Mazda cx 7

Olen ajellut nyt parin viikon ajan Mazda cx 7 2,2 diesel Touringilla. Vielä ei kovin mahtipontisesti kokemuksia voi kertoa, koska takana on vasta 500 km lähinnä kaupunkiajoa.

Mutta kuitenkin joitain ensihavaintoja:

Diesel vääntää luvatusti lähes tyhjäkäynnistä lähtien, mikä näkyy juohneana liikkeellelähtönä. Erään lehden tekstiä siteeraten " Lähtee kuin lintu oksalta ". Tällä tarkoitettiin luullakseni lähinnä nelivedon ominaisuuksia, mutta bensiinimalliin verrattuna liikkeellelähtö on dieselillä myös huomattavasti mutkattomampaa. Niin sanottua auton heijausliikettä liikkeellelähdettäessä ei dieselillä ilmene, mikä oli toki vältettävissä bensiiniversiossakin pienellä kytkimen "liirrauksella" ja totuttelemalla kytkimen toimintaan. Jyrkällä epätasaisella mökkitiellä ylösnousu ei bensiiniversiolla tahtonut onnistua ilman kytkimen "liirausta" ja siten myös kytkimestä tullutta käryä. Dieselillä tätä ongelmaa ei ole.

Uutta mallia 2010 mainostettiin aikaisempaa mallia hiljaisemmaksi. Mainos ei ole tuulesta temmattu, sillä tuulen suhinat, rengasmelu samoin kuin nastojen ropinat on saatu eliminoitua kiitettävästi. Myös dieselin raksutus on lähes olematonta. Tienpäällä ajo on äänetöntä ja musiikin äänentoisto pelaa mukavasti.

Olin itse hieman epävarma dieselin tehokkuudesta, sillä auton kiihtyvyysarvoiksi luvattiin 0 - 100 km/h:ssa hieman yli 11 s. Kuitenkin 400:n sitkeä vääntö saa auton liikkumaan/kiihtymään kiitettävästi ja vähintäänkin riittävästi. Toki 2,3 litran bensiini turbossa oli dieseliin verrattuna selkeästi enemmän nopeaa, räjähtävää voimaa. Dieselin vahvuus näkyy sensijaan sitkeytenä.

Webaston ansiosta auton moottorinlämpö nousee normaaliin yllättävän lyhyellä matkalla. Kovilla pakkasilla lämpöä siirtyy ohjaamoonkin riittävästi. Kuten joissakin testeissä todettiin on kuitenkin harmi, ettei webaston yhteyteen ole saatavissa kellolaitetta tai kaukosäädintä. Maahantuoja työskentelee asian eteen kuulemma parhaillaan, mutta toivottavasti kuitenkin mahdollisimman pikaisesti.

Sitten siitä kulutuksesta. Kuten alussa mainitsin nykyiset vähäiset kilometrit muodostuvat lähinnä kaupungiajosta. Tämän vuoksi kulutuksesta on vaikea sanoa mitään varmaa. Palaan asiaan tältä osin, kunhan olen päässyt kunnolla tien päälle ja kokemuksia kertyy enemmän. Pääsiäisen jälkeisellä viikolla suuntaan pohjoiseen, kelkkakärryä vetäen, jolloin kokemuksia myös kertyy enemmän.

Alustaa ja jousitusta mainostettiin myös parannetun. Vaikea sanoa vaikutuksia varmuudella, koska uusi auto on aina uusi. Jos kuitenkin varovasti totean, myös mainituissa seikoissa onnistuttiin. Auto on entistäkin suuntavakaampi, jousitus pelaa ja kuten testeissä on jo todettu, ajo-ominaisuudet ovat citymaastureista parhaimmasta päästä, jollei jopa paras.

Palaan kokemuksiini myöhemmin, kunhan ajokilometrejä karttuu enemmän kevään kuluessa. Erityisesti pyrin tarkkailemaan polttoaineen kulutusta, josko valmistajan ilmoittama keskikulutus 7,5 litraa / 100 kilometriä toteutuu. Nyt on ennenaikaista arvella mitään.

Paltaan asiaan !!

ps. Niin ja tietenkin vein autoni ruostesuojauksen listäturvakäsittelyyn ja maalipinnan ditec käsittelyyn ennen auton ajoon ottoa. Eipähän tarvitse sitten pohtia mahdollisia ruosteongelmia.
7825
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

hyvä,anna santanderin autolle kenkää ja koita haalia rahaa viimeiseen maksuerään.Kehu sitä foordias,sen kone sile on ja taatusti roustuvin automerkki kun yhdistää foordin ja maksalaatikon

Äänestä
  • Miten voi kahden rivin tekstiin saada lukemattomia kirjoitusvirheitä, jossa ei ole järkeä, ei ajatusta. Mitä tarkoittaa esim. "sen kone sile on".

    Äänestä

missä luuraa automaattivaihteisto ?
Eihän kukaan täyspäinen osta tuollaista manuaalivaihteisena.

Äänestä
  • Olen kyllä kanssasi periaatteessa samaa mieltä, että automaatti olisi kyllä poikaa vääntävän dieselin kanssa. Lohdutusta tuo kyllä hieman se, että vaihtamisen tarve on melko vähäinen. Tien päällä pärjää hyvin, mutta automaattia kaipaisin erityisesti kaupunkiliikenteeseen. Näinhän noissa autolehtien arviossakin on todettu. Automaatti on tiedon mukaan tulossa vasta 3 vuoden kuluttua esiteltävään uuteen malliin. Valitettavasti.

    Sensijaan tuosta, ettei kukaan täyspäinen osta kyseistä mallia manuaalivaihteisena, en voi olla kanssasi samaa mieltä. Pelkästään jo sen vuoksi, että itsetuntoni on senverran kohdalaan, että pidän itseäni ostoksesta huolimatta täysipäisenä. (heh, heh)

    Palaillaan asiaan ja kiitos mielipiteestäsi.

    Äänestä

taitaa kuluttaa kaupungissa paljon? Ilmeisesti et kehtaa kerto että kymppi menee kevyseti? Eikä sillä ole mitään merkitystä monellekkaan kun puhutaan että vei niin ja niin vähän rauhallisessa tasavuuhtisessa maantieajossa 80 km/h nopeudessa, koska ylyynsä inmisten ajot koostuvat hyvin pitkälti muusta ajosta, pääasiassa taajamaajosta. Mutta kai sillä joku saa hyvän mielen kun saa kertoa että menee maantiellä alle seiskaan...;-) Varmaan saa odotella muutaman vuoden että maahantuojasaa aikaiseksi kellosarjaan Webastolle, mikäli vanhat merki pitävät paikkansa.

Äänestä
  • Kuten 6.3. diesel CX 7:n kulutuksesta kerroin, ei vielä ole kuin muutaman sadan kilometrin kokemus polttoaineen kulutuksesta valtaosin ajosta kaupungiympäristössä. Lupasin kertoa myöhemmin lisää, kunhan kilometrejä karttuu.

    Nipponistin kommenttiin provosoidun kuitenkin toteamaan, että ei mene kevyesti yli 10 l/100 km kaupungiajossakaan ainakaan minun ajotavallani. Tarkalleen tässä vaiheessa auton mittarin mukaan keskikulutus on 9,3 l/100 km. Tehdas ilmoittaa keskikulutukseksi muistini mukaan 7,5 l, mutta siihen en tuskin tule pääsemään. Ehkä kuitenkin 8 l/100 km voisi olla saavutettavissa oleva kulutuslukema. ONhan kysymyksessä melko painava auto.

    No sen aika näyttää ja ennenkaikkea kaasujalan raskaus. No mitäpä me tästä suotta väittelemään. Kerron, kun kokemuksia on ja silloinkin totuudenmukaisesti. Jos lukemat ovat suuret, kehtaan myös sen sanoa.

    Webaston kellolaitteen ja kaukosäädönkin osalta haluan olla Nipponistia toiveekkaampi. Uskon, että ensi talvena ne ovat jo käytettävissä.

    Äänestä

  • Mazda fani kirjoitti:

    Kuten 6.3. diesel CX 7:n kulutuksesta kerroin, ei vielä ole kuin muutaman sadan kilometrin kokemus polttoaineen kulutuksesta valtaosin ajosta kaupungiympäristössä. Lupasin kertoa myöhemmin lisää, kunhan kilometrejä karttuu.

    Nipponistin kommenttiin provosoidun kuitenkin toteamaan, että ei mene kevyesti yli 10 l/100 km kaupungiajossakaan ainakaan minun ajotavallani. Tarkalleen tässä vaiheessa auton mittarin mukaan keskikulutus on 9,3 l/100 km. Tehdas ilmoittaa keskikulutukseksi muistini mukaan 7,5 l, mutta siihen en tuskin tule pääsemään. Ehkä kuitenkin 8 l/100 km voisi olla saavutettavissa oleva kulutuslukema. ONhan kysymyksessä melko painava auto.

    No sen aika näyttää ja ennenkaikkea kaasujalan raskaus. No mitäpä me tästä suotta väittelemään. Kerron, kun kokemuksia on ja silloinkin totuudenmukaisesti. Jos lukemat ovat suuret, kehtaan myös sen sanoa.

    Webaston kellolaitteen ja kaukosäädönkin osalta haluan olla Nipponistia toiveekkaampi. Uskon, että ensi talvena ne ovat jo käytettävissä.

    optimismi on hyvästä, mutta kun olen myös joskus omistanut pari mazdaa, tuli tuo maahantuoja tutuksi. Olihan siihen pieni provo laitettu mukaan, kuitenkin tiedän kokemuksesta että neliveto painava auto= suuri kulutus, mutta saahan sitä dieseliä tuolta mittarilta... ;-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mazda fani kirjoitti:

Olen ajellut nyt parin viikon ajan Mazda cx 7 2,2 diesel Touringilla. Vielä ei kovin mahtipontisesti kokemuksia voi kertoa, koska takana on vasta 500 km lähinnä kaupunkiajoa.

Mutta kuitenkin joitain ensihavaintoja:

Diesel vääntää luvatusti lähes tyhjäkäynnistä lähtien, mikä näkyy juohneana liikkeellelähtönä. Erään lehden tekstiä siteeraten " Lähtee kuin lintu oksalta ". Tällä tarkoitettiin luullakseni lähinnä nelivedon ominaisuuksia, mutta bensiinimalliin verrattuna liikkeellelähtö on dieselillä myös huomattavasti mutkattomampaa. Niin sanottua auton heijausliikettä liikkeellelähdettäessä ei dieselillä ilmene, mikä oli toki vältettävissä bensiiniversiossakin pienellä kytkimen "liirrauksella" ja totuttelemalla kytkimen toimintaan. Jyrkällä epätasaisella mökkitiellä ylösnousu ei bensiiniversiolla tahtonut onnistua ilman kytkimen "liirausta" ja siten myös kytkimestä tullutta käryä. Dieselillä tätä ongelmaa ei ole.

Uutta mallia 2010 mainostettiin aikaisempaa mallia hiljaisemmaksi. Mainos ei ole tuulesta temmattu, sillä tuulen suhinat, rengasmelu samoin kuin nastojen ropinat on saatu eliminoitua kiitettävästi. Myös dieselin raksutus on lähes olematonta. Tienpäällä ajo on äänetöntä ja musiikin äänentoisto pelaa mukavasti.

Olin itse hieman epävarma dieselin tehokkuudesta, sillä auton kiihtyvyysarvoiksi luvattiin 0 - 100 km/h:ssa hieman yli 11 s. Kuitenkin 400:n sitkeä vääntö saa auton liikkumaan/kiihtymään kiitettävästi ja vähintäänkin riittävästi. Toki 2,3 litran bensiini turbossa oli dieseliin verrattuna selkeästi enemmän nopeaa, räjähtävää voimaa. Dieselin vahvuus näkyy sensijaan sitkeytenä.

Webaston ansiosta auton moottorinlämpö nousee normaaliin yllättävän lyhyellä matkalla. Kovilla pakkasilla lämpöä siirtyy ohjaamoonkin riittävästi. Kuten joissakin testeissä todettiin on kuitenkin harmi, ettei webaston yhteyteen ole saatavissa kellolaitetta tai kaukosäädintä. Maahantuoja työskentelee asian eteen kuulemma parhaillaan, mutta toivottavasti kuitenkin mahdollisimman pikaisesti.

Sitten siitä kulutuksesta. Kuten alussa mainitsin nykyiset vähäiset kilometrit muodostuvat lähinnä kaupungiajosta. Tämän vuoksi kulutuksesta on vaikea sanoa mitään varmaa. Palaan asiaan tältä osin, kunhan olen päässyt kunnolla tien päälle ja kokemuksia kertyy enemmän. Pääsiäisen jälkeisellä viikolla suuntaan pohjoiseen, kelkkakärryä vetäen, jolloin kokemuksia myös kertyy enemmän.

Alustaa ja jousitusta mainostettiin myös parannetun. Vaikea sanoa vaikutuksia varmuudella, koska uusi auto on aina uusi. Jos kuitenkin varovasti totean, myös mainituissa seikoissa onnistuttiin. Auto on entistäkin suuntavakaampi, jousitus pelaa ja kuten testeissä on jo todettu, ajo-ominaisuudet ovat citymaastureista parhaimmasta päästä, jollei jopa paras.

Palaan kokemuksiini myöhemmin, kunhan ajokilometrejä karttuu enemmän kevään kuluessa. Erityisesti pyrin tarkkailemaan polttoaineen kulutusta, josko valmistajan ilmoittama keskikulutus 7,5 litraa / 100 kilometriä toteutuu. Nyt on ennenaikaista arvella mitään.

Paltaan asiaan !!

ps. Niin ja tietenkin vein autoni ruostesuojauksen listäturvakäsittelyyn ja maalipinnan ditec käsittelyyn ennen auton ajoon ottoa. Eipähän tarvitse sitten pohtia mahdollisia ruosteongelmia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu