Èli minun pitäisi päättää menenkö ryhmäterapiaan. Siellä läsnäolopakko ja jos haluaa lopettaa kesken niin joutuu vielä keskustelemaan ryhmän kanssa 2kk. Kaikkiaan ryhmä kestäisi yli 3v.
Epäilyttää, minulla kokemusta kuulumattomuudesta ryhmään. mm kiusaamista.
Lisäksi psykologi tuntee äitini. Olemme siitä keskustelleet mutta sanoin ettei se haittaisi. En olekaan varma. Lisäksi hän on aika etäinen, ei paljoa kysele, on vain hiljaa. MInun pitäisi asioista koko ajan kertoa. Tietenkin ryhmässä tilanne toimii eri tavalla, mutta nämä kokemukset nyt yksin hänen kanssaan.
Jos tämä menee mönkään niin en tiedä mitä sitten? kelan tukea olen hakemassa juuri tälle terapialle.
Sitten auttaako ongelmiin muualla elämässä? Koska suurin ongelma on parisuhde ja työelämän ongelmat. Parisuhteessa miehen kanssa ollaan aika etäisiä ja tulee ristiriitoja lasten kasvatuksessa. En siedä hänen kosketustaan jne..
Työelämässä taas en voi olla avoin vaan olen aika kylmä ja etäinen, en päästä ihmisiä lähelleni vaikka ystävällinen olenkin. Tarve miellyttää koko ajan. En tiedä miten saisin nämä ratkaistua, kun tuntuu että koko elämä on mullinmallin. Koko jaksaminen on välillä todella raskasta.
Epäilyttää, minulla kokemusta kuulumattomuudesta ryhmään. mm kiusaamista.
Lisäksi psykologi tuntee äitini. Olemme siitä keskustelleet mutta sanoin ettei se haittaisi. En olekaan varma. Lisäksi hän on aika etäinen, ei paljoa kysele, on vain hiljaa. MInun pitäisi asioista koko ajan kertoa. Tietenkin ryhmässä tilanne toimii eri tavalla, mutta nämä kokemukset nyt yksin hänen kanssaan.
Jos tämä menee mönkään niin en tiedä mitä sitten? kelan tukea olen hakemassa juuri tälle terapialle.
Sitten auttaako ongelmiin muualla elämässä? Koska suurin ongelma on parisuhde ja työelämän ongelmat. Parisuhteessa miehen kanssa ollaan aika etäisiä ja tulee ristiriitoja lasten kasvatuksessa. En siedä hänen kosketustaan jne..
Työelämässä taas en voi olla avoin vaan olen aika kylmä ja etäinen, en päästä ihmisiä lähelleni vaikka ystävällinen olenkin. Tarve miellyttää koko ajan. En tiedä miten saisin nämä ratkaistua, kun tuntuu että koko elämä on mullinmallin. Koko jaksaminen on välillä todella raskasta.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minä olen käynyt mielenterveystoimiston terapiassa useamman kerran,välillä pitempiäkin taukoja on ollut,mutta nyt taas aloittanut,koska masennus on pahentunut.Noista ryhmäterapioista minulla ei ole kokemusta,mutta kyllä minä jo pelkästään keskustelusta oman terapeuttini kanassa olen saanut apua jonkin verran....tosin minulla on terapeutti vaihtunut kaikkiaan10 v.aikana 3 kertaa,se tuo alkuun tietenkin hankaluuksia,mutta hyvä "suhde" on kaikkien kanssa kehittynyt.Minulla myös parisuhde takertelee aika ajoin pahemminkin,olenkin ehdottanut miehelleni parisuhdeterapiaa,mutta ei kuulemma ole aihetta....monesti olen miettinyt,olisko välillä paikallaan miehenkin käydä keskustelemassa ammattiauttajalla,jospa ne ongelmat alkais parisuhteessa helpottua,mutta ilmeisesti miehille siihen apuun hakemiseen on kynnys niin korkea,ettei ne voi alistua moiseen.Tulikin mieleeni että oletko itse ehdottanut miehellesi parisuhdeterapiaa tai jotain vastaavaa?
Pariterapiasta keskusteltu ja olemme jonottamassa perheneuvolaan. Alussa mies sanoi, että ei mene ja sitten laitoin ehdoksi joko eron tai sinne menon niin lupasi tulla tosin voi olla että mieli muuttuu vielä. Meillä ollut ongelmia aina, luottamuspulaa molemminpuolin ja lupausten rikkomista. Miehellä myös kova temperamentti.
Olen nytkin ihan rikki kun tuli kinaa aamulla kun herötin miehen lapsia tarhaan viemistä varten. Haluaisin aamusta kivan tapahtuman jossa kaikki on iloisia ja kaikki osallistuu, mutta mies oli kuin äkäinen ampiainen ja sanoi, että niin kauan kun minä kotona niin hän ei voi tehdä mitään lapsille kun tottelevat kuulemma vaan minua ja minä hänen auktoriteettiaan vähennän. Tämä on aina riidan aihe. myös hän tekee minulle ja tuntuu etttä koko ajan jonkinlainen kilpailu. Välillä lapset tottelevat vain minua ja välillä taas miestä. Hankalaa ja energiaa kuluttavaa riidellä.
Mikset voi vaan hyväksyä itseäsi sellaisena kuin olet? Riittää, että olet työpaikalla ystävällinen. Kaikki eivät ole ylisosiaalisia.
Miestä kannattaa vaihtaa. Yksinkin voi olla parempi.
Minusta sinulla on ongelmana vain se, että haluaisit väkisin jatkaa huonoa parisuhdetta ja työpaikalla et hyväksy itseäsi sellaisena kuin olet. Eihän tuohon terapiaa tarvitse. Tosiasioiden tunnustamista ja hyväksymistä. Sen osaa jokainen ilman huuhaa-terapioitakin.
Niin, meillä valmistunut omakotitalo johon isäni teki 90% kaikesta, mies haluasi enempi rakentaa kuin minä. Minulle olisi käynyt rivari, miehelle ei, oltiin ostamassakin mutta mies kiukutteli ja vetäydyin, ei pysty tekemään päätöksiä vaan vierittää muille sama homma minullakin, että kysyn muiden mielipidettä. Eli meitä yhdistää molempia epävarmuus, epävarmuus lasten tulevaisuudesta ja omasta ja se estää eroamasta ja pitää huonossa suhteessa missä ei kunnon aitoa rakkautta vaan enempi vain toisen hyväksikäyttöä omiin tarkoituksiin. Molemmat pelkää yksin oloa, jos on kokonaan yksin ainakin minä. Mieskään ei ole lähtenyt ja jättänyt vaikka olen monta kertaa pettänyt, viimeksi rukoili ja sanoi muuttuvansa itse ja sitä en ole nähnyt. Myös hänellä joku naisystävä, jota tosin ei ole omien sanojen mukaan koskaan nähnyt ja uskonkin.
Edelleenkin kaipaisin kertomuksia onko terapia auttanut?
Minulla oli 1 tai 2 tuntia kestävä kognitiivinen terapia / viikko melkein kaksi vuotta ja pääsin jaloilleni!!
Olen yksi jolle on ollut apua... Perustelu:
Oma- asenne ratkaisee enemmän kuin millainen terapeutti on!
Olin just parisuhteesta lähtenyt omille teilleni ja lopen uupunut kaiken elämän traumojen ja terveyden ontuessa -> sairastelujen seurauksena..
Sain KELAn tukemaan yksityistä terapiaani aikoinaan lapsen kuoleman jälkeisen trauman hoitoon, mutta tähän päälle tuli lopulta myös avioero, taloudelliset vaikeudet ym..!
Olen tressiherkkä ja sairastun kovan paineen alla aina. Aivoinfarkti viimeisin läpikäytävä koettelemus.
Olin päättänyt etten miesten kanssa ala millekään!! KELAlla oli antaa lista ko. terapian hallitsemista terapeuteista joille KELA tuen myöntää.
Listalla oli sekä miehiä että naisia. Soitin kaikki naiset läpi!! Kuka mistäkin syystä oli estynyt auttamaan minua. Sain jopa kuulla etten olisi autettavissa!!?
Otin asenteen että, saan apua sitten mieheltä! 1. soitto poiki "koe" käynnin jonka pohjalta pääsin käytännössä kokemaan tuntumaa. Olin valmis aloittamaan, syntyi hoitosuhde josta en osannut uneksia!! Itsemurhan suunnittelut jäivät, syömishäiriöt poistuivat kuviosta ja itsetunto nousi kohisten! Aloin tuntea ajoittain jopa elämisen onnellisuutta vaikka joku sivullinen oli näkemätön yhtään syytä miksi hymyilin ja hyräilin kulkiessani.
Lääkkeitä siis kemikaaleja en suostunut käyttämään!! Tämä on oma mielipiteeni enkä kiellä muita ottamasta. Minä olen aiemmin syönyt niitä kun muuta ei ollut, mutta nyt minulla OLI!!
Sain asettaa päätavoitteen itse, välietapit suunnitella itse ja niihin pääsemiseksi terapeutti tuki matkantekoa (kompurointiani) koko suhteen ajan. Sain jopa ammattitutkinnon suoritettua
tuona aikana. Olen aina ennen ollut keskivertoa heikompi opiskelija ja pidän terapian ansiona myös sitä että K3 päästötodistus on todellisuutta!! (arvostelu 1-3) joten vastaukseni omasta puolestani ; KYLLÄ!
Kyseessä siis olisi psykodynaaminen ryhmäterapia ja olen täältä lukenut, että ryhmäterapia ei välttämättä olisi kaikista parhain. Siinä ei keskitytä vain sinuun.
Itse ajauduin vaikean parisuhdetilanteen takia terapeutille (olin palavasti ihastunut) ja ero tuntui ylipääsemättömältä ja lisäksi tuntui että olin pistänyt pääni sellaiseen missä olin liian epävarma ja mies ei ollut yhtä kiinnostunut. Terapeutti oli sellainen jonka kanssa synkkasi heti, oli empaattinen ja tukeva, sitten ihastus meni poikki ja tilanne ratkesi että jäin mieheni luokse, myös ihastus tätä tuki? Sitten tuli ilmi koulukiusaaminen ja nuoruuden traumat isän pettäminen, luottamuspula miehiin ja huono itsetunto ja ongelmat aina miesten kanssa ja välttely ja häpeä omasta itsestä ja käytöksestä. Tämä terapeutti suositteli minulle ryhmäterapiaa.
Ongelma se että tiesin hänet ennestään, en henk. kohtaisesti enkä ulkonäöltä.
Eikä se ongelma ehkä mutta on vain täysin erilainen kuin tämä toinen, ehkä ammattitaitoisempi (psykologi) mutta jotenkin ei niin empaattinen vaan vähäsanaisempi. Eka kerta meni hyvin, mutta toisella kerralla vuodatin kaiken jo alussa ja loppuaika oltiin ihan hiljaa ja oli vaivautunut olo...nyt pitäisi vielä 3 kerta mennä ja silloin pitäisi sanoa aloittaako kyseisen terapian. Mietin kannattaisiko kokeilla vielä muita ja olisiko miesterapeutti hyvä ja onko juuri tuo terapiamuoto hyvä? Mistä saisin vastauksia?
Haluaisin vain ehkä sellaisen terapeutin joka olisi positiivinen ja sanoisi minulle ne taikasanat että kyllä sinä selviät ja pärjäät ja kyllä sinä tästä hyödyt, mutta tämä terepeutti oli sellainen, että kun kysyin kauan hän on pitänyt ryhmäterapiaa, niin sanoi että jonkun aikaa.
Sitten kysyin, että onko moni saanut apua tai parantunut, niin ei osannut sanoa oikein mitään.
Sitten sanoi, että varmuudella ei voi sanoa mikä auttaa ja mitään takuita ei voi antaa että auttaa. Tuli todella epävarma olo kun muutenkin olen epävarma kaikesta. Ja nyt tuskailen tämän kanssa.
Minun kokemus terapiasta on erittäin kielteinen.Olin kelan tukemana yksilöterapiassa.Tuen myöntämisperusteena oli työkyvyn palauttaminen ja ylläpitäminen. Terapeutti oli hyvin arvostettu ja pätevänä pidetty. Mutta hän paneutui vain minun työkykyyn,
joka meni lopullisesti terapian aikana. terapia kesti kolme vuotta. Kaksi vuotta 2x/ vk ja kolmas vuosi 1x/viikko. Yhteensä 200 kertaa. Kyllähän sinä aikana ehdittiin ruotia koko elämää(paskaa), mutta joka istunnossa hän vakuutti että minä pystyn jatkamaan töissä.YRITIN;YRITIN,...JA ITKIN jA YRITN KÄYDÄ TÖISSÄ. Olin uneton ja ahdistunut.Töihin pystyin menemään vain rauhoittavien turvin. Pelkäsin jäädä sairauslomalle tai siis pelkäsin mitä terapeutti sanoisi siitä.Mutta oli aina pakko jäädä(olin vuosia työpaikkakiusattu) pois.
TAIVAS VARJELE MITEN AHDISTI MENNÄ TERAPIAAN. Terapeutti käyttäyty,kuin olisin häntä loukannut;hymähteli ja huokaili minun perusteluille ja oli pitkiä aikoja hiljaa välillä.HÄN KOKI EPÄONNISTUNEENSA TYÖSSÄÄN.
Toivottavasti muilla ei ole samallaisia kokemuksia, koska TÄMÄ EI OLE OIKEIN