Murheellista

On se kyllä tosi murheellista jos Pyhähenki on ajettu seurakunnasta pois, eikä edes Jumalan sanaa pidetä kunniassa, herää kysymys ihminenkö on ottanut vallan ja haluaa pelolla hallita.

Jumala suuressa armossaan haluaa esim, profetoimisen lahjan kautta niinkuin raamattu sanoo; lohduttaa, kehoittaa ja ojentaa ihmistä, miten tärkee tehtävä tälläkin lahjalla on.

On suorastaan Pyhänhengen pilkkaa kun sanotaan että nää lahjat pyrkii eksyttämään ihmistä, ei todellakaan
Esim, tuo profetia suomelle, siinä ei ole mitään eksyttävää eikä siinä kehoteta lähtemään minkään tuulen mukaan.
Tuo profetia on ihan niinkuin raamattu profetiasta sanoo; lohdutusta ja kehotusta ja raamattu sanoo ei Herra Herra tee mitään kertomatta sitä palvelioilleen profetoille.

Jokainen joka vähänkin tajuaa tätä aikaa ymmärtää että olemme taloudellisen romahduksen partaalla, korot tulevat moninkertaistumaan ja monet menettävät talonsa ja tavaransa 90 luvun lama ei ollut mitään tähän verrattuna.

Ei tarvii kovin montaa viikkoa satamalakko kestää kun kansaiväliset luottolaitoksen antavat suomelle huonommat pisteet ja korot lähtevät nousuun olemme hyvin lähellä islannin tapahtumia islannissa pankkikorko on muuten 18% että sileen.

Joka ymmärtäväinen on näkee vaaran.

Liitän tähän vielä tuon profetian suomelle,miettikää mitä tässä on muka vaarallista enneminkin hyvää, ota se mikä hyvää on sanoo sana.
Profetia Suomelle saatu 22.12.2009 n. klo. 05.00 aamulla Salossa

Profetia Suomelle

Näin sanoo Herra, Herra: ”Älkää pelätkö, nyt on pimein hetki yöstä. Paholainen on jo päästetty valloilleen, mutta älkää te nukkuko. Herätkää Suomen uskovat ja huutakaa Herran puoleen, sillä nyt se tulee. Kaaos tulee teidän maahanne, sillä te ette ole kuulleet minun profeettojani, vaan olette hylänneet heidät, ettekä ole nöyrtyneet parannukseen. Mutta on vielä joitakin uskollisia veljiä ja sisaria, joiden alttarilla palaa tuli. Teidän ihana maanne on tullut tiensä päähän ja armoa ei enää anneta tälle kansalle, vaan teidän täytyy kulkea koettelemuksien läpi kunnes te ymmärrätte, että Korkein Jumala hallitsee ihmisten valtakuntaa. Ja Hän antaa vallan sille kenelle Hän hyväksi näkee. Minä olen antanut teille monta hyvää vuotta, sanoo Herra, siunaukset tälle maalle. Älkää enää kehuko olevanne viisaita Suomen päättäjät, sillä pian, aivan pian, kohtaa viha ja häpeä teidän päätänne, sillä te olette häpäisseet köyhän, ettekä ole armoa tunteneet. Niin en minäkään armoa tunne teitä kohtaan, vaan te tulette niittämään sitä hedelmää, jonka te olette kylväneet. Tuomion aika on tullut.

Mutta minun kansani, valittuni, nostakaa päänne ja katselkaa vainioita, kuinka ne ovat vaalenneet leikattaviksi. Saarnatkaa Sanaa ja kootkaa minun kallis viljani aittoihin. Pimeyden keskelläkin Minä teitä suojelen, ja Minun Henkeni valo murtautuu esiin teissä ja teidän kauttanne, siksi älkää pelätkö. Sillä teidän rukouksiinne vastataan ja te saatte tuntea, kokea ja elää todeksi, että Hän, joka valtaistuimella istuu, huolehtii teistä ja teidän tarpeistanne eikä teitä hylkää. Siksi nöyrtykää Herran, Herran edessä, että Hän teidät ajallansa korottaisi. Ja olkaa valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen tien perustusta, joka pantu on. Ja ottakaa vastaan Hengen miekka ja pelastuksen kypärä tehdäksenne sen, mihin Jumala teitä kutsuu taistellen uskon kilpi vasemmassa kädessä ja puettuina Kristuksen lahjavanhurskauteen, jaloissanne alttius rauhan evankeliumille ja vyötettyinä Jumalan Sanan totuudella. Tämä on teidän tehtävänne minun lampaani, minun karitsani. Rakastakaa toinen toistanne minun rakkaudellani ja puhtaasta sydämestä, niin Minä tulen ja sytytän tuleni. Ja niin te taas tulette näkemään, että Minä totisesti elän, ettekä te joudu häpeään minun kansani ja minun valittuni.
3101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ne Suomen pohjavedet jo myyty suurille ulkomaisille yhtiöille? Uutisiin ei yllä, mutta netissä vilkasta keskustelua.

Äänestä

Ei näin mitenkään.Vaikka ilmoitinkin,että tunnenko.ihmisen,jossa on niin paljon vääriä henkiä.Ei Herra ole luvannut meitä viedä eteenpäin minkään profetian sanomalla.Etkö ymmärrä että tuo ihminen ei tiedä Raamatusta oikein yhtään mitään.Eiköhän Raamattu kehoita meitä tutkimaan onko sanoma Herrasta vai ei.Tässä on liikenteessä toinen herra,se joka haluaa viedä ihmisen helvettiin ja onpa aika hyvin siinä onnistunutkin.Ei riitä,että uskot Jeesukseen jos et keran ota Raamatun profetioista selvää.Se ei ole taas Jumaln vika,vaan itsesi,koska et ole lähtenyt koskaan kilvoituksen tielle.Siihen perustuutodellinen kilvoitttelu,että ymmärtää Raamatun oikein.Eikö itse Jeesus sanonut,että valitutkin pyritään eksyttämään.Eikä eksyttäjät tule mistään kaljakuppiloista,vaan se on sisällä seurakunnassa.Tuossa sanomassa ei tarvi olla kovinkaan viisas ymmärtääkseen ,mikä henki on takana.Mitä teet silloin kun Elia joukko lähtee syyskuussa pilviin ja tuuliin?

Äänestä

Jumalan ilmoitus päättyi Kristukseen, siihen ei tarvita mitään humpuukiprofetioita täydennykseksi. Joka toista väittää puhuu valetta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Merkillistä ** kirjoitti:

On se kyllä tosi murheellista jos Pyhähenki on ajettu seurakunnasta pois, eikä edes Jumalan sanaa pidetä kunniassa, herää kysymys ihminenkö on ottanut vallan ja haluaa pelolla hallita.

Jumala suuressa armossaan haluaa esim, profetoimisen lahjan kautta niinkuin raamattu sanoo; lohduttaa, kehoittaa ja ojentaa ihmistä, miten tärkee tehtävä tälläkin lahjalla on.

On suorastaan Pyhänhengen pilkkaa kun sanotaan että nää lahjat pyrkii eksyttämään ihmistä, ei todellakaan
Esim, tuo profetia suomelle, siinä ei ole mitään eksyttävää eikä siinä kehoteta lähtemään minkään tuulen mukaan.
Tuo profetia on ihan niinkuin raamattu profetiasta sanoo; lohdutusta ja kehotusta ja raamattu sanoo ei Herra Herra tee mitään kertomatta sitä palvelioilleen profetoille.

Jokainen joka vähänkin tajuaa tätä aikaa ymmärtää että olemme taloudellisen romahduksen partaalla, korot tulevat moninkertaistumaan ja monet menettävät talonsa ja tavaransa 90 luvun lama ei ollut mitään tähän verrattuna.

Ei tarvii kovin montaa viikkoa satamalakko kestää kun kansaiväliset luottolaitoksen antavat suomelle huonommat pisteet ja korot lähtevät nousuun olemme hyvin lähellä islannin tapahtumia islannissa pankkikorko on muuten 18% että sileen.

Joka ymmärtäväinen on näkee vaaran.

Liitän tähän vielä tuon profetian suomelle,miettikää mitä tässä on muka vaarallista enneminkin hyvää, ota se mikä hyvää on sanoo sana.
Profetia Suomelle saatu 22.12.2009 n. klo. 05.00 aamulla Salossa

Profetia Suomelle

Näin sanoo Herra, Herra: ”Älkää pelätkö, nyt on pimein hetki yöstä. Paholainen on jo päästetty valloilleen, mutta älkää te nukkuko. Herätkää Suomen uskovat ja huutakaa Herran puoleen, sillä nyt se tulee. Kaaos tulee teidän maahanne, sillä te ette ole kuulleet minun profeettojani, vaan olette hylänneet heidät, ettekä ole nöyrtyneet parannukseen. Mutta on vielä joitakin uskollisia veljiä ja sisaria, joiden alttarilla palaa tuli. Teidän ihana maanne on tullut tiensä päähän ja armoa ei enää anneta tälle kansalle, vaan teidän täytyy kulkea koettelemuksien läpi kunnes te ymmärrätte, että Korkein Jumala hallitsee ihmisten valtakuntaa. Ja Hän antaa vallan sille kenelle Hän hyväksi näkee. Minä olen antanut teille monta hyvää vuotta, sanoo Herra, siunaukset tälle maalle. Älkää enää kehuko olevanne viisaita Suomen päättäjät, sillä pian, aivan pian, kohtaa viha ja häpeä teidän päätänne, sillä te olette häpäisseet köyhän, ettekä ole armoa tunteneet. Niin en minäkään armoa tunne teitä kohtaan, vaan te tulette niittämään sitä hedelmää, jonka te olette kylväneet. Tuomion aika on tullut.

Mutta minun kansani, valittuni, nostakaa päänne ja katselkaa vainioita, kuinka ne ovat vaalenneet leikattaviksi. Saarnatkaa Sanaa ja kootkaa minun kallis viljani aittoihin. Pimeyden keskelläkin Minä teitä suojelen, ja Minun Henkeni valo murtautuu esiin teissä ja teidän kauttanne, siksi älkää pelätkö. Sillä teidän rukouksiinne vastataan ja te saatte tuntea, kokea ja elää todeksi, että Hän, joka valtaistuimella istuu, huolehtii teistä ja teidän tarpeistanne eikä teitä hylkää. Siksi nöyrtykää Herran, Herran edessä, että Hän teidät ajallansa korottaisi. Ja olkaa valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen tien perustusta, joka pantu on. Ja ottakaa vastaan Hengen miekka ja pelastuksen kypärä tehdäksenne sen, mihin Jumala teitä kutsuu taistellen uskon kilpi vasemmassa kädessä ja puettuina Kristuksen lahjavanhurskauteen, jaloissanne alttius rauhan evankeliumille ja vyötettyinä Jumalan Sanan totuudella. Tämä on teidän tehtävänne minun lampaani, minun karitsani. Rakastakaa toinen toistanne minun rakkaudellani ja puhtaasta sydämestä, niin Minä tulen ja sytytän tuleni. Ja niin te taas tulette näkemään, että Minä totisesti elän, ettekä te joudu häpeään minun kansani ja minun valittuni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu