Pielisen Karjalan ja Juuan kuntien hallitusten maaliskuulle sovittu tapaaminen on peruttu. Kuntayhteistyön virittely on toisin sanoen toistaiseksi jälleen pysähtynyt, sillä tarkkaa uutta päivää tapaamiselle ei ole sovittu.
Järjestelyvastuu jäi alueen kuntajohtajien vastuulle, mutta luottamushenkilötasolta tulleiden tietojen mukaan Lieksa ei olisi osallistunut lainkaan maanantaille kaavailtuun epäviralliseen tapaamiseen.
Kuntien hallitukset kokoustivat Nurmeksessa helmikuussa. Tuolloin lähinnä nykytilan kartoitukseen keskittynyttä sekä keskusteluyhteyden avauksena toiminutta tilaisuutta päätettiin jatkaa maaliskuussa Valtimolla.
_________________________________________
Onhan vaikeeta on on. Ei voi mittään. Nytkö Lieksa jarruttelee. Juukan puolella on uusi mies remmissä. Jottain voisi tapahtuakin. Kuka tietää tilanteen? Jospa joku luottamushenkilö vastois.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Lehto, Kähkönen ja Eskelisen Sulo.