Seksikäs Tarjoilijatar

Jay Hendriks -65

Jotkut naiset ovat minusta eroottisia, jotkut taas eivät. Minun on vaikea määrittää jotain tekijää, miksi pidän jotain naista seksikkäänä.
Nainen oli tarjoilija. Hän oli pukeutunut työasuunsa, valkoiseen paitaan, mustaan hameeseen, mustiin sukkiin ja korkokantakenkiin. Hän oli muodoltaan rehevä, muttei ylipainoinen. Lantio oli leveä, vatsaa sopusuhteisesti ja rinnat hyvä kokoiset. Punaiset hiukset olivat poninhännällä. Kulmakarvat olivat punertavat, kasvoissa oli pieniä pisamia, huulet aavistuksen verran kapeat. Hänellä oli maltillinen meikki.
Tarjoilijatar oli mielestäni erittäin seksikäs. Ajatukseni sekosivat täysin ja minun oli vaikea keskittyä mihinkään. Kuulin ainoastaan hänen kenkiensä kopinan ja saatoin kuvitella riisuvani hänet hitaasti suudellen samalla hänen kaulaansa sekä hengittäen hänen ihonsa tuoksua.
Harvoin joku nainen teki sellaisen vaikutuksen minuun ja yritin pohtia, mikä hänessä sai sykkeeni nousemaan. Ulkonäöltään tarjoilijatar oli ulkopuolisin silmin varmaan tavallinen, mutta minä näin jopa naisen ohimolla vapaaksi karanneessa hiuskiekurassa silkkaa seksiä. Tai kuinka keskittyessään työnsä, nainen mutristi alahuultaan.
Ehkä se oli hänen olemuksensa...en tiedä. Naisen kävellessä pöytääni kohti saatoin nähdä vain, kuinka hänen rintansa keinahtelivat paidan alla. Mielikuvitukseni laukkasi ylinopeaa vauhtia ja mieleen tuli mitä löytäisin naisen hameen alta.
Hänen äänensä soi seksuaalisuutta ja sai minut hämilleni. Vaikka katsoin hänen silmiinsä tilausta tehdessä, en jälkikäteen osannut selvästi sanoa hänen silmiensä väriä. Hapuilin puheessani, olin naamaltani punainen. Olin kuin mikäkin murrosikäinen ujo maalaispoika. Silti halusin yhä uudelleen asioida hänen kanssaan, halusin tuntea hänen läheisyytensä...edes metrin päästä. Kunpa voisin aukaista hänen hiuksensa vapaaksi.
Se oli järjetöntä. Oli mieletöntä, että joku nainen tekee sellaisen vaikutuksen minuun. Ja minun oli vaikea keskittyä tilaukseeni. Yllätin itseni kuvittelemalla, kuinka tarjoilijatar istuisi tässä ja nyt syliini ja kuinka pitelisin hänen pyllyposkistaan kiinni. Hän liikkuisi sylissäni edestakaisin ja kuinka vapaana olevat punaiset hiukset kutittelisivat kasvojani. Halusin kuulla hänen huohotuksensa, tuntea hänen...
Olisi ollut mahdotonta nousta seisomaan. Housuni kiristivät haaroista ja se vain entisestään vaikeutti haarojeni painetta. Yritin rauhoittaa itseäni muistelemalla etten ollut nähnyt naisella sormusta vasemman käden nimettömässään. Hetken pohdin, olinko katsonut oikean käden nimetöntä, mutta tulin siihen tulokseen, ettei naisella ollut kumpaisenkaan käden nimettömässä sormusta...hurraa!
Tai mikä hurraa se oli? Nainen saattaisi silti seurustella tai viettää kiihkeitä öitä nuoren rakastajan kanssa, joka vartoo naista yöksi kotiin. Tai vielä pahempaa, nainen saattaisi olla lepakko! Mitä haaskausta!
Seuraavaksi pohdiskelin naisen nimeä, sillä en nähnyt nimilaattaa naisen etumuksessa...siinä kaaressa, jonka hänen povensa muodostaa. Saatoin päätellä hänen rintansa keinahtelusta, etteivät rinnat olleet terhakat vaan painavat. Juuri sopivat kädessä pideltäviksi ja suudeltaviksi. Kuinka kiihottavaa olisi nähdä ne edessä heilumassa sopivassa rytmissä? Tuntea niiden pehmeys ja nännien kovuus?
Paine housuissani ei hellittänyt yhtään. Käänsin laukkaavat ajatukseni toisaalle siihen, kuinka hän oli ystävällisesti hymyillyt minulle, kuinka hänen seksikäs äänensä oli myönnellyt tilaustani.
Olisiko sopivaa kysyä naista täällä hänen työpaikassaan treffeille? Mitä nainen siihen sanoisi? Kieltäytyisikö tämä kohteliaasti? Sitten en koskaan saisi suudella naisen kasvojen pisamia, tuntea hänen suudelmansa...nostaa hänen peppunsa ylös ja tulla takaapäin häneen.
Entä hämmennykseni? Saisinko esitettyä asian uskottavasti, jotta hän suostuisi treffeille?
Miksi tunsin itseni epävarmaksi naisen lähellä? Ja miksi ajatukseni jatkuvasti ajautuivat seksiin hänen kanssaan?
Saatoin helposti päätellä, että tarjoilijatar oli aidosti punahiuksinen. Olisiko hänen alapään karvansakin punaiset? Saatoin nähdä itseni riisumassa naisen pikkareita ja kuinka havaita miten asia todellisuudessa oli, ja kuinka painaisin sitten pääni naisen haaroihin.
Ajatukseni katkesivat kun näin naisen astelevan kohti pöytääni hymyilen. Imin jokaisen hänen eleensä, jokaisen liikkeen. Jossain sisälläni liikahti jotain. Kuulin hänen seksikkään äänensä ja ennen kuin itsekään ymmärsin, olin esittänyt asiani jokseenkin kömpelösti, mutta rehdin ja aidon oloisesti.
Näin helpotuksekseni että esittämäni asia imarteli naista ja saatoin jo lukea vastauksen hänen silmistään...

3

5489

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minä

      onko jatkoaki tulossa...
      Oli ihan järettömän hyvä

      • Mahe

        ...tositarina...


    • Birgit

      Kiitos paljon, näin aikuisen Naisen naisnäkökulmasta lausuttuna. Upeaa, löytäisipä tällaisia lisää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      18
      1158
    2. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      57
      955
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      923
    4. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      52
      849
    5. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      761
    6. Mitä tapahtuu jos joskus edes kohdataan?

      😊
      Ikävä
      61
      715
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      81
      696
    8. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      81
      655
    9. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      37
      650
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      596
    Aihe