Huomasin taas tänään, miten masentuneena on kovin herkkä ihmisten ilkeydelle. Kun ensin keräsin monta päivää voimia ja uskallusta soittaa lääkäriasemalle, niin puheluun vastanneen virkailijan tyly käytös murskasi melkein täydellisesti. Vaikka olen sieltä kalliita palveluja ostanut, en taida olla oikeanlainen potilas. En tiedä, mitä tein tai sanoin väärin, mutta kaikki meni pieleen. Yrittäen kuulostaa reippaalta lupasin soittaa joskus uudelleen, mutta todellisuudessa luovutin. Menen nukkumaan ja yritän unohtaa aivan kaiken.
Tällaista tapahtuu usein. Pitkään kotona kyhjötettyään lähtee liikkeelle ja sitten joku kohtelee tylysti. Alkaa itkettää, koko kroppa halvaantuu, tuntee olevansa maailman yksinäisin ja inhottavin ihminen. Ahdistusta voi kestää päiväkausia.
Itse asiassa olen alkanut epäillä, että esimerkiksi asiakaspalvelukoulutuksessa opetetaan, että empatia on sairasta ja että asiakasta pitää aina kohdella vähän epäluuloisesti.
Tällaista tapahtuu usein. Pitkään kotona kyhjötettyään lähtee liikkeelle ja sitten joku kohtelee tylysti. Alkaa itkettää, koko kroppa halvaantuu, tuntee olevansa maailman yksinäisin ja inhottavin ihminen. Ahdistusta voi kestää päiväkausia.
Itse asiassa olen alkanut epäillä, että esimerkiksi asiakaspalvelukoulutuksessa opetetaan, että empatia on sairasta ja että asiakasta pitää aina kohdella vähän epäluuloisesti.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Se on sitä masennus- ahdistus -oireyhtymä.
Mutta ei asiakaspalvelua juuri opeteta eikä osata.
Eikä asiallista käyttäytymistä löydy edes alan asiantuntijoilta. Olen käynyt perusteellisesti ahdistumassa psykiatrian poliklinikan psykiatrin pakeilla, kun käyttäytyminen oli niin asiatonta.
Mutta rohkeasti vaan eteenpäin eivät kaikki ihmiset ole tylyjä.
Tietysti joskus on hyviäkin kokemuksia ja aina se lämmittää, jos joku alipalkattu asiakaspalvelija on kohtelias ja ystävällinen. Pahimpia ovat tuollaiset kalliit paikat, joissa henkilökunta katsoo asiakkaita halveksivasti. Tässä viimeisimmässä tapauksessa minun epäiltiin valehtelevan, mikä oli todella kummallista. Sitten kun virkailija luki tietojani tarkemmin ja huomasi, että puhun totta, hän keksi muuta valittamisen aihetta eikä edes pahoitellut.
Pidä vaan oma linja! Jos lähtee mukaan töykeilyyn, ja levittää sitä eteenpäin, tulee vain entistä huonompi olo. Kyseinen työntekijä saattoi olla väsynyt ja ahdistunut. Sitäpaitsi hänelle tilanne saattoi olla yksi päivän sadastaviidestäkymmenestäviidestä sosiaalisesta tilanteesta, kun taas sinulle nykyisessä tilanteessasi kenties se ainoa.
Entäpä jos suhtautusi jo lähtökohtaisesti siten, että palvelu tulee olemaan katastrofaalisen, luokattoman surkeaa. Visualisoisi mielessään tilanteen, jossa painajaismaisesta palvelusta huolimatta onnistuisi säilyttämään mielenrauhansa. Sittenhän voisi jopa yllättyä positiivisestikin, koska hyvääkin palvelua varmaankin ilmenee aina silloin tällöin siellä täällä :) Hmm...täytyypä kokeilla...
kuin mahdollista, kannattaa tietysti myös äänestää jaloillaan. Eli jos voit vaihtaa paikkaa tai valittaa epäasiallisuuksista ja/tai pyytää vaihtamaan henkilöä, niin tee se. Mahdollisista nyrpistelyistä sen jälkeen ei kannata välittää, jokainen vastaa omasta käytöksestään. Asiakaspalvelijoissa todella on kelvottomiakin tapauksia. Muuttaisin tilanteen, jos valta ois.
Ihan hyvä idea ehkä, mutta juuri sitähän minä pelkäsinkin, että kohtelu on luokatonta. Yleensäkin on vaikea soittaa minnekään, puhumattakaan jos tietää kokemuksesta, että palvelu on tylyä. Tuossa paikassa olen tuntenut olevani todella mitätön ihminen. Ja kuitenkin se henkilökunta saa palkkansa minunkin rahoistani.
Yksin elellessä ei edes ole ketään, jolle levittää pahaa oloa eteenpäin eikä se mitään auttaisikaan. Voi vain kuvitella, miten kauheaa kohtelu olisi, jos valittaisi suoraan.
Terveenä kyllä vaihtaisin ja valittaisin. Masentuneena käperryn kolooni. Ei ole voimia mihinkään ylimääräiseen. Etenkin kaikki vähänkin viralliseen vivahtava ja pakollinen ahdistaa. En ymmärrä, miten kaltaisiltani yksinäisiltä ihmisiltä edellytetään ties mitä selvitystä. Masentuneena eläminen on kokopäivätyötä. Yhteen puheluunkin menee päiväkausia valmistautuessa.
..masentuneena on kovin herkkä ihmisten ilkeydelle.. Pitkään kotona kyhjötettyään lähtee liikkeelle ja sitten joku kohtelee tylysti. Alkaa itkettää, koko kroppa halvaantuu, tuntee olevansa maailman yksinäisin ja inhottavin ihminen. Ahdistusta voi kestää päiväkausia.
Näinhän se menee. Siksi yritän linnoittautua kotiin täysien ruokavarastojen kanssa niin pitkään kunnes olo on voimaantunut kestämään ihmisten tylyyttä ja typeryyttä. Välillä neljän seinän ahdistus tietty kasvaa kosmisiin mittoihin, mutta 'keskenäni' pärjään silti paremmin kuin ihmisten ilmoille väkisin ammuttuna.
Olen ajat sitten jättänyt kaiken ulkopuolisen 'hoidon' ja 'terapian' sikseen kun tajusin ettei a) kukaan tajua mitään, ja b) ketään kiinnosta minun hyvin/pahoinvointini nanopennin vertaa.
Yritän pärjätä omillani, onhan minulla on paras kokemusperäinen tietotaito omista asioistani.
Noinhan se minunkin kohdallani pitkälti menee. Normaalisti en näe ketään päiväkausiin. Ruokakaupassa on pakko joskus käväistä ja silloin raahaan aina mahdollisimman paljon täydennystä kotiin. Sosiaalinen kanssakäyminen jää kassahenkilön tervehtimisen ja kiittämisen tasolle. Jos joku jostain syystä lähestyy minua, yritän olla mahdollisimman kiltti ja ystävällinen. Missään tapauksessa kukaan ei voi nähdä, että edes olen masentunut ja käytännössä täysin syrjäytynyt. Olen ihan normaalin oloinen.
Näin on mennyt jo vuosia. Psykiatrit olen jättänyt aikoja sitten.
Tämä lääkäriasematapaus ei liity masennukseen vaan toiseen sairauteen.
"Jos joku jostain syystä lähestyy minua, yritän olla mahdollisimman kiltti ja ystävällinen. Missään tapauksessa kukaan ei voi nähdä, että edes olen masentunut ja käytännössä täysin syrjäytynyt. Olen ihan normaalin oloinen."
Näinpä juuri. Ihmisiä on tosi helppo huijata pinnallisessa kanssakäymisessä, sen lyhyen aikaa mitä tarvii. Riittää, kun pukeutuu suht koht tyylikkäästi ja kampaa tukkansa ennen kuin lähtee liikenteeseen. Ja tuota ystävällisyyttä satunnaista sielua kohtaan ei tarvi edes teeskennellä. Ihmeellistä, vaikka on itse aidosti masentunut. Ja eiku takasin kotiin verkkareihin ja seinää töllöttämään.
Moni tuttavanikin varmasti hämmästyisi, jos saisi tietää, että ensimmäinen ajatukseni herättyäni on, milloin pääsisi takaisin nukkumaan, ja että elämässäni ei tapahdu oikeastaan yhtään mitään. Harvoille olen kertonut masennuksestani enkä kadu. Niistä jotka tietävät, ei ole ollut erityisempää iloa tai tukea. Mitäpä he voisivatkaan? Joskus vuosia sitten joku tarjoutui auttamaan kotitöissä. Kun en silloin jaksanut ottaa apua vastaan, ei sitä ole myöhemmin tarjottu. Kotityöt ovat kroonisesti tekemättä. Ehkä sitten joskus syksymmällä tai ensi vuonna...
Asioita voi tarkastella aika monesta suunnasta. Voisi ajatella, että olet suorastaan sosiaalinen, kun haluat, että kaikki sujuu sulavasti ja miellyttävästi, et kerjää huomiota, olet haluton järjestämään mitään kohtauksia. Yksityisten palvelujen käyttäminen myöskin voisi kieliä haluttomuudesta kuormittaa "systeemiä". Tänne kirjoittaminenkin on sosiaalisuutta. Aika paljon sosiaalisuutta siis...
Itse ajattelen, etten oikein kuulu tähän aikaan. Haaveilen, että voisin perustaa pienen yksityisen museon, jossa luuttuaisin lattioita, pyyhkisin pölyjä, myisin lahjaesineitä ja tuijottelisin kaukaisuuteen. Osaisin olla kohtelias ja vastailla kysymyksiin. Vielä on keksimättä aihepiiri. Erakkomuseo? Maailmanhistorian merkkierakot ja muut originellit esiteltyinä kuvin, sanoin ja vaihtuvin näyttelyin :D Tai ehkä ei kuitenkaan. Edesmenneiltä kun ei voi kysyä lupaa :(
Kävisikö masennusmuseo? Voisit perustaa sen asuntooni ja johdattaa ryhmiä pitkin pientä polkua ohi sanomalehtikasojen (ajalta, jolloin vielä tilasin niitä vuosia sitten), avattujen lääkepurkkien, likaisten astioiden, vaatekasojen jne. Vierailijat saisivat katsella sängyllä lojuvaa möykkyä (=minua), joka ei hievahda päiväkausiin. Kaiken irtaimen saisit minun puolestani myydä pois. Näyttelyssä voisi olla kuvia nuoruudestani, jolloin kukaan ei arvannut, että minusta ei lopulta tule mitään.
Ehkäpä tosiaan olen sosiaalinen. Pitää vain toipua välillä. Nytkään en ole lauantain jälkeen nähnyt ketään.
Heh, jos masennusmuseo alkaisi pyöriä hyvin, voisi harkita isomman tilan vuokraamista Mielimuseota varten, jossa eri mielentiloja kuvaisivat eri huoneet. Että jos sinulle esim. tulisi Masennuksessa aika pitkäksi, voisit kipaista välillä vaikkapa Euforian puolella, käydä Pihalla tai muuttaa pysyvästi Tyyneyteen. Ahdistuksen voisi rakentaa kätevästi siivouskomeroon. Kakkostyypin bipoille voisi olla pyöröovet siinä Masennuksen ja Manian välissä.
siis ei bipoille vaan bipolaarisuuden havainnollistamiseksi...
Mielikuvaharjoituksena mietin, millainen tila olisi tuo Tyyneys. Ehkä se voisi sijaita muita ylempänä jonkinlaisella parvella tai tornissa, jonne olisi kiivettävä askelma askelmalta. Vai olisiko se pensasaidan rajaama salaperäinen puutarha, jonne päästäkseen on ensin seikkailtava Pihalla ja etsimällä etsittävä porttia kaikenlaisen sälän seasta?
Museovision lisäksi monia muitakin mahdollisia mielikuvaharjoituksia tulee mieleen. Mutta asia kerrallaan...
.. vaikka tässä tapauksessa pahalta tuntui lukea 'möykystä joka ei hievahda päiväkausiin' :'-c
Mutta tuo idea on ihan ookoo. Olen vieraillut yhdessä 'taiteilijakodissa', joka avasi ovensa joksikin aikaa performanssimielessä. Ekologinen nuoripari halusi esittää/esitellä kotinsa sellaisena kuin se on. :-D Ja kansaa kiersi huoneissa ihmettelemässä itupurkkeja ja hmm.. ei ihan standardikaluilla 'sisustettuja' tiloja.
Erakkomuseo on loistoidea, mut mulla ei riitä keskittymiskyky kokoamaan tietoja & materiaaleja.
Niinhän sanotaan, että taiteilijan ja hullun erottaa siitä, että taiteilija pystyy toteuttamaan ideansa.
Jottai elämänsisältöä pitäis silti kehitellä. Sosiaalinen minäkin olen, 3-4h/pv. Loppuajan olen ihan mielelläni keskenäni.
Poliisi voisi silti puuttua tilanteeseen. Asuntoni on ympäristörikos.
Luulen, että "möykky" hieman liioittelee, koska ajattelee ja kirjoittaa niin hyvin. Toivon niin!!!
Kadulla kerjääminenkin tai roskisdyykkaus on varmaan terveellisempi elämäntapa kuin kotiin linnoittautuminen. Ihminen on luotu liikkumaan. Jos ajatellaan, miten metsästäjä-keräilijä-esi-isämme elivät, roskisdyykkauksella ja pullojenkeruulla pääsee varmaan aika lähelle sitä. Haluaisin määrätä ulkonaliikkumispakon kaikille, joilla vielä kädet ja jalat jotenkin toimivat.
Nyt kun ulkonaliikkumispakko on julistettu, joka kerta asunnosta poistuessa voi viedä sylillisen lehtiä samalla kierrätyspaperilaatikkoon :)
Joo, mä kerään kulkiessa kaiken mahdollisen, jopa käyttökelposet muovipussit! Usko tai älä... Sen verran häveliäs oon, että katson ettei kukaan ole näkemässä.
Tämän päivän saalis on se plastiikkipussi (haha), maastokuvioinen lippis ja vaaleansininen muovitratti. Kaikenlaista ihmiset jättää jälkeensä. Ja nää on ihan tienvarresta noukittu.
Emmää hullu enkä köyhä oo, tää on harrastus siinä missä joku muukin!
Minun luokseni voisi tulla keräilemään. Takaan varmoja löytöjä tosiharrastajalle. Ja lupaan kääntää katseeni hienotunteisesti toisaalle.
Terapeuttisinta varmaan olisi, jos kukin kykenisi itse raivaamaan oman katastrofialueensa ja innostamaan itsensä seikkailuretkille ulkomaailmaan tuulettumaan, omaan tahtiin tietenkin! Nyt on paras mahdollinen vuodenaika aloittaa :)
Ap (ja muutkin) kirjoita suoraan, jos huvittaa: [email protected] ! Esim. mitä tekisit, jos et olisi masentunut.
Saatan kirjoittaakin. Mutta kerron jo nyt, mitä tekisin, jos en olisi masentunut: menisin töihin, harrastaisin, tapaisin ihmisiä, laittaisin asunnon kuntoon, kutsuisin ystäviä kylään, kävisin ulkoilemassa, osallistuisin yleisötapahtumiin, kuuntelisin musiikkia. Jne. Jne. Varmaan tekisin jotain tyhmääkin, mikä nyt jää tekemättä, kun makaa möykkynä sängyssä, mutta onhan tämä möykkyilykin vähän tyhmää.
Postia lähetetty.
viettäisin minäkin, nyt menee 90% ajasta nukkumiseen ja/tai oleiluun ilman mitään funktiota. Onneksi ahdistuneisuus on iän myötä vähentynyt.
Joskus käy vieläkin mielessä: millaista olisi ollut elää normaali ihmiselämä? Semmoinen, että opiskelun jälkeen alkaa työelämä, todennäk. perhe-elämä, lapsia, harrastuksia, yhteiset lomamatkat, kodinhoito ja -kunnostus... iloja & suruja.. ja virtaa riittää...
Mutta sitä voin vain kuvitella. Tavallinen peruselämä jäi kokematta. Tai sanotaan että lyhyeksi kuin kanan lento. "kuvia nuoruudestani, jolloin kukaan ei arvannut, että minusta ei lopulta tule mitään." Niinpä.
Tiedän, ettei kellään ole helppoa, mutta viimeksi tänään kun oikein ahdisti, tuli kyllä mieleen, että yksin ei ole hyvä olla. Tällaiseen möykkyelämäntapaan yksinäisyys tietysti sopii, mutta on hetkiä, jolloin haluaisi huutaa, että eikö kukaan voisi olla edes hetken seurassani. En tosin luota enää kehenkään eikä minusta muutenkaan paljon ole iloa kellekään, mutta puolikin tuntia sosiaalisuutta olisi minun viikossani iso juttu.
Unilääkkeetkin loppuivat, joten tänään on taas vain odoteltava, milloin saa vapautuksen tästä huonosta olostaan.
Oletteko muuten huomanneet, ettei vieraille ihmisille voi nykyään sanoa mitään satunnaistakaan, koska kaikilla on jokin nappi korvassa?
Yksityisille lääkäreille voi varata ajan netissäkin, jos soittaminen on hankalaa. Jos oikein huono olo, psyk.polille voi mennä...tai tk:hon pyytämään päivystysaikaa. Ja ei kaikilla ole mitään nappia korvassa, minullakaan ei :)
Sama huomio mulla: bussipysäkillä, kadulla ja missä tahansa julkisilla paikoilla se kapea pikku johto suikertaa yhä useamman kauluksesta. Kumma ilmiö: julkinen yksityisyys. Kas kun eivät vuoraa silmiään pienillä tv-ruuduilla, että jäisi myös ulkomaailman visuaalinen sisältö tavoittamatta.
Ja miten ajattelet sen lääkärin/polikäynnin auttavan apaattista yksinäistä? Keskustellen hetken kuin ihminen ihmiselle? Älä unta nää.
Korkeintaan lisää mömmöjä.
Ei ei, ei näin.
En tarkoittanut sillä puolella tunnilla sosiaalisuuden kaipuuta, että lääkärille menisin. Joku ihan tavallinen ihmiskontakti oli mielessä. Psykiatrit olen jo nähnyt. Heillä ei ole minulle enää mitään sanottavaa. Mutta en tarkoita, ettei heistä kukaan hyötyisi.
Joillakin on kyllä hyvin lasittunut katsekin, mitä en ihmettele. Mutta joskus voisin pari sanaa vaihtaa jonkun kiltinnäköisen vieraan ihmisen kanssa, mutta se tyssää tietysti, jos huomaa, että toisella on jo kuunneltavaa. Vieraiden ihmisten kanssa voi aloittaa puhtaalta pöydältä ja kun erotaan, ei ole tunnetta kammottavasta epäonnistumisesta, kuten usein tuttujen kanssa.
Kiitos ap kommenteista, niissä on paljon tuttua! Tajuan tomivani aika samantapaisesti! Pitäisi varmaan alkaa mokailla tietoisesti, ihan pikkuisen edes. Enhän odota muiltakaan täydellisyyttä! Saatamme hyväksyä, että ruokalistassa lukee "toni kala" ja "kolme pieni annos mukan", saatamme hyväksyä, että kadulla pummataan rahaa ja pysäytellään, että seinät on sotkettu tageilla etc etc
Hei ap, tuo ed. kommenttini olikin nikille ::::::::::::::::::
Ymmärrän mistä puhut. Respektiä.
Kai se vain on niin, että vähäisiä ihmiskontaktejaan ehtii pyöritellä päässään loputtomasti ja katua jokaista tyhmää lausahdustaan. Menee aina aikansa unohtaa paha olo ja seuraavalla kerralla kohdalle voikin osua joku ilkimys, johon ei mikään ystävällisyys tai varovaisuus tepsi.
Kiitos. Huomasin kyllä.
Ei varmaan puh.vastaaja tarkoittanut olla ilkeä sinulle, eikä hän tietänyt sinun ehkä masennuksesta,
hänellä oli huono päivä tai sitten hän olemassa "tyly" älä ota sitä henkilökohtaisesti, soita uudelleen, ei sinun tarvitse yrittää olla reipas jos et jaksa, ole vaan oma itsesi, älä anna periksi!
Kenties hän sitten vain esimerkiksi yksinkertaisuuttaan oli ylimielinen, mutta en nyt jaksa lyödä päätäni samaan mäntyyn ihan lähiaikoina. Eikä tietenkään tarvitse yrittää olla reipas. Siksihän minä maastoudunkin sängyn pohjille.
En tarkoita nimimerkki Ihmistä, mutta moni ihminen kyllä hermostuu, kun näkee masentuneen lamautuneisuuden. On helppo sanoa, että ei tarvitse olla reipas, mutta käytännössä kävisi niin, että minut löydettäisiin kotoani vuosien kuluttua muumioituneena, jos en silloin tällöin olisi reipas. Kukaan ei tee yhtään mitään, jos en tee sitä itse. Se on fakta. Ihan oikeasti vuosiin ei ole kukaan tarjoutunut auttamaan yhtään missään, vaikka aika moni kuitenkin tietää tilani. Siksi on hyödytöntä pyytää apua. Saisi vain pahan mielen.
Toinen esimerkki on mielialasta huomauttaminen. On lupa olla masentunut, mutta se ei saisi näkyä mitenkään. Jos on synkkä, vihainen tai raivoissaan, niin kaikki menee huonon käytöksen tai epämiellyttävän luonteen piikkiin. Siksi on parempi ne pienet hetket, jolloin näkee ihmisiä, yrittää olla vain mahdollisimman kiltti ja ystävällinen.
Ap. etsi harrastus, mieluiten sosiaalinen. käy siellä niin usein kun kykenet. rupea harrastamaan liikuntaa, alota vaikka kävelystä. hyvää jatkoa
rupea käymään esim kaupassa useammin, ostamassa vaikka vain yhden tuotteen, tee itsesi aktiivisemmaksi
pienet askeleet - small steps. en tosin tiedä millaista on olla masentunut, enkä voi edes kuvitella, mutta toivottavasti autan edes hieman