VIRHE!

Tein todellisen virheen ja join kolme päivää putkeen suruuni. Nyt olo on aivan hirveä,oon ihan varma että sydän sanoo pian naps!

Aloitin kolmisen viikkoa sitten syömään cipralex lääkettä mikä on toiminut hyvin,mutta jos juon yhtenäkin iltana niin seuraavana päivänä on aivan järkyttävä ahdistus,puhumattakaan nyt kun on juonut kolme päivää.

Millaisia oireita teille tulee alkoholista? Onko teillä ahdistuneisuutta seuraavana päivänä. Itellä ihan sairas syke,ahdistaa ja levoton olo. Tosin pelkään,että tää voi olla sydämestäkin johtuvaa kun vasen käsi puutuu ajoittain..

Oli kyllä todella tyhmää juoda,mutta itepä saa sitä mitä tilaa :/ Haluisin vaan tietää,millasia kokemuksia teillä on alkoholista ahdistuneisuudesta?
4356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itsellä oli yhdessä elämän vaiheessa täysin samoja tuntemuksia, oireita, juurikin krapulassa. Saatoin tuntea oloni epämukavaksi (adistunut olo) myös ilman krapulaakin, paljon lievempinä tuntemuksina kuitenkin.

En tiedä liittyikö elämän tilanteeseen, oli tosin huolia siihen aikaan, mikä kyllä varmasti vaikutti. Ahdisti, tuntui että sydämmessä on jotain vikaa, en tinnyt miten olisin ollut, uni ei meninannut tulla jne. Sain jopa paniikkikohtauksen, sitä ei mitenkään diagnosoitu tms, mutta itse lukemalla ja ottamalla selvää sain aika paljon vastauksia ja tavallaan ymmärsin enemmän tilannettani, mikä myös auttoi.

Tää vaihe kesti n. puolvuotta, vähän reilun. Mulla auttoi liikunta, siis ihan vain käveleminne tai pyöräileminen, eikä krapulassa mitään rankkaa kannatakkaan harrastaa. Saatoin kävellä usean tunnin, koska tunsin, että se helpottaa, jo puolen tunnin kävelyn jälkeen olo parantui, myös uni tuli paremmin, Join myös paljon vihreää teetä.

Kun sain elämää järjestykseen, niin oireet alkoivat pikku hiljaa hävitä.

Nämä ei ole nyt mitään hirveän ihmeellisä neuvoja, mulle toi kuitenkin helpotusta, tai niin sen koin.

Mitään lääkitystä mulla ei ole ollut, ja mietinkin mites toi lääkke ja alkoholi sopii yhteen.

Äänestä

oletko sama pelokas joka kirjoitti aiemmin paniikki palstalle
jos ,niin olenkin ollut jo huolissani sinusta

älä missäänn tapaukssessa käytä alkoholia
ota elämä tosissaan
ie välttämättä sydän oire ,mutta verenkierto huvinkin

Äänestä

mitä sä kirjottelet tänne joka osastolle? mitäs joit? juo lisää!

Äänestä
  • Älkää hyvät ihmiset lotratko alkolla jos olette lääkekuurilla. Itselläni myös cipralex käytössä ja joka kerta kun olen alkoholia ottanut niin seuraavat pari päivää on ihan pilalla koska lääkkeen teho heikkenee alkoholista. Enkä todellakaan ole mitään änkyräkännejä edes vetänyt, vaan ollut pienessä kivassa sievässä. Yhden, pari kaljaa voi ehkä ottaa, mutta ainakin välttelen parhaani mukaan vahvoja viinoja, niistä alkaa oman kokemukseni mukaan muistikin pätkiä. Joten koitas nyt vaan olla juomatta kokonaan tai lääkkeesi ei toimi ollenkaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pelokas_ kirjoitti:

Tein todellisen virheen ja join kolme päivää putkeen suruuni. Nyt olo on aivan hirveä,oon ihan varma että sydän sanoo pian naps!

Aloitin kolmisen viikkoa sitten syömään cipralex lääkettä mikä on toiminut hyvin,mutta jos juon yhtenäkin iltana niin seuraavana päivänä on aivan järkyttävä ahdistus,puhumattakaan nyt kun on juonut kolme päivää.

Millaisia oireita teille tulee alkoholista? Onko teillä ahdistuneisuutta seuraavana päivänä. Itellä ihan sairas syke,ahdistaa ja levoton olo. Tosin pelkään,että tää voi olla sydämestäkin johtuvaa kun vasen käsi puutuu ajoittain..

Oli kyllä todella tyhmää juoda,mutta itepä saa sitä mitä tilaa :/ Haluisin vaan tietää,millasia kokemuksia teillä on alkoholista ahdistuneisuudesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu