nopea. perustuu pitkälti ihan oikeisiin tapahtumiin.
kommentoikaa pois jos siltä tuntuu, mutta älkää lyhyistä tönkkölauseista tai kysymysmerkkien uupumisesta.
--------------------------------------------------
Kohtasin ihmisen
Etsin kirjastoa vieraassa kaupungissa. Internet kertoi että täältä löytyisi haluamani kirja. En tunne teitä ja joudun harhailemaan. Harhailen aina. Bensan kuluminen harmittaa.
Hidastan hiljaisemmalla kujalla ja pysähdyn lähes vastaantulijan kaistalle koiraa ulkoiluttavan naisen lähelle. Naisella on silmälasit, hän on jo vanha. Koira on pieni ja valkoinen, se näyttää kiltiltä. Mietin hetken onko naisella muuta elämässään kuin koiransa. Sitten avaan ikkunan ja kysyn tietä. Olen hieman liian kaukana, mutta nainen kuulee minut. Hän antaa ajo-ohjeita hitaasti, kai etsien reittiä samalla mielestään. En usko hänen käyneen kirjastolla pitkään aikaan.
Mietin tätä hetkeä jolloin täysin vieras henkilö vaikuttaa äkisti minun elämääni. Näen sen mielessäni metaforin kuvitettuna. Mietin onko näin määrätty tapahtumaan jossain kohtalon kirjoissa. Onko jonnekin kirjattu luku tätäkin pientä tapahtumaa varten, oliko meidän pakko kohdata vai oliko vaihtoehtoja olemassa. Mietin elämän polkuja jotka nyt risteävät, minun ja naisen. Tulisinko kohtaamaan naisen vielä uudelleen joskus elämäni aikana vai erkanisivatko polut taas.
Ajatukset tuntuvat merkityksettömiltä mutta haluaisin välittää niistä. Minun on pakko ajatella.
Mietin todennäköisyyksiä tämän hetken toteutumiselle; kuinka usein nainen kulkee tätä tietä, kuinka harvoin minä käyn kaupungissa, ja minkä vuoksi pysähdyin juuri tähän, kysymään juuri häneltä neuvoa. Todennäköisyydet tämän kohtaamisen tapahtumiselle ovat häviävän pienet. Hän voisi olla kuka tahansa muu ja niin minäkin, mutta me olemme juuri me ja nyt kommunikoimme hetken keskenämme. Kuin ihmiset.
Silti tapahtumalla ei tunnu olevan muuta merkitystä kuin minun kirjaston etsintäni edistäminen. En tahtoisi ajatella niin. Kenties olisin ajanut kolarin seuraavassa risteyksessä tai huomenna, ellen olisi nyt pysähtynyt. Se on epätodennäköistä. Ehkä nainen vain tarvitsi mielikuvaa kirjastosta juuri nyt. Ehkä se tuo hänelle tärkeän muiston menneisyydestä. Tai sitten elämä on yksinkertaista.
Joku ohittaa minut. Pitäisi mennä ennenkuin autoja tulee lisää. Olen huonossa paikassa.
Kirjasto on kuulemma vaikea löytää, se on aivan toisella puolella kaupunkia. Onneksi tämä kaupunki on pieni. Pitää ajaa tämä tie loppuun, sitten kääntyä oikealle ja sitten vasemmalle. Ei se niin vaikealta kuulosta, mutta nainen kehottaa kysymään neuvoa vielä joltain toiselta kun olen lähempänä. Ei kai luota neuvoneensa oikein tai minun muistavan sanojaan. Mutta minä muistan kaiken. Sitä en voi valita. Kiitän naista ja hymyilen. Hän oli mukava. Olisivatpa kaikki.
En tarvitse enempää ohjeita. Reitti oli helppo. Saavun kirjastolle, mutta ovet ovat kiinni. Ne on suljettu neljä minuuttia sitten.
kommentoikaa pois jos siltä tuntuu, mutta älkää lyhyistä tönkkölauseista tai kysymysmerkkien uupumisesta.
--------------------------------------------------
Kohtasin ihmisen
Etsin kirjastoa vieraassa kaupungissa. Internet kertoi että täältä löytyisi haluamani kirja. En tunne teitä ja joudun harhailemaan. Harhailen aina. Bensan kuluminen harmittaa.
Hidastan hiljaisemmalla kujalla ja pysähdyn lähes vastaantulijan kaistalle koiraa ulkoiluttavan naisen lähelle. Naisella on silmälasit, hän on jo vanha. Koira on pieni ja valkoinen, se näyttää kiltiltä. Mietin hetken onko naisella muuta elämässään kuin koiransa. Sitten avaan ikkunan ja kysyn tietä. Olen hieman liian kaukana, mutta nainen kuulee minut. Hän antaa ajo-ohjeita hitaasti, kai etsien reittiä samalla mielestään. En usko hänen käyneen kirjastolla pitkään aikaan.
Mietin tätä hetkeä jolloin täysin vieras henkilö vaikuttaa äkisti minun elämääni. Näen sen mielessäni metaforin kuvitettuna. Mietin onko näin määrätty tapahtumaan jossain kohtalon kirjoissa. Onko jonnekin kirjattu luku tätäkin pientä tapahtumaa varten, oliko meidän pakko kohdata vai oliko vaihtoehtoja olemassa. Mietin elämän polkuja jotka nyt risteävät, minun ja naisen. Tulisinko kohtaamaan naisen vielä uudelleen joskus elämäni aikana vai erkanisivatko polut taas.
Ajatukset tuntuvat merkityksettömiltä mutta haluaisin välittää niistä. Minun on pakko ajatella.
Mietin todennäköisyyksiä tämän hetken toteutumiselle; kuinka usein nainen kulkee tätä tietä, kuinka harvoin minä käyn kaupungissa, ja minkä vuoksi pysähdyin juuri tähän, kysymään juuri häneltä neuvoa. Todennäköisyydet tämän kohtaamisen tapahtumiselle ovat häviävän pienet. Hän voisi olla kuka tahansa muu ja niin minäkin, mutta me olemme juuri me ja nyt kommunikoimme hetken keskenämme. Kuin ihmiset.
Silti tapahtumalla ei tunnu olevan muuta merkitystä kuin minun kirjaston etsintäni edistäminen. En tahtoisi ajatella niin. Kenties olisin ajanut kolarin seuraavassa risteyksessä tai huomenna, ellen olisi nyt pysähtynyt. Se on epätodennäköistä. Ehkä nainen vain tarvitsi mielikuvaa kirjastosta juuri nyt. Ehkä se tuo hänelle tärkeän muiston menneisyydestä. Tai sitten elämä on yksinkertaista.
Joku ohittaa minut. Pitäisi mennä ennenkuin autoja tulee lisää. Olen huonossa paikassa.
Kirjasto on kuulemma vaikea löytää, se on aivan toisella puolella kaupunkia. Onneksi tämä kaupunki on pieni. Pitää ajaa tämä tie loppuun, sitten kääntyä oikealle ja sitten vasemmalle. Ei se niin vaikealta kuulosta, mutta nainen kehottaa kysymään neuvoa vielä joltain toiselta kun olen lähempänä. Ei kai luota neuvoneensa oikein tai minun muistavan sanojaan. Mutta minä muistan kaiken. Sitä en voi valita. Kiitän naista ja hymyilen. Hän oli mukava. Olisivatpa kaikki.
En tarvitse enempää ohjeita. Reitti oli helppo. Saavun kirjastolle, mutta ovet ovat kiinni. Ne on suljettu neljä minuuttia sitten.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tapasit Naisen, Ihmisen
auttavan, sopuisan
näki Sinussa Miehen
miellyttävän
tarttui katseeseesi
ihastui
kulki pää pyörryksissä
loppupäivän
kuten teit Sinäkin
Tulee päivä toinen
kirjastoon mennä.
Tapaaminen oli
huikea neliminuuttinen
Kiitos. Sait minut näkemään tekstini aivan uudesta näkökulmasta.
aito välittäminen
..tarinassasi oli minun mielestäni erityisesti juuri pohdinta siitä, mikä merkitys milläkin tapahtumalla tai lyhyellä hetkellä voi olla tulevaisuuteen ja ohimennen kohtaamiemme ihmisten elämiin. Oikein mielenkiintoinen ajatus, tosin olisin halunnut vielä lisää ympäristö- ja vaikutelmakuvauksia, mutta itse laitan niitä joskus liikaakin..:)
yrität olla taiteellinen muttet ole
En ikinä ymmärrä, miksi minun on vaikea kommentoida sinun tekstejäsi. Kuvio on selvä. Ilahdun aina, kun näen, että jotain uutta on tullut, mutta sitten lukemisesta ei tahdo tulla mitään, ainakaan kommentoinnista. Merkillistä.
Tämä oli aika sinun näköisesi teksti. Jatkumo säilyy, niin kuin jatkumon arvolle sopii. Sama joltisenkin ahdistunut, todellisuutta erittelevä, auringonlaskua ihaileva, kaihomielinen, vähän woodyallenin mieleen tuova henkilöhahmo seikkailee kaikissa tarinoissasi, niin pitkälle kuin minun seulaisa muistini kantaa. Hassua, tajusin sen juuri. Sama tyyppi kaikkialla. Sinäkö? Yksi tietty alter ego, niin kuin hienosti sanotaan.
Voi sinua, Werther! Nuoren QWERTherin kärsimyksiä sinä vuodatat näppäimistölle.
Mutta sanoisinko jotain täsmällistä? Hmm.. Tyylisi toimii kyllä. Eri asia on, kolahtaako se. Samat lyhyet lauseet, jotka täydentyvät pitemmillä jaarituksilla.
"Ei kai luota neuvoneensa oikein tai minun muistavan sanojaan. Mutta minä muistan kaiken. Sitä en voi valita. Kiitän naista ja hymyilen. Hän oli mukava. Olisivatpa kaikki."
Joku toivoi lisää ympäristönkuvausta. Minusta taas tyylin erottamaton osa on tuo unenomainen ilmavuus, juurettomuus. Se ei ankkuroidu mihinkään, mikä on lihaa ja verta, tai multaa.
"Ajatukset tuntuvat merkityksettömiltä mutta haluaisin välittää niistä. Minun on pakko ajatella.
Niin.
"Sinäkö?"
Niin kai sitten, kestäpä muusta kirjoittaisin vaikka olenkin koettanut välttää tämänmoista netissä yleistyvää henkistä strippaamista (vrt. nettipäiväkirjat).
Mutta joo, muistelen sinun joskus aikaisemminkin kysyneen suhdettani novellieni hahmoihin. Jonkinlaisia persoona -yhtäläisyyksiähän aina tulee kirjoitettua vaikka kuvailisikin vain mahdollisia vaihtoehtomaailmoja ja -ihmisiä, mutta tässä "Kohtasin ihmisen" -pätkässä tuo minähahmo (jota osuvasti kuvailit, paitsi että jättäisin yhä pois ahdistuneisuuden) ensimmäisen kerran 'oikeasti' olen minä ajatuksineni, tässä maailmassa. Tosin, eikös kaikki ihmiset ole jokseenkin erilaisia kirjoitettuina ja puhuttuina..
Tenttikirja jäi kuitenkin todellisuudessakin hakematta kun sulkivat kirjaston niin järjettömän aikaisin tuolla 'pohjoisessa'. Vaan tulipahan kiskottua edes tuo tekstinpoikanen näennäisen turhasta reissusta.
Niin, kenestäpä muustakaan sitä tekstejä tekisi. Totta, olen aprikoinut kysymystä aikaisemminkin, kun nyt haparoin muistini hansikaslokeroa.
Minä en jättäisi ahdistusta pois. Vain ahdistunut ihminen kirjoittaa.
Minkäköhän alan tentteilyä, vai meneekö sekin jo strippaamiseksi?
Vieläkin olen eri mieltä tuosta ahdistuneisuudesta. Jos se olisi välttämätöntä kirjoittamiselle, eikö silloin kirjoittaminen olisi silkkaa terapiaa?
"Minkäköhän alan tentteilyä"
Kirjainten anatomiaa, eli typografiaa oli tuolloin ohjelmassa. Nyt puhuinkin jo liikaa.
http://www.nakokulma.net/keskustelu/index.php?board=4
Tämä on, niin kuin johdannostakin kai olisi pääteltävissä, ei sitä sinun tavallisintasi. Vähemmän kikkailua, mutta totta kai sitäkin, sopivassa suhteessa.
Hatunnosto sinulle siitä, että sinun kirjoittamanasi arkisuuskin on mielekästä ja 'filosofisempikin' puoli välttää tavallisen imelyytensä.
Mielenkiintoista, että aiheenpoikasta saa ihan tuolta tosielämän puoleltakin. Vaikka oikeassa te kai olette - mistä muusta sitä kirjoittaisikaan kuin omista kokemuksistaan, myönsi sitä sitten suoraan taikka ei.
Mutta henkilökohtaisesti olisin pitänyt tästä enemmän, jos viimeinen kappale olisi jäänyt kokonaan pois.
[ Ja tuo verkkostrippaus on kyllä paras ilmaisu, jonka minä olen noille nettipäiväkirjoille ja vastaaville kuullut. ]