Eli me olemme miehen kanssa olleet yhdessä 11v ja pientä lasta. Minulla vuosi sitten tuli ensimmäinen ahdistus/masennusjakso, silloin oli stressaavaa ja rakensimme, tuli tunne että tämä ei ole elämää jota haluan. Oli riitoja paljon miehen kanssa. Nyt tilanne hieman rauhoittunut, mutta jouduin ottamaan taas uudet masennuslääkkeet kun olin ½v ilman ja rupesi ahdistamaan.
Nyt ollut parina aamuna paljon närästysoireita.Sellainen kalvava tunne kurkussa.
Taustalla koulukiusaaminen, jonka suljin ja olin käsittelemättä usean vuoden, edelleenkin muistikuvat hieman hämärässä, eli miten paljon kiusattiin ja millaista oli. otin ensimmäisen miehen koska itsetunto matala, edelleenkin on muistikuva kun ekan kerran näin mieheni niin tuli tunne että ei, silti lähdin hänen mukaansa. Tein jotenkin mieleni vastaisesti, minulla on muitakin tälläisiä kokemuksia jäänyt mieleen.
Minulla puuttuu hyväolo ja rakkaus kokonaan, välillä saan lapsilta sitä mutta välillä en ja elämä on koko ajan selviytymistä ja näiden asioiden miettimistä.
Mies osallistuu varmaan normaaliin tapaan? Ehkä enemmänkin voisi, ei petä ja on ihan hyvä isä, leikkii ja touhuaa lasten kanssa, mutta silti tunne on tämä? En tiedä mikä on? Ja mietin vain elämäni seuraamuksia...pääasiassa ollut hyvä lapsuus mitä muistan. Ei ole mitään erityistä tapahtunut. Muistan vain että huono suhde isään ja olin hiukan kontrolloiva ja ehkä "normaali" kiukutteleva lapsi/teini-ikäinen.
Syytin isän ja äidin ongelmista itseäni ja ahdistuin ja sitten oli kiusaamista. Kiusaaminen oli ylä-aste lukio ikäisenä ja ei koskaan fyysistä vaan pojat halvensivat ym. Mutta eikö kaikilla ole "jotain" välillä tuntuu että valitan turhasta ja välillä taas että olen huonoin ihminen ja sairain maailmassa. Nämä tunteet vaihtelevat. Ja ihan outo olo. Onko kellään samanlaista ja mistä apu?
Nyt ollut parina aamuna paljon närästysoireita.Sellainen kalvava tunne kurkussa.
Taustalla koulukiusaaminen, jonka suljin ja olin käsittelemättä usean vuoden, edelleenkin muistikuvat hieman hämärässä, eli miten paljon kiusattiin ja millaista oli. otin ensimmäisen miehen koska itsetunto matala, edelleenkin on muistikuva kun ekan kerran näin mieheni niin tuli tunne että ei, silti lähdin hänen mukaansa. Tein jotenkin mieleni vastaisesti, minulla on muitakin tälläisiä kokemuksia jäänyt mieleen.
Minulla puuttuu hyväolo ja rakkaus kokonaan, välillä saan lapsilta sitä mutta välillä en ja elämä on koko ajan selviytymistä ja näiden asioiden miettimistä.
Mies osallistuu varmaan normaaliin tapaan? Ehkä enemmänkin voisi, ei petä ja on ihan hyvä isä, leikkii ja touhuaa lasten kanssa, mutta silti tunne on tämä? En tiedä mikä on? Ja mietin vain elämäni seuraamuksia...pääasiassa ollut hyvä lapsuus mitä muistan. Ei ole mitään erityistä tapahtunut. Muistan vain että huono suhde isään ja olin hiukan kontrolloiva ja ehkä "normaali" kiukutteleva lapsi/teini-ikäinen.
Syytin isän ja äidin ongelmista itseäni ja ahdistuin ja sitten oli kiusaamista. Kiusaaminen oli ylä-aste lukio ikäisenä ja ei koskaan fyysistä vaan pojat halvensivat ym. Mutta eikö kaikilla ole "jotain" välillä tuntuu että valitan turhasta ja välillä taas että olen huonoin ihminen ja sairain maailmassa. Nämä tunteet vaihtelevat. Ja ihan outo olo. Onko kellään samanlaista ja mistä apu?
Vastaukset 2
Vanhimmat
voivat hävittää rakkauden- ja hyvänolontunteet. Vaiva voi jäädä pysyväksi vaikka lopettaisi lääkkeiden syönnin.
et ole elänyt sellaista elämää mitä olisit sisimmissäsi halunnut. Valitsit turvallisen tien, eli ensimmäisen äijän ja mukulat heti perään. Tottakai se on hienoa jos siinä on täydellä sydämellä mukana, mutta minun mielestä ihmisen pitää elää ensin itselleen, itsenäisesti, kokeilla rajojaan ja seikkailla, oppia tuntemaan itsensä läpikotaisin jotta tulee täydeksi. Täytyy elää itsensä kautta eikä kumppanin tai lasten.
Mitä koulukiusaamiseen tulee, niin eiköhän kaikki kiltit saa joskus jotain ällöttävää kommenttia kuulla "koviksilta", mutta eipä niitä kannata ottaa vakavasti vaan nähdä nimenomaan kovisten sisäinen epävarmuus. Tietysti on ymmärrettävää, että itsetunto laskee jos kiusaaminen on oikein pahaa ja vuosia jatkuvaa. Silloin voisi käyttää termiä sadismi. Sinulla ei varmaan ollut niin pahoja kokemuksia kuitenkaan.
Vaikea sanoa mikä helpottaisi oloasi. Olet kuitenkin nyt äiti ja vastuussa sekä sidoksissa lapsiisi kunnes he ovat aikuisia.