masturbointi

ottaisin tällasen puheen aiheen ku masturbointi.¨
sehän on uskomme mukaan syntiä, mut millä perusteella, ja miten ootte välttäny tätä syntiä. vilpitön kysymys, ei tästä asiasta oo mahollista puhua muualla ku täällä foorumilla
9322229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 93

Vanhimmat

Vaan aivan luonnillista ja terveellistä kaikille.

Äänestä

Ei masturbointi mitään syntiä ole! Mistä olet tuollaista saanut päähäsi? Sehän on mitä mukavin tapa tutustua itseensä ja nauttia omasta seurastaan. Ihan normaalia puuhaa, suosittelen!

Äänestä

en ole lestadiolainen mut satuin vaan näkemään tän viestin etusivulla.
tuli vaan mieleen että mitä vikaa on masturboinnissa kun on kuulemma terveellistä.

Äänestä

että Raamattu sanoo, ettei miehellä ole oikeutta omaan ruumiiseensa eikä vaimolla omaan. Vaan toistensa ruumiseen heillä on oikeus.

Elikkä jos ei ole oikeutta, niin silloin tekee vääryyden, jos itsetyydyttää.

Äänestä
  • että tältä planeetalta löytyis ihminen joka ei joskus olis vähän itseään "hiplaillut". Kaikkihan sitä tekee! :D

    Äänestä

  • Epäilen vahvasti että ainakin 90% on sitä kokeillut :) Itsekkään en ole siitä huonoa omaatuntoa kantanut. Joskus kaveriporukassa oli siitä puhetta ja kyllä moni tunnusti että on kokeillut. Kerran oli sitten ollut raamattuluokka ja siellä oli opettajana ollut joku "sinkkunainen". Oli sitten käynyt niin ikävästi, että sen laukku oli kaatunut pöydältä ja sisältä tipahtanut sellainen pieni sauva. Oli vaan ollut aika vaikeana loppuajan. Ei tietääkseni kukaan sitä ole siitä asiasta puhutellut tai nuhdellut.

    Äänestä

  • Miten niin ei ole oikeutta omaan ruumiiseensa? Ja että on oikeus toisen ruumiiseen? Siis miehelläni on oikeus minun ruumiiseeni mutta itselläni ei? Älähän nyt, oletko tosissasi?

    Äänestä

  • että seksuaalisuuden toteuttaminen kuuluu vain ja ainoastaan avioliittoon. Kaikki muu seksi on syntiä. Joka muuta väittää, syyllistyy heresiaan.

    Mikä puolustusargumentti on se, että monet tekevät sitä?! EI MIKÄÄN. Raamatussa sanotaan:

    "Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa, odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä, hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee"

    Itsetyydytys ei ole toiselle vahingollista, ei tietenkään - mutta sekään ei ole mikään puoltolause sille. Siinä himoitaan, eikö vain? Kuten huomaatte tuostakin Raamatun kohdasta, ihmisille annetaan neuvo elää siveellisesti.

    Ne vl:n nimeä kantavat tuntonsa paaduttaneet ihmiset, jotka sallivat itsetyydytyksen, ovat harhassa. Joka heitä kuuntelee, astuu syrjään Jumalan valtakunnan opista (=Raamatun sanasta).

    Äänestä

  • Niin, ja sitä paitsi se nyt tuskin keneltäkään onnistuu ihan pelkkiä kuorma-autoja ja kedonkukkia ajatellen, joten pitäisi kai senkin jo antaman jonkinlaista osviittaa...

    Äänestä

  • usk.m kirjoitti:

    että seksuaalisuuden toteuttaminen kuuluu vain ja ainoastaan avioliittoon. Kaikki muu seksi on syntiä. Joka muuta väittää, syyllistyy heresiaan.

    Mikä puolustusargumentti on se, että monet tekevät sitä?! EI MIKÄÄN. Raamatussa sanotaan:

    "Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa, odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä, hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee"

    Itsetyydytys ei ole toiselle vahingollista, ei tietenkään - mutta sekään ei ole mikään puoltolause sille. Siinä himoitaan, eikö vain? Kuten huomaatte tuostakin Raamatun kohdasta, ihmisille annetaan neuvo elää siveellisesti.

    Ne vl:n nimeä kantavat tuntonsa paaduttaneet ihmiset, jotka sallivat itsetyydytyksen, ovat harhassa. Joka heitä kuuntelee, astuu syrjään Jumalan valtakunnan opista (=Raamatun sanasta).

    että et ole ikinä masturboinut?

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    että et ole ikinä masturboinut?

    mahdollisesti olen tehnyt tai jättänyt tekemättä ei ole minkään tason puolustuslauseke sille, miten asioiden pitäisi olla.

    Äänestä

  • Minulle uusi asia oli tuo.

    Äänestä

  • usk.m kirjoitti:

    mahdollisesti olen tehnyt tai jättänyt tekemättä ei ole minkään tason puolustuslauseke sille, miten asioiden pitäisi olla.

    Ihmettelen vain, että niin kiivaasti tuomitset teosta jota kaikki tekevät, ikään kuin olisit itse siitä synnistä vapaa.

    Muuten, jos oletetaan että Jeesus oli ja eli, niin minä oletan että hän myös masturboi, ja todennäköisesti myös harrasti seksiä. Yhden apokryfievankeliumin mukaan jopa homoseksiä.

    Mutta väliäkö sillä. Jeesus oli yhtä aikaa Jumala ja ihminen, synnistä vapaa. Hän ei tehnyt mitään syntiä.

    Äänestä

  • usk.m kirjoitti:

    Mutta väliäkö sillä. Jeesus oli yhtä aikaa Jumala ja ihminen, synnistä vapaa. Hän ei tehnyt mitään syntiä.

    ei ole syntiä, tai sitten Jeesusta ei ollut olemassakaan (paitsi siinä tapauksessa se masturbointi ei todellakaan olisi syntiä). Nimittäin jos Jeesus oli olemassa ja hän oli mies*, niin hän varmasti masturboi. Voinemme siis yhdessä todeta että masturbointi ei ole syntiä.

    * Jos Jeesuksella kasvoi parta ja hän näytti mieheltä, niin hänellä oli silloin normaali miehen hormonitaso.

    Unohdat että Jeesuksessa oli yhdessä olennossa sekä ihminen että Jumala. Ihmisluonnon puolesta hänellä oli totta kai samat kiusaukset kuin ihmisillä yleensä. Mutta jumalallisen luonnon puolesta hänellä oli täydellinen voima kaataa ne kiusaukset. Tästä on muuten hyvä kuvaus Raamatussa, kun saatana kiusaa häntä vieden temppelin harjalle, mutta saatanan kiusauksesta huolimatta hän ei lankea.

    Äänestä

  • el kirahwi kirjoitti:

    kuin koko kertomus keskimäärin. On tutkijoita jotka pitävät kyseistä kertomusta lisättynä juttuja. Se ei siis olisi kuulunut alunperäiseen käsikirjoitukseen.

    Kertomus Jeesuksen ja Saatanan dialogista on sellainen, ettei kirjoittaja tai kukaan ihminen ole voinut olla paikalla todistamassa. Siispä kirjoittaja ei olisi saanut siitä tietoa vaikka sellainen olisi ollutkin. Selvästi fiktiivinen kertomus.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Ihmettelen vain, että niin kiivaasti tuomitset teosta jota kaikki tekevät, ikään kuin olisit itse siitä synnistä vapaa.

    Muuten, jos oletetaan että Jeesus oli ja eli, niin minä oletan että hän myös masturboi, ja todennäköisesti myös harrasti seksiä. Yhden apokryfievankeliumin mukaan jopa homoseksiä.

    Tekstissäsi on selvää Jumalan pilkkaa, vaikka jostain löytäisitkin "apokryfisen kirjasi". Aion poistaa sen 2-6 tunnin kuluessa.

    Äänestä

  • Hipl kirjoitti:

    että tältä planeetalta löytyis ihminen joka ei joskus olis vähän itseään "hiplaillut". Kaikkihan sitä tekee! :D

    Voi veikkosten velikullat. Kyllä sitä ennen poikamiehinä omin käsin onneen monta kertaa päästiin.
    Sitten soiteltiin toisilleen ja pyydeltiin anteeksi ja taas sorruttiin. Ainakin seitsemänkymmentä kertaa seitsemän kertaa ja aina pyydeltiin toisiltaan anteeksi.
    Se loppui vasta sitten, kun mentiin ite kukanenkin naimisiin.
    No, joutuuhan sitä sittenkin vetämään käteen, kun vaimoilla on ne huonot ajat.
    Sitten täytyy pyydellä vaimolta anteeksi vieraissa käyntiä sen nyrkkikyllikin luona.
    Vaimo kun on niin haluton tyydyttämään käsillään ja väittää sitä synniksi.
    Miten muuten lienee. Saako kumppani hieroa sormillaan toiselle orgasmin ?

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Ihmettelen vain, että niin kiivaasti tuomitset teosta jota kaikki tekevät, ikään kuin olisit itse siitä synnistä vapaa.

    Muuten, jos oletetaan että Jeesus oli ja eli, niin minä oletan että hän myös masturboi, ja todennäköisesti myös harrasti seksiä. Yhden apokryfievankeliumin mukaan jopa homoseksiä.

    Siksiköhän nämä apokryfikirjat on jätetty raamatusta pois, kun ne ovat niin irstaita.
    Kuulemani mukaan myöskin musta raamattu on sieltä peräisin ja että itse Mooses olisi ollut melkoinen poppamies.
    Mistä saisin nuo merkilliset kirjat luettavaksi.
    Onko musta raamattu eli mooseksen kuudes kirja tarpeellinen nykypäivän ihmiselle.

    Äänestä

  • reinhard kirjoitti:

    Et kai tosissasi tuota kirjoittanut?! Se kirja on Saatanasta, älä sotke kuolematonta sieluasi Perkeleen juoniin!

    Äänestä

  • vanha vaimo kirjoitti:

    Tekstissäsi on selvää Jumalan pilkkaa, vaikka jostain löytäisitkin "apokryfisen kirjasi". Aion poistaa sen 2-6 tunnin kuluessa.

    niin etsin kyseisen apokryfikirjan ja esitän uuden otsikon alla. Olen pari vuotta sitten tehnyt niin uskontopalstalla.

    Äänestä

  • reinhard kirjoitti:

    Voi veikkosten velikullat. Kyllä sitä ennen poikamiehinä omin käsin onneen monta kertaa päästiin.
    Sitten soiteltiin toisilleen ja pyydeltiin anteeksi ja taas sorruttiin. Ainakin seitsemänkymmentä kertaa seitsemän kertaa ja aina pyydeltiin toisiltaan anteeksi.
    Se loppui vasta sitten, kun mentiin ite kukanenkin naimisiin.
    No, joutuuhan sitä sittenkin vetämään käteen, kun vaimoilla on ne huonot ajat.
    Sitten täytyy pyydellä vaimolta anteeksi vieraissa käyntiä sen nyrkkikyllikin luona.
    Vaimo kun on niin haluton tyydyttämään käsillään ja väittää sitä synniksi.
    Miten muuten lienee. Saako kumppani hieroa sormillaan toiselle orgasmin ?

    Kaikella kunnioituksella, mutta tuo ei kuulosta uskovaisen tekstiltä!

    Äänestä

  • vanha vaimo kirjoitti:

    Tekstissäsi on selvää Jumalan pilkkaa, vaikka jostain löytäisitkin "apokryfisen kirjasi". Aion poistaa sen 2-6 tunnin kuluessa.

    Älä nyt ala taas poistelemaan, kun päästiin mielenkiintoiseen aiheeseen, kuin apokryfikirjoihin.
    Haluan tietää totuuden tästä asiasta.
    Onhan Jeesuksesta sanottu, että hän oli ensimmäinen sosialistikin eli kommunisti erään kuulemani tutkimuksen mukaan.

    Äänestä

  • reinhard kirjoitti:

    Siksiköhän nämä apokryfikirjat on jätetty raamatusta pois, kun ne ovat niin irstaita.
    Kuulemani mukaan myöskin musta raamattu on sieltä peräisin ja että itse Mooses olisi ollut melkoinen poppamies.
    Mistä saisin nuo merkilliset kirjat luettavaksi.
    Onko musta raamattu eli mooseksen kuudes kirja tarpeellinen nykypäivän ihmiselle.

    eli ns. Mooseksen kuudes kirja on kirjoitettu oikeasti joskus keskiajan loppupuolella. Se ei kuulu mihinkään apokryfikirjoihin oikeasti.

    Äänestä

  • usk.m kirjoitti:

    Et kai tosissasi tuota kirjoittanut?! Se kirja on Saatanasta, älä sotke kuolematonta sieluasi Perkeleen juoniin!

    Se on Mooseksen kuudes kirja, joka on jätetty pois raamatusta. En mene valalle, mutta niin olen kuullut.
    Ihmettelen kyllä itsekkin, miten mooses oli tälläinen poppamies ?

    Eikä ole Saatanasta. Se on arviolta 500 vuotta vanha Euroopan juutalainen loitsukirja. Sillä ei ole mitään tekemistä Raamatun kanssa, eikä myöskään Saatanan.

    Äänestä

  • reinhard kirjoitti:

    Se on Mooseksen kuudes kirja, joka on jätetty pois raamatusta. En mene valalle, mutta niin olen kuullut.
    Ihmettelen kyllä itsekkin, miten mooses oli tälläinen poppamies ?

    Miksi uskovainen ihminen haluaisi alkaa vehkeillä sielunvihollisen kanssa? Et ole oikea vl, vaan jokin huijari.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    eli ns. Mooseksen kuudes kirja on kirjoitettu oikeasti joskus keskiajan loppupuolella. Se ei kuulu mihinkään apokryfikirjoihin oikeasti.

    Kuka sen on kirjoittanut tai ketkä. Olisiko tarkempaa tietoa. Miksi se on Mooseksen kuudes kirja ja liittyykö se millään lailla oikeasti Moosekseen. Ketkä kirjoittivat nämä Mooseksen kirjat ?

    Äänestä

  • usk.m kirjoitti:

    Miksi uskovainen ihminen haluaisi alkaa vehkeillä sielunvihollisen kanssa? Et ole oikea vl, vaan jokin huijari.

    Utelias ja tiedonhaluinen.
    En nyt silti ala miksikään saatananpalvojaksi, mutta tyydytän vaan uteliaisuudenkaipuutani ?

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Eikä ole Saatanasta. Se on arviolta 500 vuotta vanha Euroopan juutalainen loitsukirja. Sillä ei ole mitään tekemistä Raamatun kanssa, eikä myöskään Saatanan.

    Onko siinä mitään hyödyllistä ? Oletko itse lukenut ?

    Äänestä

  • usk.m kirjoitti:

    Kaikella kunnioituksella, mutta tuo ei kuulosta uskovaisen tekstiltä!

    En huijaa mitää, mutta tällaista se on elävässä elämässä. Miten muuten itse olet poikamiehenä selvinnyt ilman itsetyydytystä.
    No unessa tietysti on lupa saada orgasmi.

    Äänestä

  • reinhard kirjoitti:

    Kuka sen on kirjoittanut tai ketkä. Olisiko tarkempaa tietoa. Miksi se on Mooseksen kuudes kirja ja liittyykö se millään lailla oikeasti Moosekseen. Ketkä kirjoittivat nämä Mooseksen kirjat ?

    koska olen paneutunut aiheeseen sukupolvi sitten.

    Kirjoittaja tai kirjoittajat keskiaikaisia juutalaisia. Se ei ole mitenkään Mooseksen kuudes kirja. Tosin, Mooseksen viisi ensimmäistäkään eivät ole Mooseksen kirjoittamia, mutta ovat paljon vanhempia.

    Äänestä

  • reinhard kirjoitti:

    Onko siinä mitään hyödyllistä ? Oletko itse lukenut ?

    Ei tosin ole viisi muutakaan Mooseksen kirjaa. Tällä "kuudennella" ei kuitenkaan ole edes kaunokirjallista arvoa. Minä löysin kyseisen teoksen paikkakuntani kirjastosta jo 70-luvulla, joten kyseinen kirja ei todellakaan ole vaikea saada käsiinsä. En ole ottanut selvää, että löytyykö se Oulun kirjastosta, mutta ihmettelisin jos ei löydy.

    Jos hankit sen käsiisi, todennäköisesti petyt, olivat odotuksesi sitten "uskovaiset" tai magiikkapainoitteiset.

    Äänestä

  • reinhard kirjoitti:

    Älä nyt ala taas poistelemaan, kun päästiin mielenkiintoiseen aiheeseen, kuin apokryfikirjoihin.
    Haluan tietää totuuden tästä asiasta.
    Onhan Jeesuksesta sanottu, että hän oli ensimmäinen sosialistikin eli kommunisti erään kuulemani tutkimuksen mukaan.

    Jotta poikaset saavat puhua magiasta.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Ihmettelen vain, että niin kiivaasti tuomitset teosta jota kaikki tekevät, ikään kuin olisit itse siitä synnistä vapaa.

    Muuten, jos oletetaan että Jeesus oli ja eli, niin minä oletan että hän myös masturboi, ja todennäköisesti myös harrasti seksiä. Yhden apokryfievankeliumin mukaan jopa homoseksiä.

    ..tietää? Siitä on 2000 vuotta.. Joidenkin tietojen mukaan Jeesus oli naimisissa Maria Magdalenan kanssa.

    Äänestä

  • Juhis kirjoitti:

    Epäilen vahvasti että ainakin 90% on sitä kokeillut :) Itsekkään en ole siitä huonoa omaatuntoa kantanut. Joskus kaveriporukassa oli siitä puhetta ja kyllä moni tunnusti että on kokeillut. Kerran oli sitten ollut raamattuluokka ja siellä oli opettajana ollut joku "sinkkunainen". Oli sitten käynyt niin ikävästi, että sen laukku oli kaatunut pöydältä ja sisältä tipahtanut sellainen pieni sauva. Oli vaan ollut aika vaikeana loppuajan. Ei tietääkseni kukaan sitä ole siitä asiasta puhutellut tai nuhdellut.

    tuo olisi ollut. En tiedä, sitten onko niin, että asiasta ei ole tarpeeksi puhuttu. Ainakin opistossa asia otettiin esille ihan julkisesti.

    Äänestä

  • Ulla kirjoitti:

    Miten niin ei ole oikeutta omaan ruumiiseensa? Ja että on oikeus toisen ruumiiseen? Siis miehelläni on oikeus minun ruumiiseeni mutta itselläni ei? Älähän nyt, oletko tosissasi?

    niin sen täytyy olla tosi. Ja tietysti tuo koskettelu tarkoittaa avioliitossa olevia.

    Ja tässä taannoin oli puhetta seurustelvaisten pusuista yms, eikö nekin ole vaan viemässä myös masturboinnin tielle. Näin ajattelisin. Ja pusu-kulttuurin hyväksyvän tulisi kaiketi hyväksyä keneen vaan kohdistuvat pusut (siis muihinkin kuin siihen omaan), jos kerran nähdään, että ne eivät ole syntiä!

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Minulle uusi asia oli tuo.

    Korinttilaisille Paavalin kirjoittamaa:

    1. Mutta mitä siihen tulee, mistä kirjoititte, niin hyvä on miehelle olla naiseen ryhtymättä;
    2. mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä.
    3. Täyttäköön mies velvollisuutensa vaimoansa kohtaan, ja samoin vaimo miestänsä kohtaan.
    4. Vaimon ruumis ei ole hänen omassa, vaan hänen miehensä vallassa; samoin ei miehenkään ruumis ole hänen omassa, vaan vaimon vallassa.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Ihmettelen vain, että niin kiivaasti tuomitset teosta jota kaikki tekevät, ikään kuin olisit itse siitä synnistä vapaa.

    Muuten, jos oletetaan että Jeesus oli ja eli, niin minä oletan että hän myös masturboi, ja todennäköisesti myös harrasti seksiä. Yhden apokryfievankeliumin mukaan jopa homoseksiä.

    Jeesus tehnyt mitään syntiä. Se jos on jossain niin kirjoitettu, se on valhetta. Ja muuten vaikka valhekin on synti ja jos tulee tehtyä, niin kylläpä sen silti synniksi saa luokitella. Jos itse tekee jotain syntiä, niin ei se ole pois syntien listalta.- Puolustelua vaan, muka puhtaammaksi itsensä tekemistä.

    Ja niin on myös Raamattun kirjoitettu, ettei sinne saa lisätä eikä ottaa mitään poiskaan. Jos joku on niin tehnyt, niin Jumala sillä hetkellä on ottanut sen nimen Elämän kirjasta pois.

    Äänestä

  • reinhard kirjoitti:

    Voi veikkosten velikullat. Kyllä sitä ennen poikamiehinä omin käsin onneen monta kertaa päästiin.
    Sitten soiteltiin toisilleen ja pyydeltiin anteeksi ja taas sorruttiin. Ainakin seitsemänkymmentä kertaa seitsemän kertaa ja aina pyydeltiin toisiltaan anteeksi.
    Se loppui vasta sitten, kun mentiin ite kukanenkin naimisiin.
    No, joutuuhan sitä sittenkin vetämään käteen, kun vaimoilla on ne huonot ajat.
    Sitten täytyy pyydellä vaimolta anteeksi vieraissa käyntiä sen nyrkkikyllikin luona.
    Vaimo kun on niin haluton tyydyttämään käsillään ja väittää sitä synniksi.
    Miten muuten lienee. Saako kumppani hieroa sormillaan toiselle orgasmin ?

    varma, niin parempi jättää tekemättä. Kuitenkin vaimolla on valta sun ruumiiseen ja sulla hänen.

    Äänestä

  • el kirahwi kirjoitti:

    Unohdat että Jeesuksessa oli yhdessä olennossa sekä ihminen että Jumala. Ihmisluonnon puolesta hänellä oli totta kai samat kiusaukset kuin ihmisillä yleensä. Mutta jumalallisen luonnon puolesta hänellä oli täydellinen voima kaataa ne kiusaukset. Tästä on muuten hyvä kuvaus Raamatussa, kun saatana kiusaa häntä vieden temppelin harjalle, mutta saatanan kiusauksesta huolimatta hän ei lankea.

    Mutta Jeesushan on myös Jumala, voiko hän erottaa itseään itsestään?

    Äänestä

  • Leenu kirjoitti:

    Korinttilaisille Paavalin kirjoittamaa:

    1. Mutta mitä siihen tulee, mistä kirjoititte, niin hyvä on miehelle olla naiseen ryhtymättä;
    2. mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä.
    3. Täyttäköön mies velvollisuutensa vaimoansa kohtaan, ja samoin vaimo miestänsä kohtaan.
    4. Vaimon ruumis ei ole hänen omassa, vaan hänen miehensä vallassa; samoin ei miehenkään ruumis ole hänen omassa, vaan vaimon vallassa.

    masturbointi olisi siis kiellettyä vain avioliitossa olevilta.

    Muuten, onko Paavalin maalliset ohjeet yhtä kuin erehtymätön Jumalan sana?

    Äänestä

  • Leenu kirjoitti:

    Jeesus tehnyt mitään syntiä. Se jos on jossain niin kirjoitettu, se on valhetta. Ja muuten vaikka valhekin on synti ja jos tulee tehtyä, niin kylläpä sen silti synniksi saa luokitella. Jos itse tekee jotain syntiä, niin ei se ole pois syntien listalta.- Puolustelua vaan, muka puhtaammaksi itsensä tekemistä.

    Ja niin on myös Raamattun kirjoitettu, ettei sinne saa lisätä eikä ottaa mitään poiskaan. Jos joku on niin tehnyt, niin Jumala sillä hetkellä on ottanut sen nimen Elämän kirjasta pois.

    Se Raamattu on ihan virallisesti tunnustetun historian mukaan koottu vasta noin 380-luvulla poliittisen kokouksen päätöksellä.

    Äänestä

  • Missä kohtaa raamattua tuo sanotaan?

    Äänestä

  • m25 kirjoitti:

    Missä kohtaa raamattua tuo sanotaan?

    tässä joku käännös:

    1 Otan nyt puheeksi asian, josta kirjoititte. Miehen on kyllä hyvä olla koskematta naiseen, 2 mutta haureuden välttämiseksi tulee kunkin miehen elää oman vaimonsa ja kunkin naisen oman miehensä kanssa. 3 Mies täyttäköön aviovelvollisuutensa vaimoaan kohtaan, samoin vaimo miestään kohtaan. 4 Vaimon ruumis ei ole hänen omassa vallassaan vaan miehen, samoin ei miehen ruumis ole hänen omassa vallassaan vaan vaimon. 5 Älkää keskeyttäkö yhdyselämäänne, paitsi ehkä yhteisestä sopimuksesta joksikin aikaa, jotta voitte keskittyä rukoukseen; palatkaa sitten taas yhteen. Muutenhan Saatana pääsee kiusaamaan teitä, kun ette kuitenkaan pysty hillitsemään itseänne. 6 Sanon tämän myönnytyksenä enkä käskynä. 7 Soisin kaikkien elävän niin kuin itse elän. Jokaisella on kuitenkin oma Jumalalta saatu armolahjansa, yhdellä yksi, toisella toinen.

    ------

    Ja voisihan ajatella, että jotkut harrastaisivat itsetyydytystä ehkäisyn nimeen.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    masturbointi olisi siis kiellettyä vain avioliitossa olevilta.

    Muuten, onko Paavalin maalliset ohjeet yhtä kuin erehtymätön Jumalan sana?

    Raamattu on kirjoitettu Pyhän Hengen vaikutuksesta.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Ihmettelen vain, että niin kiivaasti tuomitset teosta jota kaikki tekevät, ikään kuin olisit itse siitä synnistä vapaa.

    Muuten, jos oletetaan että Jeesus oli ja eli, niin minä oletan että hän myös masturboi, ja todennäköisesti myös harrasti seksiä. Yhden apokryfievankeliumin mukaan jopa homoseksiä.

    Hirvittävää Jumalanpilkkaa!
    En ole noin sairasta kuullut!
    Ei varmasti! Jeesus oli Pyhä!

    Äänestä

  • Saanko kutittaa itseäni jalkapohjasta? Tai pestä kainaloni? Vai pitääkö minun hommata nainen selkääni pesemään sillä enhän saa omasta ruumiistani päättää...???

    Äänestä

  • Leenu kirjoitti:

    tässä joku käännös:

    1 Otan nyt puheeksi asian, josta kirjoititte. Miehen on kyllä hyvä olla koskematta naiseen, 2 mutta haureuden välttämiseksi tulee kunkin miehen elää oman vaimonsa ja kunkin naisen oman miehensä kanssa. 3 Mies täyttäköön aviovelvollisuutensa vaimoaan kohtaan, samoin vaimo miestään kohtaan. 4 Vaimon ruumis ei ole hänen omassa vallassaan vaan miehen, samoin ei miehen ruumis ole hänen omassa vallassaan vaan vaimon. 5 Älkää keskeyttäkö yhdyselämäänne, paitsi ehkä yhteisestä sopimuksesta joksikin aikaa, jotta voitte keskittyä rukoukseen; palatkaa sitten taas yhteen. Muutenhan Saatana pääsee kiusaamaan teitä, kun ette kuitenkaan pysty hillitsemään itseänne. 6 Sanon tämän myönnytyksenä enkä käskynä. 7 Soisin kaikkien elävän niin kuin itse elän. Jokaisella on kuitenkin oma Jumalalta saatu armolahjansa, yhdellä yksi, toisella toinen.

    ------

    Ja voisihan ajatella, että jotkut harrastaisivat itsetyydytystä ehkäisyn nimeen.

    Siinähän selitetään sitä miksi vaimon/miehen on täytettävä aviollinen velvollisuutensa. En mä ainakaan näe siinä vihjaustakaan itsetyydytyksestä, eihän koko siinä luvun alkuosassa puhuta muusta kuin miehen ja vaimon välisitä asioista.

    Jos taas näette että siinä tosiaan tarkoitetaan itsetyydytystä, niin silloinhan siinä sanotaan että aviopuoliso päättää siitä (eikä että se on kielletty).

    Niin - minä tulkitsisin tätä oikeastaan päin vastoin, jäljessähän selitetään että avioyhteydestä ei kannata kieltäytyä liiaksi ja silloinkin vain yhteisestä sopimuksesta. Käsittääkseni itsetyydytykseen pätee sama juttu (sopijana on tietysti silloin yksin itsensä kanssa).

    Mutta, jos asia epäilyttää niin toki on viisainta kysyä suoraan Jumalalta, elämmehän uuden liiton aikaa.

    Hyvää päivän jatkoa! Herra olkoon kanssanne nyt ja aina

    Äänestä

  • Leenu kirjoitti:

    Raamattu on kirjoitettu Pyhän Hengen vaikutuksesta.

    Sille ei kuitenkaan löydy mitään muuta perustetta kuin jälkikäteen tehty väite! Raamattukaan ei todista sellaista.

    Äänestä

  • Huh! kirjoitti:

    Hirvittävää Jumalanpilkkaa!
    En ole noin sairasta kuullut!
    Ei varmasti! Jeesus oli Pyhä!

    Höpöhöpö!

    Äänestä

  • mmike kirjoitti:

    Siinähän selitetään sitä miksi vaimon/miehen on täytettävä aviollinen velvollisuutensa. En mä ainakaan näe siinä vihjaustakaan itsetyydytyksestä, eihän koko siinä luvun alkuosassa puhuta muusta kuin miehen ja vaimon välisitä asioista.

    Jos taas näette että siinä tosiaan tarkoitetaan itsetyydytystä, niin silloinhan siinä sanotaan että aviopuoliso päättää siitä (eikä että se on kielletty).

    Niin - minä tulkitsisin tätä oikeastaan päin vastoin, jäljessähän selitetään että avioyhteydestä ei kannata kieltäytyä liiaksi ja silloinkin vain yhteisestä sopimuksesta. Käsittääkseni itsetyydytykseen pätee sama juttu (sopijana on tietysti silloin yksin itsensä kanssa).

    Mutta, jos asia epäilyttää niin toki on viisainta kysyä suoraan Jumalalta, elämmehän uuden liiton aikaa.

    Hyvää päivän jatkoa! Herra olkoon kanssanne nyt ja aina

    kirjoittaa myös niin, että parempi naida kuin palaa... Kyllä senkin voi ottaa ihan niin, että jollei siinäkään mielessä pysty yksinelämiseen, niin parempi mennä naimisiin.

    Äänestä

  • Leenu kirjoitti:

    kirjoittaa myös niin, että parempi naida kuin palaa... Kyllä senkin voi ottaa ihan niin, että jollei siinäkään mielessä pysty yksinelämiseen, niin parempi mennä naimisiin.

    Voisitko ehkä tähän selventää,mitä Jeesus tarkoitti Matt.19:12 ? Että samanlaiset vietit annettiin aviossa oleville ja yksinäisille?Yksinäiset eivät siis saa tätä tyydyttää vaikka se on heille annettu? Minun jumalani ei ole ainakaan sadisti.

    Äänestä

  • mietteliäs kirjoitti:

    sitä osaa kummemmin selittää.. On sellaisia ihmisiä, joille ei puolisoa ole tarkoitettu. Eikä kai ihmisen tehtävä ole tietää sitä, ketkä niitä ovat.

    10 Opetuslapset sanoivat: "Jos avioliitto merkitsee miehelle tätä, on parempi olla menemättä naimisiin." 11 Mutta hän sanoi heille: "Se ratkaisu ei sovellu kaikille, ainoastaan niille, joille se osa on annettu. 12 On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia, on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon."

    Äänestä

  • Huh! kirjoitti:

    Hirvittävää Jumalanpilkkaa!
    En ole noin sairasta kuullut!
    Ei varmasti! Jeesus oli Pyhä!

    Kuten itse jumalakin. Uskonnot ovat kaiken pahan alku ja juuri, toivon että jonain päivänä uskonnot lopetetaan, sillä uskonnot ovat ihmisten keksimiä itselleen. SAIRASTA!

    Äänestä

Tästä aiheesta on ollu kiivasta keskustelua. VL piireissä sitä pidetään syntinä. Raamatussa on muistakin paikkoja kuin mitä leenu äsken mainitsi. Voit itse miettiiä että millaiset ajatukset sinulla on mielessä kun masturboit, eikö vaan lihalliset? kuuluuko meidän ajatella lihallisia? ym.

Ei se masturbointi oikeen ole, saan tällä taas ihmisiä niskaani, etenkin ei Vl porukkaa. Tuleeko sinulle puhdas ja hyvä mieli kun olet heittänyt siemenet hukkaan?

T:Weli

Äänestä
  • Se ei tunnu synniltä, vaikka se kuinka pidetään syntinä?

    Tarkoittaako se sitä, että on niin paatunut ja ei voi olla enää uskovainen?

    Äänestä

  • Kameli kirjoitti:

    Se ei tunnu synniltä, vaikka se kuinka pidetään syntinä?

    ko. henkilö on paaduttanut itsensä synnin luvallisuuteen, ja siltä tieltä on vain yksi ulospääsy: parannuksen tekeminen.

    Äänestä

  • usk.m kirjoitti:

    ko. henkilö on paaduttanut itsensä synnin luvallisuuteen, ja siltä tieltä on vain yksi ulospääsy: parannuksen tekeminen.

    vaan Raamatun mukaan.

    Äänestä

  • Kameli kirjoitti:

    Se ei tunnu synniltä, vaikka se kuinka pidetään syntinä?

    Tarkoittaako se sitä, että on niin paatunut ja ei voi olla enää uskovainen?

    En tiedä millä mielellä kysyit, mutta vastaanpa silti!

    Ei mun mielestä tarkoita automaattisesti sitä että ei voi olla uskovainen!(korjatkaa jos oon väärässä) Silloin tulis vaan rukoilla Jumalalta synnintuntoa ja kuuliaisuutta! Sit ku synnintunto tulee nii sitte korjaamaan asiat!

    Näin mä näkisin ton! Mutta eihän sitä tulisi harrastaa, jos haluaa olla kuuliainen Jumalan sanalle!

    T:Weli

    Äänestä

  • usk.m kirjoitti:

    vaan Raamatun mukaan.

    me kaikki teemme aina sitä pahaa mitä emme halua ja sitä hyvää, mitä haluamme sitä emme tee. Kaikki olemme tyynni kelvottomiksi tulleet ja pois poikenneet.

    Kukaan ei ole synnitön ja kukaan ei syntiä voi välttää millään tavalla olipa se sitten tekoa tai lihan perintöä. On siis vain syntiä ja armo on kaikkien syntien yli, eikä ole olemassa syntisuuruuksia tai järjestyksiä, vaan pelkästään synti, joka on tuonut helvetin tuomion ihmisen päälle, mutta armosta saa uskoa sovintosaarnan, joka on sulkenut helvetin portit.

    Käärmeeltä on poljettu pää rikki, mutta kuten käärmeestä tiedämme, niin sen häntä heiluu iltaan saakka, vaikka pää on murskattu. Tämä häntä on se perkeleen viettelys, josta ei yksikään ole koskaan vapaa, niin kauan kuin loppu tulee ja perkele poltetaan palvelijoineen.

    Ihan kokemuksesta jo kyseisestä aiheesta... mutta sitä pidän vakavana asiana uskon kannalta, että harrastaa itsetyydytystä, eikä aio tehdä siitä parannusta. Se on merkki paatumuksen tilasta minun mielestäni.

    On parempi jatkuvasti langeta ja katua, pyytää syntejä anteeksi, kuin olla paatumuksessa.

    Äänestä

  • Weli kirjoitti:

    En tiedä millä mielellä kysyit, mutta vastaanpa silti!

    Ei mun mielestä tarkoita automaattisesti sitä että ei voi olla uskovainen!(korjatkaa jos oon väärässä) Silloin tulis vaan rukoilla Jumalalta synnintuntoa ja kuuliaisuutta! Sit ku synnintunto tulee nii sitte korjaamaan asiat!

    Näin mä näkisin ton! Mutta eihän sitä tulisi harrastaa, jos haluaa olla kuuliainen Jumalan sanalle!

    T:Weli

    juuri siksi, koska tämä on yksi asia, joka puhuttaa ja johon varmasti joka ainoalla on jonkinlainen suhde ja mielipide.

    Pitääkö tämä kirjoittaa syntilistalle synniksi?

    Entä avioliitto, joka on Jumalan pyhittämä liitto, jossa he tulevat yhdeksi lihaksi. Mennäänkö nyt avioliiton sisäpuolelle "säännöstelemään" sallittu yksi liha ja ei sallittu yksi liha?

    Kuuliaisuus Jumalan sanalle! Kuka pystyy olemaan kuuliainen Jumalan sanalla, vaikka kuinka haluaisi? Yksin Kristus on ollut kuuliainen. Kuuliaisuus on sydämmen usko ja aututuus on suun tunnustus. Vaikka teemme syntiä joka hetki, mutta autuuden tunnustaa suu, jok alukee synnin synniksi, mutta ei vaadi lakia täytettäväksi, koska se on täysin mahdotonta ihmiselle. Siksi emme ole lain alla, vaan armon alla.

    Me olemme kaikki lihassa joutuneet eroon Jumalasta, mutta evanekliumin armo on uskossa, jolla saamme omistaa täydellisen vanhurskauden Jeesuksessa.

    Jos me pystymmekin olemaan koskematta itseemme läpi elämän, niin me toisessa paikassa rikomme Jumalan tahtoa vastaan ja joka yhdessä kohti rikkoo lain, niin on koko lain rikkoja. Yksi ainoa pieni rike koko elämän aikana Jumalan lain alla tuo helvetin tuomion ihmisen päälle. Teoriassa autuuden voi saavuttaa lain töillä, mutta me tiedämme, ettei se ole mahdollista kuin teoriassa ja käytännössä siihen on pystynyt vain Jeesus Kristus.

    Ottaisimmepa aina ensin rikan omasta silmästä, ennen kuin kaivamme malkaa toiselta.

    Kuka kieltää, ettei joskus ole lyöny päätä kaapin kulmaan tms. ja mielessä sanonut "P......LE"

    Äänestä

  • usk.m kirjoitti:

    Ihan kokemuksesta jo kyseisestä aiheesta... mutta sitä pidän vakavana asiana uskon kannalta, että harrastaa itsetyydytystä, eikä aio tehdä siitä parannusta. Se on merkki paatumuksen tilasta minun mielestäni.

    On parempi jatkuvasti langeta ja katua, pyytää syntejä anteeksi, kuin olla paatumuksessa.

    paatumuksen tilaa osoittamassa se, jos lukee toiselle uskovaiselle paatumuksen tilaa siitä, mistä itse tuntee paatumuksen tilaa.

    Äänestä

  • Kameli kirjoitti:

    paatumuksen tilaa osoittamassa se, jos lukee toiselle uskovaiselle paatumuksen tilaa siitä, mistä itse tuntee paatumuksen tilaa.

    Mitä sitten pitäisi sanoa? Ettei se ole synti, ja sallia siten synnin teko? Uskonasioissa liberalismi on paha asia.

    Millä perusteella sanot, että minä olisin paatunut?

    Äänestä

  • Kameli kirjoitti:

    juuri siksi, koska tämä on yksi asia, joka puhuttaa ja johon varmasti joka ainoalla on jonkinlainen suhde ja mielipide.

    Pitääkö tämä kirjoittaa syntilistalle synniksi?

    Entä avioliitto, joka on Jumalan pyhittämä liitto, jossa he tulevat yhdeksi lihaksi. Mennäänkö nyt avioliiton sisäpuolelle "säännöstelemään" sallittu yksi liha ja ei sallittu yksi liha?

    Kuuliaisuus Jumalan sanalle! Kuka pystyy olemaan kuuliainen Jumalan sanalla, vaikka kuinka haluaisi? Yksin Kristus on ollut kuuliainen. Kuuliaisuus on sydämmen usko ja aututuus on suun tunnustus. Vaikka teemme syntiä joka hetki, mutta autuuden tunnustaa suu, jok alukee synnin synniksi, mutta ei vaadi lakia täytettäväksi, koska se on täysin mahdotonta ihmiselle. Siksi emme ole lain alla, vaan armon alla.

    Me olemme kaikki lihassa joutuneet eroon Jumalasta, mutta evanekliumin armo on uskossa, jolla saamme omistaa täydellisen vanhurskauden Jeesuksessa.

    Jos me pystymmekin olemaan koskematta itseemme läpi elämän, niin me toisessa paikassa rikomme Jumalan tahtoa vastaan ja joka yhdessä kohti rikkoo lain, niin on koko lain rikkoja. Yksi ainoa pieni rike koko elämän aikana Jumalan lain alla tuo helvetin tuomion ihmisen päälle. Teoriassa autuuden voi saavuttaa lain töillä, mutta me tiedämme, ettei se ole mahdollista kuin teoriassa ja käytännössä siihen on pystynyt vain Jeesus Kristus.

    Ottaisimmepa aina ensin rikan omasta silmästä, ennen kuin kaivamme malkaa toiselta.

    Kuka kieltää, ettei joskus ole lyöny päätä kaapin kulmaan tms. ja mielessä sanonut "P......LE"

    Vastasit omaan kysymykseesi!:)

    Miksi pitäisi tehdä syntilista, johon kaikki synnit pitäisi laittaa. Eihän sellaista ole, eikä tarvitsekaan olla! Mutta mielestäni itsetyydytys on Jumlalan sanan vastaista eli syntiä!

    Puhuit asiaa, eli meidän tulisi olla kuuliaiset jumalan sanalle, mutta se on vaikeaa ja jopa mahdotonta. Mutta tulee muistaa että asiat voi korjata!

    Samaa asiaa eri paketissa!:)

    että joillakuilla on asiat selviä. En käsitä sitä ajattelutapaa, joka osalla (nuorista?) on - että itsetyydytys ei ole syntiä.

    Mikä Raamatussa puoltaisi itsetyydytystä?

    Äänestä

  • Kameli kirjoitti:

    Se ei tunnu synniltä, vaikka se kuinka pidetään syntinä?

    Tarkoittaako se sitä, että on niin paatunut ja ei voi olla enää uskovainen?

    Olipa synti mikä tahansa, niin varmaankin on eroa sillä tekeekö ihminen sitä antaen siihen itselleen luvan vai langeten siihen heikkouttaan, vaikka tahtookin taistella.

    Samoin varmaankin on eroa sillä tekeekö ihminen syntiä tuntematta sitä synniksi tai tekeekö hän syntiä tuntien sen synniksi.

    Juuri tästä varmaan puhuu alla oleva paikka:

    Hebr. 10:26-27 "26. Sillä jos me ehdollamme sitte syntiä teemme, kuin me olemme totuuden tuntoon tulleet, niin ei meillä ole enään yhtään uhria syntein edestä, 27. Vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka vastahakoiset syövä on."

    Synnillä ei ole asteikkoa Jumalan edessä, eikä muutenkaan. Ei se itsetyydytyskään mikään maailmaa kaatava asia ole, vaikka ehdottomasti synti onkin.

    Äänestä

  • Kameli kirjoitti:

    paatumuksen tilaa osoittamassa se, jos lukee toiselle uskovaiselle paatumuksen tilaa siitä, mistä itse tuntee paatumuksen tilaa.

    on myös, että muista siis, mistä lankesit ja tee parannus.

    Äänestä

Tämä sama asia nousee esille silloin tällöin. Joskus sitä viettiä koitetaan selitellä yhtä luonnolliseksi kuin nälkä tai jano. Jos näin olisi, joudumme kysymään, miksi sitten näitä kysymyksiä tehdään niin usein?
Eihän täällä kysellä, saako tehdä voileivän, kun tulee nälkä.

Jokatapauksessa tämä asia on paljon ahdistusta aiheuttava asia, joten on kyse muusta kuin luonnollisesta ja terveellisestä asiasta. Asiaa ei muuta miksikään jonkin asian yleisyys.

Heikkoja olemme monissa asioissa, mutta on hyvä, että Siionissa on avoin lähde syntiä ja saastaisuutta vastaan. Käyttäkäämme sitä kaikissa ongelmissamme. Mennään rukoillen uuteen päivään.

Äänestä
  • Kuinkahan moni on seurakunnalta pyydellyt anteeksi, että on kosketellut itseään? Kuinkahan moni on kosketellut itseään?
    Turha aiheuttaa nuorille ihmisille häpeää omista tunteistaan tai ruumiistaan!
    Hyvä teidän ukkomiesten on puhua, kun on nainen käytössä päivin öin..

    Äänestä

  • juustopää kirjoitti:

    Kuinkahan moni on seurakunnalta pyydellyt anteeksi, että on kosketellut itseään? Kuinkahan moni on kosketellut itseään?
    Turha aiheuttaa nuorille ihmisille häpeää omista tunteistaan tai ruumiistaan!
    Hyvä teidän ukkomiesten on puhua, kun on nainen käytössä päivin öin..

    Kysymys kuuluu: Miksi sitten niin moni kokee siitä ahdistusta, jos se on tavallista ja luonnollista. Näkökulma on väärä, jos ajatellaan, että ukkomiehet kieltävät sen kiusallaan poikamiehiltä. Jumala loi vietit ihmiselle ja sen tulisi johdattaa ihmisen siunattuun parisuhteeseen vastakkaista sukupuolta olevan ihmisen kanssa.

    Äänestä

  • Lasse-setä kirjoitti:

    ihmiselle vietit, vai tulivatko ne syntiin
    lankeamisen mukana?

    Äänestä

  • Hese kirjoitti:

    ihmiselle vietit, vai tulivatko ne syntiin
    lankeamisen mukana?

    Jumala loi ihmisen kaikkine ominaisuuksineen. Syntiinlankeemus toi siihen sen lisän, että ihminen pyrkii käyttämään väärin Jumalan luomia ominaisuuksia. Elikkä vihollinen kylvi turmelusta ihmiseen.

    Äänestä

Olen vl ja harrastanut lapsesta asti itsetyydytystä. Kumppania en ole saanut ja ikäni lähentelee jo kolmeakymmentä. Ikävää tämä selibaatti ja kun itsetyydytystäkin joutuu jatkuvasti pyytämään anteeksi. En voi kieltää, ettenkö olisi kokenut usein väsymystä ja kapinaa tämän asian takia.

Äänestä
  • Olen elänyt vakaassa parisuhteessa jo lähes kymmenen vuotta ja silti olen masturboinut jatkuvasti. Harrastamme myös usein seksiä. On rakkautta kumppania kohtaan ja itseäni kohtaan riittämiin.

    Toivottavasti nainen löydät kumppanin. Lohdutukseksi, kun on itsensä kanssa ainakin tietää mitä saa.

    Masturbointi on iloinen ja terve asia!

    Äänestä

  • vaan aina, mutta kehoitan myös rukoilemaan Jumalaa, että pääsisit siitä synnistä... Jotkut synnit saatta roikkua helmassa, ja niistä ei tahdo päästä irti.

    Äänestä

  • Itsekin kipuillut asian kanssa, yksinelävänä. En haluaisi sitä tehdä. Tunto siitä tulee hyvin kipeäksi...usein saanut käydä pyytämässä anteeksi. Ja Taivaan Isä antanut anteeksi aina uudelleen. Ja kuinka olenkaan rukoillut, että pääsisin siitä helmasynnistä. Nyt minusta tuntuu, että Taivaan Isä antanut enemmän voimia sen asian suhteen. Pitemmän aikaa olen saanut olla siitä synnistä vapaa. No, eihän se sitä sano, ettenkö joskus voisi langeta samaan syntiin. Ihmisenä sitä on niin heikko. Mutta rukous nousee Taivaan Isän puoleen, että saisin pysyä siitä kaukana.

    Äänestä

  • Nainen2 kirjoitti:

    Itsekin kipuillut asian kanssa, yksinelävänä. En haluaisi sitä tehdä. Tunto siitä tulee hyvin kipeäksi...usein saanut käydä pyytämässä anteeksi. Ja Taivaan Isä antanut anteeksi aina uudelleen. Ja kuinka olenkaan rukoillut, että pääsisin siitä helmasynnistä. Nyt minusta tuntuu, että Taivaan Isä antanut enemmän voimia sen asian suhteen. Pitemmän aikaa olen saanut olla siitä synnistä vapaa. No, eihän se sitä sano, ettenkö joskus voisi langeta samaan syntiin. Ihmisenä sitä on niin heikko. Mutta rukous nousee Taivaan Isän puoleen, että saisin pysyä siitä kaukana.

    ..älä tuota itsellesi turhaa tuskaa pysymällä kaukana noin mukavasta asiasta. Se on yhtä paljon syntiä kuin kadulla kävely tai purjosipulin ostaminen

    Äänestä

  • hesus kirjoitti:

    sielunvihollinen (en personoi häntä sinuun).

    Äänestä

  • hesus kirjoitti:

    ..älä tuota itsellesi turhaa tuskaa pysymällä kaukana noin mukavasta asiasta. Se on yhtä paljon syntiä kuin kadulla kävely tai purjosipulin ostaminen

    Kannattaisi lukea ennenkuin annetaan toisen omaatuntoa mitätöiviä lausuntoja.

    Äänestä

  • Lasse-setä kirjoitti:

    Kannattaisi lukea ennenkuin annetaan toisen omaatuntoa mitätöiviä lausuntoja.

    En halua mitätöidä kenenkään omaatuntoa tai uskoa. Mielestäni kannattaa mielummin luottaa omiin tuntemuksiin kuin vanhoihin kirjoituksiin. Ihminen löytää vastaukset itsestään ei kirjoista.

    Äänestä

  • Hesus kirjoitti:

    sitten usko perustuu, ellei Raamattuun?! Omaan lihan sanomaanko? Jos perustuu omiin tuntemuksiin ja järkeen, on puhtaasti epäuskoinen.

    Äänestä

  • Hesus kirjoitti:

    En halua mitätöidä kenenkään omaatuntoa tai uskoa. Mielestäni kannattaa mielummin luottaa omiin tuntemuksiin kuin vanhoihin kirjoituksiin. Ihminen löytää vastaukset itsestään ei kirjoista.

    Vaikuttaa siltä, että monet kokevat syyllisyyttä. Mikä sitten avuksi, jos Jumalan apu hylätään.

    Äänestä

  • hesus kirjoitti:

    ..älä tuota itsellesi turhaa tuskaa pysymällä kaukana noin mukavasta asiasta. Se on yhtä paljon syntiä kuin kadulla kävely tai purjosipulin ostaminen

    "Mitä siis auttoi hurma, herkuma hetkisen, kun sielun on se surma ja itku iäinen."

    Tämä kohta eräästä siioninlaulusta sopii aika hyvin tähänkin kohtaan. Minun, uskovaisen, omatunto siitä tulee kipeäksi. En ole suinkaan itselleni tuottamassa tuskaa pysymällä erossa omien himojeni tyydyttämisestä (kuten asian ilmaisit). Päinvastoin niiden tyydyttäminen tuottaa lopulta tuskaa, omalle tunnolle. Ja uskovaisena haluan kuunnella pyhän hengen vaikuttamaa ääntä, jota omatuntoni kertoo. Kun olen armosta saanut uskon, suurena lahjana, en sitä halua menettää "hetkellisen maallisen hurman" takia. Paljon suurempi onni on odottamassa, kun jaksaa taistella sielunvihollisen houkutuksia vastaan ja uskoa lankeemukset anteeksi. Ja kun on saanut uskoa rauhan sielulle, tulee halu taistella lankeamisia vastaan.

    ..ja kunnioitan uskoasi ja elämänarvojasi, vaikka ne poikkeavatkin omistani.
    Houkutuksiahan ja pelkoja vastaanhan kaikki taistelemme omalla tavallamme. En koe olevani minkään kuvitteellisen sielunvihollisen puolella, vaikka masturboinkin ja harrastan esiaviollista seksiä yms.

    Onneksi en ole saanut suurta lahjaa, uskoa, koska elämäni olisi muuten hyvin rajoittunutta ja suppeaa.

    Onnea taisteluun. Toivon, että sielusi ja omatuntosi saa rauhan asiaa koskien.

    Äänestä

  • Nainen2 kirjoitti:

    "Mitä siis auttoi hurma, herkuma hetkisen, kun sielun on se surma ja itku iäinen."

    Tämä kohta eräästä siioninlaulusta sopii aika hyvin tähänkin kohtaan. Minun, uskovaisen, omatunto siitä tulee kipeäksi. En ole suinkaan itselleni tuottamassa tuskaa pysymällä erossa omien himojeni tyydyttämisestä (kuten asian ilmaisit). Päinvastoin niiden tyydyttäminen tuottaa lopulta tuskaa, omalle tunnolle. Ja uskovaisena haluan kuunnella pyhän hengen vaikuttamaa ääntä, jota omatuntoni kertoo. Kun olen armosta saanut uskon, suurena lahjana, en sitä halua menettää "hetkellisen maallisen hurman" takia. Paljon suurempi onni on odottamassa, kun jaksaa taistella sielunvihollisen houkutuksia vastaan ja uskoa lankeemukset anteeksi. Ja kun on saanut uskoa rauhan sielulle, tulee halu taistella lankeamisia vastaan.

    Etkö tajua että raamattu on ihmisen kirjoittama...
    Eli joku on kääntänyt ja kääntänyt ja kirjoitellut asioita uudelleen raamattuun. Raamattu on jo niin vanha laitos että se ei voi olla enää sanomaltaan alkuperäisessä asussa vaan sisältö on muuttunut kun toinentoistaan kireämpi ihminen on sitä muutellut aikojen kuluessa. Pidät onanoitia syntinä jonkun siionin laulun takia...olet typerä jos mielipiteesi vaan tuohon kiteytyy...ja veikkaampa että suurin osa myös masturboinnin vastustajista sitä tekee sillä ette te tyydytystä muuten saa. Etenkin lestadiolaiset ovat aika kaksimielistä porukkaa...uskon että edelleenkin lestadiolaisissa seurakunnissa ajetaan nuorista tytöistä sitä "paholaista" pihalle takahuoneissa oikein urakalla seurakuntien johtohahmojen 17cm taikasauvalla. Syyllistyn tässä itse tuomitsemaan muita mutta lestadiolaiset ovat kyllä typeriä ääliöitä jotka haluavat kieltää kaikilta ihmisiltä kaiken ilon vaikka uskon että jumala on hyvä ja haluaa että kaikki on iloisia. onanoikaa nuoret ja vanhat niin paljon kuin haluatte sillä ei tuollaiset himouskovaiset teitä tuomitse....tuomio tulee sitten ajanmittaa ja vaikka se olisi väärin niin viimeisellä tuomiolla asiaa sitten kadutaan aidosti ja se saadaan anteeksi....sellainen on jumala. Lestadiolaiset haluaa kieltää kaiken ilon ihmisiltä koska heidän johtajansa onanoivat kiihottuessaan mitä ihmeellisimmistä asioista esim. 14 vuotiaista nuorista tytöistä....tuntevat sitten syyllisyyttä ja häpeävät itseään niin siitä katkeroituneena haluavat pelotella ja tuomita terveitä nuoria ihmisiä. Lestadiolaiset ovat yhteiskunnan vitsaus joka on onneksi kuolemassa.

    Äänestä

  • tiedän miltä asia tuntuu. Uskokaamme silti vain Jumalan anteeksiantoon. Syntiä teemme kuitenkin koko ajan ajatuksin ja teoin, joten anteeksiantamiseen täytyy vain uskoa.

    SIUNAUSTA ja jaksamista teille kaikille!

    Äänestä

Raamatussa taisi olla ainoastaan yksi maininta miehestä (Oona?), jonka itsetyydytykseen Jumala vihastui. Tämä tapahtui vastoin käskyä ottaa tehdä lapsi tietylle naiselle, joten yleistäminen ei käy.

Sensijaan " joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssaan" käy ainakin minua kohti aika tuomitsevasti. Harva mies kun ajattelee runkatessaan huoltoaseman bensamittaria.

Puhettakaan oikeasta pettämisestä, sillä se on tien päässä, eikä siellä autuuden aurinko paista kovin kirkkaasti..

Äänestä

jes, elikkä... raamatussa ei sanota suoraan, onko masturbointi syntiä. Tosin sitä voi "rajata" kolmella asialla.
Masturbointi on syntiä JOS:
1. siihen liittyy pornoa ("joka katsoo naista[miksei miestäkin] himoitakseen häntä...")
2. se hallitsee ("älkää antako minkään hallita itseänne")
3. pelkästään mielihyvän takia (itsekästä)

siihen jää sitten se kohta, joka on kysymysmerkki?, eli jokainen voi omalla kohdallansa miettiä tuota...

Äänestä
  • Koittakaa nyt pikaisesti päättää onkos masturbointi syntiä vai ei..olen nimittäin ollut siinä luulossa että ON!! ja siksi sinnitellyt estoissa. Mutta aatelkaas jos kaikki nämä vuodet yli 10 vuotta olen turhassa luulossa ollut ja paljosta paitsi jäännyt. Onhan se kamalaa jos näin nyt käynyt on. Tietämättäni nuorena sitä harrastin, nautein suunattomasti siihen saakaa kun sen synniksi sanottiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

joku kirjoitti:

ottaisin tällasen puheen aiheen ku masturbointi.¨
sehän on uskomme mukaan syntiä, mut millä perusteella, ja miten ootte välttäny tätä syntiä. vilpitön kysymys, ei tästä asiasta oo mahollista puhua muualla ku täällä foorumilla

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu