mitähän

ajattelee,kun lähti kuntoutukseen,jonne piti ottaa mukaan uima-asu.
rouva on mallia 160cm/140kg.
tälläinen ihminen käyttää uima-asuna sellaisia bikini-mallisia uikkareita.
en koskaan ole nähnyt etelässä rannoilla lihavaa ihmistä,joka kulkisi bikineissä.

itse en ilkeäisi,mutta kukin tavallaan.
12420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mitä väliä sillä on onko se iso maha piilotettu kankaan alle vai ei? Sen näkee joka tapauksessa että maha on iso. Uimapuku ei kuitenkaan peitä käsiä, jalkoja ym. jotka myös läskiä täynnä.

Ihmetyttää tämä jatkuva arvosteleminen. Moni lihava ei kehtaa mennä uimaan ilkeiden katseiden vuoksi ja uiminen nimenomaan on paras ja terveyden kannalta ainoa mahdollisuus harrastaa ylipainoisena liikuntaa.

Itse olen lihava ja käytän bikineitä. Inhoan kokouimapukua joka märkänä liimaantuu mahaan kiinni. Mulle on aivan sama häiritseekö paljaan vatsanahkani näkyminen muita vai ei. Minulla on yhtäläinen oikeus nauttia bikineistä kuin muillakin.

Äänestä

todella omasta vaimostasi tuohon savyyn? Mita tama kertoo sinusta?

Äänestä
  • "Mita tama kertoo sinusta?"
    se on herttaisen yhdentekevää.
    olen vaan niin totaalisen vittuuntunut tuollaiseen könttiin.
    jatkuvasti selaa matkaoppaita,että mihin lähdettäis lomalle.

    minä kun en nyt satu lomailemaan yhtään missään tuollaisen sian kanssa.
    aina pitää olla keksimässä tekosyitä,että miksei voida lähteä.
    edes kauppaan en mene hänen kanssaan.

    Äänestä

  • kyllä kirjootan kirjoitti:

    "Mita tama kertoo sinusta?"

    Se on sinun ongelmasi, ei vaimosi. Voiko tossukalta muuta odottaa?

    Äänestä

  • kyllä kirjootan kirjoitti:

    "Mita tama kertoo sinusta?"
    se on herttaisen yhdentekevää.
    olen vaan niin totaalisen vittuuntunut tuollaiseen könttiin.
    jatkuvasti selaa matkaoppaita,että mihin lähdettäis lomalle.

    minä kun en nyt satu lomailemaan yhtään missään tuollaisen sian kanssa.
    aina pitää olla keksimässä tekosyitä,että miksei voida lähteä.
    edes kauppaan en mene hänen kanssaan.

    Taidat olla melko huono rakastaja sekä surkea sängyssä kun vaimosi on tuollaisiin mittoihin itsensä syönyt...

    Äänestä

  • naikkonen62 kirjoitti:

    Taidat olla melko huono rakastaja sekä surkea sängyssä kun vaimosi on tuollaisiin mittoihin itsensä syönyt...

    näinkin.enpä ole kolmeen vuoteen koittanut.

    Äänestä

  • kyllä kirjootan kirjoitti:

    "Mita tama kertoo sinusta?"
    se on herttaisen yhdentekevää.
    olen vaan niin totaalisen vittuuntunut tuollaiseen könttiin.
    jatkuvasti selaa matkaoppaita,että mihin lähdettäis lomalle.

    minä kun en nyt satu lomailemaan yhtään missään tuollaisen sian kanssa.
    aina pitää olla keksimässä tekosyitä,että miksei voida lähteä.
    edes kauppaan en mene hänen kanssaan.

    Vilkaisehan peiliin, ennen kuin alat valittamaan.

    Jos nimittelet vaimoasi köntiksi ja siaksi, tuskin on parisuhteenne erityisen hyvässä tilassa. Jos haluat hänen laihtuvan, ole tuon itsekkyytesi sijasta mieluummin tukena, katsos kun meillä normaaleilla ihmisillä parisuhde perustuu yhteen hiileen puhaltamiseen, ei toisen mollaamiseen selän takana.

    Ja ilmeisesti vaimo nyt jo jotain tekee, jos johonkin kuntoutukseen lähti, mutta ei, ei saatana sekään kelvannut vaan piti alkaa itkemään jostain uimapuvusta. Taitaapa miestä näköjään eniten asiassa kammottaa se, että vaimo laihtuu ja hänestä tulee ehkä enemmän itsekäs ja itsenäisempi kuin ennen ja aloittajalla ei olekaan enää ketään ketä haukkua.

    Ei näin, ei todellakaan näin.

    Äänestä

  • olla. kirjoitti:

    näinkin.enpä ole kolmeen vuoteen koittanut.

    Viet vaan vaimosi uimahallille ja pidät turpasi kiinni.

    Ärsyttää kattookkin tuollaisia tohvelivässyköitä...

    Äänestä

  • ................. kirjoitti:

    Vilkaisehan peiliin, ennen kuin alat valittamaan.

    Jos nimittelet vaimoasi köntiksi ja siaksi, tuskin on parisuhteenne erityisen hyvässä tilassa. Jos haluat hänen laihtuvan, ole tuon itsekkyytesi sijasta mieluummin tukena, katsos kun meillä normaaleilla ihmisillä parisuhde perustuu yhteen hiileen puhaltamiseen, ei toisen mollaamiseen selän takana.

    Ja ilmeisesti vaimo nyt jo jotain tekee, jos johonkin kuntoutukseen lähti, mutta ei, ei saatana sekään kelvannut vaan piti alkaa itkemään jostain uimapuvusta. Taitaapa miestä näköjään eniten asiassa kammottaa se, että vaimo laihtuu ja hänestä tulee ehkä enemmän itsekäs ja itsenäisempi kuin ennen ja aloittajalla ei olekaan enää ketään ketä haukkua.

    Ei näin, ei todellakaan näin.

    vikaa.ei siinä ole mitään vikaa.
    asumme samassa talossa,mitään muuta yhteistä ei ole.

    Äänestä

  • vai parisuhteessa kirjoitti:

    vikaa.ei siinä ole mitään vikaa.
    asumme samassa talossa,mitään muuta yhteistä ei ole.

    Eikä ole edes vaimoa, pelkkä poikanen vailla elämää.

    Äänestä

  • vai parisuhteessa kirjoitti:

    vikaa.ei siinä ole mitään vikaa.
    asumme samassa talossa,mitään muuta yhteistä ei ole.

    "asumme samassa talossa, mitään muuta yhteistä ei ole."

    Kuulostaakin joo tosiaan siltä, että mitään vikaa ei ole ;>

    Herääpäs sinäkin siihen, että ongelmat pitäisi hoitaa pois, pelkkä netissä vinkuminen ei oikein riitä.

    Äänestä

ajattelisi, kun tietäisi mitä aviomies täällä kirjoittelee. En ole milloinkaan kuullut ihmisestä, joka noin elämänkumppanistaan kirjoittaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vaimo. kirjoitti:

ajattelee,kun lähti kuntoutukseen,jonne piti ottaa mukaan uima-asu.
rouva on mallia 160cm/140kg.
tälläinen ihminen käyttää uima-asuna sellaisia bikini-mallisia uikkareita.
en koskaan ole nähnyt etelässä rannoilla lihavaa ihmistä,joka kulkisi bikineissä.

itse en ilkeäisi,mutta kukin tavallaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu