Hei. Olen ollut koko ikäni epävarma ja huonon itsetunnon omaava, itseäni muihin vertaava nainen/tyttö. Nyt olen 25.vuotias ja menossa naimisiin.
Minulla on periaatteessa kaikki hyvin, muutama läheinen ystävä, rakastava perhe ja mies, kaunis koti.. Minulla on vakituinen työ kosmetologina, tosin siitä ei makseta paljon. Minua kehutaan suloiseksi ja kauniiksi.
Olen silti jatkuvasti epävarma itsestäni, olen mielestäni rumempi, köyhempi, tyhmempi ja hitaampi kuin muut ja kaikella tavalla huono ihminen. Huono itsetuntoni ilmenee mm. sillä että arvostelen koko ajan ihmisiä, rumia, lihavia, juntteja jne. Ja toisaalta kahdehdin itseäni parempia. Kadehdin heidän elämäntilannettaan, ystäväpiiriään ja usein käyttäydynkin kuin haluaisin olla he.
Muutama vuosi sitten vietin villiä sinkkuelämää ja minulla oli sutinaa ja flirttiä useiden miesten kanssa, jotka ovat samoista piireistä kun mieheni ja tavallaan kaikki tietävät toisensa jollain tapaa. Pelkään, että minulla on huoran maine ja se kantautuu mieheni korviin, vaikka en ole seksiä harrastanutkaan useimpien kanssa. Kuitenkin kun katson itseäni muutaman vuoden taaksepäin, pidän itseäni helppona nakkina.
Minulla on myös tapana käyttää liikaa alkoholia (olen juonut myös salaa arkena kotona, eli jonkunasteisesta alkoholiogelmasta kärsin myös) Mutta juominen on vähän vähetynyt tämän itsenitutkiskelun ja self helpin myötä. Oloni pahenee alkoholin myötä, törttöilen ja puhun ohi suuni. Yleensä en edes muista mitä. Valehtelen paljon ja oikeastaan kaikesta. Suurentelen asioita.
Olen myös välillä kovinkin masentunut ja epäsosiaalinen, vaikka moni luulisi minun olevan juuri toisenlainen. Minua ahdistaa välillä tavata ihmisiä.
Olen ollut 20vuotiaana hoidossa yritettyäni itsemurhaa sillä olin kovissa veloissa ja työtön tuohon aikaan. Olen nyt kuitenkin viisastunut, vaikka tuhlailenkin välillä holtittomasti. Hoidossa ollessani minulla epäiltiin kaksisuuntaista mielenhäiriötä, mutta kävi ilmi, että luonteeni on vain sellainen. Terapian lopetin heti kun mahdollista. Esitin myös psykiatrille. Ironista oli, että nautin hoidossaolo ajastani sillä sain niin paljon huomiota. Tosin en kertonut kenellekkään todellista syytä miksi olin joutunut sinne. Sanoin että on burn out.
Miten pääsisin ikinä menneisyyden haamuista, häpeästä ja epävarmuudesta? Miten opin rakastamaan itseäni? Varmasti joku on tehnyt minuakin pahempia asioita, mutta silti mietin jotain sanomisia, pettämisiä, valehtelua josta en vieläkään ole päässyt?
Olisi mukava löytää joku samojen ongelmien kanssa painiva ajatusten vaihtoon ja "self helpiin" tällä palstalla.
Minulla on periaatteessa kaikki hyvin, muutama läheinen ystävä, rakastava perhe ja mies, kaunis koti.. Minulla on vakituinen työ kosmetologina, tosin siitä ei makseta paljon. Minua kehutaan suloiseksi ja kauniiksi.
Olen silti jatkuvasti epävarma itsestäni, olen mielestäni rumempi, köyhempi, tyhmempi ja hitaampi kuin muut ja kaikella tavalla huono ihminen. Huono itsetuntoni ilmenee mm. sillä että arvostelen koko ajan ihmisiä, rumia, lihavia, juntteja jne. Ja toisaalta kahdehdin itseäni parempia. Kadehdin heidän elämäntilannettaan, ystäväpiiriään ja usein käyttäydynkin kuin haluaisin olla he.
Muutama vuosi sitten vietin villiä sinkkuelämää ja minulla oli sutinaa ja flirttiä useiden miesten kanssa, jotka ovat samoista piireistä kun mieheni ja tavallaan kaikki tietävät toisensa jollain tapaa. Pelkään, että minulla on huoran maine ja se kantautuu mieheni korviin, vaikka en ole seksiä harrastanutkaan useimpien kanssa. Kuitenkin kun katson itseäni muutaman vuoden taaksepäin, pidän itseäni helppona nakkina.
Minulla on myös tapana käyttää liikaa alkoholia (olen juonut myös salaa arkena kotona, eli jonkunasteisesta alkoholiogelmasta kärsin myös) Mutta juominen on vähän vähetynyt tämän itsenitutkiskelun ja self helpin myötä. Oloni pahenee alkoholin myötä, törttöilen ja puhun ohi suuni. Yleensä en edes muista mitä. Valehtelen paljon ja oikeastaan kaikesta. Suurentelen asioita.
Olen myös välillä kovinkin masentunut ja epäsosiaalinen, vaikka moni luulisi minun olevan juuri toisenlainen. Minua ahdistaa välillä tavata ihmisiä.
Olen ollut 20vuotiaana hoidossa yritettyäni itsemurhaa sillä olin kovissa veloissa ja työtön tuohon aikaan. Olen nyt kuitenkin viisastunut, vaikka tuhlailenkin välillä holtittomasti. Hoidossa ollessani minulla epäiltiin kaksisuuntaista mielenhäiriötä, mutta kävi ilmi, että luonteeni on vain sellainen. Terapian lopetin heti kun mahdollista. Esitin myös psykiatrille. Ironista oli, että nautin hoidossaolo ajastani sillä sain niin paljon huomiota. Tosin en kertonut kenellekkään todellista syytä miksi olin joutunut sinne. Sanoin että on burn out.
Miten pääsisin ikinä menneisyyden haamuista, häpeästä ja epävarmuudesta? Miten opin rakastamaan itseäni? Varmasti joku on tehnyt minuakin pahempia asioita, mutta silti mietin jotain sanomisia, pettämisiä, valehtelua josta en vieläkään ole päässyt?
Olisi mukava löytää joku samojen ongelmien kanssa painiva ajatusten vaihtoon ja "self helpiin" tällä palstalla.
Vastaukset 2
Vanhimmat
pikkasen tuntui kun olisi omaa tarinaansa lukenut =) uskon että et todellakaan ole yksin tuon asian kanssa, jokin on itsetuntosi viennyt vaan ei tullut ilmi mikä. onko elämässäsi käynyt jotakin kurjaa. väittävät että pitääkin kokeilla ennen vakituista käyttöön ottoa. joten ei kai se lumpuksi tee jos ei sikaa säkissä osta ;) Olet vielä niin nuori että koitahan saada itsetuntosi kuntoon jotta suhteenne miehesi kanssa onnistuisi. Huono itsetunto repii suhteen rikki mustasukkaisuudella,epäluulolla ja syyttelyillä.
kuinka paljon sä olet keskustellut tuosta huonosta itsetunnosta, syistä ja seurauksista muiden kanssa? Vai onko noita asioita vaan siellä terapiassa jotenkin "salassa" käsitelty. Huono itsetunto on kuitenkin aika yleistä monilla, varmaan jokainen myöntäisi, kun siitä vain avoimesti keskusteltaisiin, syitä ja seurauksia on paljon erilaisia. Eikä tuossa nyt periaatteessa ole mitään tavallisen nuoren elämästä poikkeavaa syytä huonolle itsetunnolle. Itsemurhayrityksetkin voi jakaa niihin, jotka vetävät suoraan valtimoon ja niihin, jotka tekevät pieniä naarmuja ja tarvitsevat ja hakevat sen huomion sitten sillä. Eräs lääkäri totesi kerran suuttuneena kysäisseensä eräältä "itsemurhaa" yrittäneeltä, että mikset vetänyt suoraan valtimoon, vaan raaputit pikkupintahaavoja.. Että en hoida, on tuolla käytävässä odottamassa sydänkohtauksen saaneitakin, että lähdetkö tästä psykiatriselle vai kotiin, kiirettä riittää muutenkin. Täysin epäeettistä, mutta näin kävi. Suurin osa itsetunnostakin johtuvista ongelmista olisi aika pienellä panoksella poishoidettuja suhteessa siihen, mikä sotkuvyyhti niistä voi tulla pitkittyessään.
On varmaan tärkeätä, että sä kerrot asiasta sun miehelle, ettei hän ihmettele sitten sun käytöstäsi, ja kuvittele niistä omiaan. Samalla hän saa myös sinusta paremman käsityksen ja voi myös tukea sinua.
Sulla on kaikki oikeus tukeen mieheltäsi ja hän varmasti haluaa myös auttaa.
Minkälainen tukiverkosto sulla on ja ketä ihmisiä, miten hoidossa käytiin sun tukiverkostoa läpi, ketään ei päästetä noin vain pois valmistelematta jatkotilannetta ja sitä, että sulla on aina joku taho, mikä on sun tukena. Karsi elämästäsi sellaisia asioita tai ihmisiä, joista koet, että ne ei pohjimmiltaan ole sun elämälle hyväksi.
Onko sulla elämässä sellaisia tärkeitä asioita, joille sinä olet tärkeä. Olisi hyvä, että olisi sellainen tärkeäksi olemisen kokemus takana. Joskus auttaa käänteisesti, että kun itse olisi tuollaisessa tilanteessa tarvimassa tukea, voi kokeilla sitä antaa jollekin toiselle. Samalla saa sen sosiaalisen kontaktin, kokee olevansa tärkeä, itseluottamus nousee ja tietää tekevänsä jotakin arvokasta ja ei jatkuvasti ole aikaa miettiä omia ongelmiaan.
Oletko koskaan kokeillut repäistä itseäsi irti johonkin muuhun tilanteeseen elämässä. Joskus samat asiat alkaa kiertämään liikaa kehää ja voi myös olla, että on itse niin urautunut elämäänsä ja ajatuksiinsa, ja ihmisiin ettei huomaakaan, mitä pitäisi muuttaa, kun sitä ei katsele kauempaa. Ei näe niitä virheitä, tai vaikeuksia, missä elää. Jos sinulla olisi yhtäkkiä mahdollisuus vaihtaa ympäristöäsi, tutustua uusiin ihmisiin, löytää itsesi aivan uudesta tilanteesta jonkun asian osalta, niin voisit löytää itsestäsi uusia puolia, mitkä ei pitkään jatkuneessa samanlaisessa tilanteessa pääse esiin.
Jossain vaiheessa kun tulet vanhemmaksi, voit vielä yhtäkkiä huomata, että sinä itse määräät oman elämästi tunneilmaston. Voi olla vaikeaa, jos on tottunut tiettyyn rooliin tai elämässä on vaikeaa, mutta on helpottavaa tajuta, että sinä itse päätät pitkälle sen, miten päivät sujuvat, teetkö jotakin joka parantaa oloa, vai annatko jonkun toisen ihmisen tai asian pilata oman itsesi tunneilmaston ja ajattelet olevasi taas huonon elämän uhri. Opit ottamaan sen oman aikasi, jolloin ajattelet itsellesi hyvää, varsinkin naimisiin mennessä helposti voi liikaakin imaista toisen huonotkin tunteet itseensä, jos toisella on vaikka huono päivä.
Itsetuntoa voi harjoittaa vaikka ihan fyysisesti, poistuu sellaisesta tilanteesta jossa tuntuu hankalalta. Menee jonnekin muualle ja aktiivisesti tsemppaa itseään ja aktiivisesti oppii torjumaan ne itseään alentavat ajatukset. Ottaa itsensä kiinni joka kerta, kun huomaa ajattelevansa taas niitä hankalia itsestään ja korvaa ne jollain muulla. Mieti miten pahoin siinä itselleen tekee, tuskin sinä muistakaan koko ajan olisit ajattelemassa yhtä pahaa, ja jos joku niin tekisi, joku muu herkästi olis arvostelemassa taas sitä.