Hei,
Haluaisin epiduraalin avautumisvaiheeseen, mutta antavatko myös jotakin puudutusta ponnistusvaiheeseen? En tahtoisi tuntea repeytymää / välilihan leikkuuta. Vai onko niin että voi saada vain epiduraalin? Tai sitten jonku puudutuksen? Joko tai?
Haluaisin epiduraalin avautumisvaiheeseen, mutta antavatko myös jotakin puudutusta ponnistusvaiheeseen? En tahtoisi tuntea repeytymää / välilihan leikkuuta. Vai onko niin että voi saada vain epiduraalin? Tai sitten jonku puudutuksen? Joko tai?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Itse sain ensin kohdunsuuhun puudutuspiikin, sitten epiduraalin ja taisi ennen välilihanleikkuutakin pistää jonkun paikallispuudutuspiikin, ettei se sattuisi.
Kohdunsuunpuudutuksen ja epiduraalin laittaminen sattui aivan hemmetisti, mutta tehosivat muuten todella hyvin. Meinasin nukahtaa synnytyssaliin ennen ponnistusvaihetta :)
Mutta on se mielestäni hassu ajatus, että kipua lievitetään toisella kivulla eli kun kerta puudutusten laittokin sattuu...
Hyvä tietää että ne molemmat voi saada. Itse en niinkään niitä supistuskipuja pelkää vaan nimenomaan ponnistusvaiheen kipua. Vaikka auvautumisvaihe se just kestää ja sattuuki hitosti niin silti kammoksuttaa se ponnistusvaiheen repeämät jne venymiset enemmän kuin avautuminen.
Mä sain ensin kohdunkaulan puudutteen kun anestesia lääkäri oli leikkauksessa ja sen jälkeen epin. Kohdunkaulan puudutteen laittaminen sattui kun oli kauheet supistukset samaan aikaan mutta epiduraalia en kyllä tuntenut ollenkaa! se kohta mihin epi laitetaan niin se puudutetaan eli en ymmärrä kun jotkut sanoo että sen laitto sattuu mutta kukin tuntee asiat eritavalla. Mulla myös tuo epiduraali laitto ihan väsyneeks ja vei jaloista tunnon. itkin vielä ponnistaessakin että haluan nukkua! Mun tietääkseni välilihaan ruiskutetaan jotain otain puudutetta kun/jos se leikataan(en oo varma) itse en sen leikkausta ainakaan tuntenut kun se muu kipu on niin helvettillistä!
Noiden asioiden murehtiminen unohtuu itse ponnistustilanteessa. Ponnistaminen tuntuu hyvältä. Ja vaikka sattuisikin, niin sitä kipua ei enää muutaman viikon päästä muista.. On ihmismieli sen verran ihmeellinen.
itestäni se ponnistaminen ei kyllä tuntunu yhtään hyvältä. monet oli kertonu etukäteen että se ponnistaminen helpottaa oloa, mutta itellä ei. ponnistin kuitenkin täysillä ja melko mallikkaasti kun ei se kovin kauan menny ku lapsi oli pihalla. Mutta itessäni se laukas sellasen reaktion että en voinu aluks ponnistaa kun se sattui, ja alitajunta jotenkin yritti estää itteeni tekemästä mitään mikä tuottaa kipua. tiesin että mitä kovempaa puserran, sitä enemmän koskee. mut toisaalta tiesin myös että ei se ohi ole ennen kun oon ponnistanu vauvan pihalle. eli ei siinä paljon vaihtoehtojakaan ollu :)
niin siinä mielessä kestän paremmin supistuskivut kun ne ei tavallaan oo itseaiheutettuja tai mitenkään hallittavia, siinä on vaan kestettävä, mutta ponnistaessaan tavallaan oli se vaihtoehto että jos en nyt ponnistakkaan niin se vauva ei työnny ulospäin ja minuu ei koske. vaikka eihän se nyt oikeesti mikään vaihtoehto ollu, mut hetken se tuntu siltä ennen kun järki sano että nyt piru vie ponnistat!!
"supistuskivut kun ne ei tavallaan oo itseaiheutettuja tai mitenkään hallittavia"
Surullista, jos lähtee synnyttämään tällä asenteella.. Supistuskipua pystyy hallitsemaan, mutta siinä pitää muiden keinojen lisäksi olla myös usko ja mieli mukana.
Ponnistaminen on täydellistä antautumista tilanteeseen..
mutta se on edessä hetkenä minä hyvänsä.
Sellaisen käsityksen olen saanut, että koko synnytys on täydellistä antautumista tilanteeseen.
Yritän takoa päähäni etten vastustaisi kipua vaan yritän rentoutua ja siten hallita kipua.
Hyvänä testinä on ollu erilaisen kivuliaat vihlaisut mitä tässä loppuvaiheessa on tullu: heti huomaan jännittäväni kehon, puren hampaita yhteen jne. Kun monesta paikasta on lukenut että nimenomaan leuka ja hartiat rennoiksi & EI taistella kipua vastaan. Niin johan on muuttanut kummasti jo tämäkin tunnetta kivusta!
siulta tais mennä pointti ohi niin että tukka heilahti. siis TYKKÄÄN enemmän kivusta jota en oi hallita. ne supistuskivut kestin oikein hyvin :) ja ihan hymyssä suin. vasta sitten kun piti ite ruveta itteensä satuttamaan niin meinas itku päästä. että siinä siulle vittu surullista.
eikä se ponnistaminen mitään antautumista oo, itehän sie sen homman siinä teet (kohdun supistuksen lisäks) avautumisvaiheessa kun kipu alko niin piti ottaa rennosti eikä tehdä yhtään mitään, kivempaa se on! sen kun kesti vaan.
Kovin asiaton viesti asialliseen viestioin..?!
Luepa viesti uudelleen ja tarkastele omaa vastaustasi ja regointiasi siihen..
fgjdfjdfgjdfgj "kun piti ite ruveta itteensä satuttamaan niin meinas itku päästä. että siinä siulle vittu surullista."
Tästä kommentista tulee sellainen kuva, että sinulla ei ole ollut kunnollista ponnistamisen pakko tuntemusta (kunnollinen ponnistamistuntemus vaatii antautumaan sille tunteelle), jolloin tuo ponnistaminen tuntuu kivuttomammalta ei itsensä satuttamiselta.
"siinä siulle vittu surullista" surullisella en viitannut millään tavalla sinuun vaan yleensä tuohon asenteeseen, että mitään ei voi hallita..
Ja vielä..
"siis TYKKÄÄN enemmän kivusta jota en voi hallita. ne supistuskivut kestin oikein hyvin :)"
Eli tuossa aikaisemmin ymmärsin niin, että pidit supistukivusta enemmän, koska et voi sitä hallita..?
Tässä olemme siis asiasta vain eri mieltä. Koska minusta supistukipua voi hallita. Se ei siis minulle ole ikinä ollut hallitsematonta kipua. Pikemminkin se kipu siinä ponnistusvaiheessa on hallitsematonta (vaikka olisikin itse aiheutettua), kun sen määrää ei voi itse lievittää tai hallita.
no kyllä se tuntu että olis pakko ponnistaa mutta se kipu tuntu siellä emättimessä kun ponnisti. ymmärrätkös, siellä ne paikat kuitenkin venyy aika lailla? siis se venyminen sattui, ja siks en ois tahtonu ponnistaa kun se reikä tietysti veny sitä enemmän mitä enemmän lapsi tunki ulos. mikä tässä on vaikeeta käsittää? selitin asian miehellenikin ja hän ymmärsi heti. verrata voi vaikka siihen että jos joskus on ollu ihan kauhee ummetus ja siellä suolessa painaa maailman isoin pökäle ja tuntuu että on PAKKO työntää se ulos, mutta samalla kun työnnät niin persreikään koskee koko ajan enemmän ja enemmän ja se kipu pahenee siihen asti kunnes se pökäle on kokonaan ulkona.
Sille se tuntu synnyttäessäkin. Paine helpotti siellä kohdussa ja kohdun suulla kun ponnisti, mutta p*illu tuntu ratkeevan niin sen takia se tuntu ilkeelle.
Itse sanoin jo sairaalaan tullessa, että pelkään repeämistä ja ponnistamista tosi paljon ja kätilö heti huomioi sen, epiduraalia sen sijaan odotin 2-3h ja sain sen vasta 1h ennen ponnistusta eikä se ehtiny vaikuttaa ku 30min ku kivut palasi ku aukesin tunnissa 5centistä 10 centtiin, mutta ponnistusvaihe ei kuiteskaan sattunu läheskää nii paljo ku ne hirveet supistukset ennen epiduraalia ja sain vissii jonku puudutuspiikin ku tekivät epparin ja ompeleiden laitto ei tuntunut enää missää! Itse ponnistin vauvan vielä avotarjonnassa, joka vaikea synnyttää. Kaikki kivut loppu heti ku vauva tuli ulos, ihmeellistä!