synnytys lähellä?

Hei te jo synnyttäneet äidit!
Mulla menossa rv 37 4. Vauva on laskeutunut ja kiinnittynyt, mulla kohdunkaulaa 2cm jäljellä ja kohdunsuu kiinni. Mulla on viikon verran tullu todella paljon ja vetistä valkovuotoo, ja muutaman päivän ajan irtoillu myös limatulppaa, luulisin että tänään tuli loput. Supistuksia tulee pitkin päivää epäsäännöllisesti, muutamia tunnissa, mutta eivät oikeastaan ole kivuliaita. Öisin on usein kipuja lantiossa, alaselässä ja reisissä, samanlaista jomotusta kuin kuukautisten aikaan, paitsi pahempaa. Parin päivän ajan on ollut itkuherkkyyttä ja muutenkin tunteet pinnassa. Verenpaine on koholla, mitä ei ole tapahtunut kertaakaan raskauden aikana (pissa on kuitenkin puhdas).
Kyselisinkin teiltä hyvät mammat teidän omia kokemuksia ja oireita synnytyksen lähestymisestä. Mitä mieltä olette, että kuinka kauan saan vielä itse odotella vauvan syntymistä näillä oireilla?
1127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Nämä on näitä kysymyksiä, joihin löytyy vastauksia jos jonkinlaisia :)

Lupaavalta vaikuttaisi. En halua masentaa, mutta itselläni myös limatulppaa tuli varmaan kuukaudenpäivät ja lopulta tuli koko klöntti, silti ei synnytys itsestään lähtenyt käyntiin. Supistuksia tuli päivin ja öin, kipeitä ja kivuttomia raskauden puolivälistä lähtien. Kohdunkaula oli lyhentynyt alkuperäisestä kolmesta sentistä kahteen senttiin rv 36 ja samoilla viikoilla kohdunkaula oli auki 2cm. Synnytystä käynnistäessä kaulaa ei ollut jäljellä kuin vajaa 1cm ja kohdunsuu oli auki 4cm. Olisi se synnytys varmaan viikon parin sisällä itsestäänkin käyntiin lähtenyt lopulta, mutta viikkoja oli 41 , joten sisätutkimuksessa lääkäri päätti puhkaista kalvot, kun ne niin mukavasti pullotti ja minulla oli lievä hepatogestoosi ;)

Tosin sinulla on verenpaine koholla myös ja joidenkin kohdallahan niin käy juuri ennen synnytystä :)

Nyt vain urakalla seksiä kehiin ja tulista ruokaa :D Voimia synnytykseen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


esikoinen tulossa kirjoitti:

Hei te jo synnyttäneet äidit!
Mulla menossa rv 37 4. Vauva on laskeutunut ja kiinnittynyt, mulla kohdunkaulaa 2cm jäljellä ja kohdunsuu kiinni. Mulla on viikon verran tullu todella paljon ja vetistä valkovuotoo, ja muutaman päivän ajan irtoillu myös limatulppaa, luulisin että tänään tuli loput. Supistuksia tulee pitkin päivää epäsäännöllisesti, muutamia tunnissa, mutta eivät oikeastaan ole kivuliaita. Öisin on usein kipuja lantiossa, alaselässä ja reisissä, samanlaista jomotusta kuin kuukautisten aikaan, paitsi pahempaa. Parin päivän ajan on ollut itkuherkkyyttä ja muutenkin tunteet pinnassa. Verenpaine on koholla, mitä ei ole tapahtunut kertaakaan raskauden aikana (pissa on kuitenkin puhdas).
Kyselisinkin teiltä hyvät mammat teidän omia kokemuksia ja oireita synnytyksen lähestymisestä. Mitä mieltä olette, että kuinka kauan saan vielä itse odotella vauvan syntymistä näillä oireilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu