kalustus

kertokaapas minkälaisia parvekekalusteita olisi paras hankkia
lasitetulle parvekkeelle.

ilmeisesti olis tarkoitus pitää ne siellä koko vuoden .

katsellut netistä vaihtoehtoisia

tiikki, kovapuu , alumiini / teräs ,

muovi , rottinki , polyrottinki

lisäksi mitä muuta vois parvekkeelle tuoda ns, somistusmielessä

ilmeisesti kukat ei oikein taida viihtyä jos aurinko porottaa
kokopäivän .

parveke on etelään päin , valoisa aika 10-18 ,ilmeisesti.
161693
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ei aluksi laittaisin vakka osittanin läpivalaisevan rullaverhon osalle parveketta eli hieman lämpöä ja valoa vähemmän. Sitten voi jo ajatella kukkiakin sisään kun jätät laseja vaikka hieman raolleen ja tuo varjostus toimii. Sitten kalusteita parvekkeen koon suhteessa ja tietysti joku tiikki runkoa ja pemustettua pintaa makujesi mukaan. Joku tyyliin sopiva säilytyslaatikko toiseen päätyyn voisi olla paikallaan ja vaikka "Oskarin oksa" kenties johonkin reunaan. Toisille tuntuu sopivan vaikka joku lämpöeristävä matto ja toiset puuhaavat ritilöitä lattian kaunistamiseen. Mitä vielä tarvitset lisää, kertokoon muut kyllä keinoja löytyy.

Äänestä

Kyllä melkein kaikki kalusteet parvekkeella kestää kun kerran ikkunat löytyy, meillä kun nuo samat puurunkoiset kalusteet on olleet käytössä jo kymmenkunta vuotta. Kannattaa vai katsella pinnat UV kestävää kangasta ja pahimmalta auringolta kanattaa lakanalla joskus peittää kun oikein "porottaa". Tuo himmentävä rullaverho on kyllä hyvä jos kesällä aikoo enemmän parveketta käyttää. Sitten nuo lattiamateriaalit vaikuttavat lähinnä syksyn ja kevään aikaan, eli kuinka pitkään viihdyt parvekkeellasi ja miten käytät sitä, meillä kun käydään ympäri vuoden. Mikä olikaan parvekkeen koko niin, että mitä kannattaa ehdotella.

Äänestä
  • parvekkeen koko noin 6 metriä leveä x 2,3 metriä syvä .

    niin mitä tosiaan vois sitten olla se lattiamateriaali - mattoa vai puuta tms

    tänään olin katsomassa kalusteita mutta aika vähän niitä oli vielä saatavilla ,siis
    niitä kesäkalusteita .

    taitais normaalit kalusteet tulla halvemmaksi jos vaan kestävät ilmaston tuomat
    kosteus yms vaihtelut.

    Äänestä

  • terhi-maria kirjoitti:

    parvekkeen koko noin 6 metriä leveä x 2,3 metriä syvä .

    niin mitä tosiaan vois sitten olla se lattiamateriaali - mattoa vai puuta tms

    tänään olin katsomassa kalusteita mutta aika vähän niitä oli vielä saatavilla ,siis
    niitä kesäkalusteita .

    taitais normaalit kalusteet tulla halvemmaksi jos vaan kestävät ilmaston tuomat
    kosteus yms vaihtelut.

    Laita nyt ihmeessä tuon kokoiselle parvekkeelle ensin vaikka tuo lämpöeristetty termomatto jota saat valmiiksi leikattuna. Sitten siihen hienot puurunkoiset kalusteet pöydän ympärille, tai mitä materiaalia hyvänsä niin siitä se lähtee kevään ja kesän vietto. Tuohon 6 metriin leveydessä sopii vaikka mitä, mutta tuo parvekkeen pienempi mitta tahtoo olla usein liian pieni.

    Kalusteiden säilyminen ei ole mikään ongelma kun ilma on kuivaa ja kosteutta ei tule paljonkaan sisälle.

    Voi hieman jo etukäteen kadehtia kun on kerrankin reilusti tilaa niin varmasti viihdyt ja vielä kun tulee uudet kalustemallit kauppoihin, eikä nuo nyt aina paljoakaan maksa, muuta rahapussi ratkaisee.
    Nuo varjostinverhot kyllä vaikka osalla leveyttä auttaisivat kesän kuumalla ja talvella sitten vaikka joulukuusi sinne.

    Äänestä

kannattaa ostaa sellaiset joista pitää , eli hinta laatusuhde ulkonäkö

Äänestä
  • joo

    Äänestä

no tänään ostettu sitten jyskistä parvekekalustus-setti kovapuuta eli
carolina pöytä 4 portland tuolia yht 299 pehmusteet 100,-

saas nähä minkälaiset ovat kun se aika tulee että pääsee käyttämään.

Äänestä
  • Nyt olisi jo parasta aikaa kun lattialla olisi sopivasti lämmintä, eli lasitus antaa nyt jo hyvin lämpöä ja kevät on kauneinta aikaa. Meillä kun vielä laseja odotellaan ja katsellaan ikkunan takaa ja haaveillaan tulevasta.

    Äänestä

no niin .lasit asennettu tänään ja lasien laitto kesti yht 4,5 tuntia .

kouru ja lasit laitettiin aika nopeaa mutta sadeveden suojapeltien laitossa livahti
sitten ainakin 2- 2,5 tuntia jopa 3.

muuten kaikki tuli mallikkaasti ja hyvällä
palvelualttiudella sekä asentaja oli muutenkin mukava.

itse sitten kalusteita heittelin kehiin jo vaikkakin ulkona rupesi satamaan
kevyttä lunta.

lattian teko jäi vielä ja kun ilma vähän lämpenee niin sitten saadaan se
viimeinen silaus ja muut jutut esim kaihtimet tai rullaverhot sekä
tietenkin muu sisustus !

Äänestä
  • Kiinnostaa mihin lattiaratkaisuun päädyit kun kaikki tuntuu muutoin onnistuneen. Oli mielenkiintoista kuultavaa nuo kommenttisi asentajista, sillä minusta asentaja tekee lopulta onnistuneen parvekkeen merkistä riippumatta. Tietysti myyjän ammattitaidollakin on merkityksensä, miten toteutus suunnitellaan. Oliko kyseessä pieni vaiko suuri yritys, merkillä ei ole edelleenkään väliä.

    Äänestä

  • Hyviä kokemuksia esi kirjoitti:

    Kiinnostaa mihin lattiaratkaisuun päädyit kun kaikki tuntuu muutoin onnistuneen. Oli mielenkiintoista kuultavaa nuo kommenttisi asentajista, sillä minusta asentaja tekee lopulta onnistuneen parvekkeen merkistä riippumatta. Tietysti myyjän ammattitaidollakin on merkityksensä, miten toteutus suunnitellaan. Oliko kyseessä pieni vaiko suuri yritys, merkillä ei ole edelleenkään väliä.

    no tänää haettiin lattialle tavallinen terassimatto ja näin aluksi tuntuu että
    on lämmin ja pehmoisa mutta aikahan sen näyttää minkäläinen se on.

    eli päädyin näin ainakin toistaiseksi mattoratkaisuun koska se ehkä oli
    vaivattomin ja nopein ratkaisu sekä hinta - laatusuhteen myös.

    katsotaan sitten jatkossa jos vaihdetaan esim vaikka puulattiaan eli
    kyllästettyyn mutta se vaatii sitten hieman enemmän rahaa eli tulee
    noin 3 kertaa kalliimaksi tämänkokoiesella parvekkeella.

    ehkä nyt maksettu raha menee siten turhaa mutta sen näyttää aika
    jos vaikka mattoratkaisu tyydyttää.

    onhan se hienohko puulattia tai palasista tehty komposiittilattia
    vertaansa vailla ja päälle johonkin kohtaa joku matto varmasti paras
    ja näyttävin ratkaisu mutta nyt on uponnut parvekkeelle jo reippaasti
    rahaa sekä tietysti muuhunkin muuton takia oleviin tuotteisiin niin päädyttiin mattoon.

    asennusfirman lasia sekä firman kokoa en pysty sanomaan oikeudellisista syistä.
    pahoittelen.

    Terve,

    Oli pakko vastata tuohon kalustepuoleen :) se hoituu kuntoon kun kipaiset kotisivuillamme www.reimann.fi
    - 100 % kotimainen ja toimitetaan rahtina ympäri Suomen kotiovelle. Hinta on suoraan valmistajalta ilman välikäsiä.

    T:Jyrki

    Äänestä

tää kauppa:

www.gardeco.fi

Näillä on just ulos sopivia sisustustuotteita :D

Äänestä
  • aivan loistavia tuotteita puutarhaan

    suosittelen lämpimästi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

terhi-maria kirjoitti:

kertokaapas minkälaisia parvekekalusteita olisi paras hankkia
lasitetulle parvekkeelle.

ilmeisesti olis tarkoitus pitää ne siellä koko vuoden .

katsellut netistä vaihtoehtoisia

tiikki, kovapuu , alumiini / teräs ,

muovi , rottinki , polyrottinki

lisäksi mitä muuta vois parvekkeelle tuoda ns, somistusmielessä

ilmeisesti kukat ei oikein taida viihtyä jos aurinko porottaa
kokopäivän .

parveke on etelään päin , valoisa aika 10-18 ,ilmeisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu