No nythän tuli sekin sitten koettua! Miehelläni on 2 lasta aikaisemmasta liitostaan, ihania lapsia joiden kanssa tullaan hyvin toimeen, lapset ovat meillä n.2-3 viikonloppua/kk satunnaisia arkipäiviä. Olen itse viimeisilläni raskaana. Tässä päivänä eräänä oli mahdollista että lapset tarvitsisivat kenties hoitajaa päiväksi, mieheni kysyi minulta sopiiko ja tokihan se sopi kun ei ollut muita suunnitelmia. No, homma sitten peruuntui, ei ollutkaan exällä menoa. Ehdin jo kaikenlaista kivaa suunnitella. Mutta sitten lapset ei "saaneet" tulla, kun kysehän olis sitten ollut siitä että minä olisin heidät halunnut ja sehän ei käy (ex vihaa minua, mesoaa koko ajan etten saa puuttua lasten elämään tai luulla olevani millään lailla heille tärkeä ihminen, olen täysi nolla enkä saa häneen lapsiinsa puuttua tai heidän kanssaan yksin viettää aikaa. Paitsi sitten jos sillä itsellään on menoa tai muuten lastenlikan tarvetta niin sitten... Erikoista?)
Tänään sitten ilmoitettiin että se lastenlikan tarve onkin muuna päivänä, jolloin minulla on omia menoja eikä minulle sovikaan. Tai järjestelemällä onnistuu, mutta se tietää lapsille päivää autossa vieraitten ihmisten ympäröimänä koko päivän paikasta toiseen. Tiedän ettei se ole lapsille mieluisaa niin en mielellään ottaisi kun sitten niitten "viihtymättömyys" häiritsee minua koko päivän. Ilmoitettiin että pakko on. Tai mieheni on sitten jäätävä töistä pois. Siis mies on tähän yhtälailla "syypää", meni lupaamaan kysymättä minulta sopiiko ja nyt "pakottaa" sillä, että jos en ota niin se tarkoittaa etten pidäkään lapsista kun teen asiasta niin "hankalan", hänen lapsensa ovat minulle "rasite" ja "haitta". Olisiko minun siis pakko nyt suostua ettei pidetä pahana ihmisenä? Kyse ei siis ole omasta vaivannäöstä niinkään, vaan tiedän että päivä on raskas ja lapsille epämieluisa jos ne tänne otan. Mutta omaatuntoa kalvaa myös tietty "velvollisuudentunne", ovathan lapset nyt osa minunkin perhettäni..?
Äitipuoli lastenhoitaja
10
373
Vastaukset
- Äitsykkä*
Et pirussa ota.
Toihan on törkeää hyväksikäyttöä.
Sano miehellesi että jos hän todella luulee että lapset ovat sinulle pelkkä rasite
sen perusteella ettet ole valmis muuttamaan suunnitelmiasi kun Hän lupaa sinun
puolestasi jotain niin luulkoon !
Törkeää käytöstä miehen ex.ltä että hän kuvittelee voivansa köyrätä lapset teille aina kun haluaa,
mutta vielä törkeämpää mieheltäsi luvata ja odottaa että sinä lapset hoidat.
Pysy kovana ! - adasdasdada
tehdä kompromissin, että siellä määränpäässä peruisit jonkin niistä monista menopaikoista ja tekisit lasten kanssa jotain tosi mukavaa. Ja sitäpaitsi matkakin voi olla ihan ok, kun lapsilla mukavaa tekemistä, lastenlevy soimaan ja välillä huoltoasemalle leikkipaikkaan. Itse ainakin tekisin näin, tosin ilmaisisin miehelle selkeästi, että jatkossa sitten ei tällaista.
- OiVaiKeeTa
Tällä persoonallani varmaan taivun tuohon kompromissiin kyllä, en jaksa ottaa syyllisyyttä niskoilleni... Harmittaa vaan, kun mies tietää että tallaisella syyllisyydentunteen piiskaamisella hän saa minut taipumaan ihan mihin vaan, ainakin mitä lapsiin tulee. Tuskinpa se tähän loppuu...
- lellipentu
OiVaiKeeTa kirjoitti:
Tällä persoonallani varmaan taivun tuohon kompromissiin kyllä, en jaksa ottaa syyllisyyttä niskoilleni... Harmittaa vaan, kun mies tietää että tallaisella syyllisyydentunteen piiskaamisella hän saa minut taipumaan ihan mihin vaan, ainakin mitä lapsiin tulee. Tuskinpa se tähän loppuu...
Tähän ei voi muuta sanoa;
ei ole sinun vastuusi! - hfxhfgh
OiVaiKeeTa kirjoitti:
Tällä persoonallani varmaan taivun tuohon kompromissiin kyllä, en jaksa ottaa syyllisyyttä niskoilleni... Harmittaa vaan, kun mies tietää että tallaisella syyllisyydentunteen piiskaamisella hän saa minut taipumaan ihan mihin vaan, ainakin mitä lapsiin tulee. Tuskinpa se tähän loppuu...
Omien rajojen laitto on kyllä omalla vastuulla. Jos provosoidut ja syyllistyt mieti miksi...voit olla jämpti ja ystävällinen. Jos joustat liikaa tulee päivä jolloin hermot menee ja et enää ole se ystävällinen vaans aat sitten ne kaikki syytökset niskoille kun et enää jaksa olla "hyvä". parempi heti rjat kuntoon ..sille miehelle kun liian myöhään. älä lähde mukaan tuohon vaan pidä itsesi järkevänä.
- Hohhhoijaaaaaaaaaaa
uusia lapsia, kun et kykene hoitamaan vieraitakaan lapsia?
Omassa oikeassa perheessä ei mietitä milloin lapsia hoidetaan ja milloin ei!
Siitä erottaa kypsän ja vastuuntuntoisen ihmisen. Olisit kasvanut henkisesti vielä muutaman vuoden, ja tutustunut lasten elämään, ennenkuin pusaat omia, johon et ole valmis.
Tai sitten tämä on provo, niinkuin useat muutkin.- ......
Opetteleppa sinä ensin lukemaan ja myös YMMÄRTÄMÄÄN lukemasi ennenkuin kommentoit ja näytät tyhmyytesi.
- Äiti vain omilleen
Olen "tehnyt" kolme omaa lasta, vaikka en kykene=halua hoitaa mieheni ja hänen exänsä lapsia. Kauhistelkaa Lissut nyt! ;D
Jokainen hoitakoon omansa. Näin se toimii.
- Äitiiiii
No en missään nimessä ottaisi lapsia hoitoon, jos se ei sovi. Hommatkoon äitinsä heille hoitajan.
- isoäiti......
ole mitään velvollisuutta hoitaa miehen lapsia, minä katsoin mieheni teinejä muutaman kerran ja ne piti minua ihan pilkkanansa se riitti, omat ovat jo aikuisia ja olen jo yhden isoäiti.
No nyt teinitkin jo melkeen aikuisia ja hyvin tullaan juttuun, kaikki vaikeudet on voitettu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2401898- 1861601
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461230Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50952- 40769
- 14760
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30751Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21740Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .23712Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46627