Yritän kovasti pitää päiviä ilman oksentamista mutta ahdistus hiipii viimeistään iltaisin: sitten herää halut ja himot ja pakottava tarve saada ahtaa herkkuja naamaan. tulee mieleen makuunin karkit, herkkukeksit, leivokset, jäätelö KAIKKI, ja on saatava niitä ennen nukkumaanmenoa.
Olen miettinyt mistä se tunne tulee, ja uskon että Sairaus pirulainen jotenkin uskottelee että "menetän yhden herkuttelupäivän" ellen ahmi!!! Tiedättekö mitä tarkoitan? tulee ahdistus kun tajuan että en ole herkutellut tänään ollenkaan, voi ei voi ei.. pitää saada makeaa ja oksentaa, koska se on mun tapa, se kuuluu mun iltarutiiniin :( Jää välistä yksi kerta.
Sitten jos satun taistelemaan ja pitämään sen päivän ilman, niin pakkomielle ei jätä rauhaan vaan iskee pahimmassa tapauksessa jo aamulla; tänään on sitten ahmittava kun eilen jäi väliin. Päseekö tästä koskaan eroon?! :(
Toinen asia mikä nousi mieleen, oli sellainen, että itse ainakin elän "suorittamiselämää"; jokainen päivä aamusta iltaan on yksi urakka, suoritus, kilparata. sitten kun pääsen viimein uneen, voin huokaista helpotuksesta; selvisin. huh. Tästä ajatuksesta täytyisi päästä koska se vie siihen pahaan kierteeseen, että päivän aikana on EHDITTÄVÄ, KYETTÄVÄ, JAKSETTAVA ja annettava kaikkensa.--annettava lopulta ylen. oksennanko ahdistuksen vai elämän vai mitä viestitän tällä sairaudella?? olen tullut siihen tulokseen että ei se pahin asia ole itse ruoka, ahminta ja oksentaminen--taustalla on jotain paljon pahempaa, mitä minä-ja itse kukin meistä???-yrittää pohjimmiltaan saada itsestään ulos.
Olen miettinyt mistä se tunne tulee, ja uskon että Sairaus pirulainen jotenkin uskottelee että "menetän yhden herkuttelupäivän" ellen ahmi!!! Tiedättekö mitä tarkoitan? tulee ahdistus kun tajuan että en ole herkutellut tänään ollenkaan, voi ei voi ei.. pitää saada makeaa ja oksentaa, koska se on mun tapa, se kuuluu mun iltarutiiniin :( Jää välistä yksi kerta.
Sitten jos satun taistelemaan ja pitämään sen päivän ilman, niin pakkomielle ei jätä rauhaan vaan iskee pahimmassa tapauksessa jo aamulla; tänään on sitten ahmittava kun eilen jäi väliin. Päseekö tästä koskaan eroon?! :(
Toinen asia mikä nousi mieleen, oli sellainen, että itse ainakin elän "suorittamiselämää"; jokainen päivä aamusta iltaan on yksi urakka, suoritus, kilparata. sitten kun pääsen viimein uneen, voin huokaista helpotuksesta; selvisin. huh. Tästä ajatuksesta täytyisi päästä koska se vie siihen pahaan kierteeseen, että päivän aikana on EHDITTÄVÄ, KYETTÄVÄ, JAKSETTAVA ja annettava kaikkensa.--annettava lopulta ylen. oksennanko ahdistuksen vai elämän vai mitä viestitän tällä sairaudella?? olen tullut siihen tulokseen että ei se pahin asia ole itse ruoka, ahminta ja oksentaminen--taustalla on jotain paljon pahempaa, mitä minä-ja itse kukin meistä???-yrittää pohjimmiltaan saada itsestään ulos.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Juttusi kolahti minuun siltä osin, että minunkin on joka päivä ehdittävä, kyettävä, jaksettava ja ylitettävä edellisen äivän saavutukset. Eikä siis ihme että on joskus uupunut. Uni ei kuitenkaan tuo aina välttämättä rauhaa. Joskus liu'un unesta valveeseen parin-neljän tunnin unien jälkeen ja aloitan seuraavan päivän tapahtumien suunnittelun.
En kuitenkaan pelkää menettäväni herkuttelupäivää ellen ahmi. Ahmiminen ja oksentaminen on rangaistus siitä, mitä en sinä päivänä ole saanut aikaan, vaikka olisi pitänyt.
Tiedätkö mikä on masennuksen ja vakavan masennuksen ero? Vakavasta masennuksesta ihminen ei selviä ilman ulkopuolista apua. Vaikuttaa siltä, ettet sinäkään selviä ongelmastasi ilman ulkopuolista apua. Olethan kertonut ongelmastasi jollekulle – ja nimenomaan sellaiselle jollekulle, joka osaa auttaa eikä vain ole kuuleva ja säälivä korva.
Hae apua!
Tiedäthän, että addiktioille on tyypillistä se, että ne voi korvata toisella. Kun sinulla tulee illalla himo nannaan, niin mitäs, jos lähtisitkin lenkille ja sen lenkin jälkeen sallit itsellesi vain palautumiseen sopivan välipalan. Sinun täytyy oppia tunnistamaan ero, joka on nälällä ja tarpeellasi lohduttaa itseäsi ruoalla.
..mulla ei ole mitään neuvoja kuinka auttaa ongelmassasi, mutta sen sijaan tiedän täysin mitä tarkoitat tuolla "menettämis"jutulla. En ole kaikissa asioissa kylläkään mikään supersuorittaja ja perfektionisti, mutta tuohon ensimmäiseen osioon pystyn samaistumaan.
En tajua sitä, koska eihän siinä ole mitään järkeä! tai eihän koko tässä touhussa ole, mutta vaikka tahtoo ja yrittää lopettaa ja olla ahmimatta niin tunteekin menettävänsä jotakin. Sehän on aivan kieroutunutta!
Luulis nyt että jos selviäisi yhden päivän ilman ahmintaa ja oksentamista niin olisi ylpeä itsestään eikä tahtoisi pilata sitä tunnetta alkamalla 'herkuttelemaan' :(
Mitäs jos ostaisitkin joka päivän mässytykset niille tarkoitettuina päivinä ja siis ostaisit puolet tavallisesta mättömäärästäsi, ja seuraavana päivänä vetäisisit samanlaisen määrän? Periaatteessa söisit samat tavarat, mutta hieman vähemmän. Vois helpottaa tohon menetyksentunteeseen ehkä.
On täysin totta, ettei bulimia ole lähtöisin ahminnasta ja oksentamisesta, vaan jostain sisällä piilevästä ongelmasta, millä ei ole mitään tekemistä ruoan tai kehon kanssa. Sairaudellasi viestität varmaakin ahdistuksentäyteistä elämää, mihin varmaankin 98%ssa tapauksista tarvitaan ammattiapua, jotta voi alkaa elämään normaalia elämää.
Vertaa vaikkapa siihen, että ihminen joka päivä ahdistuksissaan juo alkoholia tai vaikka murtaa yhden luunsa. Itsensä vahingoittaminen ei ole mitään normaalin ihmisen (ajatus)maailmaan kuuluvaa.
Neuvon sinua joko aloittamaan vertaistuen hankinnalla tai soitolla tai käynnillä terkkarilla/terveyskeskuksessa/jollain vastaavalla lääkinnällisen alan ammattilaisen luo, joka osaa kertoa sinulle, miten toimia päästäksesi normaaliin elämään.
Suosittelen
Kiitokset vastauksista ja neuvoista, joita sateli paljon.
Tilannetta selventääkseni kerron vielä että esim. ilta-ahdistuksen lieventäminen liikunnalla on riskipeliä, sillä minulla olisi teoriassa täysi liikuntakielto päällä. mitat 173/43, joten indeksi on kuoleman vaarallinen. olin osastolla pari kuukautta ja lähdin sitten pois. nyt olen omillani. Olen kokeillut iltaliikkumista ja ulkoilua mikä tuo toki hyvän olon, ja aidon näläntunteen, mutta ei ole tehonnut. ahdistus hiipii jokatapauksessa; ikään kuin joka ilta nukkumaan mennessä olisin tilivelvollinen päivän saavutuksista ja tekemisistä, ja jos en ole saavuttanut tarpeeksi, nukkumaan meno tuntuu ahdistavalta-->se katkaisee suoritusputken! :(
Minulla on kova halu päästä irti tästä helvetistä, mutta heti kun voin paremmin, sairas mieli iskee takaisin ja saa minut ahdistumaan; kuin olisi väärin voida hyvin! ja irrottautuminen tästä kierteestä on hankalaa, sillä "tavallinen elämä" on täynnä vaatimuksia. Kun on heikko ja voimaton, voi tavallaan sallia itselleen saamattomuuden ja surun ja murheen, itsesäälissä rypemisen. Sitten kun haluaa parantua, tajuaa miten heikoilla jäillä onkaan; pitää taas alkaa olla sosiaalinen, aktiivinen, jaksava ja tehokas. :( korvien välistä se tulee mutta en saa sitä kitkettyä pois!!! nyt on syy olla väsynyt ja kiukkuinen, eristynyt ja masentunut.
Onko tuolla jossain joku joka odottaa listaa mun suorituksista elämässä??? missä se pirulainen on??? haluan kuristaa siltä ilmat pihalle! argh. ei mun tarvitse olla yhtään enempää, EI TARVITSE! eihän?
"irrottautuminen tästä kierteestä on hankalaa, sillä "tavallinen elämä" on täynnä vaatimuksia. Kun on heikko ja voimaton, voi tavallaan sallia itselleen saamattomuuden ja surun ja murheen, itsesäälissä rypemisen. Sitten kun haluaa parantua, tajuaa miten heikoilla jäillä onkaan; pitää taas alkaa olla sosiaalinen, aktiivinen, jaksava ja tehokas. :("
On hyvin tutun kuuloista. Olen itse sitten taas vain omaksunut itselleni tyypilliseksi sen, etten ole niin tehokas, sosiaalinen tai aktiivinen, vaan laiska, yksinään viihtyvä ja jokseenkin saamaton. Tietenkään tällainen omakuva ei ole mikään itsetuntoa kohottava, mutta ainakin minä olen minä ja tällainen, enkä sille mitään voi. Siksi annan anteeksi itselleni moiset enkä pakottaudu väkisin sosiaaliseeraamaan tai muuta vastaavaa.
Sinä itse taidat pitää turhan korkeaa vaatimustasoa itsellesi, mutta onneksi osaat kyseenalaistaa täydellisyydentavoittelun: "Onko tuolla jossain joku joka odottaa listaa mun suorituksista elämässä??? missä se pirulainen on??? haluan kuristaa siltä ilmat pihalle! argh. ei mun tarvitse olla yhtään enempää, EI TARVITSE! eihän? " En oikein osaa neuvoa sinua hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet, mutta googlettamalla löytyy monenmoista harjoitetta ja neuvoa paremman itsetunnon ja itsen hyväksymisen saavuttamiseksi. Olet varmaankin jo monesti puhunut psykologille tai vastaavalle, mutta suosittelisin moisen jatkamista REHELLISELLÄ JA AVOIMELLA MIELELLÄ - et hyödy moisesta mitään, jos valehtelet sinua auttamaan pyrkivälle ihmiselle.
Hyviä vointeja ja tsemppiä, toivottavasti pyrit auttamaan itseäsi, etkä jatkamaan vain sairauden täyttämää elämää!