Ihme ajattelua työk. eläkeläisistä!

Kokenut...

Poliittisessa keskustelussa liittyen eläkeiän nostamiseen on tuotu ilmi, että nuoria työkyvyttömyyseläkeläisiä olisi liikaa, ja että heidän määräänsä tulisi saada vähennettyä, jottei tarvitsisi nostaa eläkeikää. Itse olen saanut täysin päinvastaisen käsityksen. Nuorten on käsitykseni mukaan erittäin hankalaa saada työkyvyttömyyseläke toistaiseksi, vaikka olisi hyvin pahasti työkyvytön. Jo määräaikaisen työk. eläkkeen saamiseen on hyvin tiukat kriteerit. Minulla on omakohtaista kokemusta tästä, nimittäin minulta itseltäni on hylätty kuntoutustukihakemus. En tässä tarkemmin ala tilannettani kuvailemaan, mutta kyse on mt-omgelmista. Sairauspäivärahan sain kyllä enimmäisaikaan asti, mutta kuntoutustukea minulle ei myönnetty edes kuukaudeksi. Ei, vaikka olin niihin aikoihin sairaalahoidossa, ja senhetkinen terveydentilani oli sellainen, että jo peruspäivittäistoiminnot, kuten roskapussin vieminen, olivat ylitsepääsemättömiä. Tällä hetkellä olen ammatillisessa kuntoutuksessa (koulutus), mutta vielä kuntoutustuen hakemisen aikoihin ja jonkin aikaa sen jälkeen en mitenkään voinut olla työkykyinen, kun yleinen toimintakykykin jo niin heikko.

Miten sitten saataisiin nuorten työkyvyttömyyseläkeläisten määrää vähennettyä sairauksia parantamalla, niin se kyllä vaatisi mielenterveyspalveluiden paljon korkeatasoisempaa laatua. Koska käsittääkseni juuri mielenterveysongelmat ovat tärkein syy nuorten työkyvyttömyyseläkkeisiin. Itse en yhtään ihmettele tätä, koska mielenterveysplaveluiden laatu on todella huono.

2

415

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Syvältä

      Itse en ole enää niin nuorikaan, mutta eläkeläiseksi tietysti nuori kun vanhuuseläkeikään on yli 20 vuotta. Sain myös hylyn tk-eläkehakemukseen, ja jopa sairauspäivärahahakemukseen sitä ennen. Kela on aivan vakuuttunut siitä että olen täysin työkuntoinen.

      Hylkypäätöksessä mainitaan että hoidolla voidaan toimintakykyäni parantaa ja ongelmani ovat hoidettavissa olevia. Ei se ainakaan potilaan vika ole että hoito on ollut tehotonta sillä olen edelleen kutakuinkin samassa jamassa kuin neljä vuotta sitten jolloin säännöllinen hoitoni psykiatrian polilla aloitettiin. Aika vaikea se on siellä polilla alkaa tiukkaamaan että hoitakaa mua paremmin.

      • Admwtp

        Et pienistä puroista saadaan aikaan iso puro jolla kustannetaan herrojen isot eläkkeet. Kusetus jatkuu ikuiseen tappiinsa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      176
      11185
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      54
      5328
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      46
      2555
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      37
      2256
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1771
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      43
      1675
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      31
      1310
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      36
      1265
    9. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      6
      1076
    10. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      105
      1001
    Aihe