Aamulla

Paniikkihäiriötä olen kokenut lapsesta lähtien ja viime vuosina pahentuen. Olen käynyt myös terapiassa ja käytän ssri-lääkettä. Aamulla kun heräsin jostain kummasta syystä tuli kohtaus jossa kämmenet ja rintakehä tuli hikiseksi, sydän tykytti ja pyörrytti kovasti. Kaikki kauhuskenaariot kävivät jo mielessä ja ambulanssia olin tilaamassa paikalle. Istuin alas ja kastelin kankaan kylmällä vedellä ja valelin sillä kasvoja ja pidin ranteiden päällä. Sydän hakkasi vimmatusti ja päässä tuntui ettei tilanne ole enää omissa käsissä. Myös wc:ssä jouduin käymään eli molemmat hädät tulivat. Koetin hengittää rauhallisesti ja olin jo valmistautunut menemään maahan makuulle ja nostamaan jalkani ylös. Kamalaa! Sydän alkoi kuitenkin lyödä vähän rauhallisemmin ilmeisesti kylmän pyyhkeenkin ansiosta. Syitä tähän kohtauksenpoikaseen mietin ja yhdeksi painavaksi syyksi ajattelen muutaman viikon takaista töihin paluuta. Olen ollut stressaantunut pidemmän aikaa ja leposykkeeni on korkea ja vatsa on reistaillut. Pelottaa kuinka tulen selviytymään työssä kun on taas tällaisia oireita ja selvästi työssä oleminen on saanut kehoni todella "tiukaksi".
3251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Voisiko panikointia ajatella aerobisena liikuntamuotona? Tyyliin: Ei tarvitse lähteä lenkille tänään, kun tuli sopivasti tää kohtaus tähän väliin.

Jotkut lääkkeet kuulemma voivat kiihdyttää pulssia. Mindfullness ym. säännöllinen rentoutusharjoittelu taas rauhoittavat tehokkaasti.

Parempaa Päivänjatkoa!

Äänestä
  • Pulssin ja verenpaineen pieni nousu taisikin olla tyypillistä SNRI:lle eikä SSRIlle.

    Äänestä

Moikka!Kuullostaa tutulle.Mulla paniikkihäiriö alkoi,kun palasin töihin 10v kotona olon jälkeen viime kesänä.Tuntui aivan mahdottomalta kyetä työssä käyntiin,kun päässä pyörii,sydän hakkaa ja hätä on suuri.Kuitenkaan en ole päivääkään ollut töistä poissa vaikka monesti on tuntunut,että maailma pimenee ja valun jonnekkin toiseen todellisuuteen.8kk sinnittelin ilman lääkitystä (tarvittaessa oli Rivatril ja Propral),mutta oireet pahenivat niin,että nyt 2vkoa olen ottanut aamuisin 5mg Citalopramia.Siltikään en työstä luopiuisi vaan olen huomannut,että kun töissä oma rytmi ja työtehtävät käyvät tutummaksi niin siellä olokin on helpompaa ja mikä tärkeintä niin saan jotain muuta ajateltavaa,kun tämän pöhnäisen,uneliaan olotilan joka jokapäiväistä.Voimia sinulle.Hienosti selvisit nuinkin tiukasta kohtauksesta.Koitetaan jaksaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jälleen kirjoitti:

Paniikkihäiriötä olen kokenut lapsesta lähtien ja viime vuosina pahentuen. Olen käynyt myös terapiassa ja käytän ssri-lääkettä. Aamulla kun heräsin jostain kummasta syystä tuli kohtaus jossa kämmenet ja rintakehä tuli hikiseksi, sydän tykytti ja pyörrytti kovasti. Kaikki kauhuskenaariot kävivät jo mielessä ja ambulanssia olin tilaamassa paikalle. Istuin alas ja kastelin kankaan kylmällä vedellä ja valelin sillä kasvoja ja pidin ranteiden päällä. Sydän hakkasi vimmatusti ja päässä tuntui ettei tilanne ole enää omissa käsissä. Myös wc:ssä jouduin käymään eli molemmat hädät tulivat. Koetin hengittää rauhallisesti ja olin jo valmistautunut menemään maahan makuulle ja nostamaan jalkani ylös. Kamalaa! Sydän alkoi kuitenkin lyödä vähän rauhallisemmin ilmeisesti kylmän pyyhkeenkin ansiosta. Syitä tähän kohtauksenpoikaseen mietin ja yhdeksi painavaksi syyksi ajattelen muutaman viikon takaista töihin paluuta. Olen ollut stressaantunut pidemmän aikaa ja leposykkeeni on korkea ja vatsa on reistaillut. Pelottaa kuinka tulen selviytymään työssä kun on taas tällaisia oireita ja selvästi työssä oleminen on saanut kehoni todella "tiukaksi".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu