Nyt alkaa jo kihelmöimään. Ensi maanantaina lähtö Ponta Delgadaan ja viikko kaukana näistä pakkasista. Siis talvi on ollut K A R M I V A, joten noin 17 asteen kaavailtu päivälämpötila tuntuu lähes helteeltä. Toivottavasti myös aurinkoa näkyy, sillä tähän aikaan vuodesta se lämmittää mukavasti. Viime vuonna oltiin Albufeirassa samaan aikaan ja oli jo lähes rantakelit.
Ja jos kanssamatkustajia on, niin koettakaahan kestää koneessa, meillä on 6 kk vauva mukana ensi matkallaan, joten pientä ääntä voi päästä :)
Vajaa viikko reissuun
4
537
Vastaukset 4
Tuskinpa on paikkaa Euroopassa, joka ei olisi säästynyt kuluvan talven epätavallisen rankoilta säiltä. Azoreilla vettä on tullut tuplasti keskivertolukemiin verrattuna. Lämpötilat ovat saattaneet olla asteen-pari keskimääräsitä alempia, mutta pahinta on ollut toinen toistaan seuraavat sateet. Mikään sade ei Azoreilla kestä pitkään, mutta saderintamia on tänä talvena vain saapunut toinen toisensa perään. Myös tuulet ovat olleet keskimääräistä voimakkaampia.
Odottelemme kevään alkamista. Lämpötilat ovat tällä hetkellä luokkaa 16 C päivällä, yöllä 12-13 C. Joskus yö- ja päivälämpötilat eroavat vain yhden asteen. Viime päivinä ilman suhteellinen kosteus on ollut luokkaa 90 prosenttia.
Albufeiran rantakelit maaliskuussa ovat tilapäisiä luonnonoikkuja, joista ei voi nauttia joka vuosi.- Migi76
Oltiin viime viikko Sao Miguelilla ja palattiin eilen koti-Suomeen. Matka oli muuten ihan onnistunut, mutta säiden osalta oli aika hankalat kelit. Retkellä kaksoisjärville ja Fogolle emme nähneet kertakaikkiaan yhtään mitään sumun takia. Vettä tuli aika ajoin ja aurinkoisia päiviä oli tasan yksi - sen saimmekin vietettyä uima-altaalla, jonka äärellä tarkenee hyvin jos aurinko paistaa.
Ruoka oli vaihtelevaa. Kävimme lukuisissa eri ravintoloissa Ponta Delgadassa, ja parhaat paikat löytyivät vanhan keskustan tuntumasta. Hinnat olivat kohdallaan eli mielestäni huomattavasti Suomea alhaisemmat - illallista ajatellen. Turisteja oli todella vähän - lähinnä pohjoismaalaisia.
Vuokra-autolla olimme Furnasissa, jonka luonnon uima-allas oli hieno kokemus. Sää oli tosin silloinkin pilvinen ja ajoittain sateinen, mutta aina kun aurinko näyttäytyi niin oli mukavaa.
Paikalliset ihmiset olivat reissun parasta antia. Todella ystävällisiä, puheliaita ja mukavia. - Azorfani
Migi76 kirjoitti:
Oltiin viime viikko Sao Miguelilla ja palattiin eilen koti-Suomeen. Matka oli muuten ihan onnistunut, mutta säiden osalta oli aika hankalat kelit. Retkellä kaksoisjärville ja Fogolle emme nähneet kertakaikkiaan yhtään mitään sumun takia. Vettä tuli aika ajoin ja aurinkoisia päiviä oli tasan yksi - sen saimmekin vietettyä uima-altaalla, jonka äärellä tarkenee hyvin jos aurinko paistaa.
Ruoka oli vaihtelevaa. Kävimme lukuisissa eri ravintoloissa Ponta Delgadassa, ja parhaat paikat löytyivät vanhan keskustan tuntumasta. Hinnat olivat kohdallaan eli mielestäni huomattavasti Suomea alhaisemmat - illallista ajatellen. Turisteja oli todella vähän - lähinnä pohjoismaalaisia.
Vuokra-autolla olimme Furnasissa, jonka luonnon uima-allas oli hieno kokemus. Sää oli tosin silloinkin pilvinen ja ajoittain sateinen, mutta aina kun aurinko näyttäytyi niin oli mukavaa.
Paikalliset ihmiset olivat reissun parasta antia. Todella ystävällisiä, puheliaita ja mukavia.Bahia Palacessa on huoneissa pieni jääkaappi.Muutenkin ihana hotelli.
- Azorfani
Azorfani kirjoitti:
Bahia Palacessa on huoneissa pieni jääkaappi.Muutenkin ihana hotelli.
Sorry,tuli väärään ketjuun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791762
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.109923Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo110783En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58755Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset209674- 133638
- 52601
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä20590Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus51572- 37556