Elämässä kohtaa

usein ihmisiä, jotka yrittävät sammuttaa valon sisältäsi, saada sinut epäilemään rakkauden olemassaoloa. Itse olen vuosia itkenyt erään tällaisen perään kuitenkin ihmetellen miksi? En pystyisi edes katsomaan häntä silmiin enää, saati puhumaan hänelle sanaakaan. Uskon, että hän ei ole koskaan kokenut sellaisia onnen ja rakkauden hetkiä kuin minä. Uskon, että hän kokee järjetöntä kateutta niitä kohtaan, jotka kykenevät rakastamaan. Valo silmissäni ja olemuksessani on kai hänelle jonkin sortin näyttö siitä, mitä hänellä ei ole koskaan ollut. Tunteista.

Meillä on vaihtoehtoja, mihin suuntaan lähdemme. Voimme sammuttaa valomme haaveilemalla ikuisesti jostakin, mitä ei koskaan oikeasti ollut tai voimme lähteä toiseen suuntaan. Elää elämäämme auringon valossa, poistua pimeydestä, etsiä itsemme kaltaisia ihmisiä. Poissa ihmisen luota, joka varastaa auringon sydämestämme. Pitää uskaltaa olla vahva ja ottaa elämä haltuun. Jos jää liian pitkäksi aikaa pimeää, niin sinne saattaa jäädä ikuisiksi ajoiksi.

Kannattaa miettiä..
4295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

...ikinä kohdannut elämässäni kuvailemasi kaltaista ihmistä. Kaikki ovat olleet ihan rakastettavia, osa tosin rikkonaisempia kuin toiset.

IHME tekstiä

Äänestä
  • ollut hyvä tuuri. Ole onnellinen siitä :)

    Äänestä

kannattaa miettiä mitä?

tuollaisia asioita? ei kiitos
elämä itsessään on tarpeeksi palkitsevaa, miksi pilata sitä moisella masentuneella mietinnällä

Äänestä

mutta heillä on oma tuskansa, jota he pyrkivät poistamaan ainoalla tavalla minkä osaavat. Sen voi hyväksyä ja sen kanssa voi elää, ei ehkä kovin läheisesti kuitenkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AuringonValoa kirjoitti:

usein ihmisiä, jotka yrittävät sammuttaa valon sisältäsi, saada sinut epäilemään rakkauden olemassaoloa. Itse olen vuosia itkenyt erään tällaisen perään kuitenkin ihmetellen miksi? En pystyisi edes katsomaan häntä silmiin enää, saati puhumaan hänelle sanaakaan. Uskon, että hän ei ole koskaan kokenut sellaisia onnen ja rakkauden hetkiä kuin minä. Uskon, että hän kokee järjetöntä kateutta niitä kohtaan, jotka kykenevät rakastamaan. Valo silmissäni ja olemuksessani on kai hänelle jonkin sortin näyttö siitä, mitä hänellä ei ole koskaan ollut. Tunteista.

Meillä on vaihtoehtoja, mihin suuntaan lähdemme. Voimme sammuttaa valomme haaveilemalla ikuisesti jostakin, mitä ei koskaan oikeasti ollut tai voimme lähteä toiseen suuntaan. Elää elämäämme auringon valossa, poistua pimeydestä, etsiä itsemme kaltaisia ihmisiä. Poissa ihmisen luota, joka varastaa auringon sydämestämme. Pitää uskaltaa olla vahva ja ottaa elämä haltuun. Jos jää liian pitkäksi aikaa pimeää, niin sinne saattaa jäädä ikuisiksi ajoiksi.

Kannattaa miettiä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu