Onko kokemusta mikä olisi hyvä vaha veneen kylkiin. Olen käyttänyt
tähän asti Hempelin vahoja, mutta tekisi mieli koittaa jotakin muuta välillä.
tähän asti Hempelin vahoja, mutta tekisi mieli koittaa jotakin muuta välillä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itse käytän myös Hempelin tuotteita, kokeilin välillä Auto Gymin, mutta palasin takaisin. Minusta todella hyvän ja kestävän kiillon saa, kun käsittelee pinnan ensin Custom Marine Polishilla ja vähintään vuorokauden jälkeen Higt Gloss Waxilla. HUOM. tämä vaha ei saa kuivua ennen kiillottamista 10 min aikaa kauemmin, muuten kiilottaminen on vaikeaa.
Merkkien välisiin väittelyihn on turha sotkeentua.
Omissa "kokeiluissa" olen päätynyt seuraavaan.
Syksyllä kunnon pesu.Sen jälkeen kylkien vahaus kertaalleen millä tahansa nestemäisellä vahalla.
Keväällä pesun jälkeen puhdistavalla vahalla,yleensä nestemmäinen,pinnan käsittely.
Varsinainen vahaus KIINTEÄLLÄ vahalla kahteen kertaan.Vahauskertojen välissä on vuorokausi tai kaksi.Tällöin toinen kerros ei liuota ensimmäistä.
Toisella kerroksella tulee vahaa myös niihin paikkoihin joissa ei ole vahaa ensimmäisen käsittelyn jälkeen(johtuu huolimattomuudesta).
Kiilto on kestänyt ja puhdistus on helppoa tämän käsittelyn jälkeen.
Kestävän vahauksen saan vain kiinteällä vahalla.
Tästä saa olla eri mieltä.
PS.Kannen puhtaana pito kesän aikana palkitsee puhtaina kylkinä.Sadevesi kun valuttaa hiljalleen likaisen veden kylkiin jotka sitten pinttyvät raidallisiksi
sekä Hempeliä että nykyisin AutoGlymiä, johon "mutu" perusteella olen tyytyväisempi.
AutoGlymillä olen vahannut, eikä valittamista
millä niistä oet vahannu niitänän on miljoona erin väristä purnukkkaa