Sossujen mielivaltaan sotkeutuminen pilaa maineen

Nykyinen oikeusvaltioperiaatteet unohtava mielivaltaan ja asennevammaiseen ammattitaidottomuuteen perustuva lastensuojelu leimaa myös kumppaninsa. Ensi- ja turvakotien kannattaisi miettiä lastensuojelun organisoimaan lasten ja vanhempien joukkokiusaamiseen mukaanlähtöä ja kieltäytyä kunniasta. Kun lastensuojelun toimia aletaan aikanaan tutkia, myös yhteistyökumppanit päätyvät luvuksi lastensuojelun likaiseen historiaan.
1121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

siis näiden lastensuojelun viranomaisena esiintyvien virkoihinsa epäpätevien ja lain vastaisesti palkattujen henkilöiden kohdalla on se
että heitä uskotaan, kunnioitetaan ja jopa arvostetaan (virkanimikkeen vuoksi!)
muissa viranomaispiireissä
kyseenalaistamatta, koska nämä
laittomasti palkatut, epäpätevät lastensuojelussa viranomaisen roolissa huseeraavat henkilöt tekevät
VIRANOMAISINA VIRALLISTA
LASTEN SUOJELUA!

Siis ammattinimike näillä 'hevos'huijareilla ja muilla perheiden rikkojilla, huostabisneksen apuvälineillä (=lastensuojelun viranomaisena esiintyvillä henkilöillä)
on niin harhaanjohtava
etteivät lastensuojeluun sotketut ja mukaan vedetyt
terveydenhuollon, poliisin, opetustoimen jne viranomaiset
siis voi uskoa sitä
että miten tämä 'hevos'huijareiden joukko toimiikaan lakien vastaisesti ja
vailla minkäänlaista seurantaa ja valvontaa
ja useimmiten
tietämättöminä voimassa olevista laiesta ja säädöksistä, kansalais- ja ihmisoikeuksista jne.

Kun viranomaisten toimien selvittämisen ja aukirepimisen aika alkaa
tässä huijariporukan aikaansaamassa ja koko Suomea koskevassa huostasirkuksessa
(sillä sehän tässä maassa on todellakin edessä...)
niin siinä saattaa mennä monta muutakin viranomaista samassa yhdeydessä kaltereiden taa
niit tiilii laskemaan......

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


stop kiusaamiselle kirjoitti:

Nykyinen oikeusvaltioperiaatteet unohtava mielivaltaan ja asennevammaiseen ammattitaidottomuuteen perustuva lastensuojelu leimaa myös kumppaninsa. Ensi- ja turvakotien kannattaisi miettiä lastensuojelun organisoimaan lasten ja vanhempien joukkokiusaamiseen mukaanlähtöä ja kieltäytyä kunniasta. Kun lastensuojelun toimia aletaan aikanaan tutkia, myös yhteistyökumppanit päätyvät luvuksi lastensuojelun likaiseen historiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu