Mistä tuo tunne tulee uudestaan ja uudestaan? Elämän odotuksista ja niiden toteutumatta jäämisestä? Hylätyksi tulemisesta, aivan kuin olisi lelu tai tavara, jota kukaan ei halua, eikä tarvitse. Välillä on parempi olla, mutta aina tuo tunne tulee takaisin. Mikään ei kuitenkaan koskaan muutu, niin alan jo ajatella. Olen jo vakavissani alkanut suunnitella oman henkeni riistämistä. Paikka ja tekotapa on jo tiedossa, eihän tällaisten ajatusten kanssa eläminen tervettä ole, mutta ajattelin kirjoittaa niistä tänne. En toivo kuolevani, mutta en jaksa enää elääkään, ellei mikään muutu. Olen kuitenkin ajatellut, että jos sinnittelisi kevääseen asti, katsoisi sitten asioita uudestaan toukokuussa. Kesäkuussa olisi jo kesälomaakin. Pitää oikeasti rukoilla voimia, että jaksaa siihen asti, nyt tuntuu niin pahalta, että alkaa ihan itkettää :( Voimia muillekin samojen tuntojen kanssa painiville.
Halu kuolla :(
Life`sTooHardToLive
221741
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Muutama viikko sitten oli todella synkkä olo, harkitsin jo itsemurhaa... en sitten kumminkaan tehny - sitten tapasin yhtenä viikonloppuna yllättäen yhden mukavan ihmisen ja oli muutenkin ihan kohtuullisen kiva viikonloppu. En sen koommin tavannut tai yrittänytkään tavoittaa ko. vastakkaisen sukupuolen edustajaa, mutta elämä näytti taas hieman valoisammalta.
Nyt on muutama viikko kulunut ja nyt on välillä hieman yksinäinen olo, mutta harrastan joka päivä kaikenlaista ja yritän olla vähän enemmän menossa ettei vaan istu kotona pimeessä - juuri nyt ei enää tee mieli kuolla - ihan hyvä oikeastaan etten tappanu itseeni sillon kun tuntu että kaikki meni pieleen, asiat on nyt vähän selvinny jotenkin.
Ajattele sillai että: Mitä kaikkia realistisia kivoja asioita haluaisit elämältä? Haluaisitko vaikka käydä kylässä joittenkin tuttujen/sukulaisten luona? Haluaisitko vielä harrastaa jotain juttuja, lukea joitain kirjoja, katsoa joitain elokuvia, käydä jossain yms.? no mikä sua estää kokeilemasta kaikkea tällaista nyt kun ei kerran ole enää mitään menetettävää? Ainoa mahdollinen suunta on vain ylöspäin ehkäpä elämässä löytyy vielä jotain valoa...
Tai sitten voisit miettiä että tiedätkö jotain ihmisiä jotka tarvis jonkinlaista apua jossain asiassa? Jos auttaisit jotakuta jossain pienessäkin jutussa niin sitten olet tehnyt kuitenkin jotain hyvää ja voisit tuntea aiheellisestikin hieman itseluottamusta ja merkityksellisyyttä elämässäsi...
Jos tosissaan oot loman tarpeessa, niin pidä vähän sitä lomaa. Alakuloisuus ja masennus on yleisiä täälä pimeässä pohjoisessa, melkeinpä kaikilla on sellasia vaiheita joskus - myös lääkäristä voi saada apua kuten sairaslomaa/psykiatria/lääkkeitä pahimpien hetkien avuksi...
En väitä että mikään näistä pahaa oloa poistaisi mutta yritän tässä jotain kannustavaa ainakin sanoa...
Jaksamisia sinulle, koeta kestää :)
Niin ja tässä muuten yks biibi mikä ehkä voi sopia sun kokemiin tunteisiin:
http://www.youtube.com/watch?v=DShOQZIq2dE
ajatuksistasi ja hyvästä biisilinkistä. Valittevasti yksi suuri syy tähän tilaani on se, että en voi pitää lomaa. Olen liian väsynyt ja liian väsyneenä alan usein toivoa ulospääsyä, loppua kaikelle. Kuolemalla sinäänsä en tarkoita pahaa kenellekään, en edes itselleni, ainoastaan lopullista ratkaisua tähän jo käytännössä koko elämääni vaikeuttaneeseen ongelmaan: http://fi.wikipedia.org/wiki/Epävakaa_persoonallisuus
en syö "sairauteeni" edes mitään lääkkeitä, eikä diagnoosia tiedä edes nykyinen työnantajani.
http://www.youtube.com/watch?v=rkKScW1Rx0s&feature=related
Voimia muillekin, nyt pitää mennä nukkumaan. Uni helpottaa, ainakin vähän _
Muista että olet yksilö etkä mikään diagnoosi, mielenterveydellisten ominaispiirteiden määrittely jonkin lääketieteellisen termin alle ei usein ole erityisen eksaktia tiedettä... tosin samankaltaisten haasteiden kanssa elävien kokemukset ja selviytymiskeinot saattavat hyödyttää sinuakin.
Oma asiansa on tietenkin se miten työnantaja terveysongelmiisi suhtautuu, tosin sanoisin että jos oikein pahaksi tilanne menee niin hanki apua - parempi niin kuin että tappaa itsensä työnteolla jos ei kertakaikkiaan jaksa.
Ilmeisesti haluat kuitenkin ainakin toistaiseksi jatkaa kuten tähän asti, mieti kuitenkin valmiiksi suunnitelma B - eli jos alkaa tuntua liian pahalta niin sitten vaan kävelet työterveyshoitajalle/terveyskeskukseen/kotiin ja selität tilanteen että nyt on pää sekaisin ja pakko vähän rauhoittua ennenkuin tapahtuu kauheita, ja sitten vaan vaadit sairaslomaa tms. tarvittavaa apua välittämättä siitä mitä ympärillä tapahtuu tai miten muut ihmiset kuten työnantaja asiaan suhtautuvat. Tällätavoin sinulla on ainakin jonkinlainen hallinta tilanteesta.
Tietenkin teet niinkuin itse haluat, muttä tässä jotain ideoita. Voimia sinulle :)
Tee lista asioista miitä haluat. Mitkä tekis sun elämästä onnellisen. Kirjoita jokaisen perään lause millä pääsee yhden harppauksen lähemmäksi niitä. Ota asenne. Ajattelet jo kuolevas kun ei elämä tunnu hyvältä. Voit ihan surutta yrittäessä mokailla ja nolata ittes. Yritä kaikkes saadakses asioita mitä haluut. Voit aina jatkaa kuolemista jos ei onnistu. _Sulla ei oo mitään menetettävää_ Tämä toimi mulle. Hain töihin johon ei ollu valmiuksia, menin baariin ja iskin paikan komeimman miehen. Siitä rupes tulemaa energiaa. Jaksoin laihduttaa ja oon saanu kavereita. Yhtä miestä tapailen. Yksinäisyys on historiaa! Ei pidä luovuttaa ilman taistelua!!!
Mitäs sitten pitää tehdä, kun ei tiedä enää mitä elämältä haluaisi?
Haluut olla onnellinen. Sen tiedät sisällä sydämmessä millanen elämä sut onnelliseks tekis. Ihan varmasti tiedät. Keksi adjektiivejä mitä haluut olla. Mitkä asiat ja ihmiset sais niitä aikaa. Haluutko olla kotiäiti vai haluutko uran. Onnellisuus, iloisuus...
Olen miettinyt:
Joko tahtoisin olla yksin kaikessa rauhassa ilman, että kukaan tai mikään häiritsee tai sitten toisena vaihtoehtona kuoleminen. Jälkimmäinen ei tosin onnelliseksi voi tehdä, mutta jos laitetaan onnellisuus janaksi, niin nollakohta lienee parempi kuin jatkuva negatiivisella puolella oleminen.
Minä olen läsnä.
Et voi nähdä minua,
mutta olen Valo, joka ohjaa sinua.
Et voi kuulla minua,
ja puhun sinun äänelläsi.
Et voi tuntea minua,
ja vaikutan voimana käsissäsi.
Vaikka sinä et löytäisi minua,
minä en sinua jätä.
Vaikka olet epävarma uskossasi minuun-
minun uskoni sinuun ei horju.
Koska minä tunnen sinut,
koska minä rakastan sinua.
Ole rakastettu.
Minä olen läsnä.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8818315/flat
hei ensimmäisen viestin kirjoittaja, pidä meidät ajan tasalla missä mennään? VOIMIA.
ei tämä tästä miksikään muutu. Olin eilen nukkumaan mennessäni taas niin masentunut ja väsynyt elämään. Ajatukseni pyörivät elämän mielekkyyden ja kuoleman välillä päivittäin. Töissäoleminen on tietysti pakoa tästä kaikesta, siellä on pakko keskittyä työhön ja pitää ajatukset positiivisina. Viikonloput ovat vaikeaa ja yksinäistä aikaa. Haaveilen siitä, että voittaisin lotossa. Saisin uudistettua koko elämän, ostettua oman talon ja perustettua oman yrityksen. Ei tarvitsisi murehtia työn riittämisestä, eikä omasta jaksamisesta. Nyt elän kuin kuilun partaalla, mikä tahansa päivä voin tehdä päätöksen itsensä tappamisen toteuttamisesta. Tunnen itseni epäonnistuneeksi. Olisin halunnut tehdä asioita toisin, mutta minulla ei ollut siihen mahdollisuutta. Aina on ollut vaikeaa, koko elämäni ajan. Muilla minua kiusanneilla ei ole varmasti ollut mitään käsitystä siitä, mitä he ovat teoillaan minulle aiheuttaneet. Katkeria ajatuksia elämästä :( Ei tämä jauhaminen mitään hyödytä, ei minua kukaan ihminen voi auttaa, jumala on ainoa, joka siihen pystyy. Yritän säilyä hengissä, jaksaa eteenpäin. Jos jaksan toukokuun loppuun, niin sen jälkeen kaikki on taas helpompaa. Tsemppiä vaan muillekin, yritetään jaksaa eteenpäin tässä elämässä.
Minulla on taustalla samanlaisia tunteita ja sitä, että tietyt ihmiset pilasivat todella paljon elämääni kun minulla oli muutenkin rankkaa. olen kokenut epäoikeudenmukaisuutta ja kärsimystä.
Elämässä minut on sitten pitänyt se, että loppujenlopuksi en halua tuottaa kenellekkään viholliselleni sitä iloa, että tappoivat minut. Elämäni saaminen kuntoon on minun kostoni ja pidän itseäni hienona ihmisenä, hyvänä ja lahjakkaana vaikka kukaan ei minulle sitä sanoisi.
Oletko ajatellut lähteä opsikelemaan alaa jolla varmemmin töitä?
Minulle on auttanut se, että viimein olen jaksanut lähteä pitkälletielle jotta joskus olisi paremmin.
Muista sinä olet arvokas ja ok, et ansaitse sitä, että tuhoat itsesi kun maailmassa moni paskiainen vain pullistelee. Itsemurhan tekeminenkin on vaikeaa henkisesti, yritin sitä ja huomasin kuinka kalsean yksinäiseltä se tuntui. Minusta ihmisen ei tulisi tehdä itsemurhaa ellei ole riski tappaa muita tai tehdä todella pahoja asioita. muuten niinkauan kuin on elämää on toivoa...
just tässä päivässä, eilinen meni jo, et saa takaisin sitä ja huomisesta et tiedä hyvä ystävä tuntematon mitään, vielä!
Minulta vietiin vanhin poikani 3v sitten joka löytyi 3 kk:n jälkeen hukkuneena, isäni kuoli kun olin 10v jne. kaikkea pahaa on sattunut elämän tielleni, usein ajatus on käynyt, EN JAKSa enää, MUTTA, minä ajattelen että minä olen minä ja mulla on vielä kaks poikaani, taistelen heidän takiaan niin kauan kuin LUOJA aikaa antaa, en luovuta, vaikka usein tekisi mieli, ajattelen, että elän niin kauan kuin mulle on aikaa annettu, en halua tappaa itseäni, sillä käyn tämän annetun tien loppuun ...vaikka usein niin ajattelenkin....
Mikä on se suru sitten muilla jos kesken heitän elämäni, sairauksia mulla on paljon, mutta ajattelen, se kipu on kaverini, on mulla ainaskin yksi kaveri joka on aina mukanani ja seuranain, ja se on se KIPU, niin joka ei jätä mua, siksi en jätä muitakaan yksin, autan heitä kaikessa yrittäen olla iloinen ja mukana heidän ongelmissaan, vaikka eivät kaikki tiedä mun kipuiluista!
Mitäs siitä, kun vain saan auttaa muita, minä jaksan ja varsinkin kun luotan Luojaani ja kiitän joka päivästä menneestä tähän saakka, tulevasta en vielä voi kiittää!
todella kauniista ajatuksesta/runosta. Elämä on alkanut taas maistua paremmalta, pitkähkön masennusjakson jälkeen. Voimia ja tsemppiä myös muille masentuneille. Kyllä se elämä taas voittaa jossain vaiheessa. Valo voittaa aina pimeyden.
Hei!
Älä yksin noita ajatuksia päässä pyöritä. Varaa ammattilaiselle terapeutille aika tai sitten pyydät seurakunnalta sielunhoitoapua. Jälkimmäinen on ilmaista. Olet liian arvokas kuollaksesi nuorena.
Yksinäisyydestä johtuvaa masennusta - hae apua siis! Uskon että seurakunnasta voisit saada parempaa apua, mutta jos olet ennakkoluuloinen seurakuntaa kohtaan niin menet ammattilaiselle puhumaan vaikka kerran viikossa. Tai hanki joku vertaisryhmä jne. Jumalahan rakastaa meitä kaikkia - myös yksinäisiä! Hänen rakkaus parantaa hylkäämiskokemukset ja arvottomuuden . Kannattaa kokeilla : )
Siunattua jatkoa elämääsi .
T: vuosi sitten viimein uskon löytänyt terapiat läpikäynyt
Millainen olet sitten ihmisenä noin muuten? Olisiko yhdenkin hyvän kaverin löytyminen elämäsi kohokohta? Minkä kaiken muun pitäisi muuttua? Sulla on ainakin töitä ja parjäilet omillasi suht hyvin.
Itse olen joskus tuota samaa asiaa miettinyt yksinäni kun ei ole työtä ei tyttöystävää/puolisoa eikä lapsi eikä oikein ketään kavereitakaan ketkä välittäisivät tuntuu välillä että olen erittäin hyljeksitty tässä yhteiskunnassa tuntuu että pelkkää paskaa tulee niskaan enemmän tai vähemmän. Myös se tressaa kun alkaa 30v tulemaan täyteen enkä ole mitään saanut aikaan ei ole työtä eikä tyttöystävää tai lapsia on tullut silloin tällöin myös mietittyä itsarin tekemistäkin. Tuntuu että on täysi nolla tälle yhteiskunnalle kun ei ole työtä eikä tyttöystävää varmaan juurikin siitä syystä kun on työtön tämä yhteiskunta on täysin mätä vähempi osaisi sorsitaan ja syrjitään sen minkä keretään
Jumala on väärä ratkaisu.
jos haluaa ylläpitää masennusta, eikä halua päästä siitä irti.
Hihhuli on vain hiljaa ja vie stunsa mukanaan.
Valheilla parannettu masennus ei ole aitoa paranemista vaan yhden ongelma peittämistä toisella.
satunsa*
Sama ongelma minulla. Tekotapa ja paikka on aika selvät. Mutta odotan vielä enintään 5 vuotta. Jos sitten ei ole mitään positiivista tapahtunut niin tapan itseni.