olen miehelleni ilmaa

Olisi ehkä ollut jopa helpompaa, jos mieheni olisi kohdellut minua sanallisesti kaltoin. Mutta ei; hän oli omalla tavallaan jopa "ihan hyvä mies", joidenkin mielestä jopa unelmamies. Paitsi, että hänelle oman puolison tunteet ja niin fyysiset kuin muutkin tarpeet niinkuin myös toisten ihmisten tunteet ja tarpeet olivat samantekeviä. Tärkeätä oli, että kaikki menee niinkuin hän itse haluaa ja juuri sillä hetkellä tuntee ja toivoo, viis muista. Näin hän itsekin monta kertaa asian ilmaisi. Täsmällisesti. Jäätävästi.

En erittele tässä koko vuosikymmenten elämäämme, mutta lopulta annoin periksi enkä enää jaksanut iloita mistään. Enkä uskonut itseeni, huomiseen, en siihen, että mitkään "kauniit sanat tai esimerkki" enää auttaisivat. Halusin vain pois.

Nyt hän haluaa muuttua. Ja myöntää tietäneensä koko ajan miten on toiminut. Ja ettei tuo ole ollut oikein.

Mutta saanko uskoa siihen, että muutos tulee sydämestä? Että hän kykenee muuttamaan suhtautumistaan muihin ihmisiin? Vai tulenko pettymään entisestään? Tulenko vain putoamaan yhä syvemmälle loukkuun? Ja saanko sytytettyä uudelleen tunteeni? Vai jäänkö ajatuksissani vain roikkumaan tuohon toiseen, toteutumattomaan haavekuvaan, ihmiseen, jonka avulla jaksoin avata silmäni?

Niin - ja kykenenkö edes koskaan tietämään, mitä todella ITSE haluan, vai tulenko loppuelämäni vain kuulostelemaan muiden ajatuksia ja toiveita?
2141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

En ehdi pidemmin katsomaan nyt, mutta sen verran voin sanoa että et voi luottaa miehesi sanaan. Hän ei ole lopulta kykenevä muutokseen ja tulet pettymään. Sinun olisi nyt keskityttävä itseesi, sillä olet hukkaamassa oman minuutesi...

Voin palata asiaan vielä myöhemmin, jos sinulla on jotain erityistä vielä sydämmelläsi tai haluat tarkennusta.

Voimia ja jaksamista.

Äänestä
  • Taidan ymmärtää mitä tarkoitat sanoessasi, että olen hukkaamassa minuuteni.

    Siksikö täytän elämäni aina uusin ja uusin (muka?) tärkein apuprojektein.

    Jotta minä en ehtisi huomata niin selvästi, missä tilanteessa todellakin olen niin parisuhteessani kuin muutenkin elämässäni?

    Ja siksikö, etten pysähtyisi miettimään, miksi aistini alkavat olla kokonaan turtana. Jossa minulle ehkä jäävät jäljelle enää vain sääli ja myötätunto. Jos nekään. Ja tuo pelottaa. Ja surettaa.

    Näetkö vielä, palaako elämääni vahvemmin takaisin tuo ihminen, joka muutama vuosi sitten niin yksinkertaisella ja selkeällä tavalla ja olemuksellaan osasi kai tietämättään avata silmäni ymmärtämään, että näin en voi elää eteenpäin. Ja jos palaa, niin minkälainen rooli tällä miehellä tulee olemaan elämässäni?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tellervo275 kirjoitti:

Olisi ehkä ollut jopa helpompaa, jos mieheni olisi kohdellut minua sanallisesti kaltoin. Mutta ei; hän oli omalla tavallaan jopa "ihan hyvä mies", joidenkin mielestä jopa unelmamies. Paitsi, että hänelle oman puolison tunteet ja niin fyysiset kuin muutkin tarpeet niinkuin myös toisten ihmisten tunteet ja tarpeet olivat samantekeviä. Tärkeätä oli, että kaikki menee niinkuin hän itse haluaa ja juuri sillä hetkellä tuntee ja toivoo, viis muista. Näin hän itsekin monta kertaa asian ilmaisi. Täsmällisesti. Jäätävästi.

En erittele tässä koko vuosikymmenten elämäämme, mutta lopulta annoin periksi enkä enää jaksanut iloita mistään. Enkä uskonut itseeni, huomiseen, en siihen, että mitkään "kauniit sanat tai esimerkki" enää auttaisivat. Halusin vain pois.

Nyt hän haluaa muuttua. Ja myöntää tietäneensä koko ajan miten on toiminut. Ja ettei tuo ole ollut oikein.

Mutta saanko uskoa siihen, että muutos tulee sydämestä? Että hän kykenee muuttamaan suhtautumistaan muihin ihmisiin? Vai tulenko pettymään entisestään? Tulenko vain putoamaan yhä syvemmälle loukkuun? Ja saanko sytytettyä uudelleen tunteeni? Vai jäänkö ajatuksissani vain roikkumaan tuohon toiseen, toteutumattomaan haavekuvaan, ihmiseen, jonka avulla jaksoin avata silmäni?

Niin - ja kykenenkö edes koskaan tietämään, mitä todella ITSE haluan, vai tulenko loppuelämäni vain kuulostelemaan muiden ajatuksia ja toiveita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu