Sikapiikin epäillään

aiheuttaneen kuulohermotulehduksen.
http://atuubi.yle.fi/keskustelu/id-2006571
12306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ei pelkkä ajallinen yhteys kerro mitään syystä ja seurauksesta. Rokotteestahan oli kuitenkin kulunut jo aikaa.

Äänestä
  • Siis ei kerro?
    Ja kertoo kuitenkin?

    Kuulostaapi jo erehdyttävästi THL:n meiningiltä.

    Äänestä

  • fughijhio kirjoitti:

    Siis ei kerro?
    Ja kertoo kuitenkin?

    Kuulostaapi jo erehdyttävästi THL:n meiningiltä.

    Mieti ihan itse. Oletetaan, että rokotettuja on kuudessa kuukaudessa 2 000 000 kpl. Oletetaan, että kuulohermotapauksia ilmenee x kpl/ vuosi. Mikä on todennäköisyys, että joku saa halvauksen heti rokotetta seuraavana päivänä? Se on helppo laskea ihan peruskoulumatikalla. Jos x on edes tuhansia vuodessa, tilastollisesti seuraavan päivän halvauksia tulee pakostakin. Asia vaan on niin. Ei THL sentään tilastomatiikkaa manipuloi.

    Äänestä

Oliskohan johtunut sikapiikistä?

Äänestä
  • puolestaan oli keuhkoahtautumatauti ja meni sikapiikin ottamaan. Nyt on sitten vainaa.

    Äänestä

  • pirun piikki kirjoitti:

    puolestaan oli keuhkoahtautumatauti ja meni sikapiikin ottamaan. Nyt on sitten vainaa.

    yli sata tuttua joista yksikään ei käynyt piikillä ja kaikki voivat erinomaisen hyvin...

    Äänestä

  • pirun piikki kirjoitti:

    puolestaan oli keuhkoahtautumatauti ja meni sikapiikin ottamaan. Nyt on sitten vainaa.

    Mun tuttu, serkun tyttö, 50 v sairaanhoitaja, sai valita piikin tai lopputilin. Valitsi piikin ja kuoli siihen marraskuun puolivälissä 2009. Ei kaukana Hesasta...

    Äänestä

  • Sattui se näinkin kirjoitti:

    Mun tuttu, serkun tyttö, 50 v sairaanhoitaja, sai valita piikin tai lopputilin. Valitsi piikin ja kuoli siihen marraskuun puolivälissä 2009. Ei kaukana Hesasta...

    Kuinka on tapahtumat selvitetty?

    Äänestä

  • Sattui se näinkin kirjoitti:

    Mun tuttu, serkun tyttö, 50 v sairaanhoitaja, sai valita piikin tai lopputilin. Valitsi piikin ja kuoli siihen marraskuun puolivälissä 2009. Ei kaukana Hesasta...

    Onkos todisteita, vai onko tämäkin vain rokotusiholaisten propagandatarinaa?

    Äänestä

  • 21 kirjoitti:

    Onkos todisteita, vai onko tämäkin vain rokotusiholaisten propagandatarinaa?

    Sitähän se on kun henki lähtee.
    Näinhän se menee!

    Äänestä

  • hyvää hoitoa kirjoitti:

    Sitähän se on kun henki lähtee.
    Näinhän se menee!

    joukko muitakin kuolemantapauksia rokotuksen tiimoilta, mutta mitään ei enää kerrota. Suurin osa kuolemista tapahtui marraskuun puolella, kun piikkihysteria oli pahimmillaan. Asiat kuitenkin pysyvät muistissa ja leviävät kyllä tuttavien kautta.

    Äänestä

  • ihme sensuuria kirjoitti:

    joukko muitakin kuolemantapauksia rokotuksen tiimoilta, mutta mitään ei enää kerrota. Suurin osa kuolemista tapahtui marraskuun puolella, kun piikkihysteria oli pahimmillaan. Asiat kuitenkin pysyvät muistissa ja leviävät kyllä tuttavien kautta.

    niin, että kaikki heikkohenkiset pyrittiinkin eliminoimaan siksi, kun heidän hoitokulunsa tulevat yhteiskunnalle kalliimmaksi kuin kertaluontoinen hautaaminen. Lisäksi on huomattu, että hoitolaitoksissa on liian monta potilasta yhtä hoitajaa kohti eikä ole varaa palkata lisää. Näin siis säästetään lisäksi monta "burnouttia" tässä yhteiskunnassa ja ennakoidaan eläkepommin räjähtämistä käsiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jopas jotakin kirjoitti:

aiheuttaneen kuulohermotulehduksen.
http://atuubi.yle.fi/keskustelu/id-2006571

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu