Millaisia kokemuksia on matkailusta yksikseen? Isäni jäi leskeksi vuosi sitten ja haluaisi kovasti matkustella. Meillä lapsilla on tiukat aikataulut ja välillä vaikeuksia päästä mukaan matkaseuraksi.
Isäni on lähes kielitaidoton ja hiukan arkakin, koska on tottunut siihen äidin päällepäsmäröintiin näiden matkojen suhteen. Äiti järjesti kaiken ja isä meni siinä mukana sujuvasti. Varmasti tuttu tilanne monille ;)
Kertokaahan, yksinmatkaavat ihmiset, minkälaisia kokemuksia ja vinkkejä teillä olisi antaa? Mihin kannattaa mennä? Onko kukaan käynyt lehtien lukijamatkoilla? Miten kielitaidoton pärjää? Onko eläkeläisalennuksia? Miten paljon joutuu maksamaan lisää, kun matkustaa yksin?
Kaikki kokemukset ovat arvokkaita. Olisi kiva saada pappa reissuun ja rohkaisua muilta kohtalontovereilta.
Ja naisetkin saavat toki vastata :)
Isäni on lähes kielitaidoton ja hiukan arkakin, koska on tottunut siihen äidin päällepäsmäröintiin näiden matkojen suhteen. Äiti järjesti kaiken ja isä meni siinä mukana sujuvasti. Varmasti tuttu tilanne monille ;)
Kertokaahan, yksinmatkaavat ihmiset, minkälaisia kokemuksia ja vinkkejä teillä olisi antaa? Mihin kannattaa mennä? Onko kukaan käynyt lehtien lukijamatkoilla? Miten kielitaidoton pärjää? Onko eläkeläisalennuksia? Miten paljon joutuu maksamaan lisää, kun matkustaa yksin?
Kaikki kokemukset ovat arvokkaita. Olisi kiva saada pappa reissuun ja rohkaisua muilta kohtalontovereilta.
Ja naisetkin saavat toki vastata :)
Vastaukset 33
Vanhimmat
Oliskohan vaarille aluksi parasta kokeilla vain kotimaan matkailua lähikaupungissa hotelliöineen ja muine vmieleentulevine viihteineen. Tai joku kylpyläreissu sopivaan paikkaan. Vaikea sanoa kun ei tunne tapausta.
että isäsi valitsee ulkomaankohteiksi maita, joissa suomellakin tulee toimeen, kuten vaikkapa Turkin yleisimmät turistikohteet, jotkin kohteet Kreikassa, Espanjan turistikohteet, matkanjärjestäjät osaavat kertoa tarkemmin. Puhun kohtuullisen hyvin joitakin kieliä, joten ei henkilökohtaisesti ole ollut ongelmia kielen suhteen. Kun tässä lähinaapureissakin on mielenkiintoisia kohteita, eikö isäsi ensin voisi ikäänkuin tutustumisreissuina matkata Viroon vaikka kylpyläreissulle tai Tukholmaan, molemmissa pärjää suomella oikein hyvin. Pietarikin on mainio matkakohde, mutta kielitaidottomalle ilman muuta vain seuramatka, sinne ei pidä pelkästään suomea puhuvana lähteä yksin seikkailemaan.
Olen ollut monissa ulkomaankohteissa, joissa on ollut mukana todella vanhoja pappoja ja mammoja, jotka eivät puhu muuta kuin suomea ja hyvin ovat toimeen tulleet, jos ovat ns. olleet selvin päin ja itsenäisiä sekä tottuneet siihen, että aina ei välttämättä ole seuraa, yksinkin pitää pärjätä ja itse pitää tutustua ihmisiin. Ja varoa myös sitä, että ei silti riipu muissa eli ole kuin liima mukavissa ihmisissä, koska kaikki ovat viettämässä lomaa ja muillekin on suotava yksityisyyttä. Kun matkaa varaa, kannattaa olla avoin ja kertoa, että kielitaitoa ei juurikaan ole, jotta kohde on sellainen että siellä pärjää. Sairauksista on mainittava ehdottomasti, että ei tule yllätyksiä. Samasta syystä on vakuutukset (matkustaja- ja matkatavaravakuutukset) oltava lyhyilläkin reissuilla. Suosittelen myös laivaristeilyjä vaikkapa Kristinalla, siellä on lähes pelkästään suomalaisia, seuraa on ja matkakohteita vaikka mitä Välimeren ympärillä.
Itse olen pääasiassa matkustanut jo nuoresta yksin. Kuitenkin suurin osa matkoista on olut seuramatkoja, mukana on ollut muitakin, joten apua, tukea ja juttuseuraa olen saanut, jos on ollut tarvis. Me vaiteliaat suomalaiset olemme ulkomailla yllättävän seurallisia ja avuliaita, jos itse on avoin ja iloinen. Halvinta matkaa en enää tässä iässä ota, majoituksen on oltava hyvä ja palvelut lähellä.
Lehtien lukijamatkoista minulla on vain mukavia kokemuksia ja sen mukaan niillä matkoilla, joilla olen ollut, matkailijoista huolehditaan kanaemon tavoin. ET-lehden matkoja suosittelen.
Tässäpä tätä, joku muu voi olla toista mieltä. Kokemukset vaihtelevat reissaajan mukaan. Matkoilla pärjää, kun asennoituu niin, että muualla ei ole samoin kuin kotona, ottaa matkan seikkailuna, tilaisuutena tutustua uusiin ja yleensä mukaviin ihmisiin sekä nauttia matkasta.
Kiitos viesteistä. Viron kylpylää olemmekin ajatelleet näin aluksi. Onko hyviä kokemuksia? Lisäksi nuo Välimeren risteilyt vaikuttavat mukavan ohjatuilta. Mutta tuleeko aika pitkäksi laivalla?
Sitä on niin erilaisessa tilanteessa itse, kun matkustaa pienten kanssa. Ihan eri ohjelmat vesipuistoineen ja muine viihdykkeineen. On vähän vaikea asennoitua eläkeläisen matkanjärjestäjäksi yht´äkkiä. Mutta onneksi täältä netistä saa apua :)
Olen itse cityhenkinen matkaaja. Euroopan pääkaupungit käyvät hyvin myös yksinäisille mikäli aurinkorannat eivät kiinnosta ja tuskin ne enää vanhempaa väkeä puoleensa vetää. Valmiit pakettiratkaisut ovat hintavampia, mutta turvallisia bussi hakee hotellin edestä ja vie kohteisiin, jotka on näkemisen arvoisia ja tuo takaisin hotelliin. Matkustelen paljon en tosin yksin.
Keväällä 2005 vierailin Prahassa yksin, mutta heti menomatkalla lentokoneessa ystävystyin toiseen yksin matkustavaan naiseen. Osallistuimme valmiisiin retkiin ja seikkailimme myös kahdestaan Prahan yössä.
Mitä hintoihin tulee niin matkatoimistoon rupattelemaan vaihtoehtoja löytyy joka lähtöön. Olen lähdössä itse ystäväni kanssa parin viikon päästä seitsämäksi viikoksi Eurooppaa koluamaan.
...olevaa kansalaista yksin ilman matkakumppania matkalle. Itselläni on sekä myönteisiä että kielteisiä kokemuksia.
Kiertomatkat ja täysihoitoristeilyt.
Käymillämme kiertomatkoilla on aina ollut yksinäisiäkin.
Porukat olleet pieniä ja siistejä.
Ketään ei ole tarvinnut odotella.
Asiantuntevat oppaat ja hyvin laaditut ohjelmat.
Risteilyt ovat vielä helpompia mutta "oikeilla" laivoilla täytyisi osata hieman edes sitä englantia tai muuten joutuisi ripustautumaan jonkun maanmiehen hihaan.
Ainahan voi tietysti valita Kristiinan.
Siellä yksinäisyys tuhatkertaistuu..
Ihmettelin neuvoasi, onko sinulla kokemusta tuhatkertaisesta yksinäisyydestä vai neuvoitko varuiksi? Ihmisen kannattaa aina opetella uusia asioita ja matkustella se jos mikä piristää ja antaa voimia arkeen.
Kiertomatkoilla ihmiset tutustuvat luonnollisella tavalla.
Yksinmatkaajatkin ovat näyttäneet viihtyvän seurassa.
Risteilyillä saman kansallisuuden edustajat istutetaan samaan pöytään illalliselle.
siitäkin, että mieli voi olla maassa muista syistä ja sitä yritetään parannella matkalla, mutta matkalla on entistä enemmän henkisesti yksin. Paikanvaihto ei aina piristä. Ymmärrän sen tavallaan. Olin äitini kuoleman jälkeen pitkällä reissulla mielialan nostamiseksi, mutta itkin hotellihuoneessa suurimman osan ajasta. Mikään ei viehättänyt ja koko matka oli valtava fiasko. Opin ainakin sen, että suuren surun kanssa ei pidä lähteä yrittämään oikopolkuja. Surut on vaan elettävä läpi eikä pikareittiä ole.
Toinen asia on tietysti se, että osaako yleensä olla yksin eli sietää omaa seuraansa. Muutamalla tuttavallani on tämä ongelma: kaikkeen pitää olla joku, joka kuntelee ja on seurana. En tiedä, onko tämä lähinnä naisten ongelma, mutta aika tylsä sellainen varsinkin tässä iässä, jolloin luulisi useimman jo jotenkin oppineen hyväksymään itsensä. Näen alituisen seurankaipuun jonkinlaisena kypsymättömyytenä. Voin olla väärässäkin, koskapa aika huonosti ymmärrän tätä pulmaa.
Muistan kun äitini sanoi lähtiessäni rintarottingilla maailmalle, että muista tyttö siellä seuraavalla asemalla seisot yksin itsesi kanssa. Olen aina ollut jonkin asteen yksinäinen susi, mutta lähietäisyydellä on vaeltanut uskollinen lauma ystäviä.
Tuohon kokemukseesi onnettomasta matkastasi voin kertoa erilaisesta matkasta. Syksyllä kun lähdin Saamokselle jäi jälkeeni epätietoisuus terveyden tilastani, syöpä vai ei. Se ei haitannut matkaani sillä nautin elämästäni terveenä, otin aurinkoa, vaeltelin vuorilla, keräsin voimia. Teimme matkan Turkin puolelle Efesoksen raunioille, istuimme iltoja rantaravintoloissa syöden paikallisia herkkuja. Seurustelimme mieheni ystäväperheen kanssa joka asui saarella, en ollut yksin ja vaikka olisinkin, olisin toiminut samoin.
Me olemme niin erilaisia, jos joku tuntee, että matkasta muodostuu painajainen on syytä jäädä kotiin. Itse en ole murehtijatyyppi enkä pelkää tulevaisuutta.
Olen ollut yksin ja en enää lähde. Muut matkalaset ei seuraansa huoli. Nähnyt muitakin yksin matkaavia. Säälittäviä. Vaikka jollain oli kaikki kamerat ja vempaimet. itki partsillaan. Aikaa on liiikaa. Ryypätä voi ne rahat Suomessakin.
Joku kolmenpäivän rantaloma menisi..
Espanjassa tuli kadulla hysteerinen kaveri juttelee, kun näki suomalaisia. Hänellä oli kahden viikonmatka. Paniikissa halusi jo pois. Vielä yli viikko kärsittävää. Kaveri tosiaan kärsi..
Siellä olet tosi yksin!
Jos on sellainen luonteeltaan että ei viihdy yksin niin ei pidä asettua sellaiseen tilanteeseen jossa niin kävisi.
Itse olen hyvin tyytyväinen kun saan olla rauhassa.
Koskaan ei ole ollut puutetta seurasta jos sitä olen halunnut, mitä tapahtuu harvoin. Olen kyllä tavannut yksinmatkustajia jotka takertuvat jokaiseen joka päästää käsivarren mittaa lähemmäksi.
Olen miettinyt joskus onko minussa jotain vikaa kun viihdyn niin hyvin yksin. Kai se johtuu siitäkin että tilaisuuksia yksinoloon on elämässäni ollut vähän, näin on vieläkin.
Siksi kai haluan edes matkoilla olla rauhassa.
Kerran etelä-Amerikan matkalla sairastuin jo menomatkalla, matka kesti kaksi viikkoa ja koko ajan olin kuumeessa, myös vatsa oli kipeä, se ei ollut paikallisista oloista johtuvaa ripulia, oli jokin jo kotona saatu virus.
En silloinkaan ollut kovin murheissani, oli ilmastoitu yhden hengen huone, onneksi otin kirjoja mukaan, ja ostin ristikkolehtiä Helsingin lentoasemalta, aivan kuin olisin aavistanut asian. Katselin myös telkkaria vaikka puheesta en mitään ymmärtänytkään, panin arvaamalla:)
Vakuutukset olivat kunnossa joten lääkäri kävi ja sain myös oloa helpottavia lääkkeitä.
On luonne kysymys jos ei ole tottunut olemaan yksin ja jos olettaa, että jokainen käsi auttaa silloin on paras pysyä pirtissä omissa tutuissa ympyröissä. Ulkomaille on turha lähteä panikoimaan ja itkemään ja vielä maksaa siitä surusta.
Ulospäinsuuntautuneen ihmisen seuraan tullaan eikä avoimen ihmisen seuraa kaihdeta, ystäviä tulee ja menee.
Olisi varmasti kivempi ollut pysyä Suomesa ripulissa. Olisi matkarahatkin säästynyt. Miten kertomuksesi kannustaa yksin matkalle.
Vaikka yksin kuinka Suomessa viihtyy. Ulkomailla on liikaa aikaa..
En tuosta hohdosta tiedä.
Meillä on ulkomailla aina liian vähän aikaa.
Viikoksi ei viitsi mennä kääntymään.
Kaksi viikkoa tuntuu kohtuulliselta. Ei ehdi kotiutumaan, varsinkaan risteilyillä ja kiertomatkoilla lisäviikkoineen.
Kuukaudesta on kelju irrottautua.
Kolmen kuukauden jälkeen on haikea lähteä pois.
Tosin muutama tuttavamme on pitänyt jo kahta viikkoa liian pitkänä ja rasittavana.
Heidän kohdallaan kyse on jokaöisestö yökerhoriekkumisesta juopotteluineen.
Lähtiessäni niin käyvän.
Ihmisen on sopeuduttava, tuollaisessa tilanteessa ei muu auta.
Ei toiselta puolelta maapalloa niin vain tulla kotiin jos ei olekaan hohtoa. Minusta sen pitäisi kannustaa, huolimatta noinkin vaikeasta tilanteesta en saanut mitään vastenmielisyyttä yksin matkustamiseen. Tietysti olisi tullut halvemmaksi sairastaa ja lueskella kotona, mutta elämässä on suurempiakin menetyksiä, olen sen joutunut kokemaan.
Olitko yksin. On kyse yksin matkustamisesta.
Seura- ja kiertomatkoilla näkemämme yksinäiset ikärit ovat silmin nähden nauttineet matkastaan.
Tosin parin päivän jälkeen vieras ei heitä yksinäisiksi tunnistaisikaan.
Toisen ääriryhmän muodostavat "talvimuuttajat" joiden joukossa on huomattava määrä leskiä.
Jotkut ilmeisesti turhautuvat ja yrittävät hukuttaa yksinäisyytensä alkoholiin.
Useimmat tuntuvat viihtyvän mutta porukka on aika lailla sisäänlämpiävää.
Viimeiset yksinäni tehdyt matkat täytyy hakea poikamiesvuosilta, 60-luvulta, mutta sehän on eri asia.
Aloitettuamme vaimon kanssa liikkumisen Euroopassa 39-vuotta sitten, sittemmin joka vuosi penskat pienestä pitäen mukana ja sen jälkeen taas kahdestaan olemme todella olleet keskenämme muutamia harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta.
Vaimo ei varmasti pysyisi yksin. Hakeutuisi kyllä johonkin porukkaan.
Itselläni menisi muutama viikko harrastuspainotteisesti mutta sosiaalisten kontaktien kaipuu, muualla kuin loma-asunnollamme, iskisi kyllä päälle.
Yksin matkustavan ujon oloisen papparaisen laittaisin suomalaiselle Kristina C-yhtiön risteilylle noin aluksi. Sen sortin väki tuntuu tykkäävän kovasti, ja reittejäkin on vaikka minkälaisia. Uusi alus K. Katarinakin on tulossa ensi kesänä mukaan kuvioihin (hissikin laivassa!), tämä vanha pieni risteilee sinne asti. Henkilökunta on täysin (tai ainakin melkein) suomalaista ja risteilyjen henki mukava.
Tiedä vaikka pappa siitä rohkaistuisi ja innostuisi lähtemään muuallekin.
aloittajalle: oletko ollut viime aikoina matkoilla isäsi kanssa ts. tiedätkö millainen hän on matkoilla? Kannattaisi uhrata ajastasi vaikka pieni reissu hänen kanssaan, jolloin voit itse varmistua siitä, miten pärjäävä tai avuton hän oikeasti on. Oliko edesmennyt äitisi sellainen, joka huolehti isästäsi äidin tavoin? Matkoilla pitäisi olla aika lailla itsenäinen, äitejä ei juurikaan ole tarjolla, muunlaista seuraa ehkä enemmän.
Et mainitse isäsi ikää -? Jos hän kuuluu tähän ikäryhmään eli on alle 70-vuotias eikä pahemmin sairasta mitään: me olemme aika lailla pärjääviä vielä. Nyt puhumme isästäsi kuin hän olisi vanhus eli jossakin 90-vuoden tietämillä.Siitä ei varmaankaan ole kysymys.
Idioottivarmoja aloituksia ovat nuo Kristiinan viikon risteilyt.
Samaan varmuusluokkaan lasken myös kotimaisen järjestäjän, Tema-Matkojen ja varsinkin Olympian kiertomatkat.
Sinne vaan ummessa silmin!
Ympäri maailmaa yksin.
Koskaan ei ole mitään vaikeuksia ollut. Kielitaidosta ei juuri voi puhua, mutta jotenkin olen tullut ymmärretyksi ja ymmärtänyt. Ei Englannillakaan joka paikassa pärjää vaikka niin taidetaan luulla.
Mutta jos on tottunut valmiille, toinen osapuoli on hoitanut kaikki käytännön asiat niin vanhempana ei tahdo enää omatoimisuutta löytyä, ainakaan kaikilta.
En ole myöskään ollut mikään riesa matkaoppaille kuten jotkut vanhukset matkaoppaat sarjassa.
Tuli mieleen kommentistasi seuraava tapaus. Se ei liity tietenkään mitenkään sinuun. Kielitaidottomanakin pärjää, olen sen monta kertaa nähnyt. Kerron tämän jutun pienenä eriskummallisena kuriositeettina. Matkustin seuramatkalla Afrikkaan. Matkaan liittyi vuorotellen retkiä, hotelliasumista ja risteilyjä. Silloin oli vielä mahdollista jakaa kämppä jonkun tuntemattoman kanssa ja näin päästä hieman halvemmalla, koska matka oli hintava. Aikaisemmilta reissuilta minulla oli jaetusta naispaikasta hyviä kokemuksia. Olin tavannut todella mukavia ihmisiä eikä huoneen jakamisessa tai henkilösuhteissa ollut ongelmia.
Tällä kertaa huonekaverini oli yli kuusikymppinen nainen, silloin olin itse viisissäkymmenissä. Alkuun nainen vaikutti mukavalta, mutta kun huoneeseen päästiin, hän repäisi kaikki vaattet pois päältään ja sanoi,että tämä hänestä tuntuu mukavalta. Jos se minua häiritsee, eipä voi mitään. Näin hän tekee kuulemma kotona. Sanoin siihen, että minusta ei ole mukavaa tuollainen, mutta siitä hän viis veisasi. Kiusallista se oli. Valitin oppaalle, mutta huonetta en voinut vaihtaa, hotellit oli buukattu täyteen. Kamalinta oli jakaa hytti hänen kanssaan laivaristeilyllä. Siellä meillä oli käytössä vain muutama neliö ja olimme kuin sillit suolassa, hajujen kera kirjaimellisesti.
Nainen oli täysin kielitaidoton ja ripustautui minuun kuin iilimato. Vessaan sentään pääsin yksin. Sain luvan kääntää hänelle kaiken mahdollisen ja tulkata hänen tilauksensa, ostoksensa, rahanvaihdot jne. Yksin hän ei halunnut lähteä mihinkään. Muutaman kerran karkasin omille teilleni ja hän piti puhuttelun, miten vanhaa ihmsitä ei saa kielitaidottomana hylätä matkalla. Hän oli omien sanojensa mukaan sydänvaivainen. Minun tehtävänäni oli valvoa, että hän ei saa matkalla sydänkohtausta. Yölläkin minun piti kuulemma vahtia, että hän hengittää luonnollisesti! Hänellä oli tahdistin. Sen olemassaoloa jouduin kääntämään varmaan sadassa eri paikassa, koska maassa oli metallinpaljastimia hotelleissa, kaupoissa ja laivoissa eli paljon. Nainen oli matkustanut kuulemma maailman ympäri tällä tavalla ja aina oli selvinnyt näin. Säälin hänen aikaisempia matkakumppaneitaan.
En tiedä vieläkään, oliko hän lesbo vai muuten vaan omituinen. Kun kuitenkin itse tykkään miehistä, tämä oli kuvottava kokemus. Matka päättyi ja olin siitä kiitollinen. En pystynyt kiittämään seurasta. Sen jälkeen en ottanut naispaikkoja. Onneksi se nyt onkin mahdotonta, mielelläni maksan lisämaksun siitä, että saan pitää huoneen yksin. Olen matkoilla tavannut paljon todella iäkkäitä pariskuntia ja yksinäisiä, jotka kielitaidottomina selviävät hyvin, käsikieltä ja piirroksia käyttäen ellei muu auta. Kertomaani hyväksikäyttäjätyyppiä en ole sittemmin tavannut - onneksi.
Nyt, kun itse olen samanikäinen kuin tuo matkakumppani, en edelleenkään voi muuta kuin ihmetellä. Missä hänkin mahtanee nyt risteillä. Kuten sanottu, ongelma ei kielitaidottomuus matkoilla ole, jollei siitä tee ongelmaa itselleen ja muille ja kun on kohtuullisen terve. Sairaana ja kielitaidottomana en kehoittasi ilman seuraa ketään matkustamaan sellaisiin kohteisiin, joissa ei suomenkielellä pärjää.
Mutta miksi ei iäkkäänäkin opettelisi puhumaan auttavasti vaikka englantia? Ei se niin mahdotonta ole. Eräs ystäväni on päälle seitsemänkymmenen. Hän on jo pari vuotta opetellut Työviksessä englantia - ja tulee ainakin ymmärretyksi, mikä on homman tarkoituskin.
muistan yhen reissun jolla oli samanlainen makoilija, tosin hänellä olu vaatteet päällänsä, mutta aina hän näytti vaan pötköttävän kuin hylje sängyssään, - lienee ollut hieman mielenterveys ongelmainen ja siksi saamaton. Onneksi en ollut hänen kämppiksensä..
Minua ei ole tähän mennessä häirinnyt!
Tyttäremme yhdellä Pariisin matkalla osui huonekaveriksi kuvaamasi kaltainen mamma.
Täydennyksenä alleen kuseskelminen ja niiden kuivattelu pesemättä.
Valituksista huolimatta vaihto ei onnistunut.
Kahden vuorokauden jälkeen tyttö hankki itse huoneen toisesta hotellista.
Kotiuduttuaan sai esittämänsä, kuitatun laskun mukaan korvauksen.
Käyttämillämme risteilyillä on ollut hyvin vähän suomalaisia ja ne vähät mukana olleet eivät ole ripustautuneet.
Muutenkin olemme välttyneet ilmiöltä mutta kuulleet siitä.
Olen kerran ollut yhteisessä huoneessa tuntemattoman kanssa ja se riitti minulle. Naisella oli useampi mies päivässä, aamulla herätessä oli silmien edessä näky miehen karvaisesta takapuolesta. Olin hotellihuoneessa niin vähän kuin mahdollista, korvatulpat olivat tarpeen.
Vaikka en juuri kieliä osaakaan pärjään silti ilman apua, Englantia osaan sen verran että tärkeimmät asiat pystyn hoitamaan.
Asun aina yksin, olen lisäksi hyvin valikoiva seurani suhteen, en halua ketään riesaa roikkumaan perässäni. Toiset yksin matkustavat naiset tahtovat olla ripustautujia (ei kaikki), jos heille antaa pikkusormen niin omivat kokonaan itselleen seuranpitäjäksi.
Yksin--- raha-- ???
Joko kotimaa on tullut koluttua? Suomessa on esim. eläkeläisille tarkoitettuja paikkoja, joissa on erilaisia kursseja. Niistä voisi aloittaa. Ja naisseuraa löytyy, voisi löytyä kiva kumppani. Ja sitten yhdessä ulkomaille.
Hyvä huomio ;) Olimme Petterin kanssa kerran Ylläksellä toisen kerran Rauhanlahdessa viikon lomalla. Molemmissa paikoissa oli vilkas eläkeläisille suunnattu päiväohjelma ja yöelämä. Tanssia aamutunneille kuuluisien orkestereiden ja solistien tahdissa. Hotellissa oli yksinäisiä enimmäkseen eläkeläisnaisia. Siellä ei varmaan tarvitsisi olla yksin eikä depiskään pääsisi iskemään seisovilta jaloin sänkyyn ; )
eli kotimaa on työn kauta tullut koluttua, mutta kaikkia vapaa-ajan paikkoja en ole kolunnut enkä koulua. Meitä on niin moneen junaan, kotimaan matkailu ei kerta kaikkiaan vaan viehätä pätkääkään. Sitäpaitsi se on edelleen suhteessa kalliimpaa kuin ulkomaille meno ja (minusta) ulkomaanmatkailussa on enemmän lisäarvoa, ei ole pakko seurustella suomalaisten kanssa.
Emmehän me kaikki mummelit ulkomaille mene seuraa hakemaan, siellä on kivaa olla itsekseenkin ja katsella ympärilleen, shoppailla, jutella paikallisten kanssa jne. Jotenkin epätoivoista, että aina pitää hakea seuraa, jonka kanssa mennä ulkomaille tai yleensä johonkin. Kannatan itsenäisyyttä niin kauan kuin jalka kapsaa. Ei sitä seuraa tarvitse vasiten metsästää, kyllä se tulee pyytämättäkin ja ajallaan, jos sellaista tahtoo, kun on kohtuullisen siistin näköinen eikä esitä mykkää tai hienohelmaa. Muta jokainen taaplatkoon tyylillään. Minua vaan aina sieppaa, kun tämä parisuhde ja "kaksistaan meno" luetaan jotenkin ensisijaiseksi - kuin oltaisi jotain laumaeläimiä.
kuka mitäkin arvostaa. Itse en yksin lähtisi enää ulkomaille enkä kotimaatakaan viitsisi koluta. Viihdyn kotona, missä on tähän mennessä saanut olla melko vähän kaikessa rauhassa. Leskenä olen matkustellut nuorteni ja miesystävän kanssa. Olemme kumpikin matkustelleet melko paljon ja viihdymme useimmiten kotosalla ja mökillä. Kotimaassa reissaamme autolla ja ulkomaanmatka on suunnitteilla. Tällä kertaa taas Viroon kylpylään hemmotteluun tai Irlantiin. Olen melko kielitaitoinen, kumppanini osaa vain suomea. Aikoinaan hän on hyvin selvinnyt yksinkin ulkomailla, vaimonsa osasi kieliä.
Tervehdys!
Meidän äidillä on ihan sama tilanne. Voisinko laittaa sinulle privana viestiä, ilmoita vaikka emailisi. Eihän sitä tiedä, jos saataisiin nämä "vanhukset" yhdessä reissuun :)