Hermokipu eppariarvessa

Kohtalotovereita?

Synnytyksestä on nyt vuosi aikaa, ja yhä välilihan leikkausarpi särkee. Mulla leikattiin ihan kunnolla välilihaa ponnistusvaiheen nopeuttamiseksi, koska lapsi oli 4,5 kiloinen ja itse olen S-kokoa. Lisäksi tuli yksi repeämä emättimen puolelle. Kätilö ompeli tikit tosi kireälle, ja haava repeili verta vuotavaksi parin kuukauden ajan synnytyksestä. Nyt vuoden ajan arvessa on ollut hermokipua, joka tuntuu päivittäin kävellessä. Tunnen koko ajan viilloskohdan. Arven kohtaa särkee, pistää, kirvelee. Pahinta kipu on kylmällä ja kostealla säällä, (eli siis lähes koko ajan!). Myös nostaessa saattaa tuntua erittäin ikävä vihlaisu tuolla syvällä jossain. Seksissä arven kohdalla tunto on huonompi kuin muualla.

Neuvolassa ja lääkärissä olen maininnut asiasta, mutta eivät ole osanneet kummemmin auttaa. Jälkitarkastuksessa sanottiin, että kaikki ok.

Onko kohtalotovereita? Onko tämä normaalia, vai olenko ainoa jolle on käynyt näin? Palautuuko hermovaurio itsestään ajan kanssa? Onko asialle mahdollista tehdä jotain? Luulisi että mahdollisesta korjausleikkauksesta tulee vain lisää viiltoja ja arpia, joista seuraa lisää ongelmia.

Uskomatonta että vielä 2000-luvulla naisen sukuelimet pitää silpoa synnytyksessä. Ja pitää kärsiä jatkuvaa, päivittäistä kipua. Haluaisin toisen lapsen, mutta pelottaa, että jos väliliha taas leikataan, niin miltäs alapää sitten tuntuu? Jos viilletään samaan arven kohtaan, niin tunto katoaa siitä kohtaa varmaan lopullisesti. Jos eri puolelle, niin sitten on kaksi hermokipuista arpea alapäässä, joista seksissä tunto pois?

7

1781

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • T

      Itsellä kanssa eka lapsi oli yli nelikiloinen ja leikattiin välilihaa. Jotenkin onnistuivat ompelemaan huonosti ja jouduttiin uudestaan avaamaan ja sulkemaan. Tuo leikkauskohta oli pitkään kipeänä ja vielä parin vuoden jälkeenkin säteili ajoittain. Toinen synnytys oli tuosta neljän vuoden kuluttua. Ekasta kerrasta suutahtaneena valmensin itseni todella hyvin seuraavaan, jotta välilihaan ei tarvitsisi koskea. Toka meni yhdellä tikillä, eikä ottanut mitenkään siihen vanhaan välilihanleikkausarpeen. Ja tunto alapäässä loistava heti synnytyksen jälkeen. Ei minkäänlaisia kipuja. Tosin lapsikin oli hitusen pienempi.
      Mutta näiden kokemuksien vuoksi olen kaikille sanonut, että se valmentautuminen on oikeasti hyvä juttu - ei vain synnytystä ajatellen vaan sitä jälkivointia ajatellen. Perusajatus on se että, jos synnytys menee mahdollisimman vähin toimenpitein, on se synnytyksen jälkeinenkin vointi (fyysinen ja psyykkinen) paljon parempi kuin valmentautumattomana ja runsain toimenpitein synnytettäessä. Sitä saattaa välttyä tosiaan kuukausien jatkuvilta kivuilta..
      Mutta tämä vain minun oma mielipide..

      • fhdfhjd

        valmensit itseäsi toiseen synnytykseen?


      • T
        fhdfhjd kirjoitti:

        valmensit itseäsi toiseen synnytykseen?

        fhdfhjd --> Satuin löytämään kirjan, jossa on tosi hyvin kerrottu synnytyksestä tai siitä, miten kipua voi hallita itse ja siitä mikä on keskeistä ponnistusvaiheessa. Siitä sitten lähdin harjoittelemaan niitä juttuja. Totta kai myös psyykkasin itseäni, että tämähän menee hyvin, vaikka väkisin. No tämä toimi minun kohdalla, mutta ei välttämättä kaikilla.

        Tosin valmensin yhden tuttavani samoilla jutuilla kuin mitä olin itse käyttänyt ja myös hänellä meni synnytys paremmin kuin aikaisempi synnytys (tarvitsi vähemmän lääketieteellistä kivunlievitystä ja muita toimenpiteitä), vaikka lapsi saman kokoinen kuin ekassa. Eli muuta eroa ei juuri ollut kuin valmentautuminen eli tiesi, miten edesauttaa synnytystapahtumaa omilla konsteilla jne.


    • ääääääääääääääääää

      mulla ei ole tehty epparia mutta sain toisen asteen repeämät emättimeen ja välilihaan synnytyksessä ja tuntuu etten parane ollenkaan. Synnytyksestä on jo vuosi aikaa mutta esim.seksi ei onnistu ja vessassa käydessä tai jos olen pitkään kyykyssä alkaa kiristää ja puristaa. Aluksi minulla oli myös arpikasvua emättimessä mutta se onneksi hävisi itsestään. Minulle jäi kuitenkin limakalvovaurio emättimen suulle jonka haluisin käydä korjauttamassa...

    • Pettynyt nainen

      Minulla kanssa vuosi kulunut synnytyksestä ja tunnen välilihan leikkaushaavan. Haavaan koskee joskus noustessani ylös sängystä tai jos istun lattialla jalkojeni päällä. Haava on kipeä jos käsin painan haavan ympäristöä ihan vaan vaatteidenkin lävitse. Luulen, että tällaiseksi tilanne tulee jäämäänkin.

      Minulla kaikki näytti lääkärin mukaan ihan hyvältä jälkitarkastuksessa. Sairaalassa tilanne oli se, että paikat oli turvoksissa ja mustelmaiset. Kävely ja painon siirto jalalta toiselle oli sikahankalaa ja suhtautuminen oli vähän sellaista, että ei se voisi muka tehdä niin kipeää kuin annoin ymmärtää. Jälkikäteen olen miettinyt, että josko tuo oli enteellistä, että olin keskimääräistä kipeämpi haavanomistaja ihan syystäkin, kun ei tuo haava kerran ole vieläkään parantunut.

    • ähhähäh

      Ai että kun rupee ärsyttään kun kuulee näitä juttuja ja tietää itsekin mitä se on. Olen hyvin valmistautunut seuraavaan th/lääkäri/ synnytys käyntiin. Saavat kuulla ihan suoraa asiaa. Jatkuvaa vähättelyä on sieltä terveydenhuoltohenkilöstön puolelta kuultu. Toivon kaikille näille vähättelijöille että heidän alapäät revitään ja silvotaan myös yhtä mukavasti ja miellyttävästi. Näitähän ei taitaisikaan haitata kun eivät taida seksistä muutenkaan niin piitata. Kyllähän se riittää kun lapsi on saatu maailmaan niin ei tarvitse enää naisen kokea mitään nautintoa muutakuin lapsensa kautta.

    • Iso kysymysmerkki

      Minulla on synnytyksestä nyt 3kk aikaa. Synnytyksessä sain repemät välilihaan ja emättimeen. Kätilö sanoi, että nämä parantuvat helposti kunhan vaa turvotus laskee. Olen odottanut nyt kolme kuukautta ja haavat vielä auki ja keltavihreää valkovuotoa tullut kokoajan. Kaksi antibiootti kuuria takana, jotka neuvola lääkäri on määrännyt.Lääkäri käyntejä takana 4 kpl. Ja nyt vasta sain lähetteen naistenpolille, koska kipu edelleenkin valtava ja antibiootit eivät ole auttaneet. Toivottavasti löytävät syyn, koska en halua kokea samaa kuin te muut. En halua elää vuosia kivun kanssa. Tämä 3 kuukauttakin ovat olleet tuskaa. Eli haavaumissa on todellakovaa kosketuskipua ja hermokipu säteilee istuinluihin ja jalkoihin..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      2177
    3. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      2175
    4. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      2175
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      2174
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      2174
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      2173
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      2173
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      2173
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      2173
    Aihe