Minä olin ennen sellainen, että jos aloitin opiskelun tai työn jossakin yritin päästä epätoivoisesti mukaan juttuihin jne. Ajattelin, että seuran saaminen on välttämätöntä. Kuitenkin vuosien kokemuksen myötä sanoisin, että kaikista yksinäisempää on olla sellaisessa seurassa, jossa tuntee olonsa kerta kaikkiaan erilaiseksi. Tai oikeastaan yksinäisintä on olla humalaisessa seurassa, jossa tuntee olonsa kerta kaikkiaan erilaiseksi. Helposti sitten juo enemmän kuin tarpeeksi kun ei kestä katsella sitä muka-hauskanpitoa. Toisinaan nimittäin yhteinen hauskanpito alkoholin merkeissä ei ole mitään muuta kuin illuusio hauskanpidosta. Ulkoisesti voi näyttää, että kaikilla on hauskaa, mutta aika moni tuntee itsensä kovin yksinäiseksi ja haluaisi olla kotisohvalla sipsikulhon vierellä katsomassa hyvää dokkaria tai leffaa- ihan yksin tai jonkun todella samanhenkisen kanssa. Yleensä parasta juhlimassa olemisessa on minun mielestäni ollut kotiinpaluu ja se teeskentelemättömyys. Mieluummin istuisin vaikka pubissa parantelemassa maailmaa ja juttelemassa jonkun mukavan tyypin kanssa kuin olisin isossa bileporukassa.
Suuri osa nuorista kai haaveilee bilettämisestä ja hauskanpidosta. Siitäkin huolimatta, että se tuntuu niin sosiaaliselta tai hohdokkaalta, niin se saattaa olla erityisen yksinäistä aikaa. Ihmissuhdesotkuja samoissa piireissä olevilla, riitoja, toisen taka-alalle jättämistä, pakko-hauskapitoa, päihderiippuvutta (hiljalleen hiipivää), pinnallisuutta, suosion saavuttamista, oman ulkonäön radikaalia arvostelemista jne. Joillekin se se sopii, toiset tekevät sitä, koska nuortenhan oletetaan bilettävän yöt läpeensä. Itse kai kuulun jälkimmäiseen. Ja osa tietysti yrittää etsiä kumppania baareista.
Nykyään tuo kaikki on taaksejäänyttä elämää. Eipä paljon kiinnosta. Viihdyn hyvin kotona, eikä yöelämä vedä lainkaan mukanaan. Etenkin kun oma sukupolveni on mitä on, suosiota tavoitellaan ja rahalla mällätään, ihmisiä mitätöidään. Sääli sinänsä. Viimeiset vuodet olen viihtynyt aika lailla yksin, mutta olen kaikin tavoin onnellisempi kuin ennen. Ulkoilen, käyn leffassa, katselen leffoja, matkustelen, luen, käyn keikoilla jne. Tiedän, ettei kirjoitukseni paljon lohduta niitä, jotka haluaisivat porukan, jossa juhlia ja tehdä nuorten asioita, mutta ajattelin vain kertoa oman tarinani. Sen, että joskus asiat näyttävät paljon hauskemmalta kuin ne oikeastaan ovat.
Suuri osa nuorista kai haaveilee bilettämisestä ja hauskanpidosta. Siitäkin huolimatta, että se tuntuu niin sosiaaliselta tai hohdokkaalta, niin se saattaa olla erityisen yksinäistä aikaa. Ihmissuhdesotkuja samoissa piireissä olevilla, riitoja, toisen taka-alalle jättämistä, pakko-hauskapitoa, päihderiippuvutta (hiljalleen hiipivää), pinnallisuutta, suosion saavuttamista, oman ulkonäön radikaalia arvostelemista jne. Joillekin se se sopii, toiset tekevät sitä, koska nuortenhan oletetaan bilettävän yöt läpeensä. Itse kai kuulun jälkimmäiseen. Ja osa tietysti yrittää etsiä kumppania baareista.
Nykyään tuo kaikki on taaksejäänyttä elämää. Eipä paljon kiinnosta. Viihdyn hyvin kotona, eikä yöelämä vedä lainkaan mukanaan. Etenkin kun oma sukupolveni on mitä on, suosiota tavoitellaan ja rahalla mällätään, ihmisiä mitätöidään. Sääli sinänsä. Viimeiset vuodet olen viihtynyt aika lailla yksin, mutta olen kaikin tavoin onnellisempi kuin ennen. Ulkoilen, käyn leffassa, katselen leffoja, matkustelen, luen, käyn keikoilla jne. Tiedän, ettei kirjoitukseni paljon lohduta niitä, jotka haluaisivat porukan, jossa juhlia ja tehdä nuorten asioita, mutta ajattelin vain kertoa oman tarinani. Sen, että joskus asiat näyttävät paljon hauskemmalta kuin ne oikeastaan ovat.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.