Saako kehässä käyttää namia että saa koiran juoksemaan vierellä nätisti? Tyyliin että pitää oikeaa kättä lähellä koiran päätä ja siinä namia ja välillä antaa?
Oma koirani on aivan järkky adhd, ja koulutuksesta huolimatta alkaa aina pomppimaan kun innostuu ja silloin ei juokse nätisti, innostumista pystyy hallitsemaan kun on nami nokan eessä.
(Palkkauksen ajan pikkuhiljaa pitkittämistä on turha ehdottaa, sitä on yritetty jo yli kaks vuotta tuloksetta, koira villiintyy tosi nopsaan). Pärjäisi muuten varmaan tosi hyvin, tuomarit on usein kehuneet kokoa ja näköä, mutta tiputtaneet sijoittumista koska hyppii juostessa.
Koira myös saa tarpeeksi liikuntaa ja aivotyötä, ja työtä nenälle yms joten ei niidenkään lisääminen autaisi rauhoittumaan.
Näyttelykehä+namit
2
558
Vastaukset
- riippuu
Mieluummin ei, mutta ei sitä kirjallisesti ole missään kilellettykään. Tuomarikohtaista on, miten tuomari suhteuttaa namien syömisen sijoittumiseenne, osa rankaisee siitä, osa ei.
- Allisoni
Tämä tosiaankiin riippuu tuomarista, toisia ei haittaa, toiset haluaa ns. luonnollisen käytöksen näkyvän.. Itselläni on sellainen makupalapussukka jonka laitan taskun reunasta roikkumaan, koira sitten vilkuilee sitä ja malttaa nätisti kulkea. Tosin nätisti kulkee vaikka ei makupalaa olisikaan. Koita tuollaista pussukkaa (Musti&Mirri 4,90e) tai näytä koirallesi että makupaloja otat taskusta ja koira saattaa oppia seuraamaan taskuasi..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san952063- 561240
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621157Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661117Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731049Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1861013Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu122978Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58975- 94969
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153962