Tänne kirjoitan, vaikka nainen olenkin, ihan mielipiteitä kysyäkseni. Onko linjoilla ketään, jolla on reipas ikäero puolisonsa kanssa? Miten olette kokeneet, hyviä / huonoja puolia?
Itselläni on mies, joka on minua 15v vanhempi. Ikäero ei meillä ole tuonut kuin pelkkiä etujansa julki, mutta tulevaisuudesta en tietysti tiedä. Mieheni pitää minusta hirveän hyvää huolta, ei mitenkään palvele, mutta muuten huolehtii että kotiasiat ja kaikki käytännön asiat ovat aina kunnossa. Hän hoitaa ilman muuta "miesten työt", asioihin ei tarvitse patistaa eikä kytätä tuleeko hommat hoidettua. Hän antaa jatkuvasti mínun ymmärtää, että haluaa viettää kanssani aikaa, hän haluaa ehdottomasti yhdessä kauppaan, vie elokuviin, teatteriin, kylpylään tms. vielä vuosien jälkeenkin. Hän haluaa harrastaa yhdessä, käymme luistelemassa, hiihtämässä, patikoimassa. Puheyhteys on loistava, rakastan häntä valtavasti! Meille on syntymässä yhteinen lapsi eikä missään vaiheessa minun ole tarvinnut pelätä etteikö hän meistä hyvää huolta pitäisi. Ei ole suunnatonta tarvetta jatkuviin "biletyksiin" / juomajaisiin, tietysti hän käy kun ystäviä on, mutta perhe menee aina edelle! Ja jos lähtee jonnekin kauemmas esim. kaveriporukalla, hän soittaa joka päivä, tai viestittää, ei tunnu koskaan unohtavan!! Siis hän on kertakaikkiaan sellainen mies, mitä luulin ettei ole olemassakaan!!!
Häntä itseään haittaa ikäero siinä mielessä, että tietenkin ajattelee asioita 20v-30v kuluttua, hän on silloin jo vanha mies, minä vielä työelämässä ja virkeämpi. Millaistahan se elämä on sitten?
Toinen asia mikä häntä vaivaa välillä, on toisten ihmisten mielipiteet, vaikkei niistä kyllä tarvitsisi välittää yhtään! Mitä minunkin ikäiseni miehet ajattelevat kun olen yhdessä hänen ikäisensä kanssa, pidetäänkö meitä omituisina, tai häntä jotenkin arvosteltaisiin? Välittääkö yleensä kukaan tällaisesta asiasta, kiinnittääkö huomiota? Itse en yhtään osaa arvailla onko niin... Itse ajattelen välillä, että minusta varmaan arvellaan että otti vanhemman rikkaan miehen ihan vaan rahan takia, sillä varakas hän on, mutta asianlaita ei todellakaan ole niin!!! Rakastuin mieheen, en rahaan! Mutta en kyllä välitä jos joku niin haluaakin ajatella, pitäköön mielipiteensä, totuus on paljon kauniimpaa!
Hirveän vähän näkee tällaisesta puhuttavan. Onko vaan niin, että oikeasti asia ei herätä sen kummempia ajatuksia tms.? Sehän tietysti olisi hienoa, sillä mitään pahaa puhuttavaa en kyllä itsekään asiasta keksi. Mutta mitäs täällä löytyy mielipiteitä?
Itselläni on mies, joka on minua 15v vanhempi. Ikäero ei meillä ole tuonut kuin pelkkiä etujansa julki, mutta tulevaisuudesta en tietysti tiedä. Mieheni pitää minusta hirveän hyvää huolta, ei mitenkään palvele, mutta muuten huolehtii että kotiasiat ja kaikki käytännön asiat ovat aina kunnossa. Hän hoitaa ilman muuta "miesten työt", asioihin ei tarvitse patistaa eikä kytätä tuleeko hommat hoidettua. Hän antaa jatkuvasti mínun ymmärtää, että haluaa viettää kanssani aikaa, hän haluaa ehdottomasti yhdessä kauppaan, vie elokuviin, teatteriin, kylpylään tms. vielä vuosien jälkeenkin. Hän haluaa harrastaa yhdessä, käymme luistelemassa, hiihtämässä, patikoimassa. Puheyhteys on loistava, rakastan häntä valtavasti! Meille on syntymässä yhteinen lapsi eikä missään vaiheessa minun ole tarvinnut pelätä etteikö hän meistä hyvää huolta pitäisi. Ei ole suunnatonta tarvetta jatkuviin "biletyksiin" / juomajaisiin, tietysti hän käy kun ystäviä on, mutta perhe menee aina edelle! Ja jos lähtee jonnekin kauemmas esim. kaveriporukalla, hän soittaa joka päivä, tai viestittää, ei tunnu koskaan unohtavan!! Siis hän on kertakaikkiaan sellainen mies, mitä luulin ettei ole olemassakaan!!!
Häntä itseään haittaa ikäero siinä mielessä, että tietenkin ajattelee asioita 20v-30v kuluttua, hän on silloin jo vanha mies, minä vielä työelämässä ja virkeämpi. Millaistahan se elämä on sitten?
Toinen asia mikä häntä vaivaa välillä, on toisten ihmisten mielipiteet, vaikkei niistä kyllä tarvitsisi välittää yhtään! Mitä minunkin ikäiseni miehet ajattelevat kun olen yhdessä hänen ikäisensä kanssa, pidetäänkö meitä omituisina, tai häntä jotenkin arvosteltaisiin? Välittääkö yleensä kukaan tällaisesta asiasta, kiinnittääkö huomiota? Itse en yhtään osaa arvailla onko niin... Itse ajattelen välillä, että minusta varmaan arvellaan että otti vanhemman rikkaan miehen ihan vaan rahan takia, sillä varakas hän on, mutta asianlaita ei todellakaan ole niin!!! Rakastuin mieheen, en rahaan! Mutta en kyllä välitä jos joku niin haluaakin ajatella, pitäköön mielipiteensä, totuus on paljon kauniimpaa!
Hirveän vähän näkee tällaisesta puhuttavan. Onko vaan niin, että oikeasti asia ei herätä sen kummempia ajatuksia tms.? Sehän tietysti olisi hienoa, sillä mitään pahaa puhuttavaa en kyllä itsekään asiasta keksi. Mutta mitäs täällä löytyy mielipiteitä?
Vastaukset 7
Vanhimmat
15 vuotta ei kuulosta paljolta. Ja koska olette onnellisia, niin olkaa ja nauttikaa älkääkä murehtiko tyhjästä. Itselläni on ikäeroa vaimooni vajaat 10 vuotta ja suhteemme kuulostaa toimivan aikalailla samankaltaisesti. Tulin isäksi 36 vuotiaana ja tuntui että elämäni alkoi vasta silloin. Lisäksi sairastan kroonista sairautta joka todennäköisesti lyhentää elämääni, muttemme murehdi siitä, tartumme hetkeen. Vaimoni ja lapseni ovat saaneet minut huolehtimaan entistä enemmän itsestäni. Muiden mielipiteillä ei ole mitään merkitystä, luulen että jos joku mainitsee ikäerosta, se on vain kateutta. Meillä oli vähän sama juttu koska minulla oli maksettu talo ja omaisuutta kun muutimme yhteen, oli jokunen vaimoni "ystävä" maininnut asiasta että rahan perässäkö sitä...
Naapurissamme asuu pariskunta jossa mies on jo 80, vaimo vielä töissä ja ovat edelleenkin onnellisia ihmisiä eivätkä murehdi turhia.
Onnellista elämää teille.
miksipä tuo ikäero muita haittaisi jossei teitä itseänne? Ihmiset ajattelevat aina pahoja asioita,ei siitä pääse yli eikä ympäri.Hyvä tuuri sulla kuulostaa käyneen,itselläni oli aivan toisella tavalla. Olin yhdessä itseäni 13 vuotta vanhemman miehen kanssa,kaikki vaikutti aluksi hienolta ja ihanalta,mutta sitten..noh sanon vaan että tällä ihmisellä näytti olevan suunnitelma,jossa hän käyttää hyväkseen kaikilla mahdollisilla tavoilla nuoria naisia.Pian huomasin että hänellä oli aina ''rahat loppu'' kaikki mikä oli minun,oli jaettava,kaikki mikä oli hänen oli hänen.Onneksi havahduin suhteellisen pian tilanteesta,jossa minä yksin siivosin, tein ruokaa ja toin rahaa,hän vain odotti että saisin paremman työpaikan ja voisin ostaa hänelle kivemman asuinpaikan,kun ei tuo kerrostaloasuminen houkuttanut.Itse hän tietenkin lipitti päivät pitkät kaljaa sohvalla.
Onnea elämäänne!
Kun toinen on nuorekas ja toinen ”jo vanha syntyessään” niin puntit on tasan. Melkein samaa sukupolveakin olette, 15 v ero tuskin haittaa tulevaisuudessakaan. Huom. Niinistökin vaimoaa on 30 v vanhempi eli selvästi toista sukupolvea.
voi suhtautua ihan miten tahansa. Itse ole lähes 17 vuotta vanhempi kuin vaimoni. Asia ei kiusaa häntä, miksi se kiusaisi minuakaan? Tottahan kun olen 60, hän on vasta 43, mutta jos sydämet lyövät yhteen, ainoa mahdollinen ongelma onkin sitten seksi, mutta siihenkin on sentään jo nykyään apua.
Saattaapi olla, että tulee aika, jolloin vaimoni haluaa nuoremman miehen, mutta jos se tulee, sitten se tulee, elämähän on täynnä riskejä.
puolia. Huonoja puolia ei nyt ihan heti tule mieleen ja muutenkin uskoisin, ettei ikäerolla itse asiassa ole paljoakaan tekemistä sen asian kanssa vaan sillä, miten asioista ajatellaan. Jos molemmat ottavat asian olemassaolevana faktana, niin mitäs siitä sitten ongelmia ottamaan. Teidän tilanteessanne asia ei kuitenkaan tunnu olevan niin, jos kerran se miestäsi häiritsee. Minä sanoisin, vaikka puhumista aina pidetään niin tärkeänä, että se pitäisi yksinkertaisesti jättää taka-alalle. Ei miehesi ala ajattelemaan eri tavalla, vaikka joka päivä tuhannesti vakuuttelisit haluavasi elää vain hänen kanssaan elämäsi loppuun asti. Hänen on vain yksinkertaisesti itse huomattava, että hei, tämähän menee ihan niinkuin sen pitääkin mennä. Ja ajattele itseäsi, kuinka turhauttavaa on jatkuvasti vakuutella asioita, eikä edistystä tapahdu. Joskus saattaa olla hyvä vain työntää asia sivuun, jossa se sitten jossain vaiheessa kuihtuu olemattomiin.
Empä keksinyt muutakaan paikkaan tekstilleni, kuin tämän. Olen myös nainen (kuten aiheen aloittajakin) ja haluisin kuulla miesten, miksei myös naisten näkemyksiä asiasta. Olen 27 vuotias ja mieheni 53. Joo, tiedän ikäeroa on, mutta kun se ei minua haittaa, en ole rakastanut ikään, vaan ihmiseen. Nyt meille on tulossa lapsi, olen raskausviikolla 31 5. Ja nyt miehen on vallannut ihan hirveä paniikki, että hän ei ole valmis isäksi, koska on omasta mielestään liian vanha isäksi. Lapsi olisi molemmille ensimmäinen (ja mahdollisuus saada lapsia oli lähes nolla molemmilla). Olen yrittänyt puhua, itkeä, ihan kaikkea kertoa että minun mielestä hän ei ole liian vanha isäksi. Olen yrittänyt sanoa, että ei se lapsi mieti, että voi kauhea kuin on vanha isä, kuin se on kuitenkin aivan yhtä rakas onko se isä minkä ikäinen tahansa, kun hän on lapsen isä. Ja mielestäni parempi vaikka sitten vanhempi isä, kuin ei isää ollenkaan.
Alusta asti miestä on hieman pelottanu isäksi tulos, mutta kuitenkin on yrittänyt, pohtinu tulevaa, kuten isompaa asuntoa ja tulevaa kesää vauvan kanssa. Ja nyt ihan kuin salama kirkkaalta taivaalta, hän ei pystykkään isäksi. Lisäksi hän taitaa pelätä, että olen vain hetken hänen kanssaan ja vaihdan sitten nuorempaan. Tämä on ihan mahdoton asia minun käsittää, koska jos olen onnellinen ja rakastunut häneen, niin minkä ihmeen takia vaihtaisin hänet pois?!? Moni varmaan nyt miettii, että kuinka olen lähtenyt 26 vuotta vanhemman miehen matkaan? Hän ei ole varakas, että raha ei todellakaan ole syy. Minulla on ollut yksi pidempi suhde oman ikäisen kanssa ja yksi pidempi suhde 13 vuotta vanhemman miehen kanssa. Kumpikaan ei toiminut, toinen loppui kuin yhteiset mielenkiinnon kohteet ajoi erilleen ja toinen loppui pitkään jatkuneeseen henkiseen väkivaltaan.
Eihän toista voi tietenkään pakottaa isäksi, mutta en vain haluaisi kaiken loppuvan kuin seinään, vain sen takia että mies luulee olevansa liian vanha, koska miettii mitä muut ajattelee. Onko tähän mitään vastausta, ei varmasti, miehen täytyy itse tajuta ja käsitellä asia. Tuntuu vaan aivan älyttömän pahalta, että ihminen joka merkitsee minulle aivan älyttömän paljon ja jonka kanssa haluisin jakaa yhteisen tulevaisuuden, antaa niinkin pöhkön asian kuin iän pilata sen. Tai jos se miehen ikä on sitten syy, niin haluisin hirveästi ymmärtää sen, että mikä siinä pelottaa? Sen takia en pysty eroamme hyväksymään, koska en ymmärrä ikä-asiaa?
Minua edellisellä kirjoittajalla on sama juttu kuin minulla.
Itse olen myös 27 vuotias ja minulla on 51 vuotias mies ja olen nyt raskaana viikolla 10.
Miehellä on ennestään kolme lasta.
Ja siitä että olen raskaana hän kuuli pari viikoa sitten, kun itsekkin sain sen selville.
Ensin luulin saavani keskenmenon, mutta minulla on istukassa hemotooma joka vuoti niin että se näytti keskenmenolta ja mies kans oli siinä uskossa pai viikkoa, kunne sminusta alkoi tuntumaan että ei nämä mun oireet ole lähteneet mihinkään ja tein raskaustestin joka näytti positiivista. En uskonut sitä. Minulla oli jo ennemmin varattu aika lääkäriin ja siellä lääkäri tutki asiaa ja sanoi vaan että kuule, sää oletkin raskaana. En mää meinannut millään uskoa asiaa..Mutta asia oli niin ja kuvan sain.
Mieheni on vieläkin ihan järkyttynyt uutisesta. ja se sanoi mulla että sen pitää miettiä. Ja sen ajatusmaailma on nyt ihan ulalla. En tiedä mitä pitäs ajatella, kun itsekkin olen vähän vielä sekaisin että ei tämä voi olla totta. Ja se sitten sanoi vielä että hän on ihan hukassa.. Mutta hän on hyvä isä lapsilleen ja pitääkö mun sitten odottaa että mitä se sanoo ja mitä se ajattelee asiasta. Itse olen aina halunnut lapsia, mutta ei tämä nyt paras mahdollinen "tapa" ole saada niitä, mutta pikku hiljaa kuitenkin alan tähän tottumaan..