thyroxin ja migreeniaurat?

Minulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta ja sain siihen muutama viikko sitten thyroxin lääkityksen. Joskus aikaisemmin minulla on ollut muutama "kohtaus" jossa näkö ensin sumeni, tuli epätarkaksi ja sitten silmässä vilisi hyvin kirkasta sahalaitakuviota melkein puoli tuntia. SIlmälääkäri ei löytänyt mitään erityistä syytä tälle, neurologin mukaan se oli melkein varmaksi silmämigreeniä. Edellisen kerran tällainen oli noin 5 kk sitten mutta nyt thyroxinin aloituksen jälkeen näitä on ollut usein, jopa 3 päivän välein.
Tietääkö kukaan voiko thyroxin vaikuttaa? Tai kilpirauhasen vajaatoiminta?
1276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Saattaa olla että aineenvaihduntasi on vähän sekaisin aloitettuasi Thyroxinin. En ole Migreenin asiantuntija, mutta silloin kun itse aloin syömään Thyroxinia, aineenvaihduntani oli hetken sekaisin. Minulla se ilmeni läinnä sillä että toisina päivinä kävin vessassa kerran päivässä, mutta seuraavana päivänä yli kymmenenkin kertaa ja hätä oli ihan todellinen. Tämä tosin tasaantui melko pian. Minulla ei ole koskaan tullut migreenin silmäoireita, ainoastaan päänsärkyni on ollut migreenin tapaista. Eli jos äityy pahaksi, niin en kestä yhtään valoa, ääniä, tärinää, kosketusta tai liikettä. Mielestäni tämä paha päänsärky on Thyroxin lääkityksen aloitettuani vähentynyt, mutta toki voi johtua myös muista asioista. Kysy toki lääkityksen aloittaneelta lääkäriltä, jos oireet jatkuvat noin pahoina.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelottavaa kirjoitti:

Minulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta ja sain siihen muutama viikko sitten thyroxin lääkityksen. Joskus aikaisemmin minulla on ollut muutama "kohtaus" jossa näkö ensin sumeni, tuli epätarkaksi ja sitten silmässä vilisi hyvin kirkasta sahalaitakuviota melkein puoli tuntia. SIlmälääkäri ei löytänyt mitään erityistä syytä tälle, neurologin mukaan se oli melkein varmaksi silmämigreeniä. Edellisen kerran tällainen oli noin 5 kk sitten mutta nyt thyroxinin aloituksen jälkeen näitä on ollut usein, jopa 3 päivän välein.
Tietääkö kukaan voiko thyroxin vaikuttaa? Tai kilpirauhasen vajaatoiminta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu