Kaverini, jolla on kesämökki Nivalan lähellä, aikuinen mies eikä mikään teini, päätti joskus noin viisi vuotta sitten kesällä käydä Makolassa. Ensin päivällä, sitten yöllä. Päiväkäynnillä hän tutki hylättyä kylää. Autioita, ränsistyviä taloja, joiden ovet olivat lukossa, mutta siellä täällä oli pihalla jokunen 1960-luvun ruostunut auto. Vanhoja lasten leluja lojui hylättyinä pihoilla, jossain oli vielä riippukeinukin puiden väliin kiinnitettynä.
Ikkunoista sisään kurkistelemalla hän näki, miten pöydillä oli lautasia, laseja ja joitain muita astioita. Kalusteetkin olivat paikoillaan, ja pölyn peittäminä. Ketään ei liikkunut missään, kylä oli autio ja kuollut kuin kivi. Aavekaupunki. Näytti siltä, kuin asukkaat olisi pakotettu lähtemään yht´äkkiä ilman varoitusaikaa. Kaveri kertoi, että harvoin hän on kokenut niin epärealistista ja uhkaavaa tunnelmaa kuin silloin.
Toisen kerran hän kävi paikan päällä loppukesästä yöaikaan. Hän oli varustautunut sellaisella huippukirkasta valoa antavalla isolla ”miljoonan watin” kannettavalla lampulla, joita joku vuosi sitten vielä oli myynnissä, mutta ei enää. Tällä jälkimmäisellä käynnillä hän tutki kaivosta ympäröivää metsää ja itse kaivosaluetta.
Ensin hän kävi metsään johtavalla polulla. Kaveri vannoi, että hän näki kauempana jonkun -tai jonkin- juoksevan polun yli. Mikä se oli, ei koskaan selvinnyt. Ehkä kettu, ehkä koira? Polkua hän ei jatkanut pitemmälle, vaan lähti tutkimaan kaivosta.
Aiemmin kaverini oli tuntenut Makolassa hermostuneisuutta, mutta kaivosalueella häneen iski todellinen pelko. Hän nimittäin kävi myös paljon puhutun betonilaatan luona. Se oli muutamia metrejä halkaisijaltaan oleva, parikymmentä senttiä paksu laatta, jonka alapuolella olevan käytävän salaisuutta voidaan vain arvella.
Kaveri vannoo, että siinä paikassa hän kuuli ääniä, jotka olivat kuin hiljaista puhetta, mutta eivät kuulostaneet inhimillisltä sanoilta. Sanoista hän ei saanut selvää, eikä tajunnut, miltä suunnalta äänet tulivat, mutta oli kuin kaksi henkilöä... tai olentoa... olisivat keskustelleet.
Se, minkä hän hetkeä myöhemmin näki lampun valokeilassa tilan perällä, (en tiedä, pitäisikö sitä kutsua tilaksi, luolaksi vai miksi, kun en ole käynyt paikalla, mutta kaverini puhui tilasta) sai hänet juoksemaan pakokauhun vallassa ulos suoraan autolleen ja kaasuttamaan raivoisasti pois.
Ja voin kertoa, että hän ei siihen aikaan todellakaan ollut mikään pelkuriluonne, kamppailulajin harrastaja ja punttisalilla kävijä. Mitä hän sitten näki? Sitä hän ei ole koskaan suostunut kertomaan. Sanoo vain, että se ei ollut tästä maailmasta.
Makolassa käyntiensä jälkeen hän kertoo saaneensa puhelinsoittoja tuntemattomasta numerosta, joissa soitoissa häntä ja hänen perhettään on uhkailtu ”vakavilla seuraamuksilla”, mikäli hän koskaan enää käy Makolassa. Kaveri on tullut hyvin varovaiseksi, ja lisännyt kotinsa turvajärjestelyjä sen verran kuin voi palkallaan hankkia; valvontakameralaitteisto, ylimääräiset lukot, liiketunnistimet jne.
”Kiva tarina, mutta keksitty”, sinä sanot nyt. Niinhän hyvää äidinkieltä kirjoittaville usein sanotaan. Valitettavasti en voi mitenkään vakuuttaa sinua tarinan todenperäisyydestä, ota se satuna tai älä, mutta riittää, kun itse tiedän, että voin luottaa vanhan kaverini kertomaan.
Ikkunoista sisään kurkistelemalla hän näki, miten pöydillä oli lautasia, laseja ja joitain muita astioita. Kalusteetkin olivat paikoillaan, ja pölyn peittäminä. Ketään ei liikkunut missään, kylä oli autio ja kuollut kuin kivi. Aavekaupunki. Näytti siltä, kuin asukkaat olisi pakotettu lähtemään yht´äkkiä ilman varoitusaikaa. Kaveri kertoi, että harvoin hän on kokenut niin epärealistista ja uhkaavaa tunnelmaa kuin silloin.
Toisen kerran hän kävi paikan päällä loppukesästä yöaikaan. Hän oli varustautunut sellaisella huippukirkasta valoa antavalla isolla ”miljoonan watin” kannettavalla lampulla, joita joku vuosi sitten vielä oli myynnissä, mutta ei enää. Tällä jälkimmäisellä käynnillä hän tutki kaivosta ympäröivää metsää ja itse kaivosaluetta.
Ensin hän kävi metsään johtavalla polulla. Kaveri vannoi, että hän näki kauempana jonkun -tai jonkin- juoksevan polun yli. Mikä se oli, ei koskaan selvinnyt. Ehkä kettu, ehkä koira? Polkua hän ei jatkanut pitemmälle, vaan lähti tutkimaan kaivosta.
Aiemmin kaverini oli tuntenut Makolassa hermostuneisuutta, mutta kaivosalueella häneen iski todellinen pelko. Hän nimittäin kävi myös paljon puhutun betonilaatan luona. Se oli muutamia metrejä halkaisijaltaan oleva, parikymmentä senttiä paksu laatta, jonka alapuolella olevan käytävän salaisuutta voidaan vain arvella.
Kaveri vannoo, että siinä paikassa hän kuuli ääniä, jotka olivat kuin hiljaista puhetta, mutta eivät kuulostaneet inhimillisltä sanoilta. Sanoista hän ei saanut selvää, eikä tajunnut, miltä suunnalta äänet tulivat, mutta oli kuin kaksi henkilöä... tai olentoa... olisivat keskustelleet.
Se, minkä hän hetkeä myöhemmin näki lampun valokeilassa tilan perällä, (en tiedä, pitäisikö sitä kutsua tilaksi, luolaksi vai miksi, kun en ole käynyt paikalla, mutta kaverini puhui tilasta) sai hänet juoksemaan pakokauhun vallassa ulos suoraan autolleen ja kaasuttamaan raivoisasti pois.
Ja voin kertoa, että hän ei siihen aikaan todellakaan ollut mikään pelkuriluonne, kamppailulajin harrastaja ja punttisalilla kävijä. Mitä hän sitten näki? Sitä hän ei ole koskaan suostunut kertomaan. Sanoo vain, että se ei ollut tästä maailmasta.
Makolassa käyntiensä jälkeen hän kertoo saaneensa puhelinsoittoja tuntemattomasta numerosta, joissa soitoissa häntä ja hänen perhettään on uhkailtu ”vakavilla seuraamuksilla”, mikäli hän koskaan enää käy Makolassa. Kaveri on tullut hyvin varovaiseksi, ja lisännyt kotinsa turvajärjestelyjä sen verran kuin voi palkallaan hankkia; valvontakameralaitteisto, ylimääräiset lukot, liiketunnistimet jne.
”Kiva tarina, mutta keksitty”, sinä sanot nyt. Niinhän hyvää äidinkieltä kirjoittaville usein sanotaan. Valitettavasti en voi mitenkään vakuuttaa sinua tarinan todenperäisyydestä, ota se satuna tai älä, mutta riittää, kun itse tiedän, että voin luottaa vanhan kaverini kertomaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Aivan outoa. Kummitus rupesi soittelemaan kaverille? Siis että kummitus soittelee ja uhkailee! Vai joku muu?
Öö, kuka puhui mistään kummituksesta?
Miksi kaikki tarinat alkaa aina yöllä, hylätyistä talosta, kylistä, linnoista ja pimeästä hautuumaista ja vanhoista vankiloista? Ei kuulosta uskottavalta, vaan jännitysleffasta tai kirjasta. Ei tavallislla oikeella terveellä järjellä varuustautunut ihminen usko tommoisiin pöperöihin.
toihan alkaa PÄIVÄLLÄ!
Tavallisella oikeella terveellä järjellä varustautunut ihminen osaa kyllä lukea...