Vain harvat ihmiset (kontaktihenkilöt) tietävät että Galaktisella federaatiolla on aikataulu kehittyvien siviilisaatioiden vaarallisuus asteen varalle. Yksinkertaistettuna tämä tarkoittaa sitä, että galaktinen federaatio tarkkailee kaikkia kehittyviä siviilisaatioita ja suuntaa mihin siviilisaatioiden älyllinen, teknologinen ja eettinen kehitys kulkee. Jos jonkin siviilisaation kehitys alkaa menemään liikaa sellaiseen suuntaan josta myöhemmässä vaiheessa voi olla vaaraa mille tahansa planeetalle ja sen asukkaille, galaktinen liitto puuttuu asiaan hienovaraisesti kyseessä olevan kehittyvän siviilisaation siitä tietämättä. Näin on käynyt planeetta Telluksenkin siviilisaatiolle.
Jos tästä oikeille "raiteille" ohjailusta huolimatta jokin siviilisaatio kehittyy vaaralliseen suuntaan niin paljon, että sen ei oleteta kääntävän kehitystään eettisempään ja galaktisen liiton määrittelemään suuntaan, ottaa galaktinen liitto jykevämmät keinot käyttöön.
Siviilisaatioon soulutetaan galaktisen liiton olentoja jotka pyrkivät vaikuttamaan pitkällä aikavälillä siviilisaation kehityskulkuun niin, että vaarallisuus aste laskee ja kehitys saadaan oikeille eettisille urille. Jos tästäkään huolimatta siviilisaatio osoittautuu vaaralliseksi ja laskennallinen todennäköisyys on, että kun siviilisaatio kehittyy sille tasolle että se alkaa hallita teknologiaa ja avaruudessa liikkumista siinä määrin että päästään matkustamaan muiden aurinkokuntien planeetoille, galaktinen liitto tuhoaa kyseisen siviilisaation kokonaan.
Muita keinoja ei ole, sen on osoittanut tuhansien miljoonien vuosien siviilisaatioseuranta jossa on todettu ettei sotaisiksi ja riistopolitiikan kannalle kehittyneitä siviilisaatioita voi enää kehityksen tuossa vaiheessa pelastaa. Kuulostaa erittäin järkyttävälle, mutta näin galaktisessa liitossa toimitaan yhteisestä päätöksestä.
Meillä ei ole vielä hätää, sillä olemme vasta lapsen kengissä avaruusmatkailun ja sen teknologisen kehityksen tiellä. Meitä tarkkaillaan ja ohjaillaankin, toivotaan että tulevat sukupolvet ovat eettisesti kehittyneempiä kuin me ja lapsemme sekä lapsen lapsemme.
Galaktisen federaation suuri salaisuus
4
318
Vastaukset 4
- pelastettujenjoukko
GL:n vapausjulistus.
http://www.youtube.com/watch?v=GNAHjsAnTd4&feature=related- ¤¤¤¤
Hih hih................toota
- Kontaktin saanut
Näin ne minullekin asian kertoivat. Esim aikoinaan Marssilaiset olivat uhka muille siviilisaatioille sotaisan/agressiivisen luonteensa takia ja heidän teknologiansa oli edennyt siihen pisteeseen että avaruus matkailu oli mahdollista. Silloin GL puuttui peliin ja tuhosi Mars planeetan ilmakehän ja siinä sivussa elämän koko planeetalta. Marssin oikea nimi on Gabblau joka on tunnettu monissa siviilisaatioissa, vain me Telluslaiset kutsumme sitä kivimöhkälettä nimellä Mars.
Kovin huolissaan GL on seurannut meidän edesottamuksia tällä planeetalla. Tuhoisa, sotaisa, ahne rotu kuulemma olemme. Emme välitä luonnon hyvinvoinnista, eläimistä, emmekä muista ihmisistä. Mutta meitä ei olla tuhoamassa koska emme ole vaaraksi muille siviilisaatioille, koska teknologiamme ei mahdollista matkailua muille asutuille planeetoille. Jos pystyisimme matkaamaan toisille planeetoille olisi kohtalomme sama kuin Gabblaulla (Marssilla).
Näin minulle on kerrottu. - 12+13
Oletko tietoinen siitä, että Valon Galaktisen Liiton lisäksi maailmankaikkeudessa ja tässä galaksissa vaikuttavat vielä suuremmatkin voimat joista käytetään usein nimitystä "Taivas"? Taivaallinen hallinto
on osa sitä kokonaisuutta johon esimerkiksi Henkihierarkiat ja Enkelihierarkiat sisältyvät. Puhutaan
myös "Suuresta Jumalallisesta Suunnnitelmasta" jollainen on laadittu jokaiselle asutetulle maailmalle
koko maailmankaikkeudessa. Kaikissa suurimmissa uskonnoissakin uskotaan tuollaiseen suunnitelmaan.
http://www.tiedontalo.net/viestit/sheldannidle_22072003.htm
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1961892
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.117997Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo137962En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58755Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset213728- 62678
- 135666
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä24664Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57602- 38578