Tervehdys!
Olen kärsinyt masennuksesta 6-8vuotta. En pystynyt puhumaan tapahtumista, mitkä johtivat siihen 6 vuoteen.
Haluaisin jakaa asiani nimettömänä muiden kanssa, jos saisin apua tähän.
Isäni on ultakullattu ihminen, susi lampaan vaatteessa. Äiti on hyvä ihminen, mutta erittäin kova mutta tunteellinen luonne.
Kaikki alkoi kun äiti sai selville, että isäni tapaa toista naista. He olivat 30vuotta yhdessä. Oli unelma talo jne.
Itse oli hiukan koulukiusattu niihin aikoihin(mistä en koskaan puhunut, koska pidin aina kaikki sisälläni).
Tottakai alkoivat riidat ym. minulta alkoi lähtemään hiuksia, olin 14vuotias. Häpesin erittäin paljon vanhempieni eroa. En pystynyt puhumaan siitä kenelekään, paitsi yhdelle kaverilleni, joka jäi auton alle ja näin "aivokuollut".
Eroa kesti vuoden, johtuen siitä koska taloa ei saatu myydyksi sopivaan hintaan. Tämä oli kaameaa aikaa minulle, koska jatkuvasti oli riitaa. Olin äiti puolella asioissa ja näin isäni myös kohdisti asioitani minuun, äitini kun alkoi käymää tanssipaikoilla isäni selitti mm. "ei ole hyvä että omassa työpaikassani alkaa liikkua kui hyvä äitis on ja vielä monen miehen kanssa". Se vuosi on niin pahoja muistoja täynnä, että en ala niitä kaikkia tähän kirjoittamaan.
Kun saimme sitten vuoden päästä talon myytyä, muutin 5km päähän siitä mistä olin, mutta jätin kaverit ja aloitin uuden koulun. Juuri häpeäni takia. Olin 15vuotias. Minulla ei periaateessa ollut mitään kuin tietokone, ei mihin purkaa asioita ja vaikka olisi ollutkin en pystynyt puhumaan mistään mitään 6vuoteen.
Kun täytin 20vuotta aloin muuttamaan itseäni, aloitin harrastuksia, työn ja koulut loppuun. Mutta välillä muistot palaavat kuitenkin. Noin 21 vuotiaana vihdoinki tästä asiasta pystyin puhumaan, ja entistä avoimena olen pystynyt siitä lähtien puhumaan. Kysymys vain kuullu, koska edelleen tuntuu pahalta, pitäisikö minun kääntyä ammattiauttajan puoleen? Luonteeni on niin erilainen moneen ihmisieen verratuna. Nauran melkein riidoille ym. Joskus käytäydyn juuri niin kuin ei pitäisi. Tunnen, että jotain vielä pitäisi muuttua, että voisin saada "sisäisen rauhan".

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos susta ittestäs tuntuu siltä että tarvisit ammattiauttajan apua , niin mee ihmeessä.