silloin vuosia sitten teit? Hyvä, että edes muistan aikaa ennen sua. Teit minusta vahvemman, olen oppinut seisomaan omilla jaloillani ja sitten kuitenkin illan pimetessä minusta tulee niin heikko ja yksinäinen ja olen järjettömän riippuvainen sinusta. Kovin ristiriitaista. Päivät menevät nopeasti, rakastuneesti leijailevana, mutta illalla on vaikeaa. Näen paljon painajaisia, joissa en koskaan sua saa. Toivottavasti ne eivät ole enneunia.
Muistelen vielä 5 vuotta sitten toivoneeni elämältäni ihan erilaisia asioita, kenties turhamaisempia. Nykyään en taida toivoa oikein muuta kuin yhteistä elämää kanssasi. Perhettä, työtä, yhdessä oloa, matkustelua. Olen aina uskonut, että rakkaus voi muuttaa ihmisen elämää, mutta olen kuvitellut sen olevan enemmän sitä, että haluaa sen muuttavan. Että päätän muuttaa maalle, koska mieheni on maanviljelijä ja hylätä kaupunkilaiselämän esimerkiksi. Mutta en koskaan tiennyt, että se muutos voi olla näin sisäistä ja kokonaisvaltaista. Ettei oikein edes kunnolla muista, millainen olin ennen kuin rakastuin. Rakastuminen on tuonut minulle lapsuuden läsnäolon mukanaan. Sen samankaltaisen tunteen ja euforian.
(tämä menee miehelle jos joku asiaa pohtii..)

Vastaukset 1
Vanhimmat
sulle kun olet löytänyt rakkauden. Kaikki eivät sitä koskaan löydä vaikka olisivat halunneet. Mulle kävi niin. Kuulun niihin joille rakkautta ei koskaan oltu tarkoitettukaan. Pidä huolta onnestasi.