Joo olen 18 vuotias miespuolinen ihminen, joka potee masennusta. Aiheet kerron lyhyesti aloitan koulusta. Kaikki oli aluksi hyvin 5 luokkaan asti. Sitten tuli elämänmuutos eli muutimme toiselle paikkakunnalle. Koulussa tutustuin uusiin ihmisiin, mutta siitä se sitten lähti paskaa lensi niskaani oikein urakalla kokoajan vittuiltiin mulle ihan kaikesta esim olemuksestani, ulkonäöstäni ja kaikesta mitä päähänsä keksivät. Ei se mitään mua haitannut ajattelin että läppää vaan haluavat heittää mutta sitä jatkui sitten monia vuosia 9 luokkaan asti jolloin alkoi tuo masennuskausi. Jopa "kaverit" joihin tutustuin olivat yhtä kaksinaamaisia ryhtyivät vaan mukaan kiusantekoon. Vaikka se oli pelkkää puhetta se laski itsetuntoa mukavasti. Luulin sen olevan sitten ohi kunnes menin amikseen siellä tuntui sama meininki olevan, koska sählään niin siitä sitten ruvettiin mulle vittuileen ja samoista asioista myöskin paskaa selän takana puhuttiin yläasteella ja ala-asteen loppussa oli samanlaista juttua. Lintsaus alkoi olla tuttua minulle amiksessa sitä tuli harrastettua enemmänkin koska rajat oli kuinka paljon saa olla pois että ei hylätä koulusta joten rajoihin asti olin poissa mut se koulusta.
Kotona taas en koskaan saanut tuntea tätä "rakkautta" aina tunsin olevani erehdys. Äiti ei koskaan sanonut minulle rakastavansa minua sanat joita hän käytti oli luuseri,täysnolla ja tuollaisia ihania ilmauksia. Koska olin isäni poika ja äiti eron jälkeen alko vihaan isää ja hänen sukuaan joten minä olin myöskin yksi jota hän vihasi. Vaikka kuinka koulussa menis hyvin en mitään hyvää saanut kuulla. Parhaimmillaan keskiarvoni oli 8 tai hieman enemmän ja sehän rupes tippumaan kun koulunkäynti ei enään jaksanut innostaa eli ysiluokalla tais olla jotain 6.8. Äiti aina mollasi minua kaikesta sai erikoisia kohtauksiakin jos olin hiemankin myöhässä tekemästä läksyjä esim 20 minsaa ala-asteella niin sitten rupes repiin tukasta ja silleen eli elämäni on ollut paskaa vaikka eihän se pitkään vielä ole kestänyt. Isäni taas sanoi minulle rakastavansa, mutta isä oli / on edelleen alkoholisti ja nykyään hän vain juo. Hän on elämässäni tärkeä ja kokoajan pelko että hän tappaa itsensä tuolla tahdilla. Hän myös polttaa joten se lisää riskiä ja häntä voi sanoa tupakan suurkuluttajaksi aski tai 2 menee päivässä tupakkaa. Hän asuu kaukana joten häntä ei pääse paljoon tapaamaan paitsi lomilla nykyään se on vähentynyt ja pääsen ehkä kesälomalla pelkästään. Ja olen tuntenut itseni olevan isänkin mielestä mitätön tuntuu kuin siskoa hän rakastaisi enemmän ja tämä sisko on jo muuttanut pois kotoa. Sanonut aina että kuinka huonot oltavat hänellä on mutta saman katon alla minäkin elänyt. Sukulaisilta taas olen saanut myöskin paskaa niskaan aina mulle jostain keksii haukuttavaa. Käsitys nuorempien jotka oli haukkumassa myöskin paljon on ihmeellisesti muuttunut kun lähestyin 18 vuotta. Mielistely ja sellainen on tullut enemmänkin eli eivät he minusta pidä ainoastaan tietävät että saavat hyödyn minusta jos ovat hyvää pataa mun kaa. Sillä röökiä ja alkoholia voin hakea heille kun menen tapaamaan.
Kotona taas en koskaan saanut tuntea tätä "rakkautta" aina tunsin olevani erehdys. Äiti ei koskaan sanonut minulle rakastavansa minua sanat joita hän käytti oli luuseri,täysnolla ja tuollaisia ihania ilmauksia. Koska olin isäni poika ja äiti eron jälkeen alko vihaan isää ja hänen sukuaan joten minä olin myöskin yksi jota hän vihasi. Vaikka kuinka koulussa menis hyvin en mitään hyvää saanut kuulla. Parhaimmillaan keskiarvoni oli 8 tai hieman enemmän ja sehän rupes tippumaan kun koulunkäynti ei enään jaksanut innostaa eli ysiluokalla tais olla jotain 6.8. Äiti aina mollasi minua kaikesta sai erikoisia kohtauksiakin jos olin hiemankin myöhässä tekemästä läksyjä esim 20 minsaa ala-asteella niin sitten rupes repiin tukasta ja silleen eli elämäni on ollut paskaa vaikka eihän se pitkään vielä ole kestänyt. Isäni taas sanoi minulle rakastavansa, mutta isä oli / on edelleen alkoholisti ja nykyään hän vain juo. Hän on elämässäni tärkeä ja kokoajan pelko että hän tappaa itsensä tuolla tahdilla. Hän myös polttaa joten se lisää riskiä ja häntä voi sanoa tupakan suurkuluttajaksi aski tai 2 menee päivässä tupakkaa. Hän asuu kaukana joten häntä ei pääse paljoon tapaamaan paitsi lomilla nykyään se on vähentynyt ja pääsen ehkä kesälomalla pelkästään. Ja olen tuntenut itseni olevan isänkin mielestä mitätön tuntuu kuin siskoa hän rakastaisi enemmän ja tämä sisko on jo muuttanut pois kotoa. Sanonut aina että kuinka huonot oltavat hänellä on mutta saman katon alla minäkin elänyt. Sukulaisilta taas olen saanut myöskin paskaa niskaan aina mulle jostain keksii haukuttavaa. Käsitys nuorempien jotka oli haukkumassa myöskin paljon on ihmeellisesti muuttunut kun lähestyin 18 vuotta. Mielistely ja sellainen on tullut enemmänkin eli eivät he minusta pidä ainoastaan tietävät että saavat hyödyn minusta jos ovat hyvää pataa mun kaa. Sillä röökiä ja alkoholia voin hakea heille kun menen tapaamaan.
Vastaukset 55
Vanhimmat
Suhteista taas ei oo mitään hurraamista, mutta yksi on ylitse muiden jota rakastan. Emme edes pitkään saanut olla yhdessä kun ero tuli 6-7 kk tais olla aika jonka saimme olla jolloin näimme harvoin, koska tämä tyttö asui samalla paikkakunnalla kuin isä eli hän jätti minut koska ei kestänyt tuota välimatkaa ja olen saanut asiat vielä paskempaan jamaan sanomisillani, koska sanon kaiken aina väärin käytän vääriä sanoja joista tyttö luulee että syytän häntä. Vaikka murto-osa koko tekstissä ehkä yksi sana on hänestä kun kerron kuinka pahalta minusta tuntuu hän taas jotenkin tuntee sen syyttelyinä. Luottamuskin suhteessa sitä ei koskaan ole ollut, kun tyttö ei enään luota keheenkään koska joku entisistä poikaystävistä meni hänen luottamuksensa pettämään ja tyttö tunsi jätkän ala-asteelta saakka. Joten en tiedä ollenkaan mikä tyttöä vaivaa hän on myöskin masentunut enkä osaa auttaa häntä mitenkään, kun ei kerro mikä on hätänä. Ja tyttö ei enään tunnu edes rakastavan minua eikä halua nähdä minua koskaan eli olen kusahtanut jutun pahemman kerran. Hän on ainoa joka elämässäni on tärkeätä ja hänet olen tainnut menettää. Olin aikaisemmin ihastunut yhteen tyttöönkin johon olen edelleen, vaikka hän vaan on minua kohtaan ilkeä. Hän tietää että olen ihastunut häneen ja piruili sillä asialla ja esitti olevansa vapaa kun oikeasti oli varattu ja nauro sitten päin naamaan kun luulin oikeasti hänen olevan vapaa. Kun hänelle tapahtui kauhea tapahtuma poikaystävä kuoli hän pisti syyt mun niskoille ja haukku mua ja sanoi olisi "parempi jos sä olisit kuollut eikä mun poikaystävä". Ja vieläkin on jotain tunteita häntä kohtaan se siitä aiheesta.
Amiksessa aloitin sitten tupakanpolton jonka olen tajunnut lopettaa koska en halua pilata elämääni enempää eli noin 2 vuotta poltin ja alkoholin käytön lopetin vaikka käytin yläasteella paljon ja nyt olen taas aloittanut, koska ikää on sen verran voi itse käydä hakeen tai sitten käydä baareissa enkä mä juo muuten kuin suruuni. Siinäpä tais olla kaikki oleelliset asiat pähkinän kuoressa.
Eli elämäni on tällä hetkellä tyhjää ja tuo itsemurha tuntuu parhaimmalta vaihtoehdolta. Ysillä ei ollut mitään minkä takia jäädä mutta jäin kuitenkin syytä en tiedä joten ysiltä asti tähän päivään on ollut tuota masennusta olen joutunut elämäni aikana pettyyn useampaan otteeseen joten haluaisin kuulla mielipiteitänne mitä pitäisi tehdä ? Mieluiten ei negatiivisia tarpeeksi jo sellaisia kuullut elämän aikana.
Ps. Pyydän anteeksi jos on kirjoitusvirheitä joita en ole huomannut.
Mitä pitäisi tehdä?
No ei ainakaan itsemurhaa.
Jos olet kestänyt tuohon saakka niin sulla on niin kova luonne, että kestät kyllä ihan tappiin asti.
Ota rennosti, chillaa, älä stressaa.
Elämä on kaikille kärsimystä.
Elämä on yhtä paskaa joten kysymys kuuluu: miksi meitä pitää tehdä jatkuvalla syötöllä lisää?!
asenne juttu
ei se paska niin kauheaa ole jos sitä tarpeeksi kauan haistelee
Mä oon yks täti, joka just luki tekstisi. Mulle tuli puolestasi paha olla, olet saanut kärsiä ja sumplia. Se siinä on, että olet päässyt tähänkin asti ja, tännekin kirjoittamaan. Nyt uskon, että sinulla alkaa jotakin muutosta parempaan. Se lähtenee joidenkin ratkaisujen kautta? Ei, älä ihmeessä tee itsellesi mitään. Vaikka tuntuu siltä, että on pakko kuolla, kun muuta ei ole, niin ei se ole ihan totta sentäs. Olet onneksi nuori ja siksi vielä pystyt muuttumaan ja siis vahvistumaan ja saanet käyttövoimaksesi nämä elämänkokemukset, siis kääntyvät kokeneisuuden voimaksesi.
ähhh, mua väsyttä nyt niin, etten jaksa kirjoittaa enempi. Mä palaan tähän ketjuun huomenna... Miettimään. Sitä ennen halia paljon sinulle, olet hyvä tyyppi. Sinulla vain ei vielä ole ollut mahdollista kohdata semmoisia rakentavia ja fiksuja ihmisiä, aikanaan tulee parempi vaihe, näin toivon ja uskon. - Koeta saada nukutuksi. Katsellaan, mitä muut puhuvat sinulle. Älä yhtään välitä noista veistelijöistä, eivät ole kovin rakentavia, sillä tämänhän pitäisi olla vertais-tuki-palsta. Kaikenlaisia lapsosia on liikkeellä. Ei pitäisi kommentoida, jollei jaksa paneutua. Sorry, nyt just minäkin uuvahdan.
Huomenta sinulle aloittaja sekä sinäkin 24 v, joka hyvin kirjailit.
Aloittaja, onkohan sinulla liiallinen eli ns. sairas syyllisyydentunne? Tarkoitan, että älä nyt niin kauheasti ja aina itseäsi syytä ja hauku asioista! Suhtaudut itseesi aivan liian kieltaisesti. Tähän sinun pitäisi paneutua, että saisit 'sitä laivaa' kääntymään. Tarvitsisit tukea ja myönteisiä elämänkokemuksia! Helpommin sanottu kuin tehty.
Olisiko sinulla mitään mahdollisuutta hakeutua ammattiauttajalle kertomaan justiinsa tästä kaikesta, minkä tänne hyvin rustasit? Minusta se auttaisi sinua. Voisitko ensin mennä vaikka terveyskeskuslääkärille kertomaan pahoinvoinnistasi; jospa sieltä kautta pääsisit jollekin ammatikseen kuuntelevalle, jonka kanssa edelleen kartoittaa elämääsi, sen tuskia, sekä myös tehdä suunnitelmia ja tavoitteita! Sinulla ON suunnitelma elämääsi varten olemassa, kunhan löydät sen päästä kiinni. Kukaan ei ole turha tai taidoton. Jokaiselle on paikkansa. Ei ole minunkaan helppo ollut asiaa käsittää, mutta nyt sanon, että niin se on. Vaikka lähtökohtien tiedostatkin olevan puutteelliset. Se on karmeeta, kun nykyään kaikilla. Varmaan niillä tyttöystävilläsikin oman kimurantit elämänhistoriansa. Mielestäni, kun on itsellä paha olo, niin on vaikea löytää seuraa toisesta sukupuolesta, siinä helposti pettyy. Jaksaisitko vähän aikaa vielä vain rakentaa itseäsi ja jättää 'pariutumishuolet' tuonnemaksi. Käytännön elämääsi järjestystä ja suuntaa!
Voitko suunnitella yhden asian kerrallaan, jota kohti pyrit menemään, sellaisen mikä tekee sulle hyvää ja tukee sinua. Eli karsit 'vääriä ihmisiä' ja yrität tavoitella fiksumpia ja hyvin käyttäytyviä, näin saisit lepoa menneestä. Jaksatko itse työstää omaa elämääsi, miten se parhaiten menisi, tarkoitan, että sinun ei tarvitse silloin ajatella muita ihmisiä. Sinä tarviit apua ja tukea! Hae. Olen minäkin surullinen isäsi tilanteen takia, sillä itselläni on läheinen ihminen alkoholin takia sairastumisen jälkeen kuollut. Jos taas äitisi on ollut rakastamaan kyvytön, niin se ei varmaan ole tahallista eikä johdu sinusta, vaan hänen omasta elämänhistoriastaan. Minulla oli samanlainen tilanne, mutta ennen äitini taivaan kotiin siirtymistä, sain ymmärryksen ja lämmön häntä kohtaan. Tämä tuli tosi myöhään, vanhoilla päivillä, mutta se kuitenkin on auttanut. Ensin voit otta äidistäsikin etäisyyttä ja myöhemmin hänetkin jaksaa nähdä toisessa valossa. Huokaus.
Laita itsellesi nyt vain (!) kahden vuoden tavoite saada elämääsi rakentavia asioita. Nuoruus on puolellasi. Myöhemmin voit todeta kuin tuo vastannut 24-vuotias. Minä myös näen, että pääset kyllä pahimpien toivottomuuksien yli, mutta et ihan yksin etkä välttämättä ikätovereidenkaan kanssa.... Haluaisin sanoa sinulel paljon hyvää, mutta nyt ei synny parempaa tekstiä.
Kovinkin luonne tuntuu välillä pettävän ja kestäminen loppuvan. Niinhän elämä on kärsimystä, mutta joillekkin tuntuu annettavan toistenkin edestä kärsimystä ja en kyllä tunne ketään joka oikeasti kärsisi pahin ongelma minkä kaveripiirissäni oon kuullut on että "faija tappais jos kuulis kaverin polttavan että silleen".
Eli tunnen syyllisyyttä kaikesta, kun aina kaikki tuntuu olevan mun vika. Tottahan tuo, että syytän itseäni kaikesta mutta omasta mielestä syytän syystäkin. Todellakin on helpommin sanottu kuin tehty kun kaikki tuntuu vaan kaatuvan päälle ja mikään ei onnistu pilaan kaiken kuitenkin joten usko ja toivo parempaan on vähän niin kuin menetetty. Kyllä kait sitä vois kokeilla, mutta en mielelläni menisi puhumaan vieraille ihmisille ongelmistani. Omasta mielestä vain tuntuu että paikkani on olla ottamassa kaikki paska niskaani. Vaikea löytää näitä fiksumpia kun aina sattuu olemaan mun paska tuuri sellainen, että huonoimmat tulee mun luokalle. Ei ikävä kyllä sitä itse voi valita vanhempiansa sillä ne on mitä on ja uusia ei tuu vaikka kuinka niin haluaisikin. Pitää koettaa kuitenkin pärjätä vaikka vaikealta tuntuu. No lopetan tekstini tähän vaikka lyhyeksi jäi tällä kertaa johtunee varmaan kellon ajasta ajatus kulkee niin huonosti.
Tuntuu vaan siltä että voimia ei oo mihinkään joten vaikeatahan se saada voimia tyhjästä. Kyllä se lähtee ratkaisuiden kautta mutta mistä sitä tietää mikä on hyvä ratkaisu, kun kaikki ratkaisut tuntuu menevän aina väärin ja siitä kostaantuu sitten se jotenkin. Jotkut vaan yrittänee auttaa tai sitten luulee tietävänsä miten auttaa niin mikäs siinä ajatushan on tärkeintä eikä tekstin pituus merkkaa. Vaikka no enpä sanois noista edellisistä teksteistä, että on paljoo aivotoimintaa käytetty auttamiseen enemmänkin vaan päätetty pistää jotain joka vois auttaa.
Tuo on paha ongelma.. Muiden aiheuttamaa, mutta itse selvitettäväksi vaan jää. Kuten yleensä :/
Syyllisyyden tunteessa on aina osa oikeaa syyllisyyttä, ja osa taas täysin asiaan kuulumatonta.. Esimerkiksi voit tuntea syyllisyyttä siitä, jos et saa asioitasi tehtyä (oli siihen syy mikä tahansa), tai teet jotain väärin ja asiat menevät pieleen.
SIinä vaan on yksi asia joka pitää ymmärtää. Ja ei siis taikaiskusta, vaan käyttää aikaa loogisesti ajatellen, ja se tapahtuu lähes tulkoon itsestään, kunhan vain keskittyy siihen, että haluaa ongelmansa pois päiviltä. Ei se oikein muuta vaadi. Hiukan tuuria ja oivalluksia myös. Elikkäs se, että jokainen meistä tekee virheitä jatkuvasti, eikä se ole sen kummempaa. Koskaan ei pidä odottaa itseltään täydellisyyttä. Jos sieltä vaikka alkaisi ongelmat löytyä? Josko odotat itsestäsi aivan liikaa, koska joku muukin on aiemmin niin tehnyt, kuten esim vanhemmat. Liian odottelu tarkoittaa sitä, että joltain odotellaan epäinhimillisiä saavutuksia epäinhimillisessä ympäristössä.
Se tunne on hyvä tuntea kuitenkin, koska se tuntuu eikä se mihinkään mene itsestään.. Tuntuu pahalta, mutta joskus sitä itkemistä kannattaa kokeilla vapaasti. Pojalleni opetan nyt kuinka se on hyvä itkea silloin kun ei osaa sanoa mikä on vikana, ja jos tietenkin itkettää.
Eikä me ihmiset lapsuudesta mihinkään oikeastaan muututa, kunhan keinot ja ympäristö ja odotukset muuttuvat. Se on myös hyvä muistaa. Semmoisia asioita jotka lapsena tekivät sinut onnellisiksi, ja ne asiat jotka eivät olleet niin mukavia. Itselläni on vasta nyt lähi vuosina alkanut tulemaan ihmeellisiä aistimuksia ja muistoja menneestäni. Ja olen työstänyt näiden asioiden kanssa jo monta vuotta. Se tapahtuu sitten kun se alkaa tapahtua, ja niistä hyvistä oloista pitää pitää kiinni ja tiedostaa että kaiki luultavasti kerran tai kaksi (kymmentä) kertaa menevät taas pieleen, eikä se silloin haittaa kun on alkanut olemaan itsensä kanssa oikeilla jäljillä. Mutta nämä asiat ovat sitten joskus.
Aloitetaan pienistä ja sitten kaikki alkaa mennä kunnolla.
Itse aloitin elämäni tapojen muutoksista joskus kun siltä alkoi vain tuntua. Sitten eristin itseni erittäin pitkäksi aikaa kun tiesin olevani heikko taipumaan takaisin odotuksiin (joita ei välttämättä ollutkaan enää muualla kuin omassa päässäni sen jälkeen kun olin selvittänyt mistä turhat odotukset oikein alunperin olivat lähtöisin = vanhemmista ja ympäristöstä).
Tee mikä tuntuu hyvältä ja koita elää. Siinä on kaikennäköistä ihmeteltävää. Itse tiedät lopulta kuitenkin mikä sinulle on parasta, kunhan selvittelet niitä hiljakseen. Mikään ei ole tabu ajatella. Ja mikään ei ole arvostelujesi yläpuolella. Anna mennä vaan ja tasitele kun alkaa olla jalat taas maassa.
Niinhän se on mutta kaikki tuntuu vaativan multa jotain ja sitten kun en niitä vaatimuksia osaa täyttää niin tunnen syylisyyttä siitä että oon huonompi ihminen. Itse en odota itseltäni täydellisyyttä sillä tiedän että en ole täydellinen. Helposti maalaisjärkeä voi käyttää jos mut hylätään vaan sen takia että en oo tietääkseni mitään tehnyt ja toinen osapuoli kuvittelee, että syytän jos se on kriteeri mun jättämiseen niin voin sanoa että ei kyllä kukaan mua tule huolimaan jos ei osaa tulkita mua. Itseltäni en odota liikaa sillä tiedän että pieninkin asia on liikaa mulle ja kusen sen homman täysin. Vaikka olenkin itsekkin ihminen joka ei itke niin kyllä ne kyyneleet tulee silmiin kun ajattelee että mitä pahaa mä oon tehnyt kun oon ansainnut tämän elämän muita oon koko elämäni aikana ajatellut ja auttanut mut ei mikään ei tunnu riittävän palkkioksi saan vaan paskaa niskaan. No lapsuus ei ollut mitään hääppöistä kuunnella riitelyitä päivät pitkät ja eronkin jälkeen sitä sai kuulla vaikka ei molemmilta puhelimen välityksellä kun kurkku suorana huutoa tulee. Ainoa vaan on se että en tiedä yhtään mitään mitä pitäisi tehdä asian suhteen. En tiedä yhtään mitään miten aloittaisin ratkaisun sama kuin miettii kuinka umpisolmu avataan jos väärästä narusta vetää solmu menee vaan sekaisemmaksi.
Itsellä ongelmia vanhemmista alkaen myös. Tein kivuliaan päätöksen noin 17 vuotiaana.
Olin aina pitänyt äidistä huolta. Joskus päivittäin sain kymmenen puhelua ehkä enemmänkin, enkä jaksanut kuunnella tätä enää kun itsellä oli asiat aivan päin helvettiä. Tiesin että hän teki minulle pahaa, olin sen hänelle sanonut eikä hän kuunnellut. Laitoin välit poikki häneen täysin, sillä ymmärsin ettei häneltä saanut mitään apua elämään, ja hänestä oli pelkkää haittaa. Hän oli myös jättänyt minut kun olin noin 9 vanha, ja leikki äitiä toisesta maasta vaatimuksillan ja itsemurhauhkauksillaan. Sitä lapsuuteni oli.
Isääni laitoin välit poikki kun onlin noin 16. Hän heitti minut ulos asunnostaan kun olin 14. Tulin kotiin noin 15 minuuttia myöhässä koska lumi oli hidastanut bussien kulkua. TÄssä oli syy. Hän tuhosi täysin välit sukuuni valehtelemalla heille että olen narkomaani. Se masensi sillä pidin erityisesti isovanhemmistani, ja nyt he halveksuvtat minua, eikä suhteemme enää koskaa palaa entiselleen kenenkään sukulaiseni kasnsa, sillä tulen aina olemaan narkkari, vaikka olen aina ollut erittäin huumevastainen.
Elämä on ollut myös vaikeaa. Ensimmäinen tyttöystäväni tosiaan valehteli, petti, teeskenteli raskauden ja keskenmenon, ja lopulta sai itsensä raskaaksi kanssani lopettamalla pillerit. Poikani on nyt 5 ja tätä poikaa käytetään hyväksi joka suunnasta minua satuttaakseen.
Kuitenkin ymmärsin mistä ongelmani johtuivat. Kaikki alkoi yhdestä asiasta, ja ilman tätä yhtä asiaa ei muitakaan olisi tapahtunut.
Jos perheeni olisi ollut edes hiukan normaalimpi olisin ehkäpä tiennyt paremmin muita asioita ja hoitanut om,ia asioitani paremmin. Vikaa ei siis ole missään geeneissäni, eikä synnynnäisesti minussa, vaan asioita on tapahtunut joiden takia olen unohtanut itseni ja päätynyt tekemään typeriä ratkaisuja..
ja vielä pitkään kaiken tämän jälkeen painoin esimerkiksi vain 60 kiloa, ja pituutta minulla on 187 senttiä. Isäni ei antanut minun syödä, hänen mielestään se oli rahan haaskausta, sain näkkileivän aamulla ja toisen menin syömään salaa yöllä kun muut nukkuivat. Kerran viikossa pidettiin yhteinen ruokailu joka keskittyi siihen, että minä en saanut lähteä pöydästä, ja minun piti kuunnella haukkuja, pilkkaa, ja valituksia siitä kun olen niin mitätön paska olen isäni ja sekopäisen äitipuoleni mielestä. Voisi luulla että isäni on alkoholisoitunut epäonnistuja, mutta hän on erikoislääkäri. Eli häntä kuunnellaan jos hän ojtain väittää. Luultavasti hän aiheutti armeijaan pääsyni eston, koska syynä oli huumeidenkäyttöni, jota ei siis ole olemassakaan. En käytä huumeita, enkä pidä niistä.
Isäni jatkoi elämäni pilaamista esimerkiksi tulemalla työpaikalleni käymään josta en päässyt pakoon. TYö oli palvelualan ammatti joten oli vain pakko olla paikalla ja kuunnella hänen jatkuvaa olemassaoloaan. En kestänyt ja sain paniikkihäiriön. Menetin tajuntani kerran ja meinasin pyörtyillä useammin. Sain lääkityksen joka alkoi tuhoamaan elämääni lisää. Jne..
Lääkkeiden vieroitusoireet olivat ilkeät ja jouduin sen takia menettämään vielä vuoden pari elämästäni.
Kuitenkin kun tarpeeksi aikaa oli mennyt, ja olin viettänyt kaksi vuotta täysin eristyksissä kaikesta neljän seinän sisällä, pääsin jaloilleni jotenkin. ja syynä oli, ettei minussa ollut mitään vikaa, ja ihmiset todella tekivät kaikkensä tuhotakseen minut ja en vieläkään ymmärrä mikä helvetti niitä oikein riivaa..
Löysin naisen itselleni, joka oli aivan kuin unelma, kun aiemmin otin minkä sain koska en uskonut pystyväni parempaa.
Jos ei usko pystyvänsä mihinkään ei pysty, se on faktaa. Tajusin että minun pitää selvittää mihin pystyn tekemällä ja epäonnistumalla. Mitä muutakaan mies voi tehdä, kuin tehdä parhaansa.
Yksin olo on parempaa kuin olla huonossa seurassa jatkuvan hyväksikäytön alla.
Se että on hyvä ei ole haitta, vaan hyve jota ihmiset jostain syystä näyttävät vihaavan käsittämättömän paljon. Ja jotkut vain haluavat käyttää hyväkseen tätä hyvyyttä, jolloin ei jää aikaa itselle ollenkaan.
Pitää oppia erottamaan ne ihmiset jotka ansaitsevat apua ja ne jotka eivät sitä ansaitse. Voi vain tehdä sen mihin pystyy, ja se mihin pystyy on sitten oma asiansa jolle ei paljoa muuta voi kuin opetella olemaan parempi.
Nyt tosiaan painan 80 kiloa ja tunnen onnellisuutta välillä vaikka elämäni on täysin pilalla. Ei saisi noin sanoa, mutta tunnen sen olevan aivan toivotonta. SIlti jatkan, koska tiedän tehneeni parhaani aina ja muuta en voi.
On hyvä kohdat kohtalotovereita kuten sinä, joka et ole luovutttnut ja alistunut olemaan jotain mitä et ole täysin. Se on vaikeaa aluksi mutta se helpottaa kun ymmärrät miten asiat toimivat ja kuinka arvottomia idiootit voivat olla.
Niin tiedän tunteen miltä tuntuu elää kurjaa elämää. Itselläni ei oo koskaan ollut isoisää vain kaksi isoäitiä ja kauheata riitaa kokoajan. Kummankin suvun välissä. Itselläni ei sentään ikinä oo ollut noin kurjaa että en saisi syödä se on ainoa hyvä puoli. Itselläni on vaikeata olla yksin missään aina noita "kavereita" tuuppaa tulemaan seuraani. Joskus kaipais todellakin aikaa yksin niin sitä ei sitten saa ainoastaan kotona. Jolloin taas kaipais että tuntis parempia ihmisiä. Tapoihini on aina tutustua huonoihin tyyppeihin en vaan voi sille mitään, koska en osaa tunnistaa kuka on hyvä tyyppi ja kuka ei päältä päin. Itse tunnen samoin elämäni tuntuu olevan toivotonta ja turhaa, mutta jatkan itse matkaa vain sen takia. Jos vaikka tulevaisuus olisi parempi. Silti tuntuu vaan että ei koska en enään haaveile mistään enkä toivo tai usko enään parempaan elämään olen jo tarpeeksi pitkään nähnyt tätä huonoa elämää joten en pysty uskomaan että parempaa olisi tulossa.
Onko sulla aloittaja nimetöntä sähköpostiosoitetta? Haluatko tutustua pariin parempaan tyyppiin, jotka iältään ovat vanhempiesi luokkaa? Puhelintukihenkilön sulle tietäisin, jolle voisit jutella. Olet niin omia ajatusuriasi edestakas polkeva, että hädintuskin ulkomaailma enää näkyy sinne pohjalle. Kun saat sen ajokortin, niin voisit sitten vaikka ajella mökille järven rantaan kesällä virkistymään.
Toivottavasti osaat itse arvioida, saatko olosuhdemuutoksilla tilasi ja tilanteesi paremmaksi, vai pitäisikö hankkia ulkopuolista apua masennukseesi. Tämä ehkä kuulostaa uskomattomalta, mutta pitkäaikainen masennus vaurioittaa aivoja, heikentää niiden toimintaa. Ala syödä monivitamiineja ja kalaöljykapseleita päivittäin, nekin auttavat!
Ei ole, mutta voisin tehdä. Voisinhan minä eihän siinä kai mitään haittaakaan ole. Enpä ole moista kuullut, mutta sittenhän parempi on yrittää saada mahdollisimman nopeasti pois vaikka se ei ole lyhyt prosessi. Sillä en tiedä miten vaikuttaa käyttäytymiseen tms sellainen että ei ajattele kauhean selkeästi ja alkaa ajatteleen yksinkertaisesti eikä muita vaihtoehtoja pysty näkemään.
Hyvä, mietin vielä laitanko oman osoitteeni tähän..se tukihenkilö on karmeasta lapsuudesta ja kuspäisistä läheisistä hengissä selvinnyt, sellainen "survivor" joka nyt haluaa auttaa ihmisiä, jotka kamppailevat elämässään. Palataan!
Ton Larethin kanssa olisi myös kiva jutella ajan kanssa, kutsutaas hänetkin saunailtaan : )
Terve,
Olen 24 vuotias, kaikennäköistä kokenut mies.
Jos olisin 18 vuotias jälleen, mitä tekisin.... ;
Jättäisin silloisen psykopaattisen tyttöystäväni.
En olisi enää kuunnellut paskaa keneltäkään oksettavalta ihmiseltä. Perheenjäsen tai ei.
En olisi piilotellut tunteitani. Taito jonka opin perheeni pilkatessa ja halussa tuhota minut ja kaikki mitä olin täysin.
Olisin ollut vapaasti itseni, välittämättä apinoista jotka ovat pakollinen osa elämää.
Olisin muistanut kuka olen, ja kaiken mitä hyvää elämäni aikana olin ajatellut ja toivonut.
Muistanut itseni lapsena, ja tiennyt kuka olen miehenä.
18 vuotiaana voit muuttaa vielä aivan kaiken, heti kun vain ymmärrät asioiden laidan. Tunnen suurta toivoa kohtaasi, mies miehelle.
En uskonut tarpeeksi muuttaakseni elämääni miksikään. Olen nyt 24 vuotias, ja 18 ikävuoteni tuntuu kaukaiselta unelta, aivan kuten koko menneisyyteni.
Aloitin elämäni rakentamisen vasta nyt. Vastaiskuja satelee joka suunnasta. Se tuntuu loputtomalta. Olen yksin maailmassa, ja oloni on kohtuullinen. Verrattuna aikaisempaan. Tiedän olevani älykäs. TIedän olevani täysi imbesilli joissain asioissa. Sitä minä olen. Olisinpa vain tiennyt sen aiemmin niin elämäni voisi olla jo nyt kohdallaan. Ja olisipa joku tullut avukseni kun sitä tarvitsin. Niin ei käy, eikä tule missään nimessä käymään. Et voi luottaa siihen. Olet ainut joka voi taistella puolestasi, ja tiedän voivani auttaa sinua jos tarve tulee. Jokainen tarvitsee jonkun, eikä se ole väärin tuntea sitä mitä tuntee.
Keskity pitämään itsesi mukana maailmassa, vaikka maailmasi olisi vain sinä yksin. Sen voin sinulle luvata, että jos sen teet sinut tullaan mittaamaan ja saat arvoisesi palkinnon jossain tien varrella. Luovuttaminen on arvottomille paskiaisille, yrittäminen ja epäonnistuminen on todellisille taistelijoille. Kukaan ei syytä sinua jos et pääse jonnekin pisteeseen. Maailma ei anna anteeksi sitä jos et yritä ja hae jotain mitä tarvitset elämään, itse. Sinulle ei jaettu parasta kättä, mutta voitto kaiken jälkeen tuntuu uskomattoman hyvältä, niin hyvältä ettei ne ymmärtämättömät sitä voi koskaan tuntea, ja voit olla iloinen ettei he tule sitä koskaan kokemaan. Koska tiedät ettet halua mitään sellaista tapahtuvan kenellekään muulle.
Miksi juuri sinä? Miksi kukaan muukaan. Sinä teet mitä sinun pitää, ja muut ovat aivan juuri niin idiootteja kuin mitä heistä on potentiaalia tulla. SInussa taas on sitä johonkin aivan muuhun kuin luovuttamiseen ja muihin itseäsi vertaamiseen.
Ylös ja tekemään perkele, ja minä autan jos sitä tarvitset.
Yksinkertaisia asioita ystäväiseni. Ja elämäsi on pian juuri niin palkkiollista kuin vain voit ikinä toivoa.
Mukava että täällä on jopa näin moni pistänyt tekstiä. Kaksi järkevämpää onneksi tullut puhuun eikä vain noita parin virkkeen mittaisia kirjoittelijoita. Itselläni ainoastaan käynyt aina toisinpäin mut on jätetty virheitteni takia, kuten nykyisessä tai siis ääh entisessä. Kello on jo sen verran että eipä taida mitään järkevää tulla mut kahtoo sitten toinen päivä mut koetan jotain nytten saada kirjoitettua. Niinhän se on paitsi aina vaan ei välttämättä jaksa eteenpäin, mutta jostain ihmeestä saa voimaa jaksaa vaikka mitään ei mulla olekkaan jatkan matkaa ilman päämäärää. Luovuttamaan en ole valmis vielä enhän minä muuten olisi tänne kirjoittanut. Olisin narun jatkeena ja silleen jos kuuluisin noihin luovuttaneisiin. Mut minä ainoastaan toivon asioiden kääntyvän paremmaksi päin uskon oon menettänyt jo mutta ei se haittaa kyllä se takas tulee aikanaan. Mutta pakko on teksti tähän jättää, koska tähän aikaan ei ajatus lennä ollenkaan eikä tule mitään järkevää mieleen joten joku toinen päivä tänne taas tulen vastaileen ja ottamaan apuja jos niitä lisää tulee vastaan.
Muthei siitä ulkomaille menosta ..." Niin no se vois auttaa mut mie en oo käynyt yhtään missään, kuin täällä masentavassa suomessa koko elämäni ollut." Sä vaikutat siltä, että sulla ei edes ole halua tehdä mitään sun elämän parantamiseksi. Jos suomi on sunkin mielestä masentava paikka niin mikset mene muuale. Tollainen ainakin mua ottaa päähän anteeks vaan, valitetaan miten paska paikka suomi on mutta silti ei uskalla lähteä mihinkään ja valitetaan miten masentavaa on. Itehän sä omasta elämästä päätät.
Joillakin ei vaan yksinkertaisesti ole rahaa moiseen ja plus opiskelen vielä, joten mitä järkeä sitä keskeyttää kun olen jo puolessa välissä opiskeluissa ehkä ylikin. Ja kaikkien elämä ei ole ruusuilla tanssimista, joten turhaan mulle pistät kuinka sua ärsyttää joku asia ei kukaan ole sua pyytänyt kommentoimaan jos ei oo mitään asiaa.
...viikonloppu kohta ohi. Yleensä se meitä yksinäisiä ihmispoloisia auttaa, että tulee taas arkipäivät. - Sinulta on tuo viimeinenkin viesti oikein hyvä, vaikutat jotenkin sisukkaammalta? Ihan itsesi takia, eihän mulle muuten kuulu sinua tuomaroida. Hyvä, että olet tästäkin keskusteluketjun "pöllytyksestä" jotakin tuuletusta aivoihisi saanut. Yleensähän on aika pienestäkin kiinni, kunhan edes jotakin 'peiliä' ajatuksilleen ja tunteilleen omasta elämästään saa, niin se jo nykäisee vähän voimallisemmaksi. Pystynet jotenkin suunnittelemaan, edes yhden asian, millaisiin ratkaisuun itsesi vuoksi ensi viikolla ryhdyt...
Työstäminen sinulla siinä, että näkisit itsesi arvokkaana ja ainutlaatuisena täällä pallolla pyörimässä, olisi tosi tarpeen. Sillä sinä et ole turha tai mitätön tai mikään väärintekijöiden mannekiinikaan! Please lopeta tuo itsesi haukkuminen ja paska-sanan hokeminen niin rankan päälle, olet julma ja syyllistävä, itsellesi. Koetas ny nähdä muitakin osallisia ihmisiä elämäsi kulussa sekä varsinkin tämä meidän yhteiskunta ja yhteiselo, jossa yritämme sähläillen pärjätä. Et sinä ole näissä haasteissa huonompi kuin muutkaan. Eri aikataulussa, mutta kuitenkin, meillä kaikillakin lienee - aika tuskaista ja "päätöntä" - välillä. Keitaitakin sitten joskus luvassa, usko mua :-)
Jääppäs uteliaana "kasvamaan" vaikka 20-vuotiaaksi asti enste ja kattele sitten siitä. Käyt nyt 'sarvista härkää' elämäsi tärkeimpiin projekteihin enste. Tietysti kaipaat ihmisiä, läheisyyttä, rakkautta, niin me kaikki!, mutta semmoset asiat usein yllättävät, tulevatkin 'puun takaa', ei niitä oikein tietoisesti etsimällä taho löytää. Silmät auki vain. Hei.
Itselläni taas arkipäivät toimii päinvastoin eli arkena on paskempi fiilis kuin viikonlopun tai loman aikana. Ihmettelen vaan tuota kohtaa sisukkaammalta, koska ei oloni oo mihinkään muuttunut ei huonompaan ei parempaa samanlainen paska fiilis kokoajan. Olisihan se mutta omasta mielestä olen kaikkea muuta turha, mitätön ja tuollaista. Olen ehkä julma itselleni, mutta elämä on muokannut musta tälläisen ja toisenlaiseksi on vaikea muuttua. Itse vaan ihmettelen sitä kuten sanoit "aika tuskaista ja "päätöntä - välillä". Sitä vaan että miksi sitten itselläni on tuollaista jatkunut sitten pitkään ilman mitään erätaukoja tai mitään sellaista. Lopetan kirjoittamiseni tällä kertaa tähän lyhyeksi jäi mutta en saa mitään järkevää tähän aikaiseksi joten mitäs sitä turhaan kirjoittelee.
Ookkos sää ny vähä itsepäinen :-) ? Sinä oot semmonen ja semmonen, eikä siihen ole sanomista? Lääkärit sanoo, että kun potilas väittää jotakin, niin asia on 'subjektiivista'. .. Mikähän sinun kohdalla on objektiivista?
Sinulla ei siis päde tuo, että viikonloput kurjempia. Ei varmaankaan, sillä nythän tajuan sinusta, että opiskelet, käyt autokoulua ja sillei. Ja jos sitten on niin, että ollessasi näissä 'suoritustilanteissa', voit huonommin etkä koe jaksavasi. Olet ilmeisen jännittynyt ja tuskainen, ja kaikki tuntuu vaikealta. Muut ihmisetkin.
En tiedä, millä lohduttaa. Miten olisi lääkärissä käynti masennuksen takia? Masentuneenahan tulee just tuo kauhean syyllinen olo ihan kaikesta. Totta ei voi olla, että olet niin syyllinen ja että sulla on syytä noin mätkiä itseäsi. Mulla on aina ollut taipumusta ihan samaan, itseni soimaamiseen. Minulle aikoinaan sanottiin, että johtuu masennuksesta. Koeta vielä käyttää ihan vain kylmää järkeä siinä, kun tutkit, miten asia todella on. Itsesi somaaminen vain pahentaa oloasi. Itse olen tietoisesti pyrkinyt ja päässytkin tuollaisesta pois. Osoita hyvä mies armoa, ystävällisyyttä ja armoa itsellesi! Harjoittelemalla se onnistuu ja olo helpottuu, rentoutuu.
Mun mielestä sinulla nyt justiinsa olisi kaikkein tärkeintä saaa opiskelu ja autokoulukin loppuun suoritettua, sitten olisi ihan eri olo miltä ponnistaa. Hae apua masennukseen! Pieni lääkitys saattaisi auttaa, enkä halua, että joku tätä ajatusta nyt hyökkää kommentoimaan; aina on niitä jotka suuttuvat moisesta, että lääkitystä. Minusta kuitenkin sinulla on sairaalloiseksi ajateltava psyyken tila, eikös semmonen kuulu lääketieteen piiriin. Menisitkö opiskelulaitoksen terveydenhuoltoon? Jollet nyt selviydy noista kouluistasi, niin masennuksesi pahenee, joten ole nyt niin hyvä ja mene lääkärille tai vastaavalle apua kyselemään.
Itsepäinen olen monessa asiassa enkä voi sille mitään. Olen tälläinen enkä muuksi muutu jotain voi itsessä muuttaa mutta luonnetta ja persoonnallisuutta ei, koska jos niitä alat muutteleen et ole oma itsesi vaan kuin olisit näytelmässä tai elokuvassa ja esität roolia joka vaan on joka päiväistä elämässäsi. En tiedä mikä mussa olis objektiivista. Eipä oikeastaan itselläni on vaan se, että ei oo ajasta kii aina menee yhtä paskasti. Paitsi viikkoisin on yleensä pahempaa koska koulu kaiken lisäksi tulee päälle vaikka ei sitä paljoo ole mut jos ajattelen jatko-opintoja vielä niin se tulee vaan pahenemaan sillä koulu ei anna armoa vaikka mieliala olisi mikä läksyjä tulee ja tulee. No oikeastaan kaikki tuntuu vaikealta tuntuu kuin mitään en saisi tehtyä oikein ja ihan innolla esim autokoulussa autossa olen odotan että milloinkas taas tulee joku virhe ja sitten kun se tulee ajattelen itsekseni noni taas se tuli ja eipähän yksin voi olla virhe pitää tulla vielä toinen ja toinen johtaa kolmanteen jne. Joten toivoisin todella että en kuse ajokoetta muuten joudun meneen sen niin monesti, että en jaksais ollenkaan. En tiedä noista lääkäreistä auttaako ne ollenkaan pitää vaan osata niin perusteellisesti selittää kaikki "mistä tämä masennus johtuu" "mitä syitä voisi olla että näin on käynyt?" en tiedä mutta epäilen että ton tyylisiä kysymyksiä on tiedossa vaikka ei ole oma kohtaista kokemusta. No en minä muuta osaa kuin itseäni haukkua sillä ketä mä kaikesta voin syyttää kuin itseäni jotain todella pahaa on täytynyt mun tehdä kun tälläistä joudun kokemaan. Ei ole tapaistani sormella osoitella hänen takia taas pahempi olo tai silleen. Parempi se on itseä haukkua koska yleensä syy löytyy sieltäpäin sillä jotain on pakko olla tehnyt väärin. En osaa antaa itselleni armoa ja ystävällisyyttä koska tiedän että kaikki johtuu minusta jotain oon tehnyt väärin niin kuka muukaan on syypää kuin minä ei kukaan paitsi tietenkin jos on toinen osapuoli kyseessä, mutta tapaistani ei ole syytellä muita. Joka tapauksessa vaikka tapanani ei ole syytellä kaikki mitä sanon nainen tajuu toisinpäin eli syytän ja haukun vaikka kuinka paljon vaikka olisi romaanissa kaikki muut itsestä ja itsessäälissä rypemistä ja yksi pienellä oleva lause jossa lukee esimerkiksi näin " miksi olet kylmä minua kohtaan vaikka en ole mitään tehnyt". Esimerkiksi tuollainen ei tullut muuta mieleen mutta vaikka en tarkoittais pahaa aina minä olen se itse piru. Niin saattais se lääkitys auttaa mutta en tiedä oikein, jos kumminkaan ei auta ollenkaan. Koetan mennä vaikka en oikein mielelläni menisi puhuun henkilölle jota en tunne ongelmistani kuitenkin vaan ajattelee: "jaa kyllä se aika parantaa haavat" ja lähettää vaan kotiin ja sanoo ei sussa mikään ole.
Malta odottaa, olet nuori, elämää ja uusia asioita tosi paljon edessä päin. Anna elämälle tilaisuus. Ymmärrän että sun itsetunto on tosi maassa, mutta yritä ajatella itsestäsi myönteisesti. Kun onnistut jossain niin huomaa se. Kehu itseäsi vähän. Se ei ole kiellettyä, päinvastoin. Olen varma että osaat paljonkin asioita, joita tuossa ylläolevassa tekstissäsi et tullut maininneeksi. Eikä ehkä kukaan ihminen sun elämässä ole sanonut, että "ton jutun sä osasit hienosti" tai "olet mulle tärkeä, maailman paras Pekka" (jos nimesi olisi vaikka Pekka). Jokainen tarvitsee tulla nähdyksi ja rakastetuksi sellaisena kuin on. Jos sitä kokemusta jää vaille, niin ajatukset voi mennä aika synkiksi. Mutta älä missään tapauksessa lannistu. Mikä myös tuli mieleen, niin olisiko sun paikkakunnalla mahdollista aloittaa vaikka joku harrastus? Tutustuisit samanhenkisiin ihmisiin. Perhettä, sukua ja luokkakavereita ei voi valita, mutta muutoin on mahdollista hakeutua mieleisiinsä porukoihin. Miettisit asiaa. Olen aika lailla varma että jossain on ihmisiä, jotka olisivat mielellään ystäviäsi, kunhan vain rohkaistut etsimään heitä.
Juu eli taisin unohtaa mainita, että harrastan kuntosalilla treenaamista. Ajattelin ettei se ole niin tärkeä asia, joten jätin pistämättä. Käyn tällä hetkellä autokoulua joten on jäänyt tuo harrastus vähemmälle ja autokoulun jälkeen taas jatkan vaikka masennuksen takia motivaatiota ei oikein olis tehdä mitään. Parempi olisi vaan jäädä sänkyyn nukkuun iäksi.
Mun mielestä se on tärkeää että käyt salilla, jos se on jotain mistä nautit ja saat energiaa. Kannattaa ehdottomasti jatkaa. Eikä muutkaan harrasteet ole pahasta. Toivon ettet jää neljän seinän sisään. Autolla pääsee liikkumaan entistä kätevämmin. Tsemppiä!
Oletko kertonut isällesi, että hän on sinulle hyvin tärkeä ja rakas ja että toivot hänen pitävän huolta terveydestään, ihan vaikka vaan sinun oman masennustaipumuksesi takia. Siis tässä asiassa ole avoin ja terveesti itsekäs, kirjoita vaikka kirje isällesi, jossa kerrot masennuksestasi ja suuresta huolestasi isän takia, menettämisenpelosta. Tuskin mitään hävittävää, mitä luulet? Tarvitset tukijoukkoja, pyydä vaikka että isä alkaisi soittaa sinulle kerran päivässä tms., niin että voisitte tukea toinen toistanne, riippuen kummalla menee paremmin kulloinkin.
Voisitko ajatella joka ilta ja aamu toistaa itsellesi seuraavat lauseet:
"Olen hyvä ja arvokas ihminen. Olen rakastamisen arvoinen. Tulevaisuuteni on parempi kuin nykyhetkeni. Löydän elämäntehtäväni. Löydän ihmisiä, jotka rakastavat minua tällaisena kuin olen. Hyväksyn epätäydellisyyteni. Kavereiden ymmärtämättömyydellä ei ole voimaa lannistaa minua."
Voimalauseita voit itse keksiä lisää tai muunnella. Seuraavan kerran, kun moitit itseäsi huonoksi, kelpaamattomaksi tms. niin samantien sano vaikka ääneen itsellesi: "se oli äitini mielipide ja hän on VÄÄRÄSSÄ." Uskalla vihata äitiä, yritä jotenkin purkaa suuttumuksesi häntä kohtaan, vaikka kuntosalilla tai hakkaamalla tyynyä kepillä. Sinua ehkä masentaa kaikkien negatiivisten tunteidesi panttaaminen sisääsi. Amiksessakin, seuraavan kerran kun sinulle vinoillaan jotakin tyhjänpäiväistä, uskalla suuttua oikeutetusti! Kuntosalilla käyvänä riskinä miehenä osoita tovereillesi, että enää et ole sylkykuppi ja lattiarätti. Niin kauan maailmassa kyykyttäjiä riittää, kun itse suostuu nöyristelemään.
Toivottavasti tästä oli apua..tai apua enemmän kuin haittaa.
mä oon myös 18 vuotias: ei kiinnosta mikään, pidän kaikkia puheenaiheita turhina, rakkaus plääh, koulu perseestä.. onneks asun yksin ja en pidä kehenkään yhteyttä ja kukaan ei muhun, pidän kännykkää aina suljettuna, enkä avaa ovee jos joku tulee koputteleen. pari välivuotta koulusta ja nyt ekaa vuotta ammattikoulussa, käyny kertaakaan tällä viikolla, meen aina välillä kouluun mut en tee siellä mitään. vaikka täst vielä jaksais sinnitellä muutaman vuoden niin en usko et mielipiteet vaihtuu elämän suhteen, oon kateellinen vaan ihmisille ketkä on saanu kuolla jo pois ja "auszwchsitzin" natsileirin sotilaille.
Hae ihmeessä apua masennukseesi ! Hae apua, vaikka ei yhtään huvittaisi etkä vielä tiedä, miksi apua tulee hakea. Sitten kun saat valoa ja toivoa, jota on olemassa kyllä, tajuat, miksi. Tavallaan ymmärrän tunteitasi ehkä, mutta sitä en lainkaan usko, että tilanteesi oikeasti olisi turha ja mitätön, että sinulla ei olisi paikkaa täällä. Minä uskon sinun olevan Jumalan luoma ja jo sinällään erittäin tarpeellinen ja tärkeä, vaikka siltä ei justiinsa tunnu. Käsityksesi ja tunteesi muuttuvat varmasti, kunhan vanhenet. Myös, yrittäisitkö paneutua asioihin, jotka rakentavat eivätkä hajoita ja käytä huonoa kieltä huonoista asioista.
Vain sinä itse voit ottaa vastuun itsestäsi, ja siinä on se avain. Mars! Lääkärin pakeulle masennusta ja tätä "mikään ei huvita, mikään ei kiinnosta" -mielialaa kuvamaan. Kamalaa on, jollet kouluasi käy!? Eihän sinulla siihen ole kunnon syytä, miksi et käy.
"Kevättalven kukka
Mun mielestä se on tärkeää että käyt salilla, jos se on jotain mistä nautit ja saat energiaa. Kannattaa ehdottomasti jatkaa. Eikä muutkaan harrasteet ole pahasta. Toivon ettet jää neljän seinän sisään. Autolla pääsee liikkumaan entistä kätevämmin. Tsemppiä!"
No enpä oikeastaan nauti siitä tämän masennuksen takia, koska mikään ei tunnu innostavan. Niin jos siis pääsen autokoulusta edes lävitse koska olen sellainen ihminen joka kuitenkin tekee virheitä ja virheistä sakotetaan sen verran että en sitten pääsekkään lävitse.
No olen sellainen jätkä, joka ei mielellään sanoisi tuollaista mies henkilölle isäni on samanlainen, mutta kyllä hän sen tietää. Olenhan minä joskus hänelle niin sanonut, vaikka eihän se useammin sanominen haittaa tee. Isäni on niin monta kymmentä vuotta juonut että hän sanoo vaan saman virren "tarvitsen tämän ryypyn sillä jos en saa sitä pumppu voi pettää". En tiedä voiko alkoholin runsas käyttö vaikuttaa siihen, että pumppu pettää jos ei saa sitä, mutta sen verran tiedän, että isäni juo aivan liikaa ja miten minä muka saisin hänet lopettamaan, sillä se on itsestä kii. Omasta halusta ja en minä voi sitä halua sanella hänelle, vaikka parempi olis että lopettaisi, mutta ei voi mitään. Niin voisinhan minä, mutta en tiedä mitä sanoa esim netissä helpompi pistää viestiä jos kukaan ei tunne mutta sitten henkilölle joka tuntee pistää moista tekstiä haaste sinänsä sillä en mielelläni puhuisi masennuksesta kellekkään en edes lähimmäisilleni. Tuskin se onnistuu, koska isäni rahatilanne on niin huono ei töitä tee ja juo päivät pitkät joka päivä vaan uutta pulloa kehiin ja sammumiseen asti. Isäni noudattaa sääntöä joka on krapula lähtee millä se on tullutkin. Vaikeata sillä en pidä itseäni minkään arvoisena. Tuotakin on vaikea sanoa sillä en ole koskaan kuullut kuin humalaiselta isältäni tuon lauseen "rakastan sua". Tulevaisuuteeni en oikeastaan usko kun kuitenkin jossain asiassa menee pieleen ja teen tyhmiä ratkaisuja joiden perustana on sitten huonompi tulevaisuus. Sitä en varmana tule koskaan löytämään sen verran vaikea homma. Sellaisien ihmisten löytäminen vaatii ainakin multa vuosia tai kymmeniä. Tuota voisin sanoa, mutta valehtelisin sillä en pysty hyväksymään niitä sillä mielestäni ei minussa ole kuin epätäydellisyyttä se on syy että miksi tuo on vaikea hyväksyä. Tuota voisin sanoa mutta en välttämätttä tarkoittais sitä sillä lannistun niin helposti sanoo jotain pientäkin pahaa musta niin jo mieliala tuntuu menevän alaspäin. No vihaan häntä kuitenkin mutta olen oppinut näyttää sietävän häntä. Kuntosalilla voiskin treenata ja purkaa tuntemuksiaan, mutta autokoulun takia siinä kestää sillä lystin maksaa äiti en minä. En nyt ihan viitsisi alkaa mukiloimaan tyynyä ainoata henkilöä joka on todella lähellä itseäni joka päivä. Sen minun pitäisi osoittamalla hakkaamalla joku ja väkivaltaa en mielelläni käyttäisi sillä tuolla 100 % todennäköisyydellä vedät toisen henki hieveriin. Ulos koulusta ja kaikki unelmat jotka vois toteutua on sitten toteutumattomissa. Kyllä tuossa apua oli, sillä pienikin apu on aina tarpeen sillä ei mikään apu ole ikinä tarpeetonta pienestäkin voi olla tarpeeksi voimaa parempaan päin menemiselle.
Samaa vikaa. Kaikki puheet tuntuu niin turhilta, kun eihän luokkani puhu kuin seksistä ja alkoholista ainakin pääpuheen aiheet. Tietenkin on nämä henkisesti nuoremmat jotka puhuu ja naureskelee ala-aste vitsejä väännetään sanoista toinen eli vaikka rukalla tankkaamassa ja silleen. Mutta ei voi mitään aina on niitä henkisesti nuorempia luokkalaisia. Sillä olenhan minä luokkani vanhin, jos ei oteta huomioon yhtä lukion käynyttä ja plus paria jätkää jotka on toista vuotta 2 luokkaa suorittamassa.
Tuolla taustalla olisi ihme jos ET olisi masentunut. Tuollaisista vaivoista kyllä paranee mutta se vaatii sitkeyttä. Sitä sinulla on kun olet noinkin kauan kestänyt. Pahimman vaiheen yli pääsemiseksi kannattaa hakea ammattiapua (ei siinä ole mitään noloa, melkein joka kymmenes suomalainen käyttää mielialalääkkeitä!), ja sen jälkeen vain alat pyristellä kohti pintaa. Se vie aikaa ja takaiskuja tulee, mutta et tule katumaan. Sinusta tulee ihan pärjäävä ihminen kuin muistakin, paitsi että sinulla on enemmän ymmärrystä elämän nurjasta puolesta kuin muilla, niin että ymmärrät ehkä ihmisiä tavallista paremmin.
Niin olisin tunteeton jätkä, joka joskus tuntuis paremmalta vaihtoehdolta kuin jätkä jolla on tunteita ja paljonkin. Kuten sanotaan aika parantaa syvimmätkin haavat. Enpä oikeastaan ole ajatellut että noloa ainoastaan sitä että mitä sanoisin siellä ja silleen kun en nyt menis mielelläni jota olen monelle sanonut moneen kertaan sanomaan ongelmistani. Tuntuu samalta kuin kävelisin kadulla ja pysäytän jonkun ja sanon "hei olen 18 vuotias masentunut..." se on ainoa asia mikä estää minua, koska en tiedä miten voisi sanoa vaikka voisinhan mä sanoa tuon saman tekstin mutta vaikuttaa teeskentelyltä jos katon lapusta mitä mun pitikään sanoa sillä tiedän mitä kaikkea olen kokenut mutta jos silloin tuleekin se ajatuskatkos ja en muista jotain. Sen takia on helpompaa ottaa ne ylös ja sitten siitä kattoa. No en tule yhtä juttua koskaan ymmärtämään, "miksi pitää olla muita kohtaan ilkeä"."Mitä henkilö on tehnyt sulle jos ei ole tehnyt mitään?" Elämän suuria kysymyksiä joihin koskaan ei saa vastausta ellei ole joku joka keksii niihin vastauksen.
Terve,
Miten nyt menee?
Moro.
Eipä tässä erityistä. Samaa kuten aina eli ei hyvin mutta huonosti. Pistin sitten ylempään viestiisi vastauksen myös.
Ok.
Jos on jotain mielessä niin tänne vaan kirjottelemaan siitä. Käyn aina välillä katsomassa josko olis jotain millä sais vähän olon parempaan suuntaan ja pääsisit sääkin nautimaan elämästäs enemmän.
Niin, vaikka aloittaminen on vaikein askel koska en tiedä yhtään mitään miten aloittais. Tiedän miten olisi hyvä aloittaa mut aina jään miettimään kaikkea. Jos löytyis vaikka parempi tapa ja niin. Sillä en nyt niin mielelläni menisi terveyskeskukseen kertoon ongelmista. Tiedän sen olevan paras tapa, mutta jotenkin tuntuu siltä että olisisko jotain parempaa tapaa olemassa. Yritän löytää tapaa jota ei ole olemassa.
Mietit miten kertoa ongelmista terveyskeskuksessa. Voit aloittaa ihan vaan sanomalla että olet ollut pitkään masentunut ja tarviit apua. Kyllä lääkäri siitä sitten keskustelua jatkaa eikä haittaa mitään jos kaikkia asioita ei tule heti mieleen. Tottakai muisti ja puhuminen tökkii kun on voimat poissa ja mieli matalalla, kyllä lääkäri sen ymmärtää.
Uskoisin että saisit paljon apua esim. jostakin SSRI-lääkkeestä, suosittelen lämpimästi. Myös psykologilla käynnit tekisivät hyvää, sinne saat lähetteen lääkäriltä. Mietihän asiaa. Kynnys lähteä hakemaan apua on toki suuri, mutta voithan mennä ensin vaikkapa kouluterveydenhoitajalle ja siitä pikkuhiljaa eteenpäin. Ja ilman muuta kirjoita jo etukäteen paperille tärkeimpiä asioita: vähän taustaa, nykytilanteen kuvailua ja millaista apua toivoisit. Voit antaa paperin lääkärille/hoitajalle suoraan tai lukea siitä itse, näin olen itsekin tehnyt eikä sitä ole koskaan katsottu mitenkään karsaasti :) Päinvastoin sehän on vaan hyvä juttu että on jotakin muistin tukena, eipähän jää sitten jännityksen tms. takia olennaisia seikkoja mainitsematta.
Jatka ilman muuta tänne kirjoittelua, kyllä täällä autetaan sua sen verran kuin näin kasvottomana pystyy =)
Henk koht olen endottomasti kaikkia lääkkeitä vastaan, ellei syynä ole täysi järjen menetys ja sen ennaltaehkäisy. Siihen et tarvitse lääkitystä että asiat on päin helvettiä.
Tiedän omasta kokemuksesta mitä paskaa nuo lääkkeet ovat ja kuinka ne toimivat.
Saat lääkkeitä, ja sen jälkeen odotellaan että alat käyttäytyä "normaalisti", ja mitään sen enempää ei niihin ongelmiisi joista tämä kaikki paska johtuu keskitytä. Se ei ole millään tavalla hyväksi. Lisäksi ystäväni joka alkoi huomata olevansa menossa huonoon suuntaan alkoi kärsiä paniikkihäiriöstä jne. Juttelimme ja hän alkoi selvitä ja selvittää mikä hänen elämässään on vikana. Hän teeskenteli liikaa, eikä uskäáltanut olla oma itsensä. Emme nähneet pariin viikkoon ja hän sanoi aloittaneen lääkityksensä. Siitä lähti tie takaisin juomiseen ja rööknipolton lopetus jäi myös siihen paikkaan. Ei sitä tarvinnut lopettaa koska oli niin hyvä olo muuten. Ja kännisäkin oli paljon kivempaa. Ja tottahan se on, elämästä tulee todella makasta. ja sitten joku päivä huomaat ettei mikään ole muuttu´nut ja elät pelkästään lääkkeiden avulla.
Älä noin nuorena ala ottamaan mitään ellei mene todella pahaksi kaikki oireet, ja että joku on varmistanut että sinua ei jätetä oman onnesi nojaa lääkkeissä hillumaan. Ja sitä ei voi varmistaa oikein millään. Itse tiedät parhaiten mitä tarvitset.
Vielä viimeiseksi, olin aivan helvetin onnellinen noin puolitoista viikkoa sitten. aSain leikkauksen jälkeen pienen ahdistuskohtauksen ja minulle annetiin jotain ihme lääkettä joka sai minut niin onnelliseksi ettei mitään rajaa. Hehkutin sitä hjoitajille ja ystävälleni. Tiesin sen loppuvan ja nautin siitä, mutta en helvetissä haluaisi olla sängyllä silmät kiinni kaikesta kemikaalien takia aina ja ikuisesti. Se oli erittäin mukava kokemus mutta todellisuus kutsuu, jos ymmärrät mitä tarkoitan.
Siellä terveyskeskuksessa hvoit kertoa asioitasi jos mieli tekee. Itsellä yleensä ei ollut mitään sanottavaa keskukseen joutuessani tai mennessäni. Taitaa olla joku syynä jota en keksi nyt juuri tähän hätään..
Se ei ole pakollista, eikä mikään muukaan juuri nyt. AInakin minulle oli ehkä parasta ola masentunut. Ymmärtää, että minua oikeasti masentaa eikä tästä auta mihinkään mennä, eikä tätä vastaan auta taistella eikä sitä auta alkaa kieltämään. Kun on niin on.
Kieltämisella tarkoitan sitä tunnetta ettet jostain syystä saisi olla masentunut ja voimaton tekemään asioita. Jos joku arvostelee mikset tee jotain voit aivan hyvin sanoa ettei kiinnosta, koska se on totta.
Itse pitää saada itsensä kuntoon vaikkei sitä niin haluaisikaan välttämättä. Minulle en tiedä mikä laittoi asioita perspektiiviin. Luultavasti se tapahtui kun yhtäkkiä ymmärsin ettei minulla ole mitään menetettävää. En omistanut mitään eikä kukaan voinut viedä minulta mitään eikä tulevaisuutta näkynyt. Siihen ainoa minulle järkevä ratkaisu oli alkaa miettiä onko asia oikeasti näin. Ettei minulla ole mitään enää. Ja jos näin on, mitä ihmettä minä oikein sitten pelkään koko ajan. Tajusin etten halua olla ystäviä joidenkin ihmisten kanssa, ja että se ei ollut tärkeää oiko monta ihmistä pelleilemässä ymärillä verrattuna siihen, että tiedän ite olveani mikä olen eikä minun tarvitse huolehtia siitä mitä muut minusta ajattelevat. Minä opin tietämään kuka olen ja mitä oikeasti pelkään ja ajattelen ja kunnioittamaan itseäni näistä asioista.
Yritän opettaa pojalleni kun mahdollisuus tulee, että jokaisessa on kolme asiaa jotka pitää ottaa huomioon. On ruumis, sinä, ja vielä lisäksi se jota haluat itsesi olevan. Jos ruumis ja mieli ei tee yhteistyötä ei kumpikaan saa mitä haluaa, ja jos se mitä haluat on tavoittamattomissa, ei kukaan ole onnellinen.
Se mikä haluaisit olla tulee yleensä ulkopuolelta, ja kun sen ymmärtää voi sitä alkaa muuttaa terveeksi toivoksi ja haluksi olla jotain. Tiedät omat rajat ja haluat testata niitä. Tiedät mihin et millään oikeasti pystyisi ja kunnioitat niitä jotka siihen pystyvät ja tiedät etteivät he myöskään pysty kaikkeen.
Ruumiisi voi haluta tupakkaa, laiskotella, katsoa televisiota, juoda viinaa, ja niin edespäin. Jos mieli antaa periksi ruumis tekee mitä haluaa. Mielellä on kuitenkin täysi hallinta ruumiista, se on vahitoehtoja ja se pitää myös ymmärtää. Ottaa vastuun itse kaikesta mitä tekee ja antaa itsensä tehdä jos virheitä sattuu. Näin ollen niistä voi myös oppia. Sitä kasvaminen ehkä on.
Jos mieli haluaa jotain ja ruumis ei anna periksi, silloin on ehkä lääkkeitten aika.
Anna ruumiillesi se mitä se kaipaa rajoitetusti. Silloin ruumiisi antaa mielen olla tyytyväinen. Unohda se mitä muut sinusta haluavat, sillä joka paikassa on joku ihminen joka vaatii ja jos yrität aina olla täydellinen päädyt tekemään asioita joita kadut paljon, eikä joitain asioita saa tekemättömiksi. Sen takia täytyy olla jotkut normit joiden mukaan elää ja joista ei saa antaa periksi.
Oli vamaan aika sekavaa tekstiä, mutta kirjoitin nämä äkkiä ylös kun vielä muistin ajatukseni.
Oon laittanut tämän viestiketjun suosikkeihin eli täällä ollaan aina jos jotain tulee mieleen. Vaikka menis viikkoja tai kuukausia.
Ei sitä pysty kaikkea auttamaan, mutta sen takia on ihan hyvä sinun tietää että jos ensin tuntuu hyvältä ja sitten kaikki romahtaakin yhtäkkiä päälle on jotain jonne voit palata uusien kokemusten kanssa, eli siis tänne.
Tiedän mutta en ole vielä saanut rohkeutta mennä puhumaan tälläisistä asioista täysin vieraille ihmisille se on se ongelma. Jos olisi joku tukena joka rohkaisis asia olisi toinen mutta ei ole ketään niin vaikeata tässä nyt mennä mihinkään. Enkä oikein tiedä noista lääkkeistä vaikka tuntuis tarvitsevan jotta jaksaa jatkaa mutta sivuvaikutukset niistä kun en tiedä. En kyllä kouluterveydenhoitajalle menis ei millään pahalla se puhuu niin kovaa, että kaikki jotka on venaamassa sen púheille kuulee ongelmistani. Enkä todellakaan halua yksityisasioitani kertoa kaikille. Muuten ihan hyvä neuvo, mutta epäkäytännöllinen. Yritän kuitenkin saada voimia mielummin yrittää parantua vaikka mielestäni se on pitkä ja tuskallinen tie, kun taas toinen tie vie vain hetken ja tuskat loppuu.
Niin en kyllä mielelläni aloittaisi. Sillä vaikka tuntuis tarvitsevan niin en kyllä tiedä. Sillä sivuvaikutukset on vielä niin tuntemattomia minulle. Itselläni syy on se että en mielelläni menisi puhumaan ongelmistani joten harmillisen vaikeata on yrittää edes parantua. Itse kyllä tiedän tarpeeksi hyvin mikä minua masentaa ja haluaisin elää normaalia elämää mutta vaikeata sillä tuntuu että minulle ei haluta sitä mahdollisuutta antaa. Olen sanonutkin, että ei kiinnosta tai ei huvita. Sillä oloni on ollut etenkin amiksen aikaan niin voimaton että ei rajaa. En jaksa yhtään. Ja toivoisin jo pääseväni pois sieltä. Mielessä on myös ollut typerin ratkaisu mitä ikinä voi että lopettaisin kouluni, mutta en vielä ole siihen päätöstä tehnyt. Vaikka ruumiini tekee mieli tupakkaa en enään sorru siihen koska en halua pilata elämääni olen jo nähnyt millaista on sitten kun on polttanut ainakin 30 vuotta isäni nimittäin on elävä esimerkki siitä joten en halua samaan tilaan. Mutta kyllä tajusin mitä merkitsi sanasi tekstissä. Ei kyllä sinun tekstisi ole sekavia en ole vielä yhtään sekavaa tekstiä nähnytkään sinun kirjoittavan.
Terve!
Luin yhdestä kirjasta tällaista pohdintaa (ei varmaan sanasta sanaan mene mutta kuitenkin): "Terapialla pyritään lieventämään masennusta (/stressiä) mutta sitä ei voi niillä keinoilla poistaa!" Kannattaa lukea Anthony De Mellon "Havahtuminen" ja muitakin kirjoja vaikka ei varmasti masentuneena, 18 vuotiaana juippina nappaisi yhtään lähteä lukemaan "hengellisiä" kirjoja. Hengellisiä lainausmerkeissä koska ihmiset sekoittavat hengellisyyden ja uskonnon turhan herkästi, unohda ne Jumala / Jeesushöpinät jos niihin itse et usko, älä anna muiden tyrkyttää. En käske sinua pysymään vahvana koska en sitä voi sinulta vaatia, tai en sano ymmärtäväni tilannettasi koska en ymmärrä. En voi ymmärtää, koska en ole kokenut. En halua loukata sinua, mutta toivon että selviät kokonaan. Mielialalääkkeiden käyttäjiä tunnen, ja ei ole hyvä juttu, ei yhtään hyvä. Vaikka lääkkeissä olisi mukavempi olla, se on vaan illuusiota. Kannattaa lähteä ihan reilulle linjalle, toivottavasti viitsisit lukea tuon kirjan ja miettiä asioita, se on vaan oma vinkkini, muuta minulla ei ole tarjota.
Moro.
Juu, jos kirjasto löytäisin niin voisin jopa lukeakkin vaikka en ole innokas lukemaan, mutta jos auttaisi parempaan päin niin pitää ottaa kaikki vaihtoehdot vakavasti. Jos vain kirjassa ei ole kuten sanot mitään jumala/jeesushöpinää. Sillä ei minua uskon asiat kiinnosta pätkääkään en nimittäin tältä "jumalalta" ole koskaan saanut mitään jos sellaista edes on olemassa. Itse olen noita mielialalääkkeitä vastaan mutta jos tarpeen tulee niin sitten vasta alkaisin käyttään mutta viimeisten joukossa olevia vaihtoehtoja.
Jaha vuorokausi jo vaihtui niin ei tullut aprillipilaa tästä viestistä. Sinussa kyllä on ainesta ihmiseksi, jotakin sellaista hillittyä itseironista huumoria ja fiksuutta löytyy tekstistäsi. Siis hyviä huomioita masentuneilla aivoilla tehdyiksi. Tuos on, pari kertaa kun olen tarjonnut apua niin epäluuloiset ihmiset eivät ole uskaltaneet ottaa yhteyksiä kuitenkaan. Kirjoitan näin ettei tule roskapostia liikaa: leidilandella(at)suomi24.fi osoitteen. Olis kiva ylläri jos jaksat aloittaja ilmoitella itsestäsi. Ja som sagt niin tuo Larethi-poikakin saa mielellään otella yhteyksiä. Siinä ne sit asiat tällä kertaa. Kolmen oman lapsosen lisäksi pari "ottopoikaa" mahtuu mainiosti kuvioihin. Miespuolinen tukihenkilö kauttani löytyy myös, kun asiasta sovitaan.
Juu no omani on tässä. Sinne saa pistää viestiä jos joku muukin tahtonee:" [email protected]" Eipä mulla muuta tällä hetkellä ole ilmoitettavaa itsestäni kuin toi osoite.
Joo totta tosiaan kannattaa lukea se kirja, se käsittelee paljon masennusta ja siitä irtautumisesta. Kirjoittaja on uskonnollinen Jesuiitta mutta hänellä on aivan eri katsomus asioihin kuin muilla, ja vaikka siellä uskonnostakin puhutaan se on vain lisuke tähän kirjaan joka käsittelee vakavia "oikeita" asioita.
mites nykyisin?
No eipä tässä mitään erikoista oo tapahtunut. Menetin just hyvän ihmisen kokonaan. En tarkoita sentään, että hän olisi kuollut, mutta ei halua olla yhteyksissä. Eikä nähdä mua koskaan ja tämä ihminen on jääräpäisempi kuin mie eli, jos hän sanoo ei halua nähdä/kuulla mitään musta niin hän tarkoittaa sitä. Koulussa taas ei ole mikään muuttunut. Autokoulua en ole vielä päässyt lävitse, kun sattu tulemaan teoriakokeessa liian paljon virheitä. Onneksi sentään eka kerta, kun sinne menin. Tässä kohta on uusinta tulossa siitä pitäisi päästä lävitse.
Usko ittees elämä voi muuttua älä anna muitten komennella sua ja jos oot mun fani niin Usko mua,tai mä järkkään sut parempaan paikkaan elämässäs eli H****** :D
-
no ei mut silti usko tunteisiisi älä usko siihen aina mitä muut sanovat,vain sä voit muuttaa elämäs,itsekin olen melkein tavallaan samanlaises tilantees mut silti yritän ja koitan parhaani elämässäni,kannattais lukea Sanoma lehtiä niist voi löytyä jotain aihet.
Se on itseensä uskominen on kieltämättä aika hankala asia. Noiden edellä mainittujen asioiden takia. Olis tietenkin niitä muitakin, mutta en mä nyt tähän elämänkertaani viitsi sentäs alkaan kirjoittaan. Sillä, jos mut tuntee niin kyllä tietää sen verran jos alkaisin kirjoittaan, että missä synnyin ja tuollaiset asiat. Niin ei siinä tarvis kun lisätä 1 1 niin saa 2. Sillä tuskin ketään niin samanlaista henkilöä. Joo tässä on hiukan kiirettä ollut niin ei ole kerennyt kirjoitella, joten ajattelin tänne kuitenkin kirjoittaa, kun ei tuonne sähköpostiin, jonka pistin. Sinne ole paljon paskaakaan pistetty, vaikka no sama se oikeastaan tänne pistää ettei tarvitse venata vastausta. Joo tota inssin pääsin tokalla ja autokin löytyy eipä mitään oleellista ole tapahtunut. Mitä suosittelisitte tekeen tilanteessa kun olotila vaatisi hoitoa, mutta jos hoitoa hakee niin haave menee siinä, koska siinä haaveessa pitää olla henkisesti tasapainossa?
Hmmph. Näköjään ei kannata väsyneenä alkaa kirjoitteleen, vaikka nyt on vasta päivä. Kirjoitusvirheitä pukkaa, mutta eipä tuota edellä olevaa voi enään muuttaa, joten sama se.
Sen henkisen tasapainon ehtii hankkia sitten myöhemmin,en usko että masennuksesta hoitoon meneminen estää mitään ammattia, toisin kuin esim. rikosrekisteri. Osallasi on pitkälti ns. reaktiivinen masennus, eli reagoit vanhempiesi eroon, isäsi huonoon elämänhallintaan, koulukiusaamiseen jne. masennuksella eli sinänsä aivan loogisesti. Ehdotan että alat käydä yksityisellä psykologilla/psykiatrilla, silloin ei edes tule mitään stigmoja julkisiin asiapapereihisi. Rahat revit vaikkapa jollakin hanttihommalla kokoon, esim. mainoslehtisten jakelu olisi hyvää kuntoliikuntaa samalla. Uskon että haaveesi lopulta toteutuu, olet niin sitkeä sissi kuitenkin. Ja kun tulet vanhemmaksi, opit myös taidon vaihtaa vanha haave toiseen, parempaan tarvittaessa. Pääasia että on edes yksi pieni haave, valonpilkahdus, ajatusten maailmankaikkeudessa.
Sori kun en ole laittanut sulle vastausta toista kautta.