Liliukselle hurja rahapotti Fortumista
04.03.2010 07:53
Fortumin entinen toimitusjohtaja Mikael Lilius tienasi viime vuonna lähes tuplasti enemmän Fortumista kuin nykyinen toimitusjohtaja Tapio Kuula, kertoo Helsingin Sanomat.
Liliukselle maksettiin viime vuonna palkkaa ja palkkioita yhteensä lähes kaksi miljoonaa euroa. Huhtikuun 2009 jälkeen toimitusjohtajan tehtävistä Ruotsin ja Venäjän asiantuntijan erikoistehtäviin siirtynyt Lilius ansaitsi Fortumista yhteensä 1 937 016 euroa, kun Kuulalle maksettiin puolestaan yhteensä 1 154 163 euroa.
Lilius jäi 40 000 euron kuukausieläkkeelle tämän vuoden alussa, mutta siitä huolimatta hänelle maksetaan suoritusopalkkiota viime vuodelta.
Liliuksen ja Kuulan välinen palkkausero johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että suoprituspalkat maksetaan jälkijunassa vuodelta 2008, jolloin Lilius oli toimitusjohtajana koko vuoden.

Vastaukset 1
Vanhimmat
rosvoja: keksitään uusia veroluoteisia maksuja ihmisille jotka ovat jo ennestään nääntymässä taakkansa alle. Kyllä näitä rosvoja on. Hjallitus jonka pääministeri on jo viimein oppinut oikein lausumaan, kepuloiset ja kokoomus on köyhdyttänyt kansan vuosikymmeniksi. Useimmat pienipalkkaiset, pätkätyöntekijät ovat joutuneet elinikäiseen velkahelvettiin.