Te kerrotte, että on olemassa vapaa tahto muodostaa elämä sellaiseksi, kuin ihminen tahtoo.
Te kerrotte, että on olemassa kohtalo, jota ei voi välttää.
Te kerrotte, että on olemassa karma, jota ei voi välttää.
Kuinka tuosta muodostuu omavalintainen elämä?
Astrologeille :
21
429
Vastaukset
- Amygdala *
Kun astrologi oli koululainen hänelle muodostui syntymäkartalleen haasteellinen planeettakuvio, eikä hän kyennyt menemään kouluun sinä aikana. Sanommeko nyt, että koululainen teki oman valinnan jättämällä menemättä kouluun, vai sanommeko olen hyvin pahoillani, että jouduit elämään tuon kuvion, toivon kuitenkin, että äitisi oli tukena sinulle. Hyväksymmekö astrologiset lainalaisuudet, vai mitä teemme?
Astrologi näkee kirjoituksestani minun lukeneen astrologiaa sitä opiskellessa. On olemassa tietty Kuu-merkki, tietty merkki, asetelma, sukupuoli ja kehitys, joka ei hyväksy minun olevan tunteva ihminen.- Amygdala *
http://www.youtube.com/watch?v=MhipBDRSLmE&feature=related
Tässä astrologille esimerkki tunnemaailmasta.
- spåralogi
tulee syrjäyttämään astrologian.
- väsynyt.
Tänään en jaksaisi lukea yleisiä päivänhoroskooppeja. Erityisesti Ilta-Sanomat teksi on raskasta luettavaa. Niitä kirjoittavat miehet miehen aivoilla.
- kaikki kukat kukkiko
Mitä olen tilanteita seuraillut niin astrologia rullaa hyvin, mutta spåralogia on vain heikko vitsi.
- oppia ikä kaikki
Olisi kiva tietää kuka yksittäinen astrologi mahtaa nuo kaikki väitteet esittää?
Lähimmäksi tuota ehkä tulee se että ihminen voi tehdä valintoja, ainakin joskus. Siitä ei tietenkään seuraa että elämä muodostuisi sellaiseksi kuin ihminen tahtoo. Se tarkoittaa vain että ihminen voi tehdä valinnan. Valinnan loputulos voi kuitenkin olla ihan yllättävä.- Kiitos Sinulle.
Astrologi, kiitos kauniista päivänhoroskoopistasi. Hyvä sydän saa aina aikaiseksi hyvän työn.
- sivuilla.
Etkö lue kolleegojesi blogeja?
- miksei kosmoksessa?
sivuilla. kirjoitti:
Etkö lue kolleegojesi blogeja?
Voisi sen nyt vähän tarkemmin kertoa.
- Arvokas.
miksei kosmoksessa? kirjoitti:
Voisi sen nyt vähän tarkemmin kertoa.
kuka kertoo mitäkin palveluistaan. Astro-tv:ssä kerrottiin kohtalosta, sitä ei voi välttää, tosin on olemassa yksi astrologi, joka ei määrittele kohtaloa samoin, kuin joku toinen astrologi. Astrologiasta puuttuu yhtenäinen tulkintalinja, jonka johdosta tilanne on sekava astrologiassa. Yksi puhuu yhtä, toinen puhuu toista.
Kuka kehtaa ja uskaltaa nyt laittaa syöpään kuolleen tutkijaprofessori Leena Peltonen-Palotie 57v omille mielentiloilleen? Rassasiko Pluto tuota arvokasta ihmistä liikaa? Sanotko/tulkitsetko kuoleman hänen omaisilleen professorin itsensä aiheuttamaksi?
Minä en tahdo lukea sinun elämäntilanteitasi päivähoroskoopeissa, kykenetkö luomaan jotain arvokasta? - kreutzfeld
Arvokas. kirjoitti:
kuka kertoo mitäkin palveluistaan. Astro-tv:ssä kerrottiin kohtalosta, sitä ei voi välttää, tosin on olemassa yksi astrologi, joka ei määrittele kohtaloa samoin, kuin joku toinen astrologi. Astrologiasta puuttuu yhtenäinen tulkintalinja, jonka johdosta tilanne on sekava astrologiassa. Yksi puhuu yhtä, toinen puhuu toista.
Kuka kehtaa ja uskaltaa nyt laittaa syöpään kuolleen tutkijaprofessori Leena Peltonen-Palotie 57v omille mielentiloilleen? Rassasiko Pluto tuota arvokasta ihmistä liikaa? Sanotko/tulkitsetko kuoleman hänen omaisilleen professorin itsensä aiheuttamaksi?
Minä en tahdo lukea sinun elämäntilanteitasi päivähoroskoopeissa, kykenetkö luomaan jotain arvokasta?Myönnät siis ettei astrologian yhteistä linjaa ole edes olemassa. Voi siis keskittyä vain yksittäisiin astrologeihin ja heidän mielipiteisiinsä. Astrologian kokonaisuudesta ei ole vastuussa kukaan.
Se että "kohtaloa ei voi välttää" ei implikoi että kohtalo olisi etukäteen tarkkaan ennustettavissa. Se että "voi tehdä valinnan" ei implikoi että valinnan seuraukset olisivat ennustettavissa. - Astrologiaa.
kreutzfeld kirjoitti:
Myönnät siis ettei astrologian yhteistä linjaa ole edes olemassa. Voi siis keskittyä vain yksittäisiin astrologeihin ja heidän mielipiteisiinsä. Astrologian kokonaisuudesta ei ole vastuussa kukaan.
Se että "kohtaloa ei voi välttää" ei implikoi että kohtalo olisi etukäteen tarkkaan ennustettavissa. Se että "voi tehdä valinnan" ei implikoi että valinnan seuraukset olisivat ennustettavissa.En jatka enempää tuosta, en tarvitse tuota.
Päivähoroskoopinkirjoittajalle : Olla läpinäkyvä ei tarkoita, että joku tulee ja tekee pahaa. Olla läpinäkyvä tarkoittaa, että ei pidä puolustusta päällä, on herkkä ja avoin. Kenties vastassasi on eräs, joka näkee herkkyytesi, jonka itse kiellät, tai joka luo pelkoja. Elämänlapsi luottaa elämän kantavan kirjoittaa tunnettu kirjailija.
Läpinäkyvyys on paras itsekehittämistapa, eikö astrologit ole kasvattajia myös? Olen käyttänyt omaa läpinäkyvyyttäväni hyvin tuloksin, mitä enemmin saa aseita selkään, sen parempi tulos. - näkymätön mies XXL
Astrologiaa. kirjoitti:
En jatka enempää tuosta, en tarvitse tuota.
Päivähoroskoopinkirjoittajalle : Olla läpinäkyvä ei tarkoita, että joku tulee ja tekee pahaa. Olla läpinäkyvä tarkoittaa, että ei pidä puolustusta päällä, on herkkä ja avoin. Kenties vastassasi on eräs, joka näkee herkkyytesi, jonka itse kiellät, tai joka luo pelkoja. Elämänlapsi luottaa elämän kantavan kirjoittaa tunnettu kirjailija.
Läpinäkyvyys on paras itsekehittämistapa, eikö astrologit ole kasvattajia myös? Olen käyttänyt omaa läpinäkyvyyttäväni hyvin tuloksin, mitä enemmin saa aseita selkään, sen parempi tulos.Eihän se paha mies näe sinua jos olet täysin läpinäkyvä.
Kuitenkin kahvinjuominenkin voi jo olla vaikeaa jos ei näe omaa kättään. Itse asiassa jos ihmisen silmä on täysin läpinäkyvä niin se ihminen on sokea. - Amygdala *
näkymätön mies XXL kirjoitti:
Eihän se paha mies näe sinua jos olet täysin läpinäkyvä.
Kuitenkin kahvinjuominenkin voi jo olla vaikeaa jos ei näe omaa kättään. Itse asiassa jos ihmisen silmä on täysin läpinäkyvä niin se ihminen on sokea.Joku näkee lävitsesi, varo häntä, hän voi käyttää näkökykyään aseena sinua vastaan tarkoittaa : Kirjoittaja pelkää haavoittuvuuttaan henkisessä mielessä.
Mutta, jos vastapuoli tahtookin antaa huolenpitoaan asettumalla toisen ihmisen asemaan osoittamalla ymmärrystään vaikeaan persoonaan, jossa keskeisintä on vastarinnan puolustaminen. Kirjoittaja siis tuntee pelkoa, häpeää, syyllisyyttä, ahdistusta ja alemmuutta. - olen näkymätön!
Amygdala * kirjoitti:
Joku näkee lävitsesi, varo häntä, hän voi käyttää näkökykyään aseena sinua vastaan tarkoittaa : Kirjoittaja pelkää haavoittuvuuttaan henkisessä mielessä.
Mutta, jos vastapuoli tahtookin antaa huolenpitoaan asettumalla toisen ihmisen asemaan osoittamalla ymmärrystään vaikeaan persoonaan, jossa keskeisintä on vastarinnan puolustaminen. Kirjoittaja siis tuntee pelkoa, häpeää, syyllisyyttä, ahdistusta ja alemmuutta.Ei se löydä jos näkee läpi.
"Kirjoittaja siis tuntee pelkoa, häpeää, syyllisyyttä, ahdistusta ja alemmuutta."
Tai sitten se on vaan oikein perusteellisesti sekaisin! - Opi käyttäytymään
Kiitos Sinulle. kirjoitti:
Astrologi, kiitos kauniista päivänhoroskoopistasi. Hyvä sydän saa aina aikaiseksi hyvän työn.
Huuteletko aina vieraisiin pöytiin?
- varo tuota ihmistä.
olen näkymätön! kirjoitti:
Ei se löydä jos näkee läpi.
"Kirjoittaja siis tuntee pelkoa, häpeää, syyllisyyttä, ahdistusta ja alemmuutta."
Tai sitten se on vaan oikein perusteellisesti sekaisin!Maaliskuun lopulla lomalle, vaikka kirsikka voi olla makea, jälkimaku on pistävä. Pysy kaukana tuosta kirsikasta se ei tee hyvää sinulle.
- Aloittaja.
Opi käyttäytymään kirjoitti:
Huuteletko aina vieraisiin pöytiin?
En koskaan huutele vieraisiin pöytiin. Sinä huutelet.
- Chieron49*
Astrologit kieltävät mainostamasta itseään, omilla blogeillaan. Etsi siis astrologin blogi, etsi sieltä kaikista pienimmällä kirjoitettu teksti, löydät kaikki vastaukset.
Minulla menee hyvin, minulla on transiitit vuodeksi ja minua on neuvottu, kuinka elää, jotta päämääräni on se, mitä tahdon. Minusta ei tarvitse huolehtia. - Helmi-sivu.
-93 Oppositio Venus - Saturnus oppositio
Tämä haasteellinen aspekti merkitsee arvomaailman kriisejä. Voit olla kova, koska et tiedä miten saada yhteys omiin tunteisiin. Pelkäät rakkauden ja tunteiden kohtaamista ja osoittamista sekä onnen tunteen kohtaamista. itisuhteessasi on voinut olla ongelmia, hänellä ei ole ollut taitoa tai voimia opettaa sinulle rakkautta ja itseluottamusta. Tämä itseluottamuksen puute saa sinut epäilemään ja olemaan mustasukkainen, kun luulet ettet ansaitse rakkautta.
Tulet kyllä oppimaan, millaista on rakastaa ja olla rakastettu myöhemmällä iällä, saatkin itseluottamuksesi kuntoon jonkun vanhemman henkilön arvonannon ja pyyteettömän luottamuksen kautta.
Tämä vaikea aspekti on karmallinen ja sen läpikäyminen on suuri karman lahja sinulle. - Surullinen lukija
Helmi-sivu. kirjoitti:
-93 Oppositio Venus - Saturnus oppositio
Tämä haasteellinen aspekti merkitsee arvomaailman kriisejä. Voit olla kova, koska et tiedä miten saada yhteys omiin tunteisiin. Pelkäät rakkauden ja tunteiden kohtaamista ja osoittamista sekä onnen tunteen kohtaamista. itisuhteessasi on voinut olla ongelmia, hänellä ei ole ollut taitoa tai voimia opettaa sinulle rakkautta ja itseluottamusta. Tämä itseluottamuksen puute saa sinut epäilemään ja olemaan mustasukkainen, kun luulet ettet ansaitse rakkautta.
Tulet kyllä oppimaan, millaista on rakastaa ja olla rakastettu myöhemmällä iällä, saatkin itseluottamuksesi kuntoon jonkun vanhemman henkilön arvonannon ja pyyteettömän luottamuksen kautta.
Tämä vaikea aspekti on karmallinen ja sen läpikäyminen on suuri karman lahja sinulle.Voitteko, astrologit, jättää karman pois tulkinnoistanne? Eikö karmasta kirjoittaminen ole vanhakantaista, maailma on muuttunut. Tänäpäivänä ihminen tarvitsee vain ymmärrystä kovassa maailmassa. Miksi heittää ihmisen hartioille raskas taakka karmasta, kun karman olemassaoloa ei voi todistaa. Vai todistatko sinä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834483Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243248Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392904Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172707- 162630
Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172549Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432547Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142085Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737