa..) vaikka kovasti toistavat rakastavansa?"

No, ehkäpä en... Tuohon voisi lisätä, että varmaan jokainen meistä on jokseenkin jatkuvasti enemmän ja vähemmän kykenemätön rakastamaan, riippumatta siitä mitä todistelemme itsestämme. Eikä rakkaus tietenkään ole sitä, että sanotaan, että kovasti rakastetaan. Eikä varmasti tulisi jatkaa aina suhdetta sanojen tms. varassa, välittämättä väkivallasta tai muuten mahdottomaksi käyneestä tilanteesta.

Mutta ainakin itse haluan uskoa siihen, että kaikki ovat rakkauden arvoisia ja rakkauteen kelvollisia ja voivat myös sitä saada osakseen ja siihen vastata, oli tilanne elämässään mikä hyvänsä. Joskus tämä on hyvin vaikeaa, eivätkä ollenkaan kaikki tietenkään sovi mitenkään toisilleen, ja se pitää tietty pyrkiä toteamaan rehellisesti. Mutta toisaalta oikein kohdalleen osuva rakkaus voi ylittää rajoja ja vaikeuksia (ja sen voimalla jos jollakin niitä juuri voi ylittää) ja tästäkin tulisi mielestäni aina pitää kiinni, kaikesta huolimatta. Vaikeassakin tilanteessa olevalla ihmisellä on sisällään toivo toisen, jonkun "samanlaisen", yhteensopivan löytämisestä lähelleen - ja tuota toivoa ei pitäisi tukahduttaa.

masistäti kirjoitti:

En edelleenkään tajua mitä parisuhde=fasismi haluaa sanoa, mutta tulkitsen asian niin, että hän uskoo, että joku toinen voi rakastaa toisen elämän kuntoon. Tuo on riippuvaisuutta, eikä rakkautta.

Itsensä rakastaminen tarkoittaa sitä, että on suht sinut itsensä kanssa, ei mitään itsensä ylistämistä.

Jos vanhemmat, ystävät, puoliso jne. ei rakasta sinua, se on todella inhottavaa, mutta vanhempien kanssa ei tarvitse ainakaan aikuisena olla tekemiseissä ja puolisosta voi erota.

Ketään ei voi pakottaa rakastamaan toista.

Me emme voi sille mitään jos kukaan ei meitä rakasta (mitä muuten en usko, jokaista joku rakastaa jollain tavoin, vanhemmat, sisarrukset, ystävät, lapset jne., mutta voi olla ettei sitä osaa ilmasta tai vastaanottaa),
mutta me voimme selvittää omat ongelmamme ja tulla itsemme kanssa paremmin toimeen.

Parisuhteeseen tai sen puutteeseen tarkertuminen on riippuvaisuutta ei rakkautta.

Lue lisää

Olen tuon parisuhde=fasismi -nimimerkin kanssa sekä samaa että eri mieltä. Ehkä hän puhuu vain yleisemmällä tasolla? Ymmärrän nimittäin hyvin sen, mitä hän sanoo siitä ettei missään "saarella" yksin voi opetella rakastamaan itseään. Eli aina niitä toisia ihmisiä tarvitaan, ja täytyy olla ihmissuhteita joissa tulee rakastetuksi. Toisaalta sitten tie siihen, että pystyy tulla rakastetuksi voi ollakin paljon itsestä kiinni, ts siitä että oppii suhtautumaan itseensä eri tavalla, hyväksyä sen että on arvostettava ja rakastettava ihminen jne.

Luulen, että parisuhde=fasismi ei kommenteistaan huolimatta tarkoita sitä, että suhteeseen tulisi mennä epätoivoisen riippuvaisena ja odottaa, että toinen parantaa. (Voin toki olla väärässäkin.) Kyllähän sitä välittämistä ja rakkautta tarvitaan, eli siinä olen samaa mieltä, että kukaan ei voi yksinään ensin rakastaa itsensä "valmiiksi" ja sitten vasta lähteä suhteeseen, koska aina se oma arvo peilautuu suhteessa muihin. Suhteeseen mennään aina enemmän ja vähemmän keskeneräisenä, joten kyse on enemmänkin rajan vetämisestä minun mielestäni.

Täysin toisen harteille ei voi todellakaan itseään heittää, koska sellainen suhde vain ei voi olla riittävän terveellä pohjalla. Toisaalta kuitenkaan mikään valmis pakettikaan ei voi olla, tai ei sellaista voi vaatia. Parisuhde=fasismi kenties kritisoi tuossa sitä yleistettyä ideaa että itsensä täytyy jotenkin luoda valmiiksi ennen suhteeseen ryhtymistä, vaikka tuskin kukaan sellaista tarkoittaakaan sanoessaan, että itseään täytyy rakastaa ennen kuin voi rakastaa muita. Se vaikutus menee molempiin suuntiin, ja toisaalta jonkin verran todella voi myös ns yksinään oppia itsensä rakastamisesta.

Mitä sä haluat? Kun selvästi sulla on jotain mitä odotat muttet vaan millään saa? Tai oikein tiedä mitä se on..

larethi kirjoitti:

Mitä sä haluat? Kun selvästi sulla on jotain mitä odotat muttet vaan millään saa? Tai oikein tiedä mitä se on..

Ja vielä, että jos halua on vaan masentua kaikesta, niin se on myös vaihtoehto, kun ei se kaiken jaksaminen ole mitenkään pakollista missään tapauksessa.

larethi kirjoitti:

Ja vielä, että jos halua on vaan masentua kaikesta, niin se on myös vaihtoehto, kun ei se kaiken jaksaminen ole mitenkään pakollista missään tapauksessa.

ei ole mikään "vaihtoehto" eikä "halu" eikä vapaa päätös.

Vakava masentuminen kirjoitti:

ei ole mikään "vaihtoehto" eikä "halu" eikä vapaa päätös.

Jos joku on masentava se olet aika lailla sinä, tarviiko jokaiseen asiaan takertua ja vääntää siitä jotenkin hirveän pahaa? sinulla on ongelma. En edes sinulle jaksa selittää, mutta ehkä jollekin toiselle jos jäi epäselväksi, niin;

Jos masentaa niin sen kieltäminen itseltään ei tee kovin hyvää, eikä tarvitse uskotella itselleen että pitää jaksaa kaikennäköisiä asioita, koska se ei auta mitään. Jos masentaa niin siitä vaan. Sitä ei kannata yrittää lykätä.

Ja sinä voisit mennä kaivamaan sen kepin perseestä jos vaikka muuttuisit vähän mukavammaksi, ja ehkä ihmiset silloin alkaisivat pitää sinusta enemmän.

larethi kirjoitti:

Jos joku on masentava se olet aika lailla sinä, tarviiko jokaiseen asiaan takertua ja vääntää siitä jotenkin hirveän pahaa? sinulla on ongelma. En edes sinulle jaksa selittää, mutta ehkä jollekin toiselle jos jäi epäselväksi, niin;

Jos masentaa niin sen kieltäminen itseltään ei tee kovin hyvää, eikä tarvitse uskotella itselleen että pitää jaksaa kaikennäköisiä asioita, koska se ei auta mitään. Jos masentaa niin siitä vaan. Sitä ei kannata yrittää lykätä.

Ja sinä voisit mennä kaivamaan sen kepin perseestä jos vaikka muuttuisit vähän mukavammaksi, ja ehkä ihmiset silloin alkaisivat pitää sinusta enemmän.

Lue lisää

Sori jos vaikutti tylyltä, mutta puhut masennuksesta kuin se olisi jotain mitä ihminen voi valita tai olla valitsematta. Vaikuttaa siltä, ettet ymmärrä mitä masennus on. Siksi puutuin ja korjailin.

larethi kirjoitti:

Ja vielä, että jos halua on vaan masentua kaikesta, niin se on myös vaihtoehto, kun ei se kaiken jaksaminen ole mitenkään pakollista missään tapauksessa.

Arv. nim. Larethi. On ollut ilo lukea kypsiä ajatuksiasi tässä ketjussa. Sinä olet käynyt niin rankan elämänkoulun, että ihme oikeastaan että olet järjissäsi ja elossa. Nyt elämäsi on ehkä/toivottavasti parempaa kuin koskaan ennen. Tuolla sisulla ja päättäväisyydellä, jonka lopulta löysit itsestäsi, ja auttavaisella asenteella, uskon että löydät lopulta niin mielekästä työtä kuin elämänkumppaninkin. "Tapahtukoon sinulle uskosi mukaan".
Muutamille muille toivoisin päämäärän asettamista omalle elämälle, tai voi käyttää sanaa unelma jos haluaa, kuitenkin jotakin johon päin pyrkiä. Ajelehtija, jolle asioita vain tapahtuu, ikäänkuin oman kohtalonsa passiivinen sivustakatsoja, harvemmin on onnensa huipulla. Näin keski-iässä, kuten minä, tuntuu taivaallisen ihanalta joskus vain antaa elämän (oman, hyvän sellaisen) lipua uomaansa ponnistelematta mihinkään suuntaan. Nuorena on ihminen itse oman tulevaisuutensa avaintekijä. Jokainen valinta, teko ja tekemättä jättäminen vaikuttaa huomiseen päivääsi, ja sitä seuraavaan. Jos ei mitään muuta osaa tai jaksa, tulee kuitenkin ITSE valita viisaasti eri vaihtoehdoista joka päivä, joka hetki. Esim. jumitunko loppuillaksi tietokoneelleni vai lähdenkö lenkille tai ystävää tapaamaan.

xym kirjoitti:

Arv. nim. Larethi. On ollut ilo lukea kypsiä ajatuksiasi tässä ketjussa. Sinä olet käynyt niin rankan elämänkoulun, että ihme oikeastaan että olet järjissäsi ja elossa. Nyt elämäsi on ehkä/toivottavasti parempaa kuin koskaan ennen. Tuolla sisulla ja päättäväisyydellä, jonka lopulta löysit itsestäsi, ja auttavaisella asenteella, uskon että löydät lopulta niin mielekästä työtä kuin elämänkumppaninkin. "Tapahtukoon sinulle uskosi mukaan".
Muutamille muille toivoisin päämäärän asettamista omalle elämälle, tai voi käyttää sanaa unelma jos haluaa, kuitenkin jotakin johon päin pyrkiä. Ajelehtija, jolle asioita vain tapahtuu, ikäänkuin oman kohtalonsa passiivinen sivustakatsoja, harvemmin on onnensa huipulla. Näin keski-iässä, kuten minä, tuntuu taivaallisen ihanalta joskus vain antaa elämän (oman, hyvän sellaisen) lipua uomaansa ponnistelematta mihinkään suuntaan. Nuorena on ihminen itse oman tulevaisuutensa avaintekijä. Jokainen valinta, teko ja tekemättä jättäminen vaikuttaa huomiseen päivääsi, ja sitä seuraavaan. Jos ei mitään muuta osaa tai jaksa, tulee kuitenkin ITSE valita viisaasti eri vaihtoehdoista joka päivä, joka hetki. Esim. jumitunko loppuillaksi tietokoneelleni vai lähdenkö lenkille tai ystävää tapaamaan.

Lue lisää

"Jos ei mitään muuta osaa tai jaksa, tulee kuitenkin ITSE valita viisaasti eri vaihtoehdoista joka päivä, joka hetki."

Useimmitenhan oikeasti masentunut tai rikkinäinen ihminen ei jaksa juuri tuota. Ja se ei ole mistään iästä kiinni. Joten oliko tämä nyt taas todiste siitä, että ne, jotka eivät itse kärsi, ovat kumminkin hiton hyviä neuvomaan toisia?-P

iron irony kirjoitti:

"Jos ei mitään muuta osaa tai jaksa, tulee kuitenkin ITSE valita viisaasti eri vaihtoehdoista joka päivä, joka hetki."

Useimmitenhan oikeasti masentunut tai rikkinäinen ihminen ei jaksa juuri tuota. Ja se ei ole mistään iästä kiinni. Joten oliko tämä nyt taas todiste siitä, että ne, jotka eivät itse kärsi, ovat kumminkin hiton hyviä neuvomaan toisia?-P

Lue lisää

Selityksiä, selityksiä...

Ei tauoissa mitään pahaa ole, niin olen sanonut jo monta kertaa, jostain syystä nämä hyvät asiat ei mene läpi millään.

Sanotko sinä minulle etten kärsi, tai ole kärsinyt? Mitä oikein vihjailet? Mitä jos kerrankin puhuttaisiin asioista niinkuin ne on?

Sattumalta näin juuri esimerkiksi ohjelman nimeltä Penn & Teller, jossa keskusteltiin alkoholismista, tai enemmänkin sen hoidosta.

EOlin erittäin tyytyväinen itseeni, kun samoja asioita, joita minä olen miettinyt ja tuntenut olevani oikeilla jäljillä vahvistetaan jatkuvasti, kun taas selityksiä ei tueta millään. Tässä ohjelmassa juuri puhuttiin tästä vastuun ottamisesta, kun entinen alkoholisti taas sanoi ettei häntä saa syyttää alkoholismistaan. Tottakai alkoholisti on itse vastuussa alkoholismistaan, kuten hän on myös vastuussa sen lopettamisesta. Masennus ei ole aivan sama asia, mutta vastuu on jälleen sama. Sieltä ei kukaan sinua nosta.

Tässä on kysymys jota en ole vielä kysynyt;

Minä tiedostan ettei kukaan auta minua nousemaan yhtään mistään. Jotkut auttavat tukemalla ja sen sellaisilla asioilla, mutta minä itse nostan itseni pois täältä kuopasta onnistuin tai en.

Mitä ihmettä te odotatte että teille tapahtuisi, jotta te voisitte vihdoin lopettaa itsenne pieksämisen ja tehdä joitan paranteaaksenne omaa elämäänne? Voitto lotossa? Saada vähän rakkautta joltain toiselta? Saada loputonta tukea jokaiseen ongelmaanne? Mitä te odotatte?

Ettekö ymmärrä että tällaisten asioiden odottaminen vain pitkittää kipuanne ja vaivojanne, kun maailma ei yksinkertaisesti taivu vaatimuksiinne?

Ehkä jos käyttäisitte aikanne hyväksymään tosiasioita ilman selityksiä ja tekosyitä lykätä edelleen hoitoa ja parannusta voisi elämänne olla ehkä jo muutaman vuoden päästä kivaakin.

Ettekö usko? Ei sitten, tehkää mitä te itse sitten teette. Ehkä jos tarpeeksi monta kertaa hakkaatte päätänne seinään apua alkaa sataa taivaalta ja yhtäkkiä elämänne onkin aivan täydellistä.
Jos haluatte yrittää parantaa elämäänne voi aloittaa yksinkertaisista asioisat joita on helppo kysyä ihmisiltä jotka ovat menossa eteenpäin syvästä ja kuolettavasta masennuksesta. Jos heidän neuvot eivät kelpaa niin en oikein ymmärrä mitä apua te kaipaatte?

larethi kirjoitti:

Selityksiä, selityksiä...

Ei tauoissa mitään pahaa ole, niin olen sanonut jo monta kertaa, jostain syystä nämä hyvät asiat ei mene läpi millään.

Sanotko sinä minulle etten kärsi, tai ole kärsinyt? Mitä oikein vihjailet? Mitä jos kerrankin puhuttaisiin asioista niinkuin ne on?

Sattumalta näin juuri esimerkiksi ohjelman nimeltä Penn & Teller, jossa keskusteltiin alkoholismista, tai enemmänkin sen hoidosta.

EOlin erittäin tyytyväinen itseeni, kun samoja asioita, joita minä olen miettinyt ja tuntenut olevani oikeilla jäljillä vahvistetaan jatkuvasti, kun taas selityksiä ei tueta millään. Tässä ohjelmassa juuri puhuttiin tästä vastuun ottamisesta, kun entinen alkoholisti taas sanoi ettei häntä saa syyttää alkoholismistaan. Tottakai alkoholisti on itse vastuussa alkoholismistaan, kuten hän on myös vastuussa sen lopettamisesta. Masennus ei ole aivan sama asia, mutta vastuu on jälleen sama. Sieltä ei kukaan sinua nosta.

Tässä on kysymys jota en ole vielä kysynyt;

Minä tiedostan ettei kukaan auta minua nousemaan yhtään mistään. Jotkut auttavat tukemalla ja sen sellaisilla asioilla, mutta minä itse nostan itseni pois täältä kuopasta onnistuin tai en.

Mitä ihmettä te odotatte että teille tapahtuisi, jotta te voisitte vihdoin lopettaa itsenne pieksämisen ja tehdä joitan paranteaaksenne omaa elämäänne? Voitto lotossa? Saada vähän rakkautta joltain toiselta? Saada loputonta tukea jokaiseen ongelmaanne? Mitä te odotatte?

Ettekö ymmärrä että tällaisten asioiden odottaminen vain pitkittää kipuanne ja vaivojanne, kun maailma ei yksinkertaisesti taivu vaatimuksiinne?

Ehkä jos käyttäisitte aikanne hyväksymään tosiasioita ilman selityksiä ja tekosyitä lykätä edelleen hoitoa ja parannusta voisi elämänne olla ehkä jo muutaman vuoden päästä kivaakin.

Ettekö usko? Ei sitten, tehkää mitä te itse sitten teette. Ehkä jos tarpeeksi monta kertaa hakkaatte päätänne seinään apua alkaa sataa taivaalta ja yhtäkkiä elämänne onkin aivan täydellistä.
Jos haluatte yrittää parantaa elämäänne voi aloittaa yksinkertaisista asioisat joita on helppo kysyä ihmisiltä jotka ovat menossa eteenpäin syvästä ja kuolettavasta masennuksesta. Jos heidän neuvot eivät kelpaa niin en oikein ymmärrä mitä apua te kaipaatte?

Lue lisää

Ehkäpä sinun "hyvät neuvosi" ja elämänkäsityksesi eivät ole ainut mahdollinen tapa käsitellä masennusta ja nousta siitä? Ehkä ihminen ei joudu kurimukseen ja jää ainaisesti masentuneeksi, vaikka ei seuraisikaan niitä? Ja miksi jatkat aina uudestaan syyllistämällä ja pelottelemalla niitä ihmisiä, jotka eivät ota neuvojasi vastaan: "Tehkää sitten mitä teette; ehkä jos tarpeeksi monta kertaa hakkaatte päätänne seinään...plaaplaa." Voi jumalauta mitä paskaa! Mitä se sinua haittaa, jos joku muu näkee elämän eri tavalla, eikä halua noita neuvojasi ottaa vastaan? Riittää jo tämä roska! Tai perusta sille vaikka oma ketju.

Ja edellinen kommenttini ei ollut muuten edes sinulle vaan xym:lle.

iron irony kirjoitti:

Ehkäpä sinun "hyvät neuvosi" ja elämänkäsityksesi eivät ole ainut mahdollinen tapa käsitellä masennusta ja nousta siitä? Ehkä ihminen ei joudu kurimukseen ja jää ainaisesti masentuneeksi, vaikka ei seuraisikaan niitä? Ja miksi jatkat aina uudestaan syyllistämällä ja pelottelemalla niitä ihmisiä, jotka eivät ota neuvojasi vastaan: "Tehkää sitten mitä teette; ehkä jos tarpeeksi monta kertaa hakkaatte päätänne seinään...plaaplaa." Voi jumalauta mitä paskaa! Mitä se sinua haittaa, jos joku muu näkee elämän eri tavalla, eikä halua noita neuvojasi ottaa vastaan? Riittää jo tämä roska! Tai perusta sille vaikka oma ketju.

Ja edellinen kommenttini ei ollut muuten edes sinulle vaan xym:lle.

Lue lisää

Eikö olekin hauska lukea selviämistarinoita kuten Larethin? Joku voisi tietysti todeta että "väärin selvitty, väärin parannuttu", jos on tarpeeksi kyyninen. Larethi kuitenkin on kävelevä, pyöräilevä ja autoileva todiste siitä, että murrosiän ja nuoruuden pitkäaikaisesta masennuksesta, jopa kuolemantoiveista voi päästä kroolaamaan pinnalle.
Saatuaan oman päänsä pinnalle hän parhaillaan auttaa lähimmäisiään heidän vaikeuksissaan. Voiko jotakuta ärsyttää se, että hän ei kuollutkaan eikä jäänyt kroonisesti masentuneeksi?
Oikeaan elämään kuuluu kärsimystä, ehdottomasti, ellei ihan päiväannoksina niin ajoittain kuitenkin. Jos ei olisi varjoja, niin ei valokaan näyttäytyisi valona. Ja turhautumista, sen kipeän tosiasian myöntämistä että itse on se suurin petturi elämässään, kaukana mainosten ihmisten kaikkivoipaisesta toimintavarmuudesta. Nöyryyttä kysyy eläminen, sitä elämä opettaa kun viimein suostuu kohtaamaan omia totuuksiaan.
Sitten, kun myöntää että ei itse asiassa juurikaan tiedä mistä elämässä onkaan kyse, myöntää tyhmyytensä ja tietämättömyytensä, alkaa jotakin aueta ympärillä ja edessäpäin. Tämä vaatii ehkä vähän enemmän ikävuosia kuin useimmilla kommentoijilla on, mutta kyllä tekin ehditte jos ette heitä pyyhettä kehään ennen aikojaan.

xym kirjoitti:

Eikö olekin hauska lukea selviämistarinoita kuten Larethin? Joku voisi tietysti todeta että "väärin selvitty, väärin parannuttu", jos on tarpeeksi kyyninen. Larethi kuitenkin on kävelevä, pyöräilevä ja autoileva todiste siitä, että murrosiän ja nuoruuden pitkäaikaisesta masennuksesta, jopa kuolemantoiveista voi päästä kroolaamaan pinnalle.
Saatuaan oman päänsä pinnalle hän parhaillaan auttaa lähimmäisiään heidän vaikeuksissaan. Voiko jotakuta ärsyttää se, että hän ei kuollutkaan eikä jäänyt kroonisesti masentuneeksi?
Oikeaan elämään kuuluu kärsimystä, ehdottomasti, ellei ihan päiväannoksina niin ajoittain kuitenkin. Jos ei olisi varjoja, niin ei valokaan näyttäytyisi valona. Ja turhautumista, sen kipeän tosiasian myöntämistä että itse on se suurin petturi elämässään, kaukana mainosten ihmisten kaikkivoipaisesta toimintavarmuudesta. Nöyryyttä kysyy eläminen, sitä elämä opettaa kun viimein suostuu kohtaamaan omia totuuksiaan.
Sitten, kun myöntää että ei itse asiassa juurikaan tiedä mistä elämässä onkaan kyse, myöntää tyhmyytensä ja tietämättömyytensä, alkaa jotakin aueta ympärillä ja edessäpäin. Tämä vaatii ehkä vähän enemmän ikävuosia kuin useimmilla kommentoijilla on, mutta kyllä tekin ehditte jos ette heitä pyyhettä kehään ennen aikojaan.

Lue lisää

Nuo on epäilemättä hyviä juttuja, ja nimim. larethin tarinat ovat toki puhuttelevia. Ongelmia vain tulee, jos joku alkaa kenties toivuttuaan ja oman tietämättömyytensä elämän suhteen ymmärrettyäänkin tuputtaa sitä omaa ratkaisumalliaan kaikille muille ihmisille, joilla on ongelmia ja huolia. Ja erityisen väärin on, jos tuputtamisen keinoina toimivat syyllistäminen, pelottelu ja itsensä toisten yläpuolelle asettaminen. Sellainen ei ole mitään auttamista. Näitä omien ratkaisumalliensa tarjoajia riittää valitettavasti näissäkin keskusteluissa aivan liikaa.

iron irony kirjoitti:

Nuo on epäilemättä hyviä juttuja, ja nimim. larethin tarinat ovat toki puhuttelevia. Ongelmia vain tulee, jos joku alkaa kenties toivuttuaan ja oman tietämättömyytensä elämän suhteen ymmärrettyäänkin tuputtaa sitä omaa ratkaisumalliaan kaikille muille ihmisille, joilla on ongelmia ja huolia. Ja erityisen väärin on, jos tuputtamisen keinoina toimivat syyllistäminen, pelottelu ja itsensä toisten yläpuolelle asettaminen. Sellainen ei ole mitään auttamista. Näitä omien ratkaisumalliensa tarjoajia riittää valitettavasti näissäkin keskusteluissa aivan liikaa.

Lue lisää

Joku kysyy neuvoa, minä vastaan.

Neuvonantaja yleensä tietää paremmin kuin neuvon kysyjä, muuten tilanne olisi varmasti päinvastainen. Jos siis neuvoja on selvinnyt jostain ongelmasta itse, tai kokenut onnistumisia jonkun toisen kautta ja haluaa jakaa näitä muille. Miten ihmiselle, joka alkaa haukkua neuvonantajaa voi ottaa mitään neuvoja, sitä en tiedä. Eikä moni olisi enää palannut tähän sivustoon vastailemaan moisiin. Minua ei haittaa moinen.

Etkä muuten vastannut yhtään kysymykseeni jonka jätin viimeksi.

Jos itse tiedät auttavaa tietoa johonkin ongelmaan, jonka joku muu kokee mitä teet? Voit ehkä jättää auttamatta, koska et usko että pyytäjä ymmärtää mitä tarkoitat. Voit jättää auttamatta koska et usko että tiedät paremmin kuin hän. Voit auttaa ottamatta huomioon näitä asioita, koska haluat kertoa jollekin toiselle, joka kokee samaa kuin sinä koit joskus, mikä hänen tilanteessaan voisi ehkäpä olla hyvä ratkaisu. EIkä sinulta ole kuulunut argumentteja näitä neuvojani vastaan ollenkaan. Olet yrittänyt hyökätä persoonaani vastaan, ja yrittänyt ehdä minusta jotain mitä en ole kokeilemalla kääntää kaikkia sanojani negatiivisiksi. Sille en voi mitään. En aio muuntaa tästä keskustelusta minun arviointiani, mutta vastailen silti vääriin syytöksiisi, ei tämä mitään maksa. Ja pidän juttelusta, oli se sitten syyttävää tai ei.

Kerron mistä minä lähdin, ja mitä minä tekisin enkä enempää voi. Kuten aiemmin mainitsin, parempaa ei voi tehdä kuin parhaansa, eikä voi keskittyä auttamaan niitä keitä ei vain voi, eli osaa, auttaa. Jos neuvoni eivät auta sinua, minkäs minä teen? Olenko paha ihminen? Oletko sinä minun vastuullani?

Tässä ei jaeta mitään palkintoa. Et ole menettämässä mitään vaikka minä tietäisin universumin salat. Sinun vastakkainasettelusi on minun mielestä hyödytöntä. Minulla ei edelleenkään ole sinua vastaan mitään, eikä sitä vastaan että kertoisit mikä sinua vaivaa myöskin. Täällä kukaan ei tunne sinua, ja vaikka sanoisit jotain väärää, ei kukaan syytä sinua, ja jos joku syyttelijä tänne eksyisi, voisit vain vaihtaa nimimerkkiä ja jatkaa elämääsi.

Ja toinen kysymykseni on, että sinä tiedät paremmin, ettet edes kokeile neuvojani ollenkaan? Sivuutat ne suorinkäsin? Eikö se ole ylimielisyyttä?

Skeptisyydessä ei ole mitään harmia, vaan se on aivan äinvastoin. ASiaa voi kokeilla ja olla skeptinen. Kysellä jne. Mutten tiedä mihin järkevään suuntaan yrität pyrkiä vähättelemällä minua joillain keinoin mitä ikinä keksit, etten vain tietäisi jotain asiaa? ONko se kateutta siitä, että joku tietää jotain mitä sinä et? En tiedä, kun et anna mitään takaisin. Voin vain yrittää edelleen arvailla sinun motiivejasi olla pahantahtoinen. Yleensä vain pelkkä pahantahtoisuus riittää siihen, ettei syitä siihen tarvitse etsiä. Voit olla sitä mieltä, että minun tehtävikseni kuuluu selvittää miksi sinä olet sellainen kuin sinä olet. Tai että vastuu on jonkun muun, ja jos joku ei tiedä miksi olet tuollainen on hän tyhmä eikä ansaitse sinun selityksiäsi tai seuraasi tms.

Sinulla on syysi olla tuollainen, ja voitko syyttää muita siitä etteivät he välttämättä jaksa kaivaa sinun kuoresi lävitse löytääkseen... mitä?

larethi kirjoitti:

Joku kysyy neuvoa, minä vastaan.

Neuvonantaja yleensä tietää paremmin kuin neuvon kysyjä, muuten tilanne olisi varmasti päinvastainen. Jos siis neuvoja on selvinnyt jostain ongelmasta itse, tai kokenut onnistumisia jonkun toisen kautta ja haluaa jakaa näitä muille. Miten ihmiselle, joka alkaa haukkua neuvonantajaa voi ottaa mitään neuvoja, sitä en tiedä. Eikä moni olisi enää palannut tähän sivustoon vastailemaan moisiin. Minua ei haittaa moinen.

Etkä muuten vastannut yhtään kysymykseeni jonka jätin viimeksi.

Jos itse tiedät auttavaa tietoa johonkin ongelmaan, jonka joku muu kokee mitä teet? Voit ehkä jättää auttamatta, koska et usko että pyytäjä ymmärtää mitä tarkoitat. Voit jättää auttamatta koska et usko että tiedät paremmin kuin hän. Voit auttaa ottamatta huomioon näitä asioita, koska haluat kertoa jollekin toiselle, joka kokee samaa kuin sinä koit joskus, mikä hänen tilanteessaan voisi ehkäpä olla hyvä ratkaisu. EIkä sinulta ole kuulunut argumentteja näitä neuvojani vastaan ollenkaan. Olet yrittänyt hyökätä persoonaani vastaan, ja yrittänyt ehdä minusta jotain mitä en ole kokeilemalla kääntää kaikkia sanojani negatiivisiksi. Sille en voi mitään. En aio muuntaa tästä keskustelusta minun arviointiani, mutta vastailen silti vääriin syytöksiisi, ei tämä mitään maksa. Ja pidän juttelusta, oli se sitten syyttävää tai ei.

Kerron mistä minä lähdin, ja mitä minä tekisin enkä enempää voi. Kuten aiemmin mainitsin, parempaa ei voi tehdä kuin parhaansa, eikä voi keskittyä auttamaan niitä keitä ei vain voi, eli osaa, auttaa. Jos neuvoni eivät auta sinua, minkäs minä teen? Olenko paha ihminen? Oletko sinä minun vastuullani?

Tässä ei jaeta mitään palkintoa. Et ole menettämässä mitään vaikka minä tietäisin universumin salat. Sinun vastakkainasettelusi on minun mielestä hyödytöntä. Minulla ei edelleenkään ole sinua vastaan mitään, eikä sitä vastaan että kertoisit mikä sinua vaivaa myöskin. Täällä kukaan ei tunne sinua, ja vaikka sanoisit jotain väärää, ei kukaan syytä sinua, ja jos joku syyttelijä tänne eksyisi, voisit vain vaihtaa nimimerkkiä ja jatkaa elämääsi.

Ja toinen kysymykseni on, että sinä tiedät paremmin, ettet edes kokeile neuvojani ollenkaan? Sivuutat ne suorinkäsin? Eikö se ole ylimielisyyttä?

Skeptisyydessä ei ole mitään harmia, vaan se on aivan äinvastoin. ASiaa voi kokeilla ja olla skeptinen. Kysellä jne. Mutten tiedä mihin järkevään suuntaan yrität pyrkiä vähättelemällä minua joillain keinoin mitä ikinä keksit, etten vain tietäisi jotain asiaa? ONko se kateutta siitä, että joku tietää jotain mitä sinä et? En tiedä, kun et anna mitään takaisin. Voin vain yrittää edelleen arvailla sinun motiivejasi olla pahantahtoinen. Yleensä vain pelkkä pahantahtoisuus riittää siihen, ettei syitä siihen tarvitse etsiä. Voit olla sitä mieltä, että minun tehtävikseni kuuluu selvittää miksi sinä olet sellainen kuin sinä olet. Tai että vastuu on jonkun muun, ja jos joku ei tiedä miksi olet tuollainen on hän tyhmä eikä ansaitse sinun selityksiäsi tai seuraasi tms.

Sinulla on syysi olla tuollainen, ja voitko syyttää muita siitä etteivät he välttämättä jaksa kaivaa sinun kuoresi lävitse löytääkseen... mitä?

Lue lisää

Auttaminen lähtee siitä, että asetutaan toisen ihmisen kanssa samalle tasolle ja hänen asemaansa, ei yläpuolelle ja paremmin tietävänä neuvomaan.

Oman tarinan kertominen on hyvä asia. Kun joku kertoo itsestään ja omista kokemuksistaan, niin silloin vastaanottaja voi poimia siitä viestistä itse niitä asioita, jotka puhuttelevat.

Jos taas joku luulee tietävänsä asiat ja tuntevansa elämän toisten puolesta paremmin ja asettuu neuvonantajaksi, niin ei ainakaan itseäni ihmeemmin houkutakaan alkaa silloin omia kokemuksiani jakamaan. Tuskin monia muitakaan.

Ei minulla ole henkilökohtaisesti mitään erityistä sinua vastaan. Mutta vihaan sitä ratkaisujen tuputtamista ja muka paremmin tietämistä, jota masentuneet saavat edelleen kaikkialla kohdata aivan liikaa. Se on syyllistävää ja alentavaa.

Itselläni on epäilemättä omat murheeni, joiden johdosta tätä palstaa silloin tällöin luen. Varmasti myös kuoreni, arat kohtani jne. Mutta niiden "peittely" tms. ei ole syynä kommentteihini. Ei myöskään mikään pahantahtoisuus tai kateus. Tunnen nämä aiheet ja erilaiset ratkaisumallit kyllä hyvin, ja niistä on myös omaa kokemusta. Päätän tietysti itse siitä, minkä verran sitä täällä jaan. Nyt ei valitettavasti ole aikaakaan alkaa kirjoittamaan pitempää stooria. Mutta ihan hyvä kun sinä olet kertonut omaasi, niitä kohtia on ollut mielenkiintoista lukea.

iron irony kirjoitti:

Auttaminen lähtee siitä, että asetutaan toisen ihmisen kanssa samalle tasolle ja hänen asemaansa, ei yläpuolelle ja paremmin tietävänä neuvomaan.

Oman tarinan kertominen on hyvä asia. Kun joku kertoo itsestään ja omista kokemuksistaan, niin silloin vastaanottaja voi poimia siitä viestistä itse niitä asioita, jotka puhuttelevat.

Jos taas joku luulee tietävänsä asiat ja tuntevansa elämän toisten puolesta paremmin ja asettuu neuvonantajaksi, niin ei ainakaan itseäni ihmeemmin houkutakaan alkaa silloin omia kokemuksiani jakamaan. Tuskin monia muitakaan.

Ei minulla ole henkilökohtaisesti mitään erityistä sinua vastaan. Mutta vihaan sitä ratkaisujen tuputtamista ja muka paremmin tietämistä, jota masentuneet saavat edelleen kaikkialla kohdata aivan liikaa. Se on syyllistävää ja alentavaa.

Itselläni on epäilemättä omat murheeni, joiden johdosta tätä palstaa silloin tällöin luen. Varmasti myös kuoreni, arat kohtani jne. Mutta niiden "peittely" tms. ei ole syynä kommentteihini. Ei myöskään mikään pahantahtoisuus tai kateus. Tunnen nämä aiheet ja erilaiset ratkaisumallit kyllä hyvin, ja niistä on myös omaa kokemusta. Päätän tietysti itse siitä, minkä verran sitä täällä jaan. Nyt ei valitettavasti ole aikaakaan alkaa kirjoittamaan pitempää stooria. Mutta ihan hyvä kun sinä olet kertonut omaasi, niitä kohtia on ollut mielenkiintoista lukea.

Lue lisää

Sitten sinun ratkaisusi on varmasti olla lukematta kommenttejani ja jatkaa sitä mitä sinä olit tekemässä. Jos et usko että tarvitset omatekoista muutosta elämääsi, ja että tiedät ettei sinulla ole vastuuta tai jotain osaa ongelmiisi, niin sinähän sen tiedät ainakin paremmin kuin minä.

Jos taas ohitat onneasi siksi koska ylpeys on tiellä.. No, siihen minä ainakin sorrun usein. Vastuu tästäkin on itselläsi, eikä vastuu ole minulla esittää asiaa juuri niinkuin sinä sen haluaisit ehkä kuulla, eikö niin. En voi koska en tiedä mitä sinä haluat kuulla. Enkä välttämättä antaisi sinun kuulla mitä sinä haluaisit kuulla koska se ei välttämättä auttaisi asioitasi.

Kiitos sisällissota-80, pidetään mielessä!:)

Larethi: mä kyllä olen helvetin selvästi myöntänyt masennukseni, on oikein diagnoosikin!;)
Ja minulla on paljon ihmissuhteita...Kumppania vaan en ole löytänyt. Mutta sä et ilmiselvästi tajua tästäkään asiasta yhtään mitään joten sun turhat kommentit ei vaikuta asioihin millään tasolla. Pakko tätä tunnetta on jonnekki purkaa ja tää palsta on mielestäni aika pitkälle siihen tarkoitettu. Ei toisten mollaamiseks vaan tukemiseks!

Angel of death kirjoitti:

Kiitos sisällissota-80, pidetään mielessä!:)

Larethi: mä kyllä olen helvetin selvästi myöntänyt masennukseni, on oikein diagnoosikin!;)
Ja minulla on paljon ihmissuhteita...Kumppania vaan en ole löytänyt. Mutta sä et ilmiselvästi tajua tästäkään asiasta yhtään mitään joten sun turhat kommentit ei vaikuta asioihin millään tasolla. Pakko tätä tunnetta on jonnekki purkaa ja tää palsta on mielestäni aika pitkälle siihen tarkoitettu. Ei toisten mollaamiseks vaan tukemiseks!

Lue lisää

löytäminen
eiköhän se mene nii, että ensin pitää hoitaa masennus ja sitten löytää kumppani.
Eikä niin, että ensin pitää löytää kumppani ja sitten hoituu masennus.

Tunteita on hyvä purkaa "jonnekki" ja kyllä nuo mollaamisetkin (kolikon toinen puoli) on hyvä tutkistella. Toisaalta nekin on usein jonkun heikko itsetuntoisen omaa purkua.

kumppanin kirjoitti:

löytäminen
eiköhän se mene nii, että ensin pitää hoitaa masennus ja sitten löytää kumppani.
Eikä niin, että ensin pitää löytää kumppani ja sitten hoituu masennus.

Tunteita on hyvä purkaa "jonnekki" ja kyllä nuo mollaamisetkin (kolikon toinen puoli) on hyvä tutkistella. Toisaalta nekin on usein jonkun heikko itsetuntoisen omaa purkua.

Lue lisää

Eiköhän se mene niin, että ihmisen pitää olla sekä fyysisesti että henkisesti absoluuttisen terve ja valmis, ennen kuin voi ajatella mitään parisuhtdetta tai rakkautta. Aivan ensimmäiseksi pitää hoitaa itselleen hyvinpalkattu työ ja keskimääräistä parempi sosiaalinen status, "tasokkuutta" siis. Lisäksi ehdottomasti täytyy laihduttaa läskipyllyt ja -mahat pois ja (jos olet nainen) ottaa tarvittaessa silikonit sekä muutenkin käydä kuntosalilla kasvattamassa hyvä kroppa.

Vasta sitten ihminen on kelvollinen suhteeseen ja rakastamaan.

Eli kukaan meistä ei ole koskaan valmis rakastamaan eikä tasapainoiseen parisuhteeseen. Pitäkää siis hauskaa rakkaidenne kanssa, ja olkaa armollisia myös niitä kohtaan, joita ei ole lykästänyt... sen teknoammatin hankkimisessa.

;-P

iron irony kirjoitti:

Eiköhän se mene niin, että ihmisen pitää olla sekä fyysisesti että henkisesti absoluuttisen terve ja valmis, ennen kuin voi ajatella mitään parisuhtdetta tai rakkautta. Aivan ensimmäiseksi pitää hoitaa itselleen hyvinpalkattu työ ja keskimääräistä parempi sosiaalinen status, "tasokkuutta" siis. Lisäksi ehdottomasti täytyy laihduttaa läskipyllyt ja -mahat pois ja (jos olet nainen) ottaa tarvittaessa silikonit sekä muutenkin käydä kuntosalilla kasvattamassa hyvä kroppa.

Vasta sitten ihminen on kelvollinen suhteeseen ja rakastamaan.

Eli kukaan meistä ei ole koskaan valmis rakastamaan eikä tasapainoiseen parisuhteeseen. Pitäkää siis hauskaa rakkaidenne kanssa, ja olkaa armollisia myös niitä kohtaan, joita ei ole lykästänyt... sen teknoammatin hankkimisessa.

;-P

Lue lisää

...Ja ne jotka eivät pärjää kuntosalilla, voivat aina mennä fysioterapiaan, kunnes ovat kyllin timmejä kuntosalille. Ja sitä myöten tie onneen on auki; kuntosalilta voi jokainen löytää oman hyvin treenatun rakkaan!

iron irony kirjoitti:

...Ja ne jotka eivät pärjää kuntosalilla, voivat aina mennä fysioterapiaan, kunnes ovat kyllin timmejä kuntosalille. Ja sitä myöten tie onneen on auki; kuntosalilta voi jokainen löytää oman hyvin treenatun rakkaan!

Lue lisää

tai jos ei onnistu kunto salilta löytämään seurustelu kumppania niin voi ryhtyä paha maineiseksi katu tappeliaksi!!

bodari apina kirjoitti:

tai jos ei onnistu kunto salilta löytämään seurustelu kumppania niin voi ryhtyä paha maineiseksi katu tappeliaksi!!

Ensin kannattaa kuitenkin vielä yrittää yltää yleisiin vaatimuksiin esim. steroidien avulla. Myös leikkaukset ym. toimenpiteet ovat mahdollisia fitnessin ja kilpailukyvyn kehittämiseksi; apua on saatavilla, joten ei kannata jäädä rumuuteensa ja yksinäisyyteensä kyhjöttämään!

Angel of death kirjoitti:

Kiitos sisällissota-80, pidetään mielessä!:)

Larethi: mä kyllä olen helvetin selvästi myöntänyt masennukseni, on oikein diagnoosikin!;)
Ja minulla on paljon ihmissuhteita...Kumppania vaan en ole löytänyt. Mutta sä et ilmiselvästi tajua tästäkään asiasta yhtään mitään joten sun turhat kommentit ei vaikuta asioihin millään tasolla. Pakko tätä tunnetta on jonnekki purkaa ja tää palsta on mielestäni aika pitkälle siihen tarkoitettu. Ei toisten mollaamiseks vaan tukemiseks!

Lue lisää

En uskonut ikinä saavani yhtäkään haluamaani naista itselleni. Olin liian ruma ja liian tyhmä ja liian jotain väärää enkä millään voisi tyydyttää nasita tarpeeksi jne jne jne.

Seurustelin täyden psykopaatin kanssa kosken uskonut pystyväni parempaan. Hän lopetti pillerien syömisen salaa minulta ja hankkiutui raskaaksi. Hänellä ja tyttöystävällään on nyt minun 5 vuotias poikani, poikani jota he yrittävät käyttää tuhotakseen minun elämääni jostain kumman syystä. Ehkä se on kuten harrastus heille. Ja kyllä, entisen tyttöystäväni tyttöystävä.

Jätin hänet kyllä huomatessani hänen olevan sekopää, mutta hän teeskenteli raskauden, ja keskenmenon ja syyllisti minua niistä, ja näin typeränä jäin kun en uskonut pystyväni parempaan.

TÄmän suhteen ja kaiken muun jälkeen olin neljän seinän sisässä 2 vuotta. En liikkunut mihinkään, nähnyt ketään. En jaksanut enää, elämä oli paskaa ja minä en ollut paha ihminen, en ollut tehnyt pahaa kellekään ja aina ajattelin parasta. Silti minua syytettiin narkkariudesta. Isäni piti huolen etten edes pääsyt areijaan soittelemalla "huolestuneita" puheluita ihmisille (hän on lääkäri, joten hänellä on valtaa) huumeidenkäytöäöstäni jota ei ollut. En käytä enkä ole käyttänyt huumeita, jos ei lasketa lääkärin määräämiä typeriä masennuspilereitä joita joskus myöhemmin söin.

Tämän kahden vuoden aikana kävin monta kertaa läpi päässäni miten voisin tappaa itseni niin, ettei minun tarvitsisi olla vaivaksi muille, ja niin etten tuntisi kipua. Monta kertaa olin aivan valmis sen tekemään ja jostain syystä se jäi aina tekemättä. Ehkä tervettä pelkuruutta joka minut pelasti.

Kahden vuoden jälkeen sain jostain idean aloittaa koulun jälleen. Olin taistellut jokaisen minua sauttavan ihmisen pois elämästäni ja jäänyt yksin, mutta lopulta huomasin ettei yksin oleminen ollutkaan niin pahaa. Se oli juuri se mitä tarvitsin. Aloitin syömään terveellisesti, siivoamaan aivan kammottavassa kunnossa olevaa asuntoani ja pitämään sitä siistinä. Lihoin terveisiin mittoihin hiljakseen sen jälkeen.

Koulussa tapasin tytön, joka oli kuin unelma, ja joka pisti heti silmään kun hän käveli luokkaan. En tulisi ikinä saamaan häntä itselleni, joten en edes katsonut hänen kasvojaan. Luovutin jo ennen kuin mikään alkoi.

Hän jäi ilman paria paritehtävässä, ja nauroi asialle. Siitä hetkestä tajusin, että hän oli sen arvoinen että uhraisin itseni ja kokeilisin. Hän vaikutti niin ihanalta.

Istuin hänen vierensä ja puhuin tyhmiä eikä hän välittänyt paljoa. Sovimme koulun jälkeen että lomalla lukisimme yhdessä koska kumpikin oli jäljessä opiskeluist eikä oikein osattu lukea.

Näin alkoi hiljalleen suhteemme. Hän muutti asuntooni asumaan ensimmäisellä viikolla kun tapasimme. Hänen isänsä oli väkivaltainen, enkä päästänyt häntä kotiinsa. Olin herrasmies, kuten olen aina ollut, enkä lähennellyt häntä ollenkaan tänä aikana, vaan halusin auttaa. Lopulta kuitenkin aloimme pitää toisistamme ja asiat menivät eteenpäin.

Hän oli täydellinen. Hän oli nätti, nuori, mukava ja tiesin että hän ymmärtäisi elämääni paremmin kuin kukaan muu koska hän itse oli samanlainen kuin minä. Hän muistutti itseäni itsestäni silloin kuin olin hänen ikäisensä. Hän ei ollut aiemmin ollut muiden miesten kanssa joten mitään hulluja entisiä ei ollut, ja sain aloittaa ihan alusta hänen kanssaan. Kukaan ei ollut tehnyt minuun sellaista vaikutusta kuin hän ja kaikki entiset suhteeni pyyhkiytyivät pois täysin ja tunsin olevani itseni jälleen. Ymmärsin mihin olin aiemmin alistunut koska luulin että minun oli jotenkin oltava siinä jollekin jota en ajatellut edes hyvällä.

Suhteemme kestää luultavasti ikuisuuden. Nyt olemme eronneet kauan sitten, jo vuosi sitten, mutta asumme edelleen yhdessä koska olemme niin läheisiä. Hän on aina ollut täydellinen, minä taas vähemmän täydellinen. Olen pilannut suhdettamme epävarmuudella jolle en voinut mitään. Nyt voin ja olen tehnyt asioita jotka ovat vapauttanut minua paljon. Eli hyväksynyt tosiasioita.

Aikaisemmin ihan perus seksin harrastaminen oli jotain mautonta pakonomaista tekoa. Nyt se ei enää ole, ja olemme vapautuneet toistemme kesken kaikennäköisitä kahleista.

Pointtini täsä kaikessa on, etten olisi saanut tätä ihmistä elämäni jos en oilisi häntä auttanut pois kuopastaan. Ja vielä tärkeämpi syy tähän kaikkeen oli se, että tein asioille jotain, enkä odottanut että hän kyllä tulee puhumaan minulle tai että masentuilin kotona enkä tehnyt mitään edistääkseni omaa elämääni. Ja olin sekä pysyin itsenäni, tuskin kukaan on kyyninen rasituksen huipentuma syntyessään. Ja siihen minä kaiken perustin. Pysyin samana itsenäni ja kasvoin aikuiseksi ilman tekosyitä ja selityksiä, vaikka niitä matkanvarrelle mahtuu tarpeeksi.

Nänäkin hetket ovat vain pieniä osia elämääni, mutta kun joku sanoo etten tiedä mitä masennus on ja tällätavalla sivuuttaa auttavia asioita, ei se ole järin fiksua. Vaan se on samaa selittelyä, ja odottelua että joku pääsisi omatekoisen haarniskan ohi, ja jos kukaan ei sitä tee silloin maailma on tyhmä.

larethi kirjoitti:

En uskonut ikinä saavani yhtäkään haluamaani naista itselleni. Olin liian ruma ja liian tyhmä ja liian jotain väärää enkä millään voisi tyydyttää nasita tarpeeksi jne jne jne.

Seurustelin täyden psykopaatin kanssa kosken uskonut pystyväni parempaan. Hän lopetti pillerien syömisen salaa minulta ja hankkiutui raskaaksi. Hänellä ja tyttöystävällään on nyt minun 5 vuotias poikani, poikani jota he yrittävät käyttää tuhotakseen minun elämääni jostain kumman syystä. Ehkä se on kuten harrastus heille. Ja kyllä, entisen tyttöystäväni tyttöystävä.

Jätin hänet kyllä huomatessani hänen olevan sekopää, mutta hän teeskenteli raskauden, ja keskenmenon ja syyllisti minua niistä, ja näin typeränä jäin kun en uskonut pystyväni parempaan.

TÄmän suhteen ja kaiken muun jälkeen olin neljän seinän sisässä 2 vuotta. En liikkunut mihinkään, nähnyt ketään. En jaksanut enää, elämä oli paskaa ja minä en ollut paha ihminen, en ollut tehnyt pahaa kellekään ja aina ajattelin parasta. Silti minua syytettiin narkkariudesta. Isäni piti huolen etten edes pääsyt areijaan soittelemalla "huolestuneita" puheluita ihmisille (hän on lääkäri, joten hänellä on valtaa) huumeidenkäytöäöstäni jota ei ollut. En käytä enkä ole käyttänyt huumeita, jos ei lasketa lääkärin määräämiä typeriä masennuspilereitä joita joskus myöhemmin söin.

Tämän kahden vuoden aikana kävin monta kertaa läpi päässäni miten voisin tappaa itseni niin, ettei minun tarvitsisi olla vaivaksi muille, ja niin etten tuntisi kipua. Monta kertaa olin aivan valmis sen tekemään ja jostain syystä se jäi aina tekemättä. Ehkä tervettä pelkuruutta joka minut pelasti.

Kahden vuoden jälkeen sain jostain idean aloittaa koulun jälleen. Olin taistellut jokaisen minua sauttavan ihmisen pois elämästäni ja jäänyt yksin, mutta lopulta huomasin ettei yksin oleminen ollutkaan niin pahaa. Se oli juuri se mitä tarvitsin. Aloitin syömään terveellisesti, siivoamaan aivan kammottavassa kunnossa olevaa asuntoani ja pitämään sitä siistinä. Lihoin terveisiin mittoihin hiljakseen sen jälkeen.

Koulussa tapasin tytön, joka oli kuin unelma, ja joka pisti heti silmään kun hän käveli luokkaan. En tulisi ikinä saamaan häntä itselleni, joten en edes katsonut hänen kasvojaan. Luovutin jo ennen kuin mikään alkoi.

Hän jäi ilman paria paritehtävässä, ja nauroi asialle. Siitä hetkestä tajusin, että hän oli sen arvoinen että uhraisin itseni ja kokeilisin. Hän vaikutti niin ihanalta.

Istuin hänen vierensä ja puhuin tyhmiä eikä hän välittänyt paljoa. Sovimme koulun jälkeen että lomalla lukisimme yhdessä koska kumpikin oli jäljessä opiskeluist eikä oikein osattu lukea.

Näin alkoi hiljalleen suhteemme. Hän muutti asuntooni asumaan ensimmäisellä viikolla kun tapasimme. Hänen isänsä oli väkivaltainen, enkä päästänyt häntä kotiinsa. Olin herrasmies, kuten olen aina ollut, enkä lähennellyt häntä ollenkaan tänä aikana, vaan halusin auttaa. Lopulta kuitenkin aloimme pitää toisistamme ja asiat menivät eteenpäin.

Hän oli täydellinen. Hän oli nätti, nuori, mukava ja tiesin että hän ymmärtäisi elämääni paremmin kuin kukaan muu koska hän itse oli samanlainen kuin minä. Hän muistutti itseäni itsestäni silloin kuin olin hänen ikäisensä. Hän ei ollut aiemmin ollut muiden miesten kanssa joten mitään hulluja entisiä ei ollut, ja sain aloittaa ihan alusta hänen kanssaan. Kukaan ei ollut tehnyt minuun sellaista vaikutusta kuin hän ja kaikki entiset suhteeni pyyhkiytyivät pois täysin ja tunsin olevani itseni jälleen. Ymmärsin mihin olin aiemmin alistunut koska luulin että minun oli jotenkin oltava siinä jollekin jota en ajatellut edes hyvällä.

Suhteemme kestää luultavasti ikuisuuden. Nyt olemme eronneet kauan sitten, jo vuosi sitten, mutta asumme edelleen yhdessä koska olemme niin läheisiä. Hän on aina ollut täydellinen, minä taas vähemmän täydellinen. Olen pilannut suhdettamme epävarmuudella jolle en voinut mitään. Nyt voin ja olen tehnyt asioita jotka ovat vapauttanut minua paljon. Eli hyväksynyt tosiasioita.

Aikaisemmin ihan perus seksin harrastaminen oli jotain mautonta pakonomaista tekoa. Nyt se ei enää ole, ja olemme vapautuneet toistemme kesken kaikennäköisitä kahleista.

Pointtini täsä kaikessa on, etten olisi saanut tätä ihmistä elämäni jos en oilisi häntä auttanut pois kuopastaan. Ja vielä tärkeämpi syy tähän kaikkeen oli se, että tein asioille jotain, enkä odottanut että hän kyllä tulee puhumaan minulle tai että masentuilin kotona enkä tehnyt mitään edistääkseni omaa elämääni. Ja olin sekä pysyin itsenäni, tuskin kukaan on kyyninen rasituksen huipentuma syntyessään. Ja siihen minä kaiken perustin. Pysyin samana itsenäni ja kasvoin aikuiseksi ilman tekosyitä ja selityksiä, vaikka niitä matkanvarrelle mahtuu tarpeeksi.

Nänäkin hetket ovat vain pieniä osia elämääni, mutta kun joku sanoo etten tiedä mitä masennus on ja tällätavalla sivuuttaa auttavia asioita, ei se ole järin fiksua. Vaan se on samaa selittelyä, ja odottelua että joku pääsisi omatekoisen haarniskan ohi, ja jos kukaan ei sitä tee silloin maailma on tyhmä.

Lue lisää

"kun joku sanoo etten tiedä mitä masennus on ja tällätavalla sivuuttaa auttavia asioita, ei se ole järin fiksua. Vaan se on samaa selittelyä, ja odottelua että joku pääsisi omatekoisen haarniskan ohi, ja jos kukaan ei sitä tee silloin maailma on tyhmä."

Kun annat itse omalla ulosannillasi ymmärtää, ettet tiedä mitä masennus on (määrittelemällä sen valinnaksi, joka on ihmisen oma syy), niin vika on vain itsessäsi. On naurettavaa, että syyttelet siitä toisten luonteita, joista et todellisuudesta edes tiedä yhtään mitään. En tiedä, mikä oma ongelmasi tarkkaan ottaen on, mutta tuolla tavalla se ei ainakaan tule ratkeamaan.

Vakava masentuminen kirjoitti:

"kun joku sanoo etten tiedä mitä masennus on ja tällätavalla sivuuttaa auttavia asioita, ei se ole järin fiksua. Vaan se on samaa selittelyä, ja odottelua että joku pääsisi omatekoisen haarniskan ohi, ja jos kukaan ei sitä tee silloin maailma on tyhmä."

Kun annat itse omalla ulosannillasi ymmärtää, ettet tiedä mitä masennus on (määrittelemällä sen valinnaksi, joka on ihmisen oma syy), niin vika on vain itsessäsi. On naurettavaa, että syyttelet siitä toisten luonteita, joista et todellisuudesta edes tiedä yhtään mitään. En tiedä, mikä oma ongelmasi tarkkaan ottaen on, mutta tuolla tavalla se ei ainakaan tule ratkeamaan.

Lue lisää

Muttakun en ole edelleenkään sanonut mitään näitä syytöksiä. Lue paremmin.

Sanoin, ettei itselleen voi mitään muutakun itsensä. Se tarkoittaa sitä, ettei kukaan voi saada elämääsi paremmaksi kuin sinä itse, oli se sitten mahdollista tai ei. Ja asenteella on väliä. Se että ajattelet sen olevan mahdotonta tekee siitä mahdotonta, etkä tule saamaan tietää voisiko elämällesi tehdä mitään.

Ulos antini on aika yksinkertainen.

Jos et tee mitään, et saa mitään. Jos tämä ei käy, niin ehkä siinä se ongelma piilee. EIkä kukaan ole vieläkään vastannut kysymykseeni, mitä te sitten odotatte?

larethi kirjoitti:

Muttakun en ole edelleenkään sanonut mitään näitä syytöksiä. Lue paremmin.

Sanoin, ettei itselleen voi mitään muutakun itsensä. Se tarkoittaa sitä, ettei kukaan voi saada elämääsi paremmaksi kuin sinä itse, oli se sitten mahdollista tai ei. Ja asenteella on väliä. Se että ajattelet sen olevan mahdotonta tekee siitä mahdotonta, etkä tule saamaan tietää voisiko elämällesi tehdä mitään.

Ulos antini on aika yksinkertainen.

Jos et tee mitään, et saa mitään. Jos tämä ei käy, niin ehkä siinä se ongelma piilee. EIkä kukaan ole vieläkään vastannut kysymykseeni, mitä te sitten odotatte?

Lue lisää

Hyvä Larethi, oletko ajatellut ryhtyä terapeutiksi, sinulla olisi siihen ainesta.

En ole voinut välttää kiusausta vääntää aloittajan ekan viestin ekoja lauseita hieman selkeämmiksi:
"Mä en ilmeisesti kelpaa itselleni. Valitsen aina miehiä, jotka hylkäävät minut, joka v-n kerta."
Jälleen siis henkilön itsensä omat arvot, arvostukset, valinnat ja toimintatavat ennalta sanelevat tulevat tapahtumat.
Aloittajalle olisin ajatellut "hoidoksi" selibaattia niin pitkäksi aikaa, että on balanssissa itsensä kanssa. Siis mitäpä jos tällä kertaa arvostaisit omaa ruumistasi ja psyykeäsi riittävästi, niin että hyväksyt mieheltä hellyyden, empatian, juuri ne asiat joita olet kaivannut, mutta ymmärrät olla ryntäämättä seksiin ennen kuin mies on osoittautunut henkisten ja tunne-elämää koskevien tarpeidesi mukaiseksi. Siis ei sukupuolista kanssakäymistä miesystävän kanssa esim. ensimmäiseen neljään viikkoon. Oletko kokeillut?

xym kirjoitti:

Hyvä Larethi, oletko ajatellut ryhtyä terapeutiksi, sinulla olisi siihen ainesta.

En ole voinut välttää kiusausta vääntää aloittajan ekan viestin ekoja lauseita hieman selkeämmiksi:
"Mä en ilmeisesti kelpaa itselleni. Valitsen aina miehiä, jotka hylkäävät minut, joka v-n kerta."
Jälleen siis henkilön itsensä omat arvot, arvostukset, valinnat ja toimintatavat ennalta sanelevat tulevat tapahtumat.
Aloittajalle olisin ajatellut "hoidoksi" selibaattia niin pitkäksi aikaa, että on balanssissa itsensä kanssa. Siis mitäpä jos tällä kertaa arvostaisit omaa ruumistasi ja psyykeäsi riittävästi, niin että hyväksyt mieheltä hellyyden, empatian, juuri ne asiat joita olet kaivannut, mutta ymmärrät olla ryntäämättä seksiin ennen kuin mies on osoittautunut henkisten ja tunne-elämää koskevien tarpeidesi mukaiseksi. Siis ei sukupuolista kanssakäymistä miesystävän kanssa esim. ensimmäiseen neljään viikkoon. Oletko kokeillut?

Lue lisää

No olipa todella mukava, kun aloit väännellä aloittajan sanoja ja esität "selibaattia niin pitkäksi aikaa, että on balanssissa itsensä kanssa". Et sitten yhtään fiksummin ja ystävällisemmin voi sinäkään "apuasi" esittää? Nämä asiat eivät oikeasti korjaannu sillä, että joku ulkopuolinen antaa neuvon "oikeasta suhtautumistavasta" ja ratkaisun, joka omaksutaan tuosta noin vaan. Vai voisikohan esim. hyväksikäytetty itse päättää, ettei ole koskaan tullut hyväksikäytetyksi, niin sitten ei olisi mitään ongelmia? Kun kerran neuvojallakaan ei ole?

Ajatukset itsen arvostamisesta, asennoitumistapojen muutoksesta ovat tietty ihan hyviä, mutta voisi vähän miettiä, miten nekin jollekulle toiselle esittää. Jotkut eivät vain ilmeisesti kykene tuohon.

empatiakykyä? kirjoitti:

No olipa todella mukava, kun aloit väännellä aloittajan sanoja ja esität "selibaattia niin pitkäksi aikaa, että on balanssissa itsensä kanssa". Et sitten yhtään fiksummin ja ystävällisemmin voi sinäkään "apuasi" esittää? Nämä asiat eivät oikeasti korjaannu sillä, että joku ulkopuolinen antaa neuvon "oikeasta suhtautumistavasta" ja ratkaisun, joka omaksutaan tuosta noin vaan. Vai voisikohan esim. hyväksikäytetty itse päättää, ettei ole koskaan tullut hyväksikäytetyksi, niin sitten ei olisi mitään ongelmia? Kun kerran neuvojallakaan ei ole?

Ajatukset itsen arvostamisesta, asennoitumistapojen muutoksesta ovat tietty ihan hyviä, mutta voisi vähän miettiä, miten nekin jollekulle toiselle esittää. Jotkut eivät vain ilmeisesti kykene tuohon.

Lue lisää

Nim. empatiakykyä? Olepa hyvä, estradi on sinun, kerro Angel of Deathille ne oikeat sanat, jotka auttavat häntä toipumaan.
Mitä tarkoitat sillä, että hyväksikäytetty voi itse päättää, ettei ole koskaan tullut hyväksikäytetyksi?
Käsittääkseni tämä sananmukaisena toimintana on lähinnä tervettä toipumista estävä defenssi?

empatiakykyä? kirjoitti:

No olipa todella mukava, kun aloit väännellä aloittajan sanoja ja esität "selibaattia niin pitkäksi aikaa, että on balanssissa itsensä kanssa". Et sitten yhtään fiksummin ja ystävällisemmin voi sinäkään "apuasi" esittää? Nämä asiat eivät oikeasti korjaannu sillä, että joku ulkopuolinen antaa neuvon "oikeasta suhtautumistavasta" ja ratkaisun, joka omaksutaan tuosta noin vaan. Vai voisikohan esim. hyväksikäytetty itse päättää, ettei ole koskaan tullut hyväksikäytetyksi, niin sitten ei olisi mitään ongelmia? Kun kerran neuvojallakaan ei ole?

Ajatukset itsen arvostamisesta, asennoitumistapojen muutoksesta ovat tietty ihan hyviä, mutta voisi vähän miettiä, miten nekin jollekulle toiselle esittää. Jotkut eivät vain ilmeisesti kykene tuohon.

Lue lisää

Punainen talo on punainen talo katsoi sitä pimeällä tai eri suunnista.

Tällä tietenkin tarkoitan sitä, että jos ongelma on punaiset talot, täytyy miettiä mitä asialle voisi tehdä itse, eikä odottaa että punainen talo siirtyy muualle koska se on siinä ja pysyy. Joko elä sen kanssa tai et elä, se on ensimmäinen päätös. Kun on tarpeeksi monta kertaa huomannut että punainen talo on jatkuvasti haitan aiheuttaja, voi päättää että ei voi elää tämän kyseisen talon kanssa yhteiseloa.

Ja tällä tietenkin tarkoitan sitä, että jos joku asia vaivaa sinua on sille luultavasti tehtävä jotain. Oli se sitten talon punaisuuden ylitsepääsemistä, punaisten talojen välttämistä. Punaisen päälle maalaaminen tarkoittaa vain sitä, että se on edelleen punainen talo, joka on maalattu siniseksi.

Nyt lähti kyllä vähän käsistä. Ainakin lähestymistapani oli erilainen..

Tässä sama minun yksinkertaistaneena:

Sinua hyväksi käytetään. Sinulle ei ole tiedossa pelastajaa, eikä muutakaan ihmettä taida olla tapahtumassa.

Joten miksi ei selvittäisi mikä siinä on syynä että olet edelleen hyväksikäytetty etkä halua sen enää tapahtuvan?

Joillekin vain riittää, että joku sanoo heille ettei ole hyväksikäyttäjän arvoinen ja voi lähteä vapaasti ilman henkisiä kahleita joita itselleen on antanut rakentua. Joillekin ei. Sanon näitä että ehkä sitten sinä tai joku muu voi alkaa itse, miettiä mikä heidän elämässään on oikein vikana ja miksi heitä kohdellaan huonosti tai miksi heitä on kohdeltu huonosti.

Esimerkiksi tämän neidon hyväksikäyttöongelmaan ei oikein voi sanoa mitään, koska en häntä tunne tai tiedä miten hänen päänsä tarkalleen toimii. Se ei kuitenkaan estä yrittämästä tätä selvittää.

Sen verran voin yrittää, että jos jotain ihmistä vapaaehtoisesti käytetään hyväksi uudelleen ja uudelleen, eli toisin sanoin lyö päätään seinään uudelleen ja uudelleen, tekee hän luultavasti jotain väärin. ja tämän selvittäminen on erittäin tärkeää. Ilman sitä tietoa ei elämä taida parantua, varsinkaan itsekseen.

Nyt voimme alkaa puhua ansaitsemisesta, ja syistä ja syyttömistä. Se ei kuitenkaan hyödytä tätä asiaa ollenkaan, vaikka ehkä joku voisi niin luulla. Ansaitseeko kukaan sairasta kohtelua? En minä tiedä.. Jos syynä ei saa olla uhri, silloin syytä on pakko hakea muualta, ja jos syynä on uhrin toiminta ei syytä ikinä löydetä. Kaikki aukot pitää tutkia jos haluaa kunnollisen päätöksen. Kuka on syytön? En tiedä, sekin on monimutkainen ja mielipidevaltainen aihe.

Jos vika on siinä, että uhri menee aina samanlaisten idioottien matkaan on syy silloin uhrissa. Hyväksikäyttäjiä on aina, vaikkei se olisi oikein hyväksikäyttää. Hulluja on myös aina, ja he jotka näitä hulluja seuravat ovat yhtä hulluja kuin itse pää hullu.

Ja ajatellaan myös näin, että huonolla onnella ei ole osaa asioihin, sillä huonon onnen uudelleen tapahtuma muuttuu onnenkantamoisesta järjestelmäksi. Onnella ei enää ole asian kanssa tekemistä kun asia tapahtuu liian useaan. Tiedetään myös, että kaikki miehet eivät ole hyväksikäyttäjiä. Minä en ole ja tiedän monta muuta mistä jotka eivät ole. Naisissakin löytyy hirviöitä, aivan kuten miehissäkin, ja varmasti monta hyvää naista on olemassa. Joten sekään ei käy syyksi, ja se syy miksi selitys siitä että kaikki miehet ovat sikoja ei käy syyksi on, että se ei ole totta, eikä näin poista ongelmaa.

Eli, vika voisi siis olla luultavasti tässä uhrissa ja siinä mitä hän haluaa, tekee, ajattelee, ja miten hän toimii. Tästä en tiedä koska en ole häntä nähnyt tai yrittänyt iskeä. Luultavastikaan.

larethi kirjoitti:

Punainen talo on punainen talo katsoi sitä pimeällä tai eri suunnista.

Tällä tietenkin tarkoitan sitä, että jos ongelma on punaiset talot, täytyy miettiä mitä asialle voisi tehdä itse, eikä odottaa että punainen talo siirtyy muualle koska se on siinä ja pysyy. Joko elä sen kanssa tai et elä, se on ensimmäinen päätös. Kun on tarpeeksi monta kertaa huomannut että punainen talo on jatkuvasti haitan aiheuttaja, voi päättää että ei voi elää tämän kyseisen talon kanssa yhteiseloa.

Ja tällä tietenkin tarkoitan sitä, että jos joku asia vaivaa sinua on sille luultavasti tehtävä jotain. Oli se sitten talon punaisuuden ylitsepääsemistä, punaisten talojen välttämistä. Punaisen päälle maalaaminen tarkoittaa vain sitä, että se on edelleen punainen talo, joka on maalattu siniseksi.

Nyt lähti kyllä vähän käsistä. Ainakin lähestymistapani oli erilainen..

Tässä sama minun yksinkertaistaneena:

Sinua hyväksi käytetään. Sinulle ei ole tiedossa pelastajaa, eikä muutakaan ihmettä taida olla tapahtumassa.

Joten miksi ei selvittäisi mikä siinä on syynä että olet edelleen hyväksikäytetty etkä halua sen enää tapahtuvan?

Joillekin vain riittää, että joku sanoo heille ettei ole hyväksikäyttäjän arvoinen ja voi lähteä vapaasti ilman henkisiä kahleita joita itselleen on antanut rakentua. Joillekin ei. Sanon näitä että ehkä sitten sinä tai joku muu voi alkaa itse, miettiä mikä heidän elämässään on oikein vikana ja miksi heitä kohdellaan huonosti tai miksi heitä on kohdeltu huonosti.

Esimerkiksi tämän neidon hyväksikäyttöongelmaan ei oikein voi sanoa mitään, koska en häntä tunne tai tiedä miten hänen päänsä tarkalleen toimii. Se ei kuitenkaan estä yrittämästä tätä selvittää.

Sen verran voin yrittää, että jos jotain ihmistä vapaaehtoisesti käytetään hyväksi uudelleen ja uudelleen, eli toisin sanoin lyö päätään seinään uudelleen ja uudelleen, tekee hän luultavasti jotain väärin. ja tämän selvittäminen on erittäin tärkeää. Ilman sitä tietoa ei elämä taida parantua, varsinkaan itsekseen.

Nyt voimme alkaa puhua ansaitsemisesta, ja syistä ja syyttömistä. Se ei kuitenkaan hyödytä tätä asiaa ollenkaan, vaikka ehkä joku voisi niin luulla. Ansaitseeko kukaan sairasta kohtelua? En minä tiedä.. Jos syynä ei saa olla uhri, silloin syytä on pakko hakea muualta, ja jos syynä on uhrin toiminta ei syytä ikinä löydetä. Kaikki aukot pitää tutkia jos haluaa kunnollisen päätöksen. Kuka on syytön? En tiedä, sekin on monimutkainen ja mielipidevaltainen aihe.

Jos vika on siinä, että uhri menee aina samanlaisten idioottien matkaan on syy silloin uhrissa. Hyväksikäyttäjiä on aina, vaikkei se olisi oikein hyväksikäyttää. Hulluja on myös aina, ja he jotka näitä hulluja seuravat ovat yhtä hulluja kuin itse pää hullu.

Ja ajatellaan myös näin, että huonolla onnella ei ole osaa asioihin, sillä huonon onnen uudelleen tapahtuma muuttuu onnenkantamoisesta järjestelmäksi. Onnella ei enää ole asian kanssa tekemistä kun asia tapahtuu liian useaan. Tiedetään myös, että kaikki miehet eivät ole hyväksikäyttäjiä. Minä en ole ja tiedän monta muuta mistä jotka eivät ole. Naisissakin löytyy hirviöitä, aivan kuten miehissäkin, ja varmasti monta hyvää naista on olemassa. Joten sekään ei käy syyksi, ja se syy miksi selitys siitä että kaikki miehet ovat sikoja ei käy syyksi on, että se ei ole totta, eikä näin poista ongelmaa.

Eli, vika voisi siis olla luultavasti tässä uhrissa ja siinä mitä hän haluaa, tekee, ajattelee, ja miten hän toimii. Tästä en tiedä koska en ole häntä nähnyt tai yrittänyt iskeä. Luultavastikaan.

Lue lisää

Nyt voidaan ajatella tätä asiaa.. strategisesti. Ongelma on. Se pitää poistaa. Ongelma on siinä miten uhri ajattelee. Tahattomasti hän houkuttuu/houkuttelee ääliöitä luokseen. Nyt aletaanko häntä syyttää tästä? Ei tietenkään. Kuka olisi niin hurja että kehtaisi potkia maassa makaavaa? En minä ainakaan, eikä kukaan muukaan järkevä ihminen.

Nyt asiaa voi alkaa selvittelemään ja hoivaamaan. Tämä uhri voi opetella/oppia tapoja joilla hän välttää joutumasta vastenmieliseen seuraan. Ja näin ollen hän on kasvanut ihmisenä ja oppinut jotain uutta jota hän voi puolestaan opettaa jollekin jos tarve vaatii.

Kun tämä kaikki on tehty ja saatu jalat maahan, voidaan lkaa miettiä miten ennalta ehkäistä tällaista käytöstä miehissä esim. Ja miksei naisissakin. Sitten kasvattaa siitä normi ja niin edespäin. Fantasiaa tämä loppu, mutta kun näin vapaalla kynällä kirjoitetaan niin miksei.

Minua on hyväksikäytetty ja se loppui kuin seinään kun puolustin omaani monen vuoden uhrina olon jälkeen. Ja vielä heikoimmalla hetkelläni tämä hyväksikäyttö loppui. Avauduin todellisena ja totuudenmukaisena heikkona maailmalle, eikä heillä näin ollut mitään suojatonta muuria mihin tähdätä aseitaan minussa. Voi olla vaikeaa ymmärrettävää tämä loppu, mutta en sitä paremmin osaa selittää. Pahoittelen tätä pitkän pitkää viestiä, mutta yritin olla selvä sanoillani. Toivottavasti jaksat lukea tämän, ja ehkä pariin kertaankin, kun on tässä aika paljon tietoa yhteen kertaan. Tässä taitaa olla kaikki mitä minä tarkoitan yhdessä viestissä.

larethi kirjoitti:

Nyt voidaan ajatella tätä asiaa.. strategisesti. Ongelma on. Se pitää poistaa. Ongelma on siinä miten uhri ajattelee. Tahattomasti hän houkuttuu/houkuttelee ääliöitä luokseen. Nyt aletaanko häntä syyttää tästä? Ei tietenkään. Kuka olisi niin hurja että kehtaisi potkia maassa makaavaa? En minä ainakaan, eikä kukaan muukaan järkevä ihminen.

Nyt asiaa voi alkaa selvittelemään ja hoivaamaan. Tämä uhri voi opetella/oppia tapoja joilla hän välttää joutumasta vastenmieliseen seuraan. Ja näin ollen hän on kasvanut ihmisenä ja oppinut jotain uutta jota hän voi puolestaan opettaa jollekin jos tarve vaatii.

Kun tämä kaikki on tehty ja saatu jalat maahan, voidaan lkaa miettiä miten ennalta ehkäistä tällaista käytöstä miehissä esim. Ja miksei naisissakin. Sitten kasvattaa siitä normi ja niin edespäin. Fantasiaa tämä loppu, mutta kun näin vapaalla kynällä kirjoitetaan niin miksei.

Minua on hyväksikäytetty ja se loppui kuin seinään kun puolustin omaani monen vuoden uhrina olon jälkeen. Ja vielä heikoimmalla hetkelläni tämä hyväksikäyttö loppui. Avauduin todellisena ja totuudenmukaisena heikkona maailmalle, eikä heillä näin ollut mitään suojatonta muuria mihin tähdätä aseitaan minussa. Voi olla vaikeaa ymmärrettävää tämä loppu, mutta en sitä paremmin osaa selittää. Pahoittelen tätä pitkän pitkää viestiä, mutta yritin olla selvä sanoillani. Toivottavasti jaksat lukea tämän, ja ehkä pariin kertaankin, kun on tässä aika paljon tietoa yhteen kertaan. Tässä taitaa olla kaikki mitä minä tarkoitan yhdessä viestissä.

Lue lisää

Ja joskus voi olla kyseessä vain yksinkertaisesti yksinäisyys. Ettei samanlaisia ihmisiä ole ympärillä kuin mitä itse on. Ja se monissa aiheuttaa jonkinmoista teeskentelyä kun yrittää pysyä pinnalla.

Ainakin minä viihdyn paremmin yksin kuin seurassa. Siinä meni hetki tajuta myöskin, ettei siinä ole mitään vikaa olla yksin. Ja seuran vastainen. Pitää olla sitä mitä on, ja se on luultavasti tärkeintä missä ikinä onkaan tekemässä mitä onkaan.

Taidan nyt olla tyhjentänyt varastoni, joten en tiedä palailenko tänne enää. Jos ei asiani toimi, niin ei se haittaa, mutta sitä voi kysyä itseltään jos kysyy neuvoja eikä sitten haluakaan niitä, vaan haluaakin vain samaa ajattelevia ihmisiä lähelleen. Empatiaa, sympatiaa ja silläkin pääsee eteenpäin. Mutta jos sitä ei löydy on silloin itse luultavasti tehtävä asioilleen jotain, koska mitään ei saa ilman että sitä hakee ja yrittää saada.

Ja kiitos Xym mukavista sanoista :)
Vaikka minulla ei niille hätäistä tarvetta olekaan, on se silti erittäin mukavaa että joku tajuaa mistä minä puhun ja ilman että tekee siitä jotain pahaa.

Hyvää jatkoa kaikille.

xym kirjoitti:

Nim. empatiakykyä? Olepa hyvä, estradi on sinun, kerro Angel of Deathille ne oikeat sanat, jotka auttavat häntä toipumaan.
Mitä tarkoitat sillä, että hyväksikäytetty voi itse päättää, ettei ole koskaan tullut hyväksikäytetyksi?
Käsittääkseni tämä sananmukaisena toimintana on lähinnä tervettä toipumista estävä defenssi?

Lue lisää

Jep,

Ulkoa tulevat neuvomiset ratkaisuihin ja valintoihin tuppaavat ohjaamaan psyykkisten traumakäyttäytymisten kohdalla lähinnä ongelmien sivuuttamiseen niiden käsittelyn sijasta. Suhtautumistapojen muutoksia yleensä kaivataan, mutta kestävän muutoksen pitäisi lähteä syvältä ja olla omaehtoista. Neuvojen seuraaminen ja toimintamallien muutoksiin keskittyminen jää helposti liian pinnalliseksi, eikä johda lopulta mihinkään. Ongelmilla voi olla pitkä historia ja ne ovat ehkä jättäneet ihmiseen syvät jäljet. Sellaiset ovat harvoin muutettavissa vain valinnoilla ja ratkaisuilla. Tarvitaan aikaa, aitoa kohtaamista, ymmärtämistä...

Samoin, hyvää jatkoa kaikille.

.. niin se liittyy yleensä jonkinlaisiin mielenterveysongelmiin.

Jos alitajuisesti hakee "huonoja suhteita", niin se ainakin freudilaisittain tarkoittaa sitä, että haluaa "rangaista itseään", ei tietoisesti mutta kuitenkin. Tai sitten kyse on siitä, että hakee sitä mikä on tuttua eli jos on vanhemmat kohdelleet psyykkisesti huonosti hakee sellaista suhdetta.

Useinhan esim. alkoholistien lapset "etsivät" puolisokseen alkoholistin.

Jokainen on tietenkin vastuussa omista tekemisistään, eikä ketään voi pakottaa elämämään parisuhteessa, eikä parisuhde ole mikään elämän pelastus. Ihminen on oikeasti todella yksin tospaikan tulleen ja varsinkin itsensä kanssa.